Olen tunnetusti kova hamstraamaan. Ruokaa useita pakastimia ja polttopuutkin ainakin viideksi vuodeksi eteen päin, ja niin edelleen...
Matt. 6:26
Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa eivätkä kokoa aittoihin, ja teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ettekö te ole paljoa suurempiarvoiset kuin ne?
Matt. 6:26
Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa eivätkä kokoa aittoihin, ja teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ettekö te ole paljoa suurempiarvoiset kuin ne?
Vastaukset 5
Vanhimmat
ja naapurini Kalle.
Vaikka Raamatussamme sanotaankin kauniisti, että kuinka paljon arvokkaampia me ihmiset olemme, niin sallittakoon kuitenkin varautuminen huomiseen päivään.
Mutta ei tehdä sitä Kallen tavalla.
Kalle oli kuullut, että eräästä Pohjolan järvestä saa keväisin parikiloista säynävää, niin paljon, kuin haluaa ottaa. Ja niinpä Kallekin hakeutui apajille sopivaan aikaan.
Säynävää nousi satoja kiloja ja Kalle perkasi ja Kallen neljä poikaa ja kaksi vävyä.. Kun Kallen seurue lähti järveltä, perävaunussa oli ainakin kolmesataa kiloa lihavaa säynävän lihaa. Kalle oli onnellinen hamstraaja, nyt oli tavaraa, laittaa talteen.
Kallella vain ei ollut kokemusta isojen säynävien suolauksesta, ja pian koko kylä oli tietoinen Kallen kalansaaliista.
Kalat oli poikien ja vävyjen avustuksella suolattu saaveihin ja nelikoihin, niitä oli Kallen aitta ihan täynnä.
Vahinko vain, liian kevyesti suolattuna.
Kesäkuun helteillä isot kalat alkoivat ottaa itseensä ja hajukin oli , mitä melkoinen.. Kehotin Kallea ajamaan kalanelikot peräkärrynavulla metsään ja tekemään kaloista ketunhaaskan.
Kalle oli jo hätääntynyt hajusta ja teki työtä käskettyä. Mutta haju ei aitasta vähentynyt lainkaan, se oli tarttunut aitan hirsiseiniin takuuvarmasti.
Eräänä aamuna katselin ikkunasta naapuriin päin, enkä meinannut uskoa silmiäni. Naapurini aitta oli punaisen kukon vallassa ja isäntä tepasteli kartanollaan hyvinkin tyytyväisen näköisenä. Oli ratkaissut koko kylää vaivaavan hajuongelman.
Kun oli kulunut säällinen aika, menin jututtamaan naapuriani. Mennäänkö ottamaan syyskalat samasta järvestä?
Kyllä se vai soppii, mutta vain yksi saavillinen.
Onneksi meillä on pakastimet ja muut härvelit nykyään, eikä tarvitse tehdä hyvästä kalasta ketunhaaskaa.
Ainakun rukoukseeni EI vastata, sytytän uunini Raamatun sivulla.
Kuule, mulla on sytykeet ihan omasta takaa.
Rukoilin vuosi sitten, että Jumala antaisi sodattomaan Maapallon..
Älä hyvä ihminen viskele Pyhän Kirjan sivuja tuleen, siinä sulta menee viimenenkin viisaus! Jos lukisit sitä kirjaa, niin oppisit pyytämään asioita, joihin Jumala voi vastata ihan sinun elinaikanasi. Kyllä se rauhakin maailmaan vielä tulee, mutta kun tietyt asiat on kesken... lue sieltä Sanasta, jos on sivut tallella! Siihen asti meidän kannattaa pyytää niitä juttuja, jotka jouduttavat rauhan tuloa.
Kokeile vaikka. Isä meidän, joka olet taivaissa.
syötyä ennenkuin menee vanhaksi?
Polttopuita on hyvä olla pitemmäksikin aikaa jos tulee sellainen tilanne ettei voi hankkia lisää ja on hyvä säilytyspaikka.
Jostain rojuista on hyvä luopua, ettei kallisarvoista aikaa mene niiden järjestelemiseen ja jotain olennaista jää tekemättä.