oma tyttäresi joka joutui Kaisaniemessä raiskauksen UHRIKSI.... niin ...????
MOVER...
jos se olisi..
7295
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
missä on meikäläiset kikkeli-kallet, heistä ei kuulu mitään???
vetäisin heti seuraavaa samaa viiteryhmää edustavaa henkilö turpiin?
Enpä vetäisi.
Kuten minäkin.
teidän kulttuurissanne, siellä ne mullahitkin nussivat pikkupoikia, ja sitten tuomitsevat...
Muistan kanssa yhden jutun amerikkalaisesta eläkeläispariskunnassa, joka oli menettänyt 11/9 -iskussa ainoan poikansa.
Kun heiltä kysyttiin, mitä he ajattelivat lentokoneen kaapanneista terroristeista, he sanoivat, että vaikka tuomitsevakin iskun, niin asia ei ollut mustavalkoinen, vaan että sitä tarkasteltaessa olisi otettava kokonaisuus huomioon ja nähtävä myös valtava ja edelleen kasvava maailman elintasokuilu.
Yhden asian, minkä haluaisin vaatimattomasti tuoda ajatuksenani muiden lukijoiden tietoon on, että elämän tekee lämisen arvoiseksi vasta se, että oman etunsa puolustamisen lisäksi osaa puolustaa myös niitä, joita kokee sorsitun - vaikka se ei ainakaan välittömästi oman aseman parantumisessa tuntuisikaan. Tuntuu, että kovin moni täällä ei oikein tunnu osaavan ajatella asioista muuta kuin oman etunsa perspektiivistä.
annetaan jokaiselle yksilölle kaikki ihmisoikeudet.
Karkottaahan sitä paskakasaa ei saisi sehän olisi väärin, vai? Ettei taas meni saivarteluksi niin oletetaan että tekijä olisi ulkomaalaistaustainen.