Paljon tällaista ei näe tai kuule keskustelua. Tai tiedä vaikka sitä olisikin, mutta ei ole sattunut silmään. Poikavuosilta jäi nimittäin mielen pohjalle kaivertamaan eräs leikki, jota ei koskaan viety loppuun.
Meitä oli kesäisin kolmen pojan porukka. Kaksi meitä huviloiden kaupunkilaispoikaa ja järven takaa erään maalaistalon harjastukkainen, leveänaamainen nuori isäntämiehen alku. Ikää meillä oli, sanotaanko kymmenen, yksitoista vuotta.
Maalaistalo oli meille kaupungin pojille jo seikkailu sinänsä. Sen päälle tulivat vielä omat juttumme, joiden keksimisessä me huviloiden pojat olimme ehkä hieman mielikuvitusrikkaampia. Olihan meille isot veljet jo olleet mallina.
Mennäkseni asiaan, olimme kehitelleet heinien sekaan, navetan ylisille oman soppemme. Heiniä ei olisi saanut sotkea eikä myllätä, nehän olivat lehmien ruokaa, ja siksi soppemme oli pikkuisen piilossa. Sinne kontattiin seinän vierestä.
Niinpä se oli oma pieni maailmansa. Lattiana oli rekivällyjä, ja lisäksi pari pakkilaatikkoa. Kelpasi siellä piileskellä varsinkin sateella.
Kun kaikenlaisia keksittiin ja kokeiltiin, kokeiltiin myös kidutusta. Kai meillä siitä jokin mielikuva oli, mistä lie tullut. Vuoron perään yksi meistä oli lattialla selällään, silmät kiinni tai auki, koettamassa kestää.
Se oli jo varsin kamalaa. Hämärässä sopessa, heinien ja navetan tuoksussa mielikuvitus lähti liikkeelle. Oltiinko inkojen valtakunnassa vai Jaavan julmien alkuasukkaiden kaappaamina, isommilta veljiltä perityt kirjat joka tapauksessa antoivat osviittaa.
Sitten keksittiin, että kidutettavan piti ottaa housut pois. Oltiin alkuasukkaita, säälimättömiä joka tapauksessa avutonta vankia kohtaan.
Niin päästiin kauhun rajalle, tiedettiin mitä sekin oli. Asettua toisten armoille rekitaljalle selälleen, kädet ja jalat levällään, silmät kiinni pelosta. Se tosiaan pelotti. Vatsaa kouristi, ja kouristi sieltäkin, mistä ei vielä ehkä kovin tietoisia oltu. Ilaskivet olivat laskeutuneet ja selvää kasvua, turvotusta tullut siihen, mihin ei aikaisemmin tarvinnut minkäänlaista huomiota kiinnittää. Nyt se koveni kauhusta ja mielihyvästä, häpeästäkin.
Niin teki minulla ja niin teki muilla. Maalaispojan silmät olivat muljahtaa nurin päin, kun kiduttajan vikkelät sormet kipusivat polvesta ylöspäin, hipaisivat reiden herkkiä sisäpintoja.
Se oli yhtä aikaa helvetti ja taivas. Kuinka toivoikaan ja pelkäsi, toivoi enemmän kuin pelkäsi, että säälimättömät, hihittävät kiduttajat olisivat kokeilleet vangiltaan myös munat.
Maailma olisi räjähtänyt, minuus hajonnut tuusan nuuskaksi ja kadonnut mustaan aukkoon.
Mutta ei, koskaan ei menty niin pitkälle. Kaikkien mielessä se oli, kaikki toivoivat että niin olisi tapahtunut, mutta sitä myös kavahdettiin. Katsoa uskalsi vangin ruskehtavia, ruttuisia kivespusseja ja oudon napakkana sojottavaa piliä. Nipin napin uskalsi katsoa, koskea ei.
Ja häpeän tunne jäi. Vähin ääni nykäisimme uimahousut taas jalkoihin ja konttasimme piilopaikasta. Aurinko pihalla paistoi täydeltä terältä.
Joskus on tullut mieleen, miltä tuntuisi kokeilla samaa leikkiä aikuisena miehenä.
Meitä oli kesäisin kolmen pojan porukka. Kaksi meitä huviloiden kaupunkilaispoikaa ja järven takaa erään maalaistalon harjastukkainen, leveänaamainen nuori isäntämiehen alku. Ikää meillä oli, sanotaanko kymmenen, yksitoista vuotta.
Maalaistalo oli meille kaupungin pojille jo seikkailu sinänsä. Sen päälle tulivat vielä omat juttumme, joiden keksimisessä me huviloiden pojat olimme ehkä hieman mielikuvitusrikkaampia. Olihan meille isot veljet jo olleet mallina.
Mennäkseni asiaan, olimme kehitelleet heinien sekaan, navetan ylisille oman soppemme. Heiniä ei olisi saanut sotkea eikä myllätä, nehän olivat lehmien ruokaa, ja siksi soppemme oli pikkuisen piilossa. Sinne kontattiin seinän vierestä.
Niinpä se oli oma pieni maailmansa. Lattiana oli rekivällyjä, ja lisäksi pari pakkilaatikkoa. Kelpasi siellä piileskellä varsinkin sateella.
Kun kaikenlaisia keksittiin ja kokeiltiin, kokeiltiin myös kidutusta. Kai meillä siitä jokin mielikuva oli, mistä lie tullut. Vuoron perään yksi meistä oli lattialla selällään, silmät kiinni tai auki, koettamassa kestää.
Se oli jo varsin kamalaa. Hämärässä sopessa, heinien ja navetan tuoksussa mielikuvitus lähti liikkeelle. Oltiinko inkojen valtakunnassa vai Jaavan julmien alkuasukkaiden kaappaamina, isommilta veljiltä perityt kirjat joka tapauksessa antoivat osviittaa.
Sitten keksittiin, että kidutettavan piti ottaa housut pois. Oltiin alkuasukkaita, säälimättömiä joka tapauksessa avutonta vankia kohtaan.
Niin päästiin kauhun rajalle, tiedettiin mitä sekin oli. Asettua toisten armoille rekitaljalle selälleen, kädet ja jalat levällään, silmät kiinni pelosta. Se tosiaan pelotti. Vatsaa kouristi, ja kouristi sieltäkin, mistä ei vielä ehkä kovin tietoisia oltu. Ilaskivet olivat laskeutuneet ja selvää kasvua, turvotusta tullut siihen, mihin ei aikaisemmin tarvinnut minkäänlaista huomiota kiinnittää. Nyt se koveni kauhusta ja mielihyvästä, häpeästäkin.
Niin teki minulla ja niin teki muilla. Maalaispojan silmät olivat muljahtaa nurin päin, kun kiduttajan vikkelät sormet kipusivat polvesta ylöspäin, hipaisivat reiden herkkiä sisäpintoja.
Se oli yhtä aikaa helvetti ja taivas. Kuinka toivoikaan ja pelkäsi, toivoi enemmän kuin pelkäsi, että säälimättömät, hihittävät kiduttajat olisivat kokeilleet vangiltaan myös munat.
Maailma olisi räjähtänyt, minuus hajonnut tuusan nuuskaksi ja kadonnut mustaan aukkoon.
Mutta ei, koskaan ei menty niin pitkälle. Kaikkien mielessä se oli, kaikki toivoivat että niin olisi tapahtunut, mutta sitä myös kavahdettiin. Katsoa uskalsi vangin ruskehtavia, ruttuisia kivespusseja ja oudon napakkana sojottavaa piliä. Nipin napin uskalsi katsoa, koskea ei.
Ja häpeän tunne jäi. Vähin ääni nykäisimme uimahousut taas jalkoihin ja konttasimme piilopaikasta. Aurinko pihalla paistoi täydeltä terältä.
Joskus on tullut mieleen, miltä tuntuisi kokeilla samaa leikkiä aikuisena miehenä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Homoutta kaikki tyynni!
Sinähän oikeasti olet siis HOMOSEKSUALISTI!
Astu ulos kaapista jo äläkä teeskentele perkele sentään.
...HINTTI mikä HINTTI!
ja vaikka olisikin. Tuollaiset lapsena tapahtuneet leikittelyt ovat homouden ja heterouden tuolla puolen, täysin tietämättömiä aikuisten tekemistä luokitteluista ja rajankäynneistä.
Ne niin sanotusti tapahtuvat ennen syntiinlankeemusta. Voivathan ne aikuisena meitä hieman hävettää, aiheuttaa syyllisyyttä ja tuomitsemista, mutta eikä ole yhtä luonnollista tuolla tavalla kaivata paluuta sellaiseen viattoman estottomaan eroottiseen leikittelyyn, josta tuo tarina vihjaa?
Ei se minua ainakaan häirinnyt, on kertoja kaapissa tai ei.
tuo mitään homoilua ole. Mekin tyttökavereiden kanssa leikittiin lääkärileikkejä ja suudeltiin toisiamme tietämättä edes mitä suuteleminen tarkoitti, silloin 7-10 vuotiaina.
Aloittajan kertomus oli kaunis kuvaus viattomasta ensiaskeleesta kohti oman seksuaalisuuden tiedostamista.