Kiintiestöhuollon vinoilun makua ...?

Siis prkle että taloyhtiön 16:sta huoneistokohtaisesta pihanurmikosta 14 putsataan viimmesen päälle siistiksi moottoripuhaltimella ja 2 jätetään siivottomkaan ettenkö sanoisi törkeään kuntoon. On tuosta jo pari kertaa informoitu mutt mitään ei ole tapahtunut korkeintaan on saanut vetelänsävyistä asennetta että kaippa se hoidetaan joskus. No jos isännöittijä kiinnittää asiaan huomiota niin tehdään selväks että näkymä on huoltoliikkeen ansiota. Sanonko minkä!
2436
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itse teen vastaavaa hommaa eräässä toisessa kaupungissa, mutta ainakin täällä kelit meinaa loppua kesken. Täällä puhdistettiin mitä kerettiin ja keväällä hoidetaan pihat lopulliseen kuntoon. Enimmät roskat saatiin pois, mutta siltikin sellaisia kohtia jäi puhdistamatta, joihin ei koneella pääse. Keväällä homma jatkuu sitten haravalla.

Äänestä
  • kyllä noille pihoille olis koneella päässy aivan hyvin kuin muillekin, ei tuosta kiitosta voi antaa. no hoitavat sitten tai eivät mutta jos homma aloitetaan niin se suotas vietävän aloitetulla tavalla loppuun asti eikä jättää kesken.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Reipasta kirjoitti:

Siis prkle että taloyhtiön 16:sta huoneistokohtaisesta pihanurmikosta 14 putsataan viimmesen päälle siistiksi moottoripuhaltimella ja 2 jätetään siivottomkaan ettenkö sanoisi törkeään kuntoon. On tuosta jo pari kertaa informoitu mutt mitään ei ole tapahtunut korkeintaan on saanut vetelänsävyistä asennetta että kaippa se hoidetaan joskus. No jos isännöittijä kiinnittää asiaan huomiota niin tehdään selväks että näkymä on huoltoliikkeen ansiota. Sanonko minkä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu