Cityseurakunta - tappajalahko

theos

16-vuotias poika oli hukannut elämänsä avaimet. Hänen poikkeuksellinen älykkyytensä ja herkkyytensä, joka näkyi mm. hänen runoissaan, oli vienyt hänet murrosiän ahdistavien tuntemusten ja elämän epäreiluuden vuoksi masentuneisuuden ja epätoivon suohon.
Kuten moni muukin nuori tuossa iässä tuokin poika etsi myös sukupuolisuuden tuntomerkkejä itsestään ja epäillessään/tunnistaessaan homouden piirteitä hänen ahdistuksensa lisääntyi.

Tuo poika lähti hakemaan apua itsensä löytämisessä ja elämänsä selvittämisessä. Valitettavasti vain hän haki apua väärästä paikasta. Hän joutui Helsingin cityseurakunnan käsiin, jossa hänelle opetettiin homouden olevan Raamatun mukaan syntiä ja ettei Jeesus rakasta homoja vaan tuhoaa ne kaikki.

Helsingin cityseurakunta löi tuota ahdistunutta ja masentunutta poikaa Raamatulla päin kasvoja. Omilla harhaopeillaan ja Raamatun satuihin perustuvilla sekä perustumattomilla valheillaan tuo lahko murskasi tuon eksyneen pojan elämänhalun.

Sateisena pimeänä syysiltana 2003 tuo henkisesti maahanlyöty poika käveli junaradan vierustaa itkien ja repien homouden tuomitsevia lausuntoja. Hän tunsi tuskaisessa mielessään tuon julman lahkon tuomion. Kun pikajuna saapui, hän astui sen eteen lopettaen elämänsä.

HELSINGIN CITYSEURAKUNTA. Te olette tappajalahko. Vaaralliset valheelliset harhaoppinne aiheuttivat tuon pojan kuoleman. Kätenne ovat veren tahrimat.

TE OLETTE L A P S E N T A P P A J I A !

Tajuatteko te noihin vaarallisiin lahkoihin kuuluvat ihmiset lainkaan aiheuttamaanne vahinkoa. Ja sitä, että noiden harhaoppienne seuraukset ovat joskus todella hirveät. Sokea uskominen noihin valheisiin ja harhaoppeihin ei poista teiltäkään vastuuta lahkojenne aikaansaannoksista.

39

6748

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minä

      Terve,

      en kuulu kyseiseen lahkoon, mutta haluaisin tuoda esille pienen tosiasian.

      Homous voi jo sinänsä olla luonnottomuudessaan hyvin ahdistavaa herkille ihmisille.

      En ole homo, mutta minulla on homoja ystäviä.

      Yksi lähti oman käden kautta, kunhan ensin oli harjoittanut äärimmäistä luonnottomuutta.

    • Papalakana

      Saanen varmaan kysyä mistä kuulit tällaista. Homous on synti raamatun mukaan. Se on muutenkin sairas seksuaalisuuden vääristymä, ihan verrattavissa insestiin, pedofiliaan ja eläimiin sekaantumiseen. Kuitenkin täytyy sanoa ettei homoseksuaalisuus ole yhtä paha asia kuin edellä mainitut.

      Eiköhän meistä jokainen ole tuntenut homoseksuaalisia tunteita elämänsä aikana, mutta ei se tarkoita että olisi homoseksuaali. Ihmetyttää kyllä tämä Cityseurakunnan toiminta tässä tapauksessa (Jos se nyt on totta). Jeesus tuli pelastamaan syntisiä (kaikki ihmiset), ei tuhoamaan.

      Jos Cityseurakunta opettaa että Jeesus tuli tuhoamaan homoseksuaaleja, se todella syyllistyy harhaoppiin.

      Jokainen meistä on syntinen ja varmasti ansainnut tuomion, mutta Jumala rakasti meitä paskaläjiä niin paljon että, antoi ainoan poikansa uhriksi meidän puolestamme.

      Se joka tuomitsee homoseksuaalisen ihmisen (homoseksuaalisuuden voi kyllä tuomita, mutta ei ihmistä) syyllistyy itse syntiin. Hän on tekopyhä. Jeesus raksataa sinuakin hyvä homoseksuaali ystävä ja tahtoo antaa anteeksi sinulle.

      Jeesus elää ja rakastaa meitä!!!!!!!!!

      • ??????????

        Kuka sanoi että homous on syntiä,
        ei sitä ihminen itse päätä,että nyt mä haluan olla homo,ehei ystävät kalliit.Se on myös luonnon laki,että rakastuu samaan sukupuoleen.
        On sitten lespo tai homo.Jumala rakastaa heitä yhtälailla kuin meitä kaikkia,jokaisessa meissä on poikkeavuuksia,kuka heittää se ensimmäisen kiven?Rakastakaa toinen tostanne niin Jumalakin rakastaa teitä.

      • theos

        Kaikenlainen Raamatun nimissä tapahtuva valehteleminen ja harhaoppien esittäminen on myös syntiä siinä missä homouskin.
        Väitän, että niin sinun kuin muidenkin uskovaisten ystäviesi oppi on Raamatun oppien vääristelyä ja valehtelua. Sitähän on joka tapauksessa niiden kaikkien 99% erilailla Raamattuun uskovan lahkon opit.

        Tuolla logiikallasi siis te kaikki harhaoppiset Raamattua vääristelevät hihhulit olette ansainneet aivan saman kohtalon. Hypätkää siis junan alle.

        Suhtautumisenne toiseen ihmiseen on samanlaista kuin uskonveljienne Hitlerin ja Lutherin. Olette sairasta sakkia. Olette myös lasten tappajia koko porukka!

      • Jacob
        ?????????? kirjoitti:

        Samoin lesboilu ja itsetyydytys, eläimiin sekaantumisesta nyt puhumattakaan !

        Sekä VT:ssa että UT:ssa osoitetaan se niin selvästi, että jokainen sisälukutaitoinen sen ymmärtää. Eri asia on sitten se, että uskooko siihen Jumalan sanana, jota se totisesti on.

        Luehan tarkkaan seuraavat Paavalin opetukset ja ojentaudu niitten mukaan, että saisit ajoissa avuksesi anteeksiannon ja mielenmuutoksen Pyhän Hengen voiman kautta: (Room.1:18-32)

        "18. Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa,
        19. sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut.
        20. Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa,
        21. koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.
        22. Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet
        23. ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.
        24. Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa,
        25. nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.
        26. Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;
        27. samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.
        28. Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.
        29. He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä;
        30. ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia,
        31. vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta;
        32. jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät."

        Nyt kun kerroin mitä Raamattu meille opettaa, niin älä ala väittämään, että minä tuomitsen homoja. En minä tuomitse, vaan päinvastoin ! Minähän Raamatun opetuksilla varoitan heitä jatkamasta kadotukseen johtavalla tiellä, etteivät HE TODELLA LOPULTA JOUTUISI HELVETTIIN, vaan saisivat armon avuksensa oikeaan aikaan ja saisivat periä iankaikkisen elämän.

        Useimmiten homouden ja muittenkin luonnonvastaisten sukupuolisuuksien puoltajat ovat (jakeen Room.1:32 mukaan) myös itse kieroon kasvaneita ja elämässään väärän valinnan tehneitä, joten ilmeisesti myös sinä kuulut samaan porukkaan.

        Tee siis parannus elämässäsi tunnustamalla syntisi synniksi ja pyydä armoa ja anteeksiantoa Adon Jeshua Messiaalta, niin elämäsi ja taipumuksesi muuttuvat terveiksi ja alat iloita olemassaolostasi Korkeimman rakastettuna ja varjelemana iäisyysolentona !

        Rakkaudella Jeshuassa !

      • Jacob
        theos kirjoitti:

        Siis tekstini, jonka otsake on "Homoilu ON SYNTIÄ !!!"

        Sitä se todella on. Muistelehan Sodoman ja Gomorran kohtaloa. He eksyivät LUONNOTTOMIIN LIHAN HIMOIHIN. Siis homoiluun, lesboiluun ja eläimiin sekaantumisiin kaiken muun syntinsä lisäksi. Sen vuoksi Korkein antoi sataa heidän päälleen tulta ja tulikiveä taivaasta.

        Tee siis parannus, ettei sinua kohtaisi Helvetin kadotustuomio, joka odottaa kaikkia saastaisuuden harjoittajia, jotka eivät käänny syntiseltä tieltään ja tee totista parannusta elämässään !

        Huomaa, etten tuomitse sinua, vaan VAROITAN SINUA, ettet joutuisi lopulta hirvittävän kadotustuomion alaiseksi, kuten Sodoman ja Gomorran asukkaat.

        Rakkaudella Jeshuassa !

      • ???????????
        Jacob kirjoitti:

        Samoin lesboilu ja itsetyydytys, eläimiin sekaantumisesta nyt puhumattakaan !

        Sekä VT:ssa että UT:ssa osoitetaan se niin selvästi, että jokainen sisälukutaitoinen sen ymmärtää. Eri asia on sitten se, että uskooko siihen Jumalan sanana, jota se totisesti on.

        Luehan tarkkaan seuraavat Paavalin opetukset ja ojentaudu niitten mukaan, että saisit ajoissa avuksesi anteeksiannon ja mielenmuutoksen Pyhän Hengen voiman kautta: (Room.1:18-32)

        "18. Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa,
        19. sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut.
        20. Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa,
        21. koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.
        22. Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet
        23. ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.
        24. Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa,
        25. nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.
        26. Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;
        27. samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.
        28. Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.
        29. He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä;
        30. ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia,
        31. vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta;
        32. jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät."

        Nyt kun kerroin mitä Raamattu meille opettaa, niin älä ala väittämään, että minä tuomitsen homoja. En minä tuomitse, vaan päinvastoin ! Minähän Raamatun opetuksilla varoitan heitä jatkamasta kadotukseen johtavalla tiellä, etteivät HE TODELLA LOPULTA JOUTUISI HELVETTIIN, vaan saisivat armon avuksensa oikeaan aikaan ja saisivat periä iankaikkisen elämän.

        Useimmiten homouden ja muittenkin luonnonvastaisten sukupuolisuuksien puoltajat ovat (jakeen Room.1:32 mukaan) myös itse kieroon kasvaneita ja elämässään väärän valinnan tehneitä, joten ilmeisesti myös sinä kuulut samaan porukkaan.

        Tee siis parannus elämässäsi tunnustamalla syntisi synniksi ja pyydä armoa ja anteeksiantoa Adon Jeshua Messiaalta, niin elämäsi ja taipumuksesi muuttuvat terveiksi ja alat iloita olemassaolostasi Korkeimman rakastettuna ja varjelemana iäisyysolentona !

        Rakkaudella Jeshuassa !

        Raamatun sanan varjolla moni toista ruoskii.
        Miksi sairastamme niin monenlaisia sairauksia?
        Miksi olet valmis tuomitsemaan?
        Ainoa tuomitsija on Jumala taivaassa,älä asetu Jumalan edelle.
        Olemme kaikki syntisiä ja syntiä tehneet,
        ei ole meidän asiamme tuomita vaan julistaa evankeliumia.
        Anteeksi annon voimme myös opetella.

      • Jacob
        ??????????? kirjoitti:

        ...taivas, jonne meitä kutsutaan Jeshuan lunastustyön perustalta. Voidaksemme päästä sinne, meitä kutsutaan ensin totiseen parannukseen ja pyhitykseen vaelluksemme suhteen, sillä Raamatun ilmoituksen mukaan: "Ilman pyhitystä ei kukaan (meistä) ole näkevä Herraa !"

        On jo sanomattakin selvää, että homojen ja lesbojen on KERTA KAIKKIAAN lopetettava noitten kadotukseen vievien syntiensä harjoittaminen ja jokainen tosiuskovainen, joka todella rakastaa heitä lähimmäisinään, on velvoitettu varoittamaan heitä ja kehoittamaan heitä kääntymään pois tuhon tieltä !

        Siksi TIEDÄN olevani oikealla asialla varoittaessani teikäläisiä.

        Seuraavat Raaamatunjakeet puhuvat niin selvää kieltä homo- ja lesbosuhteita harjoittavista, ettei selittelyille löydy sijaa:

        a) Seuraavien syntien harjoittajat EIVÄT peri (ilman totisen parannuksen tekoa eli synnin harjoittamisesta luopumista) Taivasten Kuningaskuntaa (Raamattu Kansalle tarkan käännöksen mukaan 1.Kor.6:9-11):

        "9. Ettekö tiedä, etteivät väärät peri Jumalan Valtakuntaa ? Älkää eksykö. Eivät haureelliset eivätkä epäjumalanpalvelijat, eivät avionrikkojat, irstailijat eivätkä HOMOSEKSUAALISUUDEN HARJOITTAJAT.

        10. Eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät peri Jumalan Valtakuntaa.

        11. TUOLLAISIA JOTKUT TEISTÄKIN OLIVAT, mutta te OLETTE ANTANEET PESTÄ ITSENNE, TE OLETTE PYHITETTYJÄ JA VANHURSKAUTETTUJA Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Jumalamme Hengessä."

        b) Seuraavat jakeet osoittavat, että homoilu ja lesboilu ovat inhoittavia ja saastaisia riettauksia, joita tulee hävetä ja joitten harjoittamisesta tulee täysin lakata, mikäli mielii päästä Taivasten Kuningaskuntaan. Otan seuraavista jakeista oleellisimmat kohdat, että asia tulisi mahdollisimman selvästi esille: Room.1:18-32...

        "Jumalan viha ilmestyy taivaasta KAIKKEA ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan...(koska)..

        He ovat tunteneet Jumalan, mutta eivät ole Häntä Jumalana kunnioittaneet...

        Sen vuoksi Jumala on jättänyt heidät heidän sydämensä himoissa SAASTAISUUTEEN, HÄPÄISEMÄÄN KESKENÄÄN OMAN RUUMIINSA.

        He ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa...

        Sen tähden Jumala on jättänyt heidät häpeällisten himojen valtaan. NAISPUOLISET HEISTÄ OVAT VAIHTANEET LUONNOLLISEN YHTEYDEN LUONNONVASTAISEEN (siis alkaneet harjoittamaan lesboilua ja/tai eläimiin sekaantumista)...

        ...ja samoin MIESPUOLISET OVAT LUOPUNEET LUONNOLLISESTA YHTEYDESTÄ NAISEEN JA KIIHKOSSAAN SYTTYNEET TOISIINSA. MIEHET OVAT HARJOITTANEET RIETTAUTTA MIESTEN KANSSA JA OVAT VILLIINTYMISESTÄÄN SAANEET ITSEENSÄ SEN PALKAN, MIKÄ PITI SAADA. (nykyisin on maanpäällisenä palkkana monille AIDS ja ajan rajan tuolla puolella odottaa Helvetti)...

        ...Koska heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, Jumala jätti heidät kelvottoman mielen valtaan tekemään sopimattomia. He ovat täynnä KAIKENLAISTA VÄÄRYYTTÄ...

        ...Vaikka he tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka sellaista tekevät, ovat ANSAINNEET KUOLEMAN, he eivät ainoastaan itse tee niin, vaan myös osoittavat hyväksymistä niille, jotka tekevät samoin."

        Edellä olevat Raamatunkohdat tulevat tuomitsemaan JOKAISEN lesboilua ja homoilua harjoittaneen suurena Tuomiopäivänä HELVETTIIN, elleivät ole maan päällä eläessään katuneet saastaisia tekojaan ja tehneet parannusta elämässään.

        Siunaten ja parannukseen kehoittaen Jeshuan Nimeen !

      • upotettu

        ...sokeutta jos ei ymmärretä sitä,että uskovien - ON! kerrottava synti synniksi!!!

        Jos me uskovat "lipeämme" todistuksesta vain olkapäitämme kohautellen sanomatta synnintekijälle totuutta!,silloin me vedämme itsemme päälle Jumalan tuomion ja me itse olemme tulleet valehtelijoiksi Jumalan edessä ja saattaneet tuon toisen ihmisen sielun kodotuksen tilaan omamme lisäksi! ja hän menee kadotukseen totuuttaa tietämättömänä vain sen takia ,että ME! uskovat olemme tehtävämme laiminlyöneet kun emme hänelle kertoneet että SYNTI! on kuolemaan johtava teko ja ero iankaikkisesta Jumalan yhteydestä.

        Kertoessamme synnnin synniksi, olkoon ihmiset mitä mieltä hyvänsä asiasta, olemme näin tehden siirtäneet totuuden kuulijalle vaikka hän sitä ei sitten uskoisikaan ja vain luulee meidän hänet tuomitsevan.

        Kun tämä "viimeinen" päivä kerran meille kaikille koittaa, niin silloin tämä henkilö joka kuuli totuuden todistuksemme kautta, hän ei voi tuota tosiasiaa enään siirtää kenenkään toisen päälle sillä hän -ON! kuullut totuuden ,mutta ei ole sitä totellut ja tehnyt parannusta.
        Näin tehden hän on - ITSE! vetänyt tuomion itsensä päälle.

        Uskovat ei tuomitse vaan kertovat että - SYNTI ON SYNTI ja se on Jumalasta eroittava tekijä,kenties iankaikkisesti mikäli ei tee parannusta synti tottumuksistaan. Täällä ajassa nämä valinnat on tehtävä! Valintoja ei tehdä enään tämänjälkeen.

        Me jokainen menemme aikanaan ajanrajan toiselle puolelle joko uskovina tai syntisinä ja määränpää on valintamme varassa joko Jumalan taivas! tai helvetti!

        Jos valitsimme kuuliaisuuden Jumalan Sanaan! on määränpäämme Jumalan taivas!
        Jos emme tottele Jumalan Sanan kehoituksia tehdä parannusta synneistämme,on määränpäämme helvetti!
        Ja tämä ei ole tuomitsemista vaan - HERÄTTÄMISTÄ SYNNIN UNESTA POIS!

      • Jacob
        upotettu kirjoitti:

        ...omassa tekstissäni nimimerkkiä ??????? lukemaan valitsemiani raamatunjakeita. Lisäksi kehoitan nyt häntä lukemaan myös tämän kirjoituksesi. Kiitos hyvästä kirjoituksestasi !

        Siunausta Jeshuassa !

      • Jacob
        ??????????? kirjoitti:

        Raamatun sanan varjolla moni toista ruoskii.
        Miksi sairastamme niin monenlaisia sairauksia?
        Miksi olet valmis tuomitsemaan?
        Ainoa tuomitsija on Jumala taivaassa,älä asetu Jumalan edelle.
        Olemme kaikki syntisiä ja syntiä tehneet,
        ei ole meidän asiamme tuomita vaan julistaa evankeliumia.
        Anteeksi annon voimme myös opetella.

        ...hyvä kirjoitus yllä !

        Siunausta totiseen parannuksentekoon Jeshuassa !

      • rane2

        selvää tiukkapipoisuutta tosin ei ole kirkon liberilaisuuskaan oikein ei ole pakko hyväksyä kaikkea moraalittomuutta voi olla niin että ahdaskatseisessa uskonnossa seksuuaalisuus kääntyy itseään vastaan eli tulee ongelmalliseksi kun yritetään olla liian täydellisiä.niin hieno asia kun seksuuaalisuus onkin.

      • rane2
        theos kirjoitti:

        Kaikenlainen Raamatun nimissä tapahtuva valehteleminen ja harhaoppien esittäminen on myös syntiä siinä missä homouskin.
        Väitän, että niin sinun kuin muidenkin uskovaisten ystäviesi oppi on Raamatun oppien vääristelyä ja valehtelua. Sitähän on joka tapauksessa niiden kaikkien 99% erilailla Raamattuun uskovan lahkon opit.

        Tuolla logiikallasi siis te kaikki harhaoppiset Raamattua vääristelevät hihhulit olette ansainneet aivan saman kohtalon. Hypätkää siis junan alle.

        Suhtautumisenne toiseen ihmiseen on samanlaista kuin uskonveljienne Hitlerin ja Lutherin. Olette sairasta sakkia. Olette myös lasten tappajia koko porukka!

        aikas jyrkkää hitler oli mitä oli lutter oli uskonpuhdistaja nuorta pitää ohjata ei tuomita

      • ranesse
        Jacob kirjoitti:

        Samoin lesboilu ja itsetyydytys, eläimiin sekaantumisesta nyt puhumattakaan !

        Sekä VT:ssa että UT:ssa osoitetaan se niin selvästi, että jokainen sisälukutaitoinen sen ymmärtää. Eri asia on sitten se, että uskooko siihen Jumalan sanana, jota se totisesti on.

        Luehan tarkkaan seuraavat Paavalin opetukset ja ojentaudu niitten mukaan, että saisit ajoissa avuksesi anteeksiannon ja mielenmuutoksen Pyhän Hengen voiman kautta: (Room.1:18-32)

        "18. Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa,
        19. sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut.
        20. Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa,
        21. koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.
        22. Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet
        23. ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.
        24. Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa,
        25. nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.
        26. Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;
        27. samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.
        28. Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.
        29. He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä;
        30. ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia,
        31. vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta;
        32. jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät."

        Nyt kun kerroin mitä Raamattu meille opettaa, niin älä ala väittämään, että minä tuomitsen homoja. En minä tuomitse, vaan päinvastoin ! Minähän Raamatun opetuksilla varoitan heitä jatkamasta kadotukseen johtavalla tiellä, etteivät HE TODELLA LOPULTA JOUTUISI HELVETTIIN, vaan saisivat armon avuksensa oikeaan aikaan ja saisivat periä iankaikkisen elämän.

        Useimmiten homouden ja muittenkin luonnonvastaisten sukupuolisuuksien puoltajat ovat (jakeen Room.1:32 mukaan) myös itse kieroon kasvaneita ja elämässään väärän valinnan tehneitä, joten ilmeisesti myös sinä kuulut samaan porukkaan.

        Tee siis parannus elämässäsi tunnustamalla syntisi synniksi ja pyydä armoa ja anteeksiantoa Adon Jeshua Messiaalta, niin elämäsi ja taipumuksesi muuttuvat terveiksi ja alat iloita olemassaolostasi Korkeimman rakastettuna ja varjelemana iäisyysolentona !

        Rakkaudella Jeshuassa !

        höpö höpö

      • Anonyymi

        Miksi noin nuorelle ei voisi järkevästi sanoa jos hän kysyy odota nyt aivan rauhassa muutama. Vuosi! Seksuaalisuus kehittyy vähitellen siihen vaikuttaa monikin asia! Parempi on antaa olla seksi toimiin ei kannata syöksyä liian aikaisin! Tämä pätee kaikkiin! On paljon huonoa seksi nykyinen seksi vouhotus vain lisää sitä antakaa nuorten kasvaa rauhassa seurakunnassakin!

      • Anonyymi
        Jacob kirjoitti:

        Samoin lesboilu ja itsetyydytys, eläimiin sekaantumisesta nyt puhumattakaan !

        Sekä VT:ssa että UT:ssa osoitetaan se niin selvästi, että jokainen sisälukutaitoinen sen ymmärtää. Eri asia on sitten se, että uskooko siihen Jumalan sanana, jota se totisesti on.

        Luehan tarkkaan seuraavat Paavalin opetukset ja ojentaudu niitten mukaan, että saisit ajoissa avuksesi anteeksiannon ja mielenmuutoksen Pyhän Hengen voiman kautta: (Room.1:18-32)

        "18. Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa,
        19. sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut.
        20. Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa,
        21. koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.
        22. Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet
        23. ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.
        24. Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa,
        25. nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.
        26. Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;
        27. samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.
        28. Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.
        29. He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä;
        30. ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia,
        31. vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta;
        32. jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät."

        Nyt kun kerroin mitä Raamattu meille opettaa, niin älä ala väittämään, että minä tuomitsen homoja. En minä tuomitse, vaan päinvastoin ! Minähän Raamatun opetuksilla varoitan heitä jatkamasta kadotukseen johtavalla tiellä, etteivät HE TODELLA LOPULTA JOUTUISI HELVETTIIN, vaan saisivat armon avuksensa oikeaan aikaan ja saisivat periä iankaikkisen elämän.

        Useimmiten homouden ja muittenkin luonnonvastaisten sukupuolisuuksien puoltajat ovat (jakeen Room.1:32 mukaan) myös itse kieroon kasvaneita ja elämässään väärän valinnan tehneitä, joten ilmeisesti myös sinä kuulut samaan porukkaan.

        Tee siis parannus elämässäsi tunnustamalla syntisi synniksi ja pyydä armoa ja anteeksiantoa Adon Jeshua Messiaalta, niin elämäsi ja taipumuksesi muuttuvat terveiksi ja alat iloita olemassaolostasi Korkeimman rakastettuna ja varjelemana iäisyysolentona !

        Rakkaudella Jeshuassa !

        Hyvä, kun Raamatun totuus tuodaan julki. Siunausta!

      Tuollaiset valehtelijat eivät saisi esitellä typeriä tarinoitaan täällä. Mene nurkkaan häpeämään, hyi!

    • Dinel

      Ehkä tässä tapahtui nyt jonkinlaista ylireagointia. Jotkut kristilliset yhteisöt saattavat olla kyllä aika ahdistavia.

      • Vain yksi voi auttaa

        On aivan totta , ja sanon tämän uskovana ihmisenä, että ihmisten syyttäminen heidän synneistään ei auta ketään muuttumaan.

        Itse asiassa KUKAAn meistä ei pääse taivaaseen oman elämän muuttamisella ns. hyväksi ja hurskaaksi.

        Homo EI voi muuttaa itseään, eikämeistä kukaan voi pestä itseään taivaskelpoiseksi niistä mm. ajatusmaailman synneistä joita kaikilla on.Jeesus sanoi, että ei yksikään pääse Isän Jumalan tykö muutoin kuin Jeesukseen uskomalla ( Joh 14:6).

        JOS ihminen voisi pelastua muuttamalla itse itsensä puhtaaksi ja synnittömäksi, miksi Jeesuksen olisi tarvinnut edes mennä ristille ?

        TOTUUS on että ainoa oikea Raamatun mukainen tie taivaaseen, on se kun ihminen ymmärtää ettei KUKAAN; EN MINÄKÄÄN pysty synnittömään elämään.
        " Sillä KAIKKI ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla" (Room 3:23)

        Homous on synti, mutta niin ovat kaikki ne pahat sanat ja ajatukset ja teot muutkin, joita meistä jokainen on tehnyt ja tekee, halusi tai ei.

        Jeesus vei ristille homojen synnit ja meidän heterojen synnit, Jeesus kärsi minun ja sinun takia vähintään yhtä paljon kuin jonkun homon takia.

        Meillä ei ole lupaa erotella ihmisiä pieniin ja suuriin syntisiin.
        Olemme kaikki itsessämme saastaisia pyhän Jumalan edessä.

        AINOA joka meitä auttaa, on että rukoilemme syntejämme anteeksi Isän Jumalan edessä itse kukin ja vetoamme VAIN siihen että Jeesus kärsi rangaistuksen joka olisi kuulunut meille.
        Ja tätä sanomaa tulee homoille ilman tuomitsemista julistaa, että Jeesus on tullut, ei tuomitsemaan vaan pelastamaan jokaisen joka häneen uskoo.
        Sillä jokainen joka HUUTAA AVUKSI HERRAN NIMEÄ pelastuu.

        joka koko sydämisesti turvaa Jeesukseen ja myöntää ettei PYSTY muuttumaan ilman Jumalan apua, saa nähdä kuinka JEESUS muuttaa sinut kun saa otteen elämästäsi.

        Tulee voimaa vastustaa kiusauksia ja synti vain lakkaa kiinnostamasta.Silti ei tämän elämän aikana kenestäkään tule täysin synnitöntä teoissa ja sanoissa.
        Olemme muutosprosessissa jota kutsutaan pyhitykseksi.

        Moni uskova luulee että pyhitys tarkoittaa ihmisen omia yrityksiä "olla kiltti."
        Mutta pyhitys on yksinomaan Jumalan työ ihmisen elämässä jos siihen antaa Herralle luvan.

        Olen ollut uskossa neljätoista vuotta, se ei ole vielä paljon, mutta sen olen oppinut että itseään ei kannata korottaa ja luulla olevansa muita parempi. Joka niin luulee rypee kohta kurakossa - ylpeä lankeaa.

        Olemme kaikki ihmiset heikkoja ja itsessämme kykenemättömiä hyvään.

        Vain Jumalan ARMO merkitsee , kun on kauemmin uskossa ollut.Oma sankaruus katoaa, vain vapahtaja on korkea.

        Hän jolle jokainen homo on rakas ja kultaakin kalliimpi, onhan jokainen homokin Jumalan kätten tekemä.
        Jokainen homokin on luotu pelastumaan ja pääsemään taivaaseen, turvaamalla Jeesukseen joka yksin voi puhdistaa ja pyhittää syntisen.

      • Jumala tahtoo
        Vain yksi voi auttaa kirjoitti:

        uudistaa ihmisen lihan mielen teoista tuottamaan Pyhän Hengen hyvää hedelmää ja näin ihminen voi vapautua synnin kahleista elämään pyhää ja hyvää ja vanhurskasta elämää, niinkuin Jeesuskin vaelsi ja samoin opetuslapsensa Jumalan opettamana ja voimansa antamana pystyvät tahdossaan vaeltamaan, jos vain tahtovat rakastaa Herraansa tekemällä tahtoaan. Jeesus tuli konkreettisesti tekemään opetuslastensa elämässä tyhjäksi Pahan teot, niin homoudesta kuin haureudesta kuin maailman rakkaudesta kuin rahan ahneudesta kuin kaikista muistakin valheista ja synneistä, niin että opetuslapsensa voivat Pyhässä Hengessä kiittää ja kunnioittaa ja rakentaa elämänsä pelastuksen kalliolle hiekan sijaan. Lukekaa Herran Jeesuksen opetukset ja ymmärtäkää ero viisaiden ja tyhmien kihlattujen välillä, sillä toisilla oli Jumalan voima pyhitykseksi ja Jumalan tahdon tekemiseksi ja toisilla ei ja siksi kenties myös opettivat väärin Jumalan armosta ja totuudesta, koska ei Jeesus heitä tuntenut, koska eivät olleet uudestisyntyneet elävästä vedestä eli Jumalan elävästä Sanasta ja Pyhästä Hengestä. Hedelmistään puut tunnetaan, ei jokainen joka huutaa ´herra, herra´ pääse taivaaseen vaan se, joka tekee taivaallisen Isän tahdon niinkuin se on opetettu Raamatussa. Monet kutsutaan ja harvat valitaan, mutta jokaisen tahtoo Isä Jumala taivaaseen pääsevän ilman epäilyksen häivää.

        Älkäämme eksykö ja vääntäkö Jumalan armoa irstaudeksi.

      • rab1

        eivät voi vaan ovat.

      • rabbi

        ja rahat huijaavia ihan kateeks käy niihän se menee yhväuskoista on aina helppo jymäyttää.

    • Tietenkään ei

      Jumalan ilmoitus Raamatussa tappanut tätä nuorukaista vaan Paha hänet johdatti päättämään päivänsä. Jumalan sanassa on kehotus tehdä parannus ja saada uusi ja yltäkylläinen ja hyvä elämä Jeesuksen nimessä ja Pyhässä Hengessä Isän lupauksen lapseudessa. Herran tahto olisi ollut parantaa tämä nuorukainen kaikesta laittomuudesta ja antaa hengellistä hyvää hedelmää elämäänsä. Paha ei sen sijaan tahdo kenenkään pelastuvat ja pyrkii tuhoamaan sielun, jos vain vähänkin kokee sen oikeaan suuntaan pyrkivän.

      Älkää eksykö, hyvät annit tulee Jumalalta ja pahat Pahalta. Jeesus tuli tekemään tyhjäksi Pahan vaikutukset ihmisten elämässä ja monia kutsutaan valtakuntaansa ja vanhurskauteensa, amen.

    • ristintyö

      Cityseurakunta on ns. menestysteolokiaan perustuva seurakunta.
      Opit ovat toronto siunauksesta, joka repii paikallisia Helluntai- ja vapaaseurakuntia
      mm. Helsinkiin ja Keravalle perustettiin.
      Siunauksen tilalle tuli jakaantumista ja kristillinen ristinperusta halutaan rapauttaa.

      Kristillinen perusta on Jeesuksen Kristuksen sovitustyön vastaan ottaminen.
      Parannuksen teko ja syntielämästä luopuminen.
      Hedelmistä puu tunnetaan.
      Armo peittää syntien paljouden.

      Aika ison vastuun seurakunnan perustaja ottaa, mieluummin olen ns. riviuskova

      • Elvis elää

        Kristinusko on syntiä koska se perustuu ihmisen vihaamiseen, rakkaus ei ole syntiä.

      • rabbi
        Elvis elää kirjoitti:

        hyvä pointi yks väittämä on et rakkaus kuuluu avioliittoon onko se sit reilua vai ei kypsä ihminen kait ajattelee et pelkkä himon tyydyttäminen ei ole rakkautta se pitääkö sen olla erisukupuolen välistä jakaa ihmiset olee tulkinta kait on mikä on kahen välistä ei kolamannelle kuulu.

      • 67gyt yfv77
        Elvis elää kirjoitti:

        Kristinusko on syntiä koska se perustuu ihmisen vihaamiseen, rakkaus ei ole syntiä.

        Olet aika hukassa jos väität että Kristinusko perustuu vihaan.

        "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut että lähetti ainoan poikansa, ettei yksikään joka Häneen uskoo hukkuisi vaan saisi iankaikkisen elämän."

        Jeesus sanoo itse ettei ole tullut tuomitsemaan ihmisiä vaan pelastamaan maailman.
        Kaikki ovat tehneet syntiä ja tarvitsevat Jeesusta vapahtajana. Ei Raamattu erottele ihmisiä syntiensä mukaan. Esim. Jeesus ei puhunut kertaakaan Raamatussa homoudesta tai nostanut sitä muiden syntien yläpuolelle.

        Jeesus opetti kuitenkin että kaikki ovat sen verran syntisiä että eivät pääse Jumalan luo ennenkuin saavat syntinsä anteeksi, ja Jeesus on ainoa jolla on valta antaa ne anteeksi ja tuoda sovinnon Jumalan kanssa.

      • juuso-joonas

        Raamatun mukaan Jumala rakastaa kaikkia luotujaan, jopa niin, että antoi ainoan poikansa kuolla ristillä sovittaakseen meidän synnit. Hän siis rakastaa niin homoja kuin heteroitakin mutta homoilun harrastamista hän vihaa koska se on luonnotonta niin bioloogisessa kuin psygolookisessa mielessä ja siis TUOMITTAVAA. Kuitenkin on mahdollista tästä tuomittavasta parantua rukouksen avulla. Raamattu kertoo miten Jumala hävitti Sodoman ja Gorran juuri tämän synnin takia. Näin ollen emme mitenkään voi käsittää että Jumala hyväksyy tällaista. Kun Jumala antoi lain Israelille Hän käski kivittää kuoliaaksi tällaisen harjoittajat. Päättäkää siis itse voikotämä olla Jumalan edessä sallittua.

    • varokaa

      taitaa palsta olla täynnä lahkolaisia.

    • sami876
      • Anonyymi

        Järkyttävää. Miksi kaikki tämän seurakunnan puhujat yrittävät provosoida kuulijoita kuin saksan johtaja 40 luvulla.

    • näin-on-kirjoitettu

      Rom 1:24-> Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa, nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.

      Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen; samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.

      Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.

    • Amon-sanan-vapaus

      Amadeus Oilinki: "Eheydyin homosta heteroksi" | Me Naiset
      https://www.menaiset.fi/artikkeli/.../amadeus_oilinki_eheydyin_homosta_heteroksi
      6.9.2013 - Amadeuksen vaimo, Susanna Oilinki, 23, touhuaa kuppeihin kahvia. Pöytään on katettu itseleivottua mustikkapiirakkaa. Amadeus leikuttaa käsivarrellaan parin viisikuista poikaa, Jooa-Gabrielia. Kyllä, vaimo. Amadeus on raitistunut, mutta yllättävintä on kuitenkin se, että nykyään hän elää heterosuhteessa.

    • Valitse-oikein

      Tuosta on City-srk:taa turhaa parjata sillä poika teki itsarin hyppäämällä junan alle ja nyt emme tiedä mihin hän joutui, mutta joutuipa minne hyvänsä. Jumala ei tee virheitä on hän nyt omassa paikassaan.

    • Anonyymi

      Ehdottomuus Ja tuomitsevuus valilla mukana ihmisilla missa tahansa. Kun Sita saa liikaa niskaan kuka tahansa kansalainen masentuu. Pehmeampi lahestymistapa Ja suhtautuminen ihmisen olemiseen Ja kasvuun niinkuin yleensa. Ryhmiin boo Olla vaikeaa paasta sijaan. Herkalle masentuneille ihmisille ista riippumatta mika vain via Olla liikaa... btw ... ollaan varovaisia.... Nuorten tukiverkot muuttuneet nyt 20 vuodessa onneksi paljon Ja tukea Ja ymmarrysta loytyy... enemman. Nuoret luovat omatoimisesti omaa yhteiskuntaa ... is tukevat tosiaan. Vanhempien piirissa ehdottomuus esim lasten kasvatuksessa vain lisaantyy. Ellei ole vahva itsetunto yhteiskunnassa Ja ihmisten keskella ei selvia. Miten muuttaa ihmisten Peru's luonnetta lauhemmaksi ... ? Eras muusikko ystava teko sanat kun ei saanut tavata lapsiaan. Han koki hyljeksintaa Ja ihmisarvon menetysta valitsemansa taiteen Ja kauneuden tahden. Aikaisemmin Oli tyoskennellyt rahakkaalla it Alalla mutta sielusielu sanoutui irti. Vaimo ei tasta ajatuksesta pitanyt vaikka mies loysin itsensa. Arvot voivat Olla niin syvalla. Esim herkkia taiteilijoita ei usein ymmarreta heidan kehitys Ja etsikko aikanaan.... tehokkuutta Ja tasmallisyytta Ja kunnollisuutta hehkuvassa yhteiskunnassamme.... naissa arvoissa ole vihaa mutta toisenlaisen nakokannan Ja herkkyyden Ja kauneuden arvostaminen voisi myos Olla paikallaan. Laajempaa katsontakantaa Ja sivistyneisyytta laajemmin yhteiskunnassamme. Sydamnen sivistyneisyys nakyy asenteissa puheessa ilmaisussa Ja siina miten kohtelemme toisiamme. Myotatunnossa. Sydamen sivistyneisyytta ei toki saavuteta itsestaan.. tarvitaan kokemuksia , niita elamankokemuksia Ja Aikaa Ja halua ymmartaa ihmista maailmaa Ja sielun mahdollisia karsimyksia Eri aikoina. Vaikeaa arvostaa jotain mita ei ole koskaan arvostanut. Esimerkiksi menestys keskeinen yhteiskuntamme Ja menestyksen pakonomainen arvottaminen koulusta kouluun Ja elaman peruslahtokohtana voi Olla raskasta luettavaa estetiikkaan taipuvaiselle tai elamaa opiskelevalle ihmisille. Jollebtaide itsestaan tau opinion ylipaansa lahtevat kiinnostuksesta ihmettelysta Ja sisasyntyisesta tarpeesta .. enemman kuin ulkoisesta saantojen noudattamisesta tai menestyspakosta muiden ihmisten arvojen Ja toiveiden tyydyttamiseksi omassa elamassa ... lahtokohta hiucan nurinkurinen jotta saw oikeuden elaa Ja hyvaksynnan ryhmassa . Perheessa Jos ikaankuin homogeenista ajattelua edistavan ryhmaa tai perhe niin naennaisesti. Jo's ajatuksia saa Ja voi Ja toivotaan tuovan luonnollusesti esiin Ja pohtiminen on toivottavaa .... kehitysta Ja ymmarrysta syntyy... sinansa Jo's menee seurakuntaan missa on tietyn ajattelun olemusta tai opetusta. Ei Ihme Jo's Tuota olemusta ja opetusta saa. Kiitos.

    • Anonyymi

      Lopö löpö löpö, se on ihan höpö, joka jumalaan uskoo.

    • Anonyymi

      Evankakeliumi pitäisi esittää niin, että ensin kerrotaan että Jumalan Sana tuomitsee. On Jumalan laki joka tuomitsee syntiset. Kun syntinen kuulee lain ja alkaa tuntea omassatunnossaan että on rikkonut Jumalaa vastaan, silloin kerrotaan hänelle että Jeesus Kristus on kärsinyt ristillä jotta hänen ei tarvitsisi sitä syntivelkaa itse maksaa eikä joutua helvettiin.
      Jumala rakasti maailmaa niin paljon että antoi ainoan Poikansa, ettei yksikään joka Häneen uskoo joutuisi hukkaan vaan saisi iankaikkisen elämän!

    • Anonyymi

      Murros ikäiselle pitäisi sanoa odota nyt ihan rauhassa vaikka viisi vuotta mieti sitten
      Kelpaat Jeesukselle omana itsenäsi Hän ohjaasinua!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6013
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3801
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      238
      2108
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1840
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1279
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1266
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      298
      1055
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1000
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      929
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      878
    Aihe