Helluntailaisesta perheestä lähtöisin olevana huomio on kiinnittynyt, kuinka helluntailaisuudessa pureksimatta niellään Yhdysvalloista tulevat uskontoon poliittisesti kytköksissä olevat ajattelumallit.
Muutama mainitakseni:
-luonnonsuojelu oli eräässä vaiheessa lähes synti, kommunismia ja turhaa vouhotusta. Tätä painottivat puhujatkin.
- Ilmastonmuutoksen tyrmääminen on myös suora malli amerikkalaisten evankelistojen ajatusmallista joka taas nivoutuu Amerikan talouspolitiikkaan.
- "Vauraus on siunaus" ajattelumalli tulee myös rapakon takaa, jossa sitä on iskostettu ihmisten päähän. Perustuuhan koko yhteiskunta kulutuksen ihannointiin.
Edelliset eivät ole uskontoa vaan politiikkaa mutta uskovia on käytetty äänitorvena heidän itse sitä edes ymmärtämättä.
Helluntailaisuudessa on yhä enemmän korostunut maallisen hyvän saavuttaminen, epäitsekkyys ja oman edun tavoittelu Jumalan avulla.
Myös vihamielinen suhtautuminen homoseksuaalisuuteen on saanut muotoja, jotka ovat kopioitu Yhdysvalloista.

Vastaukset 1
Vanhimmat
En hellarina ymmärtänyt yhtään sun tekstistäsi. No toki ymmärsin tekstin sisällön, mutten sitä että miten ne liittyy helluntalaisuuteen. Itsellä ainakin hyvin erilaisia näkemyksiä kun sinä väitit minulla, helluntalaisena, olevan. Yhtenä esimerkkinä luonnonsuojelu, se on itsestäänselvä asia että luontoa tulee suojella ja varjella.