MEEDIOISTA

Vaikka tämä ei välttämättä kuulu tähän palstaan, niin haluaisin tietää että: Onko Meediot jo syntymästä lähti tälläisiä että näkevät nämä asiat, vai ovatko he kouluttautuneet Meedioiksi.Olen tosi kiitollinen jos joku oikeesti tietää.
2887542
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 288

Vanhimmat

mutta joillakin se on jo syntymästä lähtien kehittynyt. Sitä voi kyllä kehittää enemmän.

Äänestä
  • Ok, omien kokemusten perusteella haluaisin oppia enmän henkimaailman jutusta.

    Äänestä

  • kiinnostunut tyttö kirjoitti:

    Ok, omien kokemusten perusteella haluaisin oppia enmän henkimaailman jutusta.

    oikein pätevään meedioon. Heitäkin on joka junaan.

    On kunnollisia kursseja joissa voi harjoitella vastaanottavaisuutta, mutta on myös kursseja joilla vain kerätään rahaa.

    Minä en osaa neuvoa sinua koska en asu Suomessa. :-(

    Äänestä

  • " Ja suuri lohokäärme, se vanhakäärme, jota perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, koko maanpiirin villitsijä, heitettiin maan päälle, ja hänen enkelinsä heitettiin hänen kanssaan" Ilm 12: 9

    Juuri täällä maanpäällä, asuu Aritta, ja monet muut, jotka antavat tämän käärmeen itseänsä villitä!

    Hän kyllä kehittää omiaan melko pitkälle!
    " Ja Jeesus kysyi siltä: " Mikä on nimesi?" Niin se sanoi hänelle: " Legio on minun nimeni, sillä meitä on monta" Mark 5: 9

    Ei yksin Aritta ole joutunut näitten " petojen" kynsiin , on muitakin!

    Matt 8: 29 Nämä riivaajat huusivat Jeesukselle: " Mitä sinulla on meidän kanssamme tekemistä, sinä Jumalan Poika?
    Oletko tullut tänne vaivaamaan meitä ennenaikaa"

    Oletteko huomanneet, etteivät spiritismin ja meedioitten harjoittajat, ja heidän asiakkaansa halua olla tekemisissä Jeesuksen kanssa!

    Juuda 6, kertoo että näitä säilytetään täällä tuomiota varten! kts. 2 Piet. 2:4

    Nämä kerran taivaat enkelit, kuitenkin ryhtyivät taisteluun, Jumalan auktoriteettiutta vastaan!
    Ilm, 12: 7, 8

    Paavali pelkäsi, että " Niinkuin käärme kavaluudellaan petti Eevan, niin teidän mielenne ehkä turmeltuu pois vilpittömyydestä ja puhtaudesta, joka teissä on Kristusta kohtaam" 2 Kor. 11: 3
    Meedioilla ja spiritisteillä ei ole vilpittömyyttä Kristusta kohtaan, myös heidän mielensä on turmeltunut"

    " Mutta Henki sanoo selvästi että tulevinan aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja" 1 Tim. 4;1
    Nyt elämme niitä " tulevia aikoja"...selailkaahan tätä foorumia, niin voitte löytää monia, jotka noudattavat riivaajien oppeja"

    On monia niitäkin jotka " ennustavat Herran nimeen ja tekevät voimallisia tekoja"

    " Sillä he ovat riivaajienhenkiä, jotka tekevät ihmeitä, ne lähtevät koko maanpiirin kuningasten luo kokoamaan heidät sotaan Jumalan, Kaikkivaltiaan suurena päivänä" Il, 16: 14

    Oletteko huomanneet että meillä on sota, arittojen, velhotarten jne. kanssa?

    He opettavat ettei ihminen kuole!! Ja Jumalamme opettaa: " Mutta hyvän ja pahantiedon puusta älä syö,sillä sinä päivänä, jona siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman" 1 Moos 2: 17

    Saatanan ensimmäin valhe oli kuolemattomuus, ja sitä on sitten kehitelty lisää, kuten Aritta paljasti saatanan juonia, ...vahingossa!

    " Niin käärme sanoi vaimolle: " Ette suinkaan kuole" 1 Moos. 3: 4

    " Älkää kääntykö vainaja ja tietäjähenkien puoleen; älkääkä etsikö heitä, ettette tulisi heistä saastutetuiksi.
    Minä olen Herra teidän Jumalanne" 3 Moos 19: 31

    " Älköön keskuudessasi olko ketään, joka panee poikansa tai tyttärensä kulkemaan tulen läpi, tahi joka tekee taikoja, ennustelee merkeistä, harjoittaa noitutta tai velhjoutta"

    joka lukee loitsuja, kysyy vainaja-tai tietäjähenkiltä tahi kääntyy vainajien puoleen" 5 Moos. 18: 10, 12

    " Sillä, jokainen joka sen kaltaista tekee, on kauhistus Herralle....jae 12.

    Vastaapa nyt Aritta , tahi kuka vaan, oletteko tehneet yhtään näistä kauhistuksista elämänne aikana??

    Raamattu opettaa että on mahdotonta communikoida kuolleitten kanssa Jes 8: 19

    Saarnaaja 9: 6, ja Job 7: 10...koska se on mahdotonta, ja kuitenkin kommunikoitte, niin te kommunikoitte saatanan kanssa, josta Aritta hämätäkseen sanoo: " Saatanaan ei ole"

    Jos olisi, niin se vaihtoehto aina olisi olemassa, ja Aritta on halunnut sen vaihtoehdon poistaa, että jäljelle jäisi vain aidot kuolleet ihmiset!!

    Ovelaa, mutta Raamattu sanoo: " Tyhmyys on nainen"

    Äänestä

  • ideneb kirjoitti:

    " Ja suuri lohokäärme, se vanhakäärme, jota perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, koko maanpiirin villitsijä, heitettiin maan päälle, ja hänen enkelinsä heitettiin hänen kanssaan" Ilm 12: 9

    on pimeydestä ja kaikki jotka ajattelevat niin kuin hän. Heille on kaikki asiat syntiä ja Jumalaa vastaan. Heidän jumalansakin on rankaiseva, egoistinen tyyppi vailla rakkautta.

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    Jumalan vastustajan puolelle!?
    Mitä rakkautta on luopua uskosta, ja noudattaa villitsevien henkien tahtoa ja riivaajien oppeja" 1 Tim. 4: 1

    Eikö Raamattu varoita: " Mutta epäpyhien ämmäin taruja karta ja harjoita itseäsi jumalisuuteen" jae 7

    Ei sitä noin harjoiteta, kuten sinä neuvot, kenen ämmä sitten lienet?

    Jumalan vastapuolta!

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    Jumalan vastapuolta!

    Sinä näet mitä kauheuksia maailmalla ja myös Suomessa tällä hetkelläkin tapahtuu!Kenenhän aikaan saannoksia ne ovat jollei itse perkeleen?!?Se on Jumalan vastapuoli.Saatana saa ihmisen helposti valtaansa eikä ole ketään kohtaan herrasmies,ei missään kohti!Se ei keinoja kaihda saadakseen aina yksi ihminen kerrallaan puoleensa.Kaikki paha on siitä lähtöisin,jo aikojen alussa saatana(käärme)osasi taidon millä ihmisen saa lankeamaan,asettamalla houkutuksia ja kyseenalaistamaan Jumalan sanan ja käskyn.Jumala oli sanonut Aatamille ja Eevalle että siitä hyvän-ja pahantiedon puusta ei saa syyä.Saatana oli varmasti saanut hedelmän näyttämään mehukkaalta ja kaikin puolin houkuttelevalta että ihmisellä tulisikiusaus syödä se.
    Ja käärmeen eli perkele kyseenalaisti jumalan sanan näin:Onko jumala todellakin sanonut:"älkää syökö kaikista paratiisin puista?".Ja eeva vastasi:"Me saamme syödä muiden puiden hedelmiä paratiisissa,mutta sen puun hedelmästä,joka on keskellä paratiisia,on Jumala sanonut:"älkää syökö siitä älkääkä koskeko siihen,ettette kuolisi".
    Ja käärme oli ovela ja asetti kiusauksen:"Ette suinkaan kuole,vaan Jumala tietää että ,sinä päivänä,jona te siitä syötte,aukenevat teidän silmänne,ja te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan".
    Ja kaikkihan sen tietää mitä sitten tapahtuu mutta se on selvää kuinka ovela,kavala ja viekas on perkele ja kuinka se osaa asettaa ihmisille tänä päivänäkin kiusauksia ja aina niitä ei pysty välttämään vaan ihminen lankeaa.Mutta onneksi meillä on rakastava Isä joka antaa synnit anteeksi jos niitä vahingossakin tekee,kukaan ei ole synnitön.
    Jumala kirosi käärmeen lopuksi kun oli houkutellut kiusaukseen Aatamin ja Eevan.
    Jumala sanoi käärmeelle:"Koska tämän teit,kirottu ole sinä kaikkien karjaeläinten ja kaikkien metsäneläinten joukossa.Vatsallasi sinun pitää käymän ja tomua syömän koko elinaikasi.
    Raamatussa on paljon mielenkiintoista tekstiä!=)

    Äänestä

  • fwrjewfewy kirjoitti:

    eivät ole Jumalan vastapuolta vaan sellaista mitä ihminen luo ajatuksillaan.

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    eivät ole Jumalan vastapuolta vaan sellaista mitä ihminen luo ajatuksillaan.

    ole Jumalan vastakohta??Kuten hyvä ja paha?Se on ihan järkeenkäypä juttukin!Tuon tietää semmonenkin ihminen joka ei ole uskossa,jos on hyvä niin on olemassa myös paha,jos on elävä niin on myös kuollut jne.

    Äänestä

  • dhwfewyfwf kirjoitti:

    On vain Jumala ja hän on vain rakkaus. Kaikki muu on harhaa.

    Se pahuus minkä näet on ihmisen luomaa illuusiota. Erittäin todellista meille täällä materiassa mutta iankaikkisuudessa ei mitään. Täällä materiassa on vastakohtia, hyvä-paha, kuuma-kylmä, ylös-alas jne.

    On elää pelkässä hyvyydessä.
    Jokainen aikuinen tietää, että itku pitkästä ilosta.

    Jos aina olisi juhlapäivä...Juhlaa ei enään olisi.

    Mitä Raamatussa tarkoitetaankin hyvän ja pahan tiedon puulla?
    Ei siihen oikeasti mitään käärmettä tarvita ihmiselle puhumaan...tai perkelettä, sillä ihminen olisi turhautunut ja lopuksi harmistunut jo ihan ilman tiedon puutakin.

    Jospa siinä kuvataan ihmisen syntymistä lihaksi, pois henkimaailmasta ja täällä ruumiissa vankina oleminen kyllä paljastaa pahuutensa ennemmin tai myöhemmin. Jospa tuo pahuus sai ihmiset ns. syntymään.
    Adamin yli 900 vuotta kestänyt elämä voi taas tarkoittaa kertoja, miten monta elämää hänellä täällä on ollut?

    No, mystistä on, mutta sen sanon, että luomiskertomus ei todellakaan ole niinkuin se on kirjoitettu, vaan joko se on täysin utopiaa mielikuvitusta, satua tai hyvin "salaisesti" kuvattua vertauskuvallista tekstiä...johon on piilotettu koodi maailman synnystä.

    Käärmeet ei puhu ja Jumala loi maailman ja pahuutta hän ei luonut, silloin sitä ei voinut paratiisissa vielä ollakkaan, kun Eeva ja Adam ns. lankesi... tai jos Jumala loi pahuudenkin, niin hänellä oli siihen tarkoituksensa... siihe oli määrä langeta.

    Mutta aritta joka oli entisessä elämäässä saatanan vaimo, ei vaan halua myöntää, että on vain Jumala joka sanoo:

    " Ja suuri lohikäärme, se vanha käärme, jota perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, koko maanpiirin villitsijä ( ja myös arittan villitsijä), heitettiin (ALAS) MAANPÄÄLLE, ja hänen enkelinsä heitettiin hänen kanssansa" Ilm. 12 )

    " Ja perkele sanoi hänelle: " Jos sinä olet Jumalan Poika, niin heittäydy tästä ALAS;...mATT 4: 1
    Täällä materiassa on vastakohtia als ja ylös!!

    " Ei Hän ole täällä, sillä hän on noussut ylös, niinkuin hän (Jeesus) sanoi Matt 28: 6

    Näin ne osat vaihtuvat , " Minä näin saatanan kuin salaman heitettävän alas taivaasta" (Jeesuksen lausunto)

    Ensin saatana heitettiin alas, sitten Jeesus tuli las perästä " " Ja Jumala sanoi tulkoon valkeus ja valkeus tuli"....sen jälkeen Jeesus tuli vielä alemmas, sokeain, köyhien, raajarikkojen ja huorien ,ja homojen, lespojen tasolle, ja sanoi:

    " Minulla on valta maanpäällä antaa anteeksi syntejä"...ehona on tietenkin synnin tunnustaminen synniksi ja sen hylkääminen... ja vieläkin alemmas hän astui...kuolemaan syntisten puolesta, niiden jotka myöntävät raataneensa syntiä,...ja jotkut aivan huvin vuoksikin!

    Kun Hän astui aivan alas, niin hän nousi aivan ylös..Isän, Jumalan oikealle puolelle, ja on taas tuleva alas , tuomitsemaan eläviä ja kuolleita"!!

    Saatana ei pääse enää ylöspäin, ei ainakaan kovin korkealle, ..vain maan avaruuteen Ilm 20: 6...ja se onkin viimeinen ponnistus, sillä sen jälkeen hänen on tultava maan lannaksi , vaimoineen kaikkineen ...onhan tuhka hyvää maan lantaa, kun se olio enkeleinnen poltetaan , ja hänen perheensä hänen kanssaan....sillä on saatanallakin lukematon joukko lapsia,...taitaa olla enemmän kuin Jumalalla,,,,paitsi hyöty on maan lantana oleminen, ja onhan sekin jotakin,...kaiken täytyy kiertää,...sanotaanhan että sen kadun molemmilla puolin oli elämänpuu, ja keskellä sen katua , joka vie Uuteen Jerusalemiin oli elämänpuu, josta me pelastetut saamme syödä!

    Tiedättekö te millä ne on lannoitettu??

    Mistä ihmeestä se Aritta kaiken tietää? Täsmälleen!!, jumalattomien ruumiillahan ne on lannoitettu, heistä saatavalla tuhkalla!

    Kysykää lisää meiltä, me arittan kanssa pyrimme pitämään teidät totuuden leivässä!!

    tässä elämässä itse saatana.

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    tässä elämässä itse saatana.

    että " saatana on"...pidä nyt se mikä sinulla on ettei kukaan ottaisi sinulta sinun kruunuasi!

    Senkö takia vastustat minua, kun on kirjoitettu: " Vastustakaa perkelettä, niin se teistä pakenee"?

    Minä siis kuitenkin sinun mielestäsi olen ollut ja asunut Taivaassa, ja olen ollut enkelijoukon päämies?

    " Minäkö se sanoin: " Kuka olet sinä Jumalan pyhä, minä tunnen sinut"
    Jos minä olen saatana, niin onko saatana nyt noussut kapinaan itseään vastaan kun minä opetan:

    Saatana on ollut valehtelija ja murhaaja alusta asti"
    Mitä minä sitten olen alussa valehdellut? ..Ai niin, sen , kun sanoin: " Syökää vapaasti kielletystä puusta, sillä " Ette suinkaan kuole, vaan tulette Jumalan kaltaisesksi!

    Onko saatana tullut uskoon kun myöntää valehdelleensa?? Jos on tullut, uskoon, niin meillehän koittaa aurinkoiset ajat, kun saatana ei enää käy ympäri kuin kiljuva jalopeura etsien , kenet hän saisi niellä"!!

    Saatanba ei siis enää valehtele ja murhaa,...vaan opettaa Jumalan tietä totuudessa, kun sanoo: " Jos tahdot päästä elämään sisälle, pidä käskyt" !!

    en tiennyt sitä ennenkuin kohtasin sinut. :-)

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    en tiennyt sitä ennenkuin kohtasin sinut. :-)

    " Noita tietämättömyyden aikoja on Jumala kärsinyt, mutta nyt hän tekee kaikille tiettäväksi, tehkää parannus!
    Nyt eroa, minusta, ja mene ja kohtaa Jeesus!!

    Kun olet sen tehnyt, ja teet hyvänomantunnon liiton Hänen kanssaan, ehkä opit tuntemaan " saatanasikin" paremmin!

    Äänestä

  • velhotar kirjoitti:

    On elää pelkässä hyvyydessä.
    Jokainen aikuinen tietää, että itku pitkästä ilosta.

    Jos aina olisi juhlapäivä...Juhlaa ei enään olisi.

    Mitä Raamatussa tarkoitetaankin hyvän ja pahan tiedon puulla?
    Ei siihen oikeasti mitään käärmettä tarvita ihmiselle puhumaan...tai perkelettä, sillä ihminen olisi turhautunut ja lopuksi harmistunut jo ihan ilman tiedon puutakin.

    Jospa siinä kuvataan ihmisen syntymistä lihaksi, pois henkimaailmasta ja täällä ruumiissa vankina oleminen kyllä paljastaa pahuutensa ennemmin tai myöhemmin. Jospa tuo pahuus sai ihmiset ns. syntymään.
    Adamin yli 900 vuotta kestänyt elämä voi taas tarkoittaa kertoja, miten monta elämää hänellä täällä on ollut?

    No, mystistä on, mutta sen sanon, että luomiskertomus ei todellakaan ole niinkuin se on kirjoitettu, vaan joko se on täysin utopiaa mielikuvitusta, satua tai hyvin "salaisesti" kuvattua vertauskuvallista tekstiä...johon on piilotettu koodi maailman synnystä.

    Käärmeet ei puhu ja Jumala loi maailman ja pahuutta hän ei luonut, silloin sitä ei voinut paratiisissa vielä ollakkaan, kun Eeva ja Adam ns. lankesi... tai jos Jumala loi pahuudenkin, niin hänellä oli siihen tarkoituksensa... siihe oli määrä langeta.

    Tuossa puussa ei ollut mitään erikoista, se oli vain puu, johon ei saanut koskea, saati syödä!

    Kyse oli kuuliaisuudesta, tottelemisesta, eikä mistään muusta!
    Käärme, tuo langennut enkeli, lusifer, ainoastaan houkutteli ja petti ihmisparin.

    Mutta olihan paratiisissa koko ajan Jumala , joka ei petä! Olisivat kysyneet Jumalalta, tahi uskoneet sen sanan joka jo oli heille uskottu!
    Ongelmaksi muodostui se, että he uskoivat ja tottelivat enemmän saatanaa kuin Jumalaa!

    Jumalahan se oli kaiken hyvyyden heille antanut, ei lusifer!
    Jos , profeetta Bielamin aasi puhui, niin miksei sitten käärme?..Ja vaikka käärme ei puhunutkaan, niin se oli yksi kauneimpia eläimiä siihen aikaan, ja saatana on henki, ..eikä hengellä ole lihaa eikä luita (jeesus)...joten jos käärme istuu puussa, ja heiluttelee upeita siipiään. niin näyttäähän se siltä kuin käärme puhuisi, vaikka puhujana olikin itse aamuruskon poika, lusifer!

    Pahuutta jumala ei luonut, ..hän loi vain lusiferin, joka oli kiltteyden ja puhtauden perikuva, siihen saakka kunnes hänestä löydettiin vääryys!

    Vääryys löydettiin , hänestä jo taivaassa, mutta vääryyttä ei ymmätänyt kuin Jumala, sillä vääryyttä ei ollut koskaan ollut olemassa!

    Enhän minäkään tiedä millaista on olla juovuksissa, kun en ole koskaan juonutviinaa!

    Eivät luodut olennot tienneet vääryydestä taivaassa mitään, eivätkä Aadam ja Eevakaan...tässä on yksi syy, miksei saatanaa voitu Jumalan toimesta hävittää taivaassa!

    Jos kukaan ei tiedä, mitä synti on, niin ei kukaan käsitä myöskään sellaista rangaistusta, joka annetaan esim. mielipiteen takia!

    Eihän lusifer taivaassa ollessaan ketään vahiongoittanut, hän esitti vain mielipiteitä ja väitteitä Jumalan hallitusta ja valtaa vastaan, ..ja etenkin Jeesusta kohtaan,...hän kun halusi saada Jeesuksen aseman ja paikan!

    Äänestä

  • ideneb kirjoitti:

    " Noita tietämättömyyden aikoja on Jumala kärsinyt, mutta nyt hän tekee kaikille tiettäväksi, tehkää parannus!
    Nyt eroa, minusta, ja mene ja kohtaa Jeesus!!

    Kun olet sen tehnyt, ja teet hyvänomantunnon liiton Hänen kanssaan, ehkä opit tuntemaan " saatanasikin" paremmin!

    en tule tapaamaan sinua henkilökohtaisesti. :-)

    Äänestä

Tämä on varmaan turhaa, mutta varoitan kuitenkin, ettet jatkaisi tällä tiellä ollenkaan, koska joudut pimeyteen,josta palaaminen on tuskallista.

Äänestä
  • Enpä kuule usko, että jos on yhteydessä henkiin tai käy meediolla niin joutuu pimeyteen! Mitä oikein tarkoitat?

    Äänestä

  • Haluaisin olla meedio, koska olen kokenut tälläisiä asioita ja niin,tai edes olla yhteydessä kuolleisiin.Asun vanhassa talossa, jossa on moni sukupolvi elänyt, ja olen siis kokenut paljon paranormaaleja juttuja.Mutta en todellakaan halua joutua pimeyteen tai että Jumala rankaisisi minua, mutta toisaalta paranormaalit jutut ovat minulle tärkeitä ja rakkaita...mitä teen?

    Äänestä

  • kiinnostunut tyttö kirjoitti:

    Haluaisin olla meedio, koska olen kokenut tälläisiä asioita ja niin,tai edes olla yhteydessä kuolleisiin.Asun vanhassa talossa, jossa on moni sukupolvi elänyt, ja olen siis kokenut paljon paranormaaleja juttuja.Mutta en todellakaan halua joutua pimeyteen tai että Jumala rankaisisi minua, mutta toisaalta paranormaalit jutut ovat minulle tärkeitä ja rakkaita...mitä teen?

    ota yhteys pätevään ja mieluimmin tunnettuun meedioon. He osaavat opastaa.

    Jumala ei ikinä, ei missään tilanteessa eikä koskaan rankaise mistään asiasta. Pimeyteen joutuu vain ajattelemalla ikäviä asioita. Sinne ei joudu olemalla kiinnostunut meedion ammatista.

    Sinä olet jo meedio. Miksi olisit jotain sellaista mikä olisi pimeyttä. Olet valontuoja, usko se vaikka sinulle sanottaisiin mitä.

    Äänestä

  • kiinnostunut tyttö kirjoitti:

    Enpä kuule usko, että jos on yhteydessä henkiin tai käy meediolla niin joutuu pimeyteen! Mitä oikein tarkoitat?

    Jos uskosta osaton käy meediolla tai millä tahansa henkiparantajalla, eli turvautuu mihin tahansa muuhun kuin Jumalaan, niin se on Jumalan edessä synti.
    Väistämättömästi saa osakseen demoneja, koska on antanut niille luvan tulla elämäänsä, sillä että on ollut tekemisissä henkivaltojen kanssa jotka eivät ole Jumalasta.
    Synti näyttäytyy ensin juuri tällaisissakin tilanteissa niin kovin houkuttelevalta ja Saatana lupaa vain hyvää, mutta mitä syvemmälle näihin sekoaa, niin sitä ahtaamalle joutuu.
    Alkaa unettomuudet, elämänvaikeudet ja kaikenlainen epämääräisyys elämässä. Nämä nyt ovat vain esimerkkejä, siitä mitä voi tapahtua kun olemme tekemisissä voimien kanssa jotka eivät ole Jumalasta.
    Lopulta kun ihminen joutuu näiden kanssa syvälle niin aina ne ovat tarjoamassa ratkaisuksi itsemurhaa.
    Mitä Jumala näistä on mieltä: turvaudun epäjumaliin kun en turvaudu Häneen. Vanhan testamentin aikana näimme miten Jumalan profeetta Elia surmasi yhdellä kertaa 400 Baalin profeettaa, eli epäjumalan palvelijoita, ja se oli Jumalalle mieleen.
    Tänä päivänä mikään tästä ei ole muuttunut, ainoa ero on että sekä sinulla että minulla on mahdollisuus tunnustaa kaikki tällainen synniksi ja pyytää sitä Jeesuksen täytetyn työn ansiosta anteeksi.

    Äänestä

  • kiinnostunut tyttö kirjoitti:

    Haluaisin olla meedio, koska olen kokenut tälläisiä asioita ja niin,tai edes olla yhteydessä kuolleisiin.Asun vanhassa talossa, jossa on moni sukupolvi elänyt, ja olen siis kokenut paljon paranormaaleja juttuja.Mutta en todellakaan halua joutua pimeyteen tai että Jumala rankaisisi minua, mutta toisaalta paranormaalit jutut ovat minulle tärkeitä ja rakkaita...mitä teen?

    Nämä ilmiöt todella kiinostavat ihmisiä näin lopunaikoina koska Saatana tietää että sillä on vain vähän aikaa enää jäljellä ja haluaa saattaa niin monia kuin mahdollista kanssaan helvettiin.
    Kun olemme yhteydessä henkivaltoihin niillä on täysi oikeus tulla elämäämme ja ne eivät todellakaan tuota meille siunausta vaan pelkkää kirousta.
    Saan aina demoneja kun olen yhteydessä Saatanan joukkoihin: kaikenlaisessa meediojutuissa joissa ollaan muka yhteydessä kuolleisiin niin ollaan itseasiassa yhteydessä demoneihin. Watchman Nee on kirjoittanut kirjan Sielun piilevä voima, joka hyvin kattavasti antaa tietoa vielä etsivälle sielulle.
    Varoitan sinua ettet lapsi kulta menisi mihinkään paranormaali-ilmiöihin, new ageen, hypnoosiin...meedioistuntoihin.
    Pidä sielusi puhtaana, jotta Jumalan siunaukset lepäisivät elämäsi yllä.
    Jumala sinua suuresti rakastaa ja haluaa sinut omakseen.

    Äänestä

  • zigi kirjoitti:

    kiinnosta mutta ne ovat normaalia monelle ihmiselle. Ja useammat tulevat herkemmiksi tuntemaan muita maailmoja. Nehän ovat tässä missä tämäkin maailma on, vain eri dimensiossa.

    Äänestä

  • zigi kirjoitti:

    Nämä ilmiöt todella kiinostavat ihmisiä näin lopunaikoina koska Saatana tietää että sillä on vain vähän aikaa enää jäljellä ja haluaa saattaa niin monia kuin mahdollista kanssaan helvettiin.
    Kun olemme yhteydessä henkivaltoihin niillä on täysi oikeus tulla elämäämme ja ne eivät todellakaan tuota meille siunausta vaan pelkkää kirousta.
    Saan aina demoneja kun olen yhteydessä Saatanan joukkoihin: kaikenlaisessa meediojutuissa joissa ollaan muka yhteydessä kuolleisiin niin ollaan itseasiassa yhteydessä demoneihin. Watchman Nee on kirjoittanut kirjan Sielun piilevä voima, joka hyvin kattavasti antaa tietoa vielä etsivälle sielulle.
    Varoitan sinua ettet lapsi kulta menisi mihinkään paranormaali-ilmiöihin, new ageen, hypnoosiin...meedioistuntoihin.
    Pidä sielusi puhtaana, jotta Jumalan siunaukset lepäisivät elämäsi yllä.
    Jumala sinua suuresti rakastaa ja haluaa sinut omakseen.

    Jumala ei ole antanut mitään merkkiä.Missä Jumala sitten on kun on vaikeeaa? vastaus: ei missään?

    Äänestä

meediot ja kanavoitsijat jotka itseään sillä nimellä tituleeraavat ovat todellisuudessa skitsofreniaa sairastavia henkilöitä jotka pyrkivät salamaan sairaudensa pukemalla sen uuten asuun, jos ymmärrät mitä tällä tarkoitan.
Katso ja lue skitsofreniasta ,niin tulet huomaamaan ,että oireiluun kuuluu juuri tämmöiset asiat, eihän kukaan meistä mielellänsä kerro olevansa sairas, mutta pakottavan tarpeen kertoa jotakin kautta näistä tuntemuksistaa ovat keksineet juuri kanavoinnin ja meedion jutut. Onhan toki mukavamman kuulosta sanoa olevansa meedi tahi kanavoitsija kuin skitsofreenikko. Että näi.

Äänestä
  • Skitsofrenia on vaikein psykoosin muoto. Jotta voit ymmärtää skitsofrenian olemusta, on sinun ensin ymmärrettävä, mitä on psykoosi. Psykoottinen ihminen kadottaa yhteyden todellisuuteen, tai yhteys on puutteellinen. Olet oikeassa, että skitsofreniaan kuuluu oireina usein erilaiset hallusinaatiot,mm. äänien kuuleminen sekä myös näköaistimukset, jotka eivät ole todellisia.

    Nyt onkn tärkeää erottaa toisistaan muutama asia. Kun puhumme meedioista ja selvänäkijöistä, puhumme ihmisistä, jotka kommunikoivat henkimaailman kanssa. He ovat täysin orientoituneita aikaan ja paikkaan, heidän todellisuudentajunsa ei ole hämärtynyt missään määrin, eikä heidän aistimansa asiat ole hallitsemattomia.

    Kun on kyseessä mielen sairaus, erilaiset "näyt" sekoittuvat arkitodellisuuden kanssa, usein aiheuttaen suunnatonta ahdistusta. Skitsofreenikon harhaisuus on hallitsematonta ja pelottavaa, ihminen on harhojensa vallassa. Jopa siinä määrin, että sairaus aiheuttaa usein lopullisen, tai ainakin pitkäaikaisen työkyvyttömyyden. Tässäkin on hyvä muistaa, että äkillisissä, trauman aiheuttamissa psykooseissa paranemisennuste on huomattavasti parempi, vaikka oireilu saattaa muistuttaa skitsofrenian oireilua.

    Meediot ja selvännäkijät eivät ole sairaita ihmisiä, heillä on vain herkemmät antennit. He ovat täysin työkykyisiä, toisten kanssa normaaliin vuorovaikutukseen kykeneviä ihmisiä, joiden arkielämän todellisuus ei poikkea normaalista.

    Siispä, ystäväni, ennen diagnoosien tekemistä olisi ihan asiallista tavata kyseinen ihminen henkilökohtaisesti ja hankkia vaikka ne lääkärin paperit. Jookos?

    Äänestä

  • Ai kaikki jotka aistii...tai näkee meediollisia juttuja, ovat skitsofreenikkoja?

    Äänestä

  • Sullapa on tekstiä.Olet tosi kaukana kaikesta.
    Taidat nähdä edessäsi vain oman nenänpääsi etkä muuta mitä maailmassa on.

    Äänestä

  • maristronautti kirjoitti:

    Skitsofrenia on vaikein psykoosin muoto. Jotta voit ymmärtää skitsofrenian olemusta, on sinun ensin ymmärrettävä, mitä on psykoosi. Psykoottinen ihminen kadottaa yhteyden todellisuuteen, tai yhteys on puutteellinen. Olet oikeassa, että skitsofreniaan kuuluu oireina usein erilaiset hallusinaatiot,mm. äänien kuuleminen sekä myös näköaistimukset, jotka eivät ole todellisia.

    Nyt onkn tärkeää erottaa toisistaan muutama asia. Kun puhumme meedioista ja selvänäkijöistä, puhumme ihmisistä, jotka kommunikoivat henkimaailman kanssa. He ovat täysin orientoituneita aikaan ja paikkaan, heidän todellisuudentajunsa ei ole hämärtynyt missään määrin, eikä heidän aistimansa asiat ole hallitsemattomia.

    Kun on kyseessä mielen sairaus, erilaiset "näyt" sekoittuvat arkitodellisuuden kanssa, usein aiheuttaen suunnatonta ahdistusta. Skitsofreenikon harhaisuus on hallitsematonta ja pelottavaa, ihminen on harhojensa vallassa. Jopa siinä määrin, että sairaus aiheuttaa usein lopullisen, tai ainakin pitkäaikaisen työkyvyttömyyden. Tässäkin on hyvä muistaa, että äkillisissä, trauman aiheuttamissa psykooseissa paranemisennuste on huomattavasti parempi, vaikka oireilu saattaa muistuttaa skitsofrenian oireilua.

    Meediot ja selvännäkijät eivät ole sairaita ihmisiä, heillä on vain herkemmät antennit. He ovat täysin työkykyisiä, toisten kanssa normaaliin vuorovaikutukseen kykeneviä ihmisiä, joiden arkielämän todellisuus ei poikkea normaalista.

    Siispä, ystäväni, ennen diagnoosien tekemistä olisi ihan asiallista tavata kyseinen ihminen henkilökohtaisesti ja hankkia vaikka ne lääkärin paperit. Jookos?

    Kirjoitit meidän muidenkin puolesta myös.
    Ehkä olisi tämän alkuperäisen kirjoittajan
    hyvä kirjoitella jossain toisella palstalla, missä saa rauhassa olla ja kirjoittaa.

    Äänestä

  • eräs..... kirjoitti:

    Kirjoitit meidän muidenkin puolesta myös.
    Ehkä olisi tämän alkuperäisen kirjoittajan
    hyvä kirjoitella jossain toisella palstalla, missä saa rauhassa olla ja kirjoittaa.

    niin, eihän se suinkaan osoita että meedioitten pitäisi olla vähimmässäkään määrin mieleltään epäterve, että voisi asioida saatanan kanssa!

    Palkkaahan valtion virastot, pappejakin tekemään pappispalvelusta, valtion pyytämään tarkoitukseen, joten se, että asioi henkien kanssa " Jumala on henki"..ei suinkaan edellytä horjuvaa mielenterveyttä, vaan päinvastoin tervettä!

    Kun luet 1 Sam. 28: lukua, jossa Kuningas Salomo asioi noitavaimon, eli meedion luona, niin vaikuttaako ko. nainen jotenkin skitsolta, tai psykoosiin joutuneelta?

    Katin kontit, mikä miellyttävä nainen! Katsotaanpa tarkemmin!

    Jakeessa 9 , nainen tajusi, että kyseessä voisi olla ansa, Saulin puolelta!
    Jakeessa 21, kun Saulilta petti voimat ja hermot meni, niin ko, meedio laittoi ruokaa ja hoivasi Saulia.
    Harva meedio teurastuttaa juottovasikkansa, ja laittaa siitä ruokaa asiakkaalleen..ei mitään oireita mielentilan järkkymisestä!

    Saatanaa voidaan siis palvella täysissä sielun ja ruumiin voimissa,...myöskin, kun Jeesus keskusteli lankenneiden enkelien kanssa, nämä olivat asiallisia ja järkeviä, ja muistivat ja tunsivat Jeesuksen hyvin!

    Äänestä

niin uskovaiset pelkäävät paranormaaleja asioita ja uskovat ne olevan saatanasta. Niin ei kuitenkaan asiat ole. Saatanaa ei ole, mutta silti kannattaa olla varovainen tällaisten asioiden kanssa koska henkiä on monenlaisia, ihan niin kuin meitä ihmisiä täällä maanpäälläkin on monenlaisia, on ilkeitä ja kilttejä.

Äänestä

äläkä vielä silloinkaan sekaannu meedioiden hommiin. Älä käänny heidän puoleensa äläkä varsinkaan itse harjoita sellaista toimintaa.
Älä tavoittele meedioiden kykyjä. Etsi Jumalaa.
Sanon tämän vilpittömästi huolestuneena sinun sielustasi ja kaikesta hyvinvoinnistasi.

Raamattu varottaa vakavasti sekaantumasta vainajahenkiin. Siitähän tässä on kysymys.

5 Moos 18:9-14 "Kun tulet siihen maahan, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa, niin älä opettele jäljittelemään niiden kansojen kauhistavia tekoja.
Älköön keskuudessasi olko ketään, joka panee poikansa tai tyttärensä kulkemaan tulen läpi, tahi joka tekee taikoja, ennustelee merkeistä, harjoittaa noituutta tai velhoutta, joka lukee loitsuja, kysyy vainaja- tai tietäjähengiltä tahi kääntyy vainajien puoleen. Sillä jokainen, joka senkaltaista tekee, on kauhistus Herralle, ja sellaisten kauhistusten tähden Herra, sinun Jumalasi, karkoittaa heidät sinun tieltäsi. Ole siis nuhteeton Herran, sinun Jumalasi, edessä. Sillä nämä kansat, jotka sinä nyt karkoitat, kuuntelevat kyllä merkeistäennustajia ja taikureita, mutta sinulle ei Herra, sinun Jumalasi, sitä salli."

3.Moos 19:31 "Älkää kääntykö vainaja- ja tietäjähenkien puoleen; älkää etsikö heitä, ettette tulisi heistä saastutetuiksi. Minä olen Herra, teidän Jumalanne."

3.Moos 20:6 "Ja jos joku kääntyy vainaja- tai tietäjähenkien puoleen, lähtien haureudessa kulkemaan heidän jäljessänsä, sitä ihmistä vastaan minä käännän kasvoni ja hävitän hänet hänen kansastansa."

Jos olet jo kääntynyt vainaja- ja tietäjähenkien puoleen, se on vakava synti.
Herra Jeesus antaa syntisi anteeksi kun tunnustat ne Hänelle ja sanoudut irti vainaja- ja tietäjähengistä Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Äänestä
  • meedioita vaikka kuinka paljon ja he työskentelevät hyvyyden puolesta.

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    meedioita vaikka kuinka paljon ja he työskentelevät hyvyyden puolesta.

    tahtoo pelastaa ja vapauttaa heidät kaikki.

    Äänestä

  • UPDATE_8517468 kirjoitti:

    Jeesus sanoi: Kaikki mitä minä teen tulette tekin tekemään mutta paremmin.

    Ketään ei tarvitse pelastaa ja kaikki ovat jo vapaita. Paitsi tietenkin ne jotka uskovat tuollaiseen kahlehtivaan oppiin. Mutta hekin olisivat vapaita jos ymmärtäisivät sen.

    >>>>Jeesus sanoi: Kaikki mitä minä teen tulette tekin tekemään mutta paremmin

    Äänestä

  • UPDATE_8517468 kirjoitti:

    >>>>Jeesus sanoi: Kaikki mitä minä teen tulette tekin tekemään mutta paremmin

    Minä en raamatusta löydä yhtään mitään joten on turha edes kysyä. Roskakoriin en kuitenkaan tätä väitettä heitä koska sen olen sieltä lukenut.

    "Kuka on auktoriteetti? Raamatun Sana vaiko yksi ihminen joka levittää mielipiteitään jotka eivät perustu mihinkään?"

    Ei kumpikaan. Raamattu ei ainakaan ja minä en halua olla mikään auktoriteetti koska en ole täällä kääntämässä ketään mihinkään. Korkeintaan oikaisemassa jokusten harhaluuloja.

    Raamattu ei ole Jumalan sana, ehkä jumalan.

    >>>> oikaisemassa jokusten harhaluuloja.

    ei luoda/tehdä tarkoilla mitoilla.

    seksi kestää sen minkä kestää.
    Ihminen oppii päivässä asioita sen minkä jaksaa sisäistää.
    Ihminen kun alkaa maalaamaan taulua, kirjoittamaan runoa, säveltämään laulua ei etukäteen tiedä miten paljon aikaa siihen menee ja millainen on mahdollinen lopputulos...

    Kaikkea ei voi tarkoin määritellä.

    Jumalan sana? Onko se Raamatussa vai jokaisen sydämessä?
    Kun Jumala loi ihmisen, jos loi... kaippa tuo mieli-henki-sielu tai mikä lie kuuli jo silloin Jumalan sanat.
    Miksi se Jumalan sana olisi alkuperäisessä 2000 vuotta vanhassa Hepreankielisessä kankaassa/kääriliinassa? Mikä sitten on kopioitu ja käänetty useita kertoja eri kieleksi ja erikielestä muuksi?

    Varmin Jumalan sana on meissä itsessämme. Niin sen on oltava. Siinä se säilyy ja siinä se myös toimii.
    Kuunellaan, mitä sydän meissä puhuu.

    >>>>Varmin Jumalan sana on meissä itsessämme. Niin sen on oltava. Siinä se säilyy ja siinä se myös toimii.
    Kuunellaan, mitä sydän meissä puhuu.

    Äänestä

  • UPDATE_8517468 kirjoitti:

    >>>> oikaisemassa jokusten harhaluuloja.

    Vanhojen dogmien ja sääntöjen ja harmaan, hämähäkinseitin peittämän papiston vanki.

    Minä olen vapaa ja olen löytänyt rakkauden. Sitä ei ollut raamatussa.

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    Vanhojen dogmien ja sääntöjen ja harmaan, hämähäkinseitin peittämän papiston vanki.

    Minä olen vapaa ja olen löytänyt rakkauden. Sitä ei ollut raamatussa.

    >>>>Vanhojen dogmien ja sääntöjen ja harmaan, hämähäkinseitin peittämän papiston vanki

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    meedioita vaikka kuinka paljon ja he työskentelevät hyvyyden puolesta.

    Niin, miksi Jumala rankaisisi hyvyyden puolesta?

    Äänestä

  • UPDATE_8517468 kirjoitti:

    >>>>Jeesus sanoi: Kaikki mitä minä teen tulette tekin tekemään mutta paremmin

    Mistä mä voisin nyt tietää mikä on oikeaa? mun mielestä, on outoa jos meedio auttaa, ja sitten jumala rankaisee.

    Äänestä

  • kiinnostunut tyttö kirjoitti:

    Mistä mä voisin nyt tietää mikä on oikeaa? mun mielestä, on outoa jos meedio auttaa, ja sitten jumala rankaisee.

    Niin, kyllä ihmiset kertovat saaneensa avun meedioilta tavaroittensa löytämisessä ja ehkä joissakin muissakin asioissa. Mutta lantilla on toinenkin puoli. Tätä toista puolta meediot ja selvännäkijät eivät kerro. Ehkä he eivät itsekään sitä aina tiedä tai ymmärrä.

    Meediot eivät palvele Elävää Jumalaa, Luojaamme. Heidän kauttaan toimii toinen henki, sielunvihollisen henki. Jos Saatana "auttaa" ihmistä jossakin asiassa, hän vahingoittaa ihmistä jollakin toisella alueella. Vahinko on paljon suurempi kuin se näennäinen apu jonka ihminen kokee saaneensa. Tätä vahinkoa vain ei vielä näe ja koe. Tätä eivät meediot tunnusta uhreilleen.

    Saatana sitoo hänen puoleensa kääntyneen ihmisen.
    Vain Jeesus voi vapauttaa Saatanan kahleista.
    Raamattu todistaa: Jokainen joka huutaa avukseen Herran (Jeesuksen) nimeä, pelastuu.
    Saatanan verkkoon joutunut ihminen voi näin vapautua ja pelastua huutamalla Herraa Jeesusta apuun.

    Jumala on luonut sinut. Sinä olet ikuisuusolento. Olet rakas Luojallesi. Hän rakastaa sinua. Elämä, joka sinulla on, on Jumalasta. Se on Jumalan lahja sinulle. Jumala haluaa omistaa sinut itselleen nyt ja ikuisesti. Jumala ei kuitenkaan pakota sinua palvelemaan ja seuraamaan Häntä. Valinta on sinun.

    Ajattele, jos Jumala pakottaisi kaikki ihmiset luokseen ja palvelemaan Häntä ilman vaihtoehtoa. Olisiko Hän silloin oikeudenmukainen hyvä Jumala.
    Jos taas Jumala olisi luonut meistä sellaisia että, me automattisesti palvelisimme Häntä ilman vapaata tahdonvalintaa, olisimme silloin vain robotteja. Jumala ei luonut tahdottomia robotteja. Hän loi vapaan tahdon omistavan ihmisen. Hän tahtoo että ihminen vapaasta tahdostaan valitsevan Luojansa Herrakseen ja rakastaa Häntä.

    Jos sinä et valitse Herraa Jeesusta Kristusta Herraksesi ja seuraa Häntä, olet valinnut Saatanan. Silloin on Saatana sinun herra.
    Jeesus Kristus ottaa luokseen vain omansa. Ne jotka ovat valinneet Hänet Herrakseen ja seuranneet Häntä, he saavat viettää ikuisuuden Isä Jumalan luona Jeesuksen kanssa.

    Muut ihmiset menevät sinne missä heidän herransa viettää ikuisuuden. Se on Helvetti.
    Tämä voi tuntua kovaltaa puheelta mutta, se on Raamatun totuus ihmisen ikuisesta elämästä/kohtalosta.

    Olisin rakkaudeton sinua kohtaan jos en kertoisi sinulle totuutta. Jos istuisin tietokoneen äärellä tietäen totuuden ja kuitenkin kirjoittaisin sinulle valhetta olisin julma ihminen. Nyt olen kertonut totuuden ja uskon että ymmärrät sen.

    Varo kaikkea okkultista toimintaa. Älä edes lue horoskooppeja lehdistä. Älä koskaan ota yhteyttä meedioihin ja selvännäkijöihin. Herra Jeesus on armahtavainen ja anteeksiantava Jumala. Hän kyllä antaa anteeksi sinulle jos olet syyllistynyt näihin vakaviin synteihin. Tunnusta syntisi Hänelle ja tule Jeesuksen luokse. Usko Häneen ja luovuta itsesi sellaisena kuin olet Herralle Jeesukselle. Tämän sinä voit tehdä omin sanoin puhuen Jeesukselle. Hän on vierelläsi ja näkee ja kuulee sinua. Jeesus ottaa sinut omakseen. Ei Hän syytä sinua. Hän rakastaa sinua ja haluaa auttaa sinut sisälle todelliseen iloon ja vapauteen.

    siunausta
    jaikal

    tiedät sisimmässäsi mikä on oikein. Jokaisessa
    meissä on palanen jumalaa. Henkimaailma on totta.
    Jumala ei rankaise.
    Olen kerran saanut henkimaailmasta merkin, jotta
    tietäisin mikä on väärin ja mikä on oikein.
    En viitsi kertoa sitä tässä.
    Olen kohdannut ystävällisiä henkiä, jotka ovat
    itse halunneet tulla "lähelle". Minulla on sellainen herkkyys jotta pystyn aistimaan.

    Äänestä

  • kiinnostunut tyttö kirjoitti:

    Mistä mä voisin nyt tietää mikä on oikeaa? mun mielestä, on outoa jos meedio auttaa, ja sitten jumala rankaisee.

    rakkaudesta on oikein. Siitä sen tietää.

    Äänestä

  • UPDATE_8517468 kirjoitti:

    Niin, kyllä ihmiset kertovat saaneensa avun meedioilta tavaroittensa löytämisessä ja ehkä joissakin muissakin asioissa. Mutta lantilla on toinenkin puoli. Tätä toista puolta meediot ja selvännäkijät eivät kerro. Ehkä he eivät itsekään sitä aina tiedä tai ymmärrä.

    Meediot eivät palvele Elävää Jumalaa, Luojaamme. Heidän kauttaan toimii toinen henki, sielunvihollisen henki. Jos Saatana "auttaa" ihmistä jossakin asiassa, hän vahingoittaa ihmistä jollakin toisella alueella. Vahinko on paljon suurempi kuin se näennäinen apu jonka ihminen kokee saaneensa. Tätä vahinkoa vain ei vielä näe ja koe. Tätä eivät meediot tunnusta uhreilleen.

    Saatana sitoo hänen puoleensa kääntyneen ihmisen.
    Vain Jeesus voi vapauttaa Saatanan kahleista.
    Raamattu todistaa: Jokainen joka huutaa avukseen Herran (Jeesuksen) nimeä, pelastuu.
    Saatanan verkkoon joutunut ihminen voi näin vapautua ja pelastua huutamalla Herraa Jeesusta apuun.

    Jumala on luonut sinut. Sinä olet ikuisuusolento. Olet rakas Luojallesi. Hän rakastaa sinua. Elämä, joka sinulla on, on Jumalasta. Se on Jumalan lahja sinulle. Jumala haluaa omistaa sinut itselleen nyt ja ikuisesti. Jumala ei kuitenkaan pakota sinua palvelemaan ja seuraamaan Häntä. Valinta on sinun.

    Ajattele, jos Jumala pakottaisi kaikki ihmiset luokseen ja palvelemaan Häntä ilman vaihtoehtoa. Olisiko Hän silloin oikeudenmukainen hyvä Jumala.
    Jos taas Jumala olisi luonut meistä sellaisia että, me automattisesti palvelisimme Häntä ilman vapaata tahdonvalintaa, olisimme silloin vain robotteja. Jumala ei luonut tahdottomia robotteja. Hän loi vapaan tahdon omistavan ihmisen. Hän tahtoo että ihminen vapaasta tahdostaan valitsevan Luojansa Herrakseen ja rakastaa Häntä.

    Jos sinä et valitse Herraa Jeesusta Kristusta Herraksesi ja seuraa Häntä, olet valinnut Saatanan. Silloin on Saatana sinun herra.
    Jeesus Kristus ottaa luokseen vain omansa. Ne jotka ovat valinneet Hänet Herrakseen ja seuranneet Häntä, he saavat viettää ikuisuuden Isä Jumalan luona Jeesuksen kanssa.

    Muut ihmiset menevät sinne missä heidän herransa viettää ikuisuuden. Se on Helvetti.
    Tämä voi tuntua kovaltaa puheelta mutta, se on Raamatun totuus ihmisen ikuisesta elämästä/kohtalosta.

    Olisin rakkaudeton sinua kohtaan jos en kertoisi sinulle totuutta. Jos istuisin tietokoneen äärellä tietäen totuuden ja kuitenkin kirjoittaisin sinulle valhetta olisin julma ihminen. Nyt olen kertonut totuuden ja uskon että ymmärrät sen.

    Varo kaikkea okkultista toimintaa. Älä edes lue horoskooppeja lehdistä. Älä koskaan ota yhteyttä meedioihin ja selvännäkijöihin. Herra Jeesus on armahtavainen ja anteeksiantava Jumala. Hän kyllä antaa anteeksi sinulle jos olet syyllistynyt näihin vakaviin synteihin. Tunnusta syntisi Hänelle ja tule Jeesuksen luokse. Usko Häneen ja luovuta itsesi sellaisena kuin olet Herralle Jeesukselle. Tämän sinä voit tehdä omin sanoin puhuen Jeesukselle. Hän on vierelläsi ja näkee ja kuulee sinua. Jeesus ottaa sinut omakseen. Ei Hän syytä sinua. Hän rakastaa sinua ja haluaa auttaa sinut sisälle todelliseen iloon ja vapauteen.

    siunausta
    jaikal

    Esim maan tasolle jääneitä henkiä valoon. Monet henget eivät uskalla jatkaa matkaa jonkin asian takia. Suuri syy monelle on uskovaisten pelottelu helvetillä. Henget näkevät valon ja luulevat sitä helvetin tuliksi eivätkä uskalla jatkaa. Heistä tulee onnettomia henkiä. Silloin voi meediot auttaa heitä valoon.

    Meedioitten kyvyt ovat siitä ainoasta Lähteestä mikä on olemassa ja jota myös Jumalaksi kutsutaan.

    Saatanaa ei ole muualla kuin uskovaisten aivoissa.

    Mitään pelättävää ei ole!

    >>>>Saatanaa ei ole muualla kuin uskovaisten aivoissa.

    Äänestä

  • vie kadotukseen kirjoitti:

    >>>>Saatanaa ei ole muualla kuin uskovaisten aivoissa.

    vain kuvittelua. Mitään pahaa ei ole olemassa. Meitä ei myöskään tarvitse pelastaa mistään.

    Minä uskon rakastavaan Jumalaan enkä vahingossakaan raamatun Jahveen.

    En tiedä ketä uskoa,mistä tietää mikä on väärää ja mikä ei!

    Äänestä

  • kiinnostunut tyttö kirjoitti:

    En tiedä ketä uskoa,mistä tietää mikä on väärää ja mikä ei!

    Meediot ovat vaarallisempia kuin mitä me ymmärrämmekään. Vältä heitä ja lue Raamattua.
    Raamattu on Jumalan ilmoitus sinulle ja minulle.
    Raamatun kautta me saamme tietoa totuudesta.

    Kun löydät Herran Jeesuksen elämääsi olet läytänyt Totuuden.
    Sinä myös koet sen ja Totuus vapauttaa sinut.
    Jeesus Kristus on tie totuus ja elämä.
    Usko Herraan Jeesuksen ja Hänen sanoihinsa ja sinä pelastut ja vapaudut ihmisten ja Saatanan juonilta.

    Ef 4:21
    "jos muutoin olette hänestä kuulleet ja hänessä opetusta saaneet, niinkuin totuus on Jeesuksessa:"

    Herran Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon sinun kanssasi.

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    Esim maan tasolle jääneitä henkiä valoon. Monet henget eivät uskalla jatkaa matkaa jonkin asian takia. Suuri syy monelle on uskovaisten pelottelu helvetillä. Henget näkevät valon ja luulevat sitä helvetin tuliksi eivätkä uskalla jatkaa. Heistä tulee onnettomia henkiä. Silloin voi meediot auttaa heitä valoon.

    Meedioitten kyvyt ovat siitä ainoasta Lähteestä mikä on olemassa ja jota myös Jumalaksi kutsutaan.

    Saatanaa ei ole muualla kuin uskovaisten aivoissa.

    Mitään pelättävää ei ole!

    Mistä tiedän: olen ajanut niitä ulos heistä.

    He vapisevat ja tärisevät kokiessaan Jeesuksen Kristuksen voiman läsnäolon ja monesti kaatuvat maahan. Lisäksi henget peloissaan puhuvat heidän kauttaan.

    Kristus kuolemallaan otti Golgatan ristillä riemuvoiton Saatanasta ja kaikista hänen kätyreistään ja riisui heidät aseistaan.

    Tämä voitto toimii tänäänkin. Jeesus Kristus On Herra!

    Äänestä

  • täynnä riivaajahenkiä! kirjoitti:

    Mistä nin päättelet? Aika raakaa tekstiä.

    meedion näytille. Saisi itse kertoa kokemuksistaan ja vapautumisestaan.

    Jos uskot Jeesukseen, että Hän on sinun syntiesi sovittaja, ei sinulla ole mitään pelkäämistä.
    Jeesus on tullut sinun sydämeesi ja Paavali kirjoittaa: "Hän, joka on meissä on (Jeesus) suurempi kuin se, mikä on maailmasta(Sielunvihollinen, Saatana). Jeesukseen uskovilla on Hänen sovintoverensä suoja alati ympärillään ja vihollinen ei voi sitä läpäistä.

    Afrikan meediot (poppamiehet) kysyvätkin, kun joku haluaa lähettää kirouksen esim sukulaisensa päälle (meedion kautta), että onko tämä sukulainen kristitty (uskova). Jos on, he sanovat, että kirous ei tehoa heihin.

    Äänestä

  • kiinnostunut tyttö kirjoitti:

    Mistä nin päättelet? Aika raakaa tekstiä.

    Olenhan jo kirjoittanut sinulle että me uskovat tiedämme mistä puhumme. Sait tässä todistuksen henkilöltä joka on kokenut näitä asioita ihan konkreettisesti. Minäkin olen jossain yhteydessä nähnyt riivattujen ihmisten reagoivan Jeesuksen Hengen läsnäoloon niin kuin tuo henkilö kertoi.
    Henkivallat ovat todellisia niin kuin Jeesus, Jumala ja Saatanakin.

    Jeesus on suurempi kuin Saatana. Jeesus on lihaan tullut Kaikkivaltias Jumala, Luoja. Jeesus on Herra jota Saatana pelkää.

    Äänestä

  • täynnä riivaajahenkiä! kirjoitti:

    Mistä tiedän: olen ajanut niitä ulos heistä.

    He vapisevat ja tärisevät kokiessaan Jeesuksen Kristuksen voiman läsnäolon ja monesti kaatuvat maahan. Lisäksi henget peloissaan puhuvat heidän kauttaan.

    Kristus kuolemallaan otti Golgatan ristillä riemuvoiton Saatanasta ja kaikista hänen kätyreistään ja riisui heidät aseistaan.

    Tämä voitto toimii tänäänkin. Jeesus Kristus On Herra!

    Sorry vain mutta en usko tuohon.

    Äänestä

  • jonkun entisen kirjoitti:

    meedion näytille. Saisi itse kertoa kokemuksistaan ja vapautumisestaan.

    Olisi tosiaan mielenkiintoista NÄHDÄ sellainen meedio josta sinä olet ajanut riivaajahenkiä ulos.

    Äänestä

  • kiinnostunut tyttö kirjoitti:

    Mistä nin päättelet? Aika raakaa tekstiä.

    niin voi tapahtua että jos ei ole tarpeeksi tietoinen meedioasioista niin joku henki (ei demoni) voi ottaa meedion ruumiin haltuunsa. Sitä tapahtuu varmaan aika paljon ravintoloissa joissa juodaan itsensä räkäkänniin ja maan tasalle jäänyt henkialkoholisti haluaa tuntea alkoholin vaikutuksen itsessään.

    Mutta kun tietää miten itsensä "sulkee" ei ole mitään vaaraa. Yleensä ei ole muutenkaan mitään vaaraa. Mutta haluan kuitenkin että otat yhteyttä tunnettuun meedioon ja pyydät apua kykyjesi hallitsemiseksi. He tietävät ja osaavat neuvoa joka asiassa.

    Uskovaiset usein harrastavat exorcismia koska heidän mielestään kaikki epätavallinen on riivaajahenkien aiheuttamaa. Kukaan muu ei sellaista harrasta koska ei tarvitse.

    Äänestä

  • kiinnostunut tyttö kirjoitti:

    En tiedä ketä uskoa,mistä tietää mikä on väärää ja mikä ei!

    ei ole totta.

    Uskovaiset ovat spesialisteja pelottelemaan, mutta kuuntele sydäntäsi. Ja kaikki mitä teemme rakkaudesta on totta ja oikein.

    Uskonnot itsessään perustuvat pelkoon.

    Kyllä minullakin oli kauan pelko jäljellä ennenkuin tosiaan aloin ymmärtää miten kaikki on. Jumala on rakkaus, ei mikään kostava tyranni. Saatanaa ei ole ja siihen voi uskovaiset sanoa ihan mitä vain.

    En nyt kuitenkaan halua pakottaa sinua mihinkään. Kun olet valmis niin saat opettajan. :-)
    Ikinä ei pidä alkaa mihinkään jos on epävarma. Ota asioista selvää.

    Äänestä

  • UPDATE_8517468 kirjoitti:

    Meediot ovat vaarallisempia kuin mitä me ymmärrämmekään. Vältä heitä ja lue Raamattua.
    Raamattu on Jumalan ilmoitus sinulle ja minulle.
    Raamatun kautta me saamme tietoa totuudesta.

    Kun löydät Herran Jeesuksen elämääsi olet läytänyt Totuuden.
    Sinä myös koet sen ja Totuus vapauttaa sinut.
    Jeesus Kristus on tie totuus ja elämä.
    Usko Herraan Jeesuksen ja Hänen sanoihinsa ja sinä pelastut ja vapaudut ihmisten ja Saatanan juonilta.

    Ef 4:21
    "jos muutoin olette hänestä kuulleet ja hänessä opetusta saaneet, niinkuin totuus on Jeesuksessa:"

    Herran Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon sinun kanssasi.

    ovat kaikkein vaarallisimpia koska he voivat pelotella ihmiset psykoosiin asti jumalan sanalla.

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    Sorry vain mutta en usko tuohon.

    Tämä on ihan koettavissa ja testattavissa. Näin käy kaikkien meedioiden kohdalla:

    Pelkäävät Jeesuksen Nimen voimaa.
    Vapisevat kokiessaan Hänen läsnäolonsa.
    Henget paljastuvat ja alkavat puhua hänen kauttaan.

    Pelkäävät, että heidät lähetetään pois ihmisruumiista.

    Eivät voi tunnustaa, että Jeesus on Herra ja että hän tuli lihaksi ja sovitti maailman synnit itsensä kautta.

    Riivatun ihmisen kieli ei yksinkertaisesti taivu tähän. Se on hänelle niinkuin täysi vierasta kieltä, jota hän ei pysty lausumaan eikä ääntämään.

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    ei ole totta.

    Uskovaiset ovat spesialisteja pelottelemaan, mutta kuuntele sydäntäsi. Ja kaikki mitä teemme rakkaudesta on totta ja oikein.

    Uskonnot itsessään perustuvat pelkoon.

    Kyllä minullakin oli kauan pelko jäljellä ennenkuin tosiaan aloin ymmärtää miten kaikki on. Jumala on rakkaus, ei mikään kostava tyranni. Saatanaa ei ole ja siihen voi uskovaiset sanoa ihan mitä vain.

    En nyt kuitenkaan halua pakottaa sinua mihinkään. Kun olet valmis niin saat opettajan. :-)
    Ikinä ei pidä alkaa mihinkään jos on epävarma. Ota asioista selvää.

    Mitä hän sinulle opettaa?

    Äänestä

  • mikään uskon asia kirjoitti:

    Tämä on ihan koettavissa ja testattavissa. Näin käy kaikkien meedioiden kohdalla:

    Pelkäävät Jeesuksen Nimen voimaa.
    Vapisevat kokiessaan Hänen läsnäolonsa.
    Henget paljastuvat ja alkavat puhua hänen kauttaan.

    Pelkäävät, että heidät lähetetään pois ihmisruumiista.

    Eivät voi tunnustaa, että Jeesus on Herra ja että hän tuli lihaksi ja sovitti maailman synnit itsensä kautta.

    Riivatun ihmisen kieli ei yksinkertaisesti taivu tähän. Se on hänelle niinkuin täysi vierasta kieltä, jota hän ei pysty lausumaan eikä ääntämään.

    joka olisi pelännyt Jeesuksen nimeä. Päinvastoin. Kaikki ovat erittäin myönteisiä kun ottaa Jeesuksen puheeksi.

    Tunnen monta meediota ja olen itsekin jonkin verran mediaalinen enkä pelkää Jeesusta hiukkaakaan. Hän ja minä olemme yhtä.

    Herrana en pidä ketään mutta jos sinä haluat että todistan tuon herra jutun niin voin tähän kirjoittaa "Jeesus on Herrani". Mitään ei tapahtunut.

    Mitähän ihme tyyppejä olet oikein tavannut?

    Äänestä

  • Aritta henkiopettaja? kirjoitti:

    Mitä hän sinulle opettaa?

    unien kautta. Opetukset tulevat minulle esim kirjoista ja täällä olen oppinut vaikka kuinka paljon.

    Se mitä olen tähän asti oppinut on että ainoa asia mikä on tärkeää on rakkaus.

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    joka olisi pelännyt Jeesuksen nimeä. Päinvastoin. Kaikki ovat erittäin myönteisiä kun ottaa Jeesuksen puheeksi.

    Tunnen monta meediota ja olen itsekin jonkin verran mediaalinen enkä pelkää Jeesusta hiukkaakaan. Hän ja minä olemme yhtä.

    Herrana en pidä ketään mutta jos sinä haluat että todistan tuon herra jutun niin voin tähän kirjoittaa "Jeesus on Herrani". Mitään ei tapahtunut.

    Mitähän ihme tyyppejä olet oikein tavannut?

    voisin rukoilla puolestasi, jotta toteaisimme oletko aito meedio?

    Aritta:
    "Se että joku melkein käy kimppuun kuullessaan nimen Jeesus ei ole niin ihmeellinen juttu. Nykyään voisin minäkin tehdä sen koska niin huonon käsityksen olen saanut kaikesta jolla on jotain tekemistä raamatun tai uskovaisten kanssa."

    Näin se on henkivallat eivät siedä Jeesus nimeä, eikä mitään mikä liittyy Raamatun ilmoitukseen!

    Äänestä

  • ja samalla kirjoitti:

    voisin rukoilla puolestasi, jotta toteaisimme oletko aito meedio?

    Ihan hyvin voisin tavata sinut ja samalla kun rukoilisit niin minä voisin antaa sinulle healingenergiaa.

    Äänestä

  • itseäsi vastaan kirjoitti:

    Aritta:
    "Se että joku melkein käy kimppuun kuullessaan nimen Jeesus ei ole niin ihmeellinen juttu. Nykyään voisin minäkin tehdä sen koska niin huonon käsityksen olen saanut kaikesta jolla on jotain tekemistä raamatun tai uskovaisten kanssa."

    Näin se on henkivallat eivät siedä Jeesus nimeä, eikä mitään mikä liittyy Raamatun ilmoitukseen!

    ei ole mitään karmeeta, mutta niissä henkilöissä jotka kehtaavat lausua hänen nimensä ja vielä kutsua itseään uskovaisiksi, heissä on jotain vialla.

    Mutta luitkohan ihan tarkasti sen mitä kirjoitin? Juttu jatkui.

    Kyllähän ihmiset saavat raivarin kun Jehovan todistajat käyvät heidän ovellaan koputtelemassa. Eivät he silti ole riivattuja.
    Ai niin, teikäläisten mielestä toisin uskovat ovat riivattuja eli siis nämä todistajat ovat tietysti riivattuja koska he tulkkaavat raamattua eri tavalla kuin te.

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    Esim maan tasolle jääneitä henkiä valoon. Monet henget eivät uskalla jatkaa matkaa jonkin asian takia. Suuri syy monelle on uskovaisten pelottelu helvetillä. Henget näkevät valon ja luulevat sitä helvetin tuliksi eivätkä uskalla jatkaa. Heistä tulee onnettomia henkiä. Silloin voi meediot auttaa heitä valoon.

    Meedioitten kyvyt ovat siitä ainoasta Lähteestä mikä on olemassa ja jota myös Jumalaksi kutsutaan.

    Saatanaa ei ole muualla kuin uskovaisten aivoissa.

    Mitään pelättävää ei ole!

    Aivan älytöntä itsekeksittyä sontaa.

    Äänestä

  • hohhoijaa.................. kirjoitti:

    Aivan älytöntä itsekeksittyä sontaa.

    ettet ole asioista perillä vähääkään.

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    ettet ole asioista perillä vähääkään.

    Mistä sen huomaa? Ootko meedio vai taikuri?

    Minä taas huomaan että sinä et tiedä juuri mitään ja sen vähän minkä tiedät luulet olevan oikeaa.

    Äänestä

  • valehtelijalta kirjoitti:

    Mistä sen huomaa? Ootko meedio vai taikuri?

    Minä taas huomaan että sinä et tiedä juuri mitään ja sen vähän minkä tiedät luulet olevan oikeaa.

    En välitä.

    Äänestä

  • UPDATE_8517468 kirjoitti:

    >>>> oikaisemassa jokusten harhaluuloja.

    Lisään vielä että jos ihminen tottelee ja uskoo vain ihmisten perinnäissääntöjä joutuu täysin hukkaan.Päättäjät ym.tekee vääriä ratkaisuja ja saatamme olla sokeita asioille mutta kun tarkastamme asiat AINA Raamatusta mitä se siitä sanoo niin pysymme oikealla tiellä ja voimme tehdä oikeita ratkaisuja=)

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    Minä en raamatusta löydä yhtään mitään joten on turha edes kysyä. Roskakoriin en kuitenkaan tätä väitettä heitä koska sen olen sieltä lukenut.

    "Kuka on auktoriteetti? Raamatun Sana vaiko yksi ihminen joka levittää mielipiteitään jotka eivät perustu mihinkään?"

    Ei kumpikaan. Raamattu ei ainakaan ja minä en halua olla mikään auktoriteetti koska en ole täällä kääntämässä ketään mihinkään. Korkeintaan oikaisemassa jokusten harhaluuloja.

    Raamattu ei ole Jumalan sana, ehkä jumalan.

    ei uskovalla on pielessä kun he eivät kertakaikkiaan pysty nöyrtymään ja ottamaan vastaan mitään auktoriteettiä(Jumalaa) vastaan he ovat liian ylpeitä siihen!Nuorellakin lapsella voi olla vaikeaa että heillä on auktoriteetti(isä ja äiti) ja kapinoivat ja sätkyttelevät kaikin keinoin vastaan että he saisivat elää miten huvittaa ja ottaa luonnon päälle se että joku sanoo säännöt ja niitä pitäisi noudattaa.Se on monelle kova pala ja silloin ihmiset kyseenalaistaa asiat,miksi minun pitää,miksi noin ei saa tehdä jne.Se on ihmisen omaa tyhmyyttä ja ylpeyttä ettei voi auktiriteettiä kunnioittaa ja ottaa vastaan kaikki vanhemmathan haluavat yleensä lapsilleen turvallisen elämän ja ympäristön että välttyisivät vaaroilta?=)

    Äänestä

  • jiuhyufrs kirjoitti:

    Lisään vielä että jos ihminen tottelee ja uskoo vain ihmisten perinnäissääntöjä joutuu täysin hukkaan.Päättäjät ym.tekee vääriä ratkaisuja ja saatamme olla sokeita asioille mutta kun tarkastamme asiat AINA Raamatusta mitä se siitä sanoo niin pysymme oikealla tiellä ja voimme tehdä oikeita ratkaisuja=)

    raamattu sitten johtaakin teidät harhaan.

    Äänestä

  • hiugtydtr kirjoitti:

    ei uskovalla on pielessä kun he eivät kertakaikkiaan pysty nöyrtymään ja ottamaan vastaan mitään auktoriteettiä(Jumalaa) vastaan he ovat liian ylpeitä siihen!Nuorellakin lapsella voi olla vaikeaa että heillä on auktoriteetti(isä ja äiti) ja kapinoivat ja sätkyttelevät kaikin keinoin vastaan että he saisivat elää miten huvittaa ja ottaa luonnon päälle se että joku sanoo säännöt ja niitä pitäisi noudattaa.Se on monelle kova pala ja silloin ihmiset kyseenalaistaa asiat,miksi minun pitää,miksi noin ei saa tehdä jne.Se on ihmisen omaa tyhmyyttä ja ylpeyttä ettei voi auktiriteettiä kunnioittaa ja ottaa vastaan kaikki vanhemmathan haluavat yleensä lapsilleen turvallisen elämän ja ympäristön että välttyisivät vaaroilta?=)

    on toisten alentamista. Olemme tasavertaisia. Lapset ovat tasavertaisia aikuisten kanssa. Heitä ei pidä morkata siitä että eivät ole vielä oppineet kaikkea.

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    on toisten alentamista. Olemme tasavertaisia. Lapset ovat tasavertaisia aikuisten kanssa. Heitä ei pidä morkata siitä että eivät ole vielä oppineet kaikkea.

    auktoriteetti luo pelisäännöt ja niitä on noudatettava,jos kellään ei ole mitään sääntöjä niin mitä siitä tulee??auktoriteetti neuvoo ja opettaa kasvatuksessa ja luo turvalliset säännöt.Ei auktoriteetti tarkoita että sulla on ihme käskytys ja valta ja saat kohdella jotain vähempi arvoisena tai muuten epäoikeuden mukaisesti.Auktoriteetin kuuluu osata kasvattaa oikein,rakkaudella,ymmärryksellä ja kunnioittaen toisia ja toisen tunteita.Ei silleen että olet joku komentaja jakaikki menee sun pillin mukaan ja mistään ei voi keskustella jne.Sen kaikki tietää että se ei ole oikein.Mutta samalla vanhemman pitää osata selittää ja perustella miksei jotain saa tai voi tehdä.Sinulla taitaa olla väärä kuva auktoriteetista,taidat kuvitella että auktoriteetti on sama kuin Hitler.
    Jos lapsi lyö niin et varmaan sano että ei se haittaa,lyö vaan uudestaan.Luulen ja uskon että sanot ja opetat että ketään ei saa lyödä koska se käy kipeää ja toiselle tulee siitä pahamieli.Auktoriteettinä sinun pitää opettaa lasta mitä saa tehdä ja mitä ei.Koska lyömiseen ei vastata lyömisellä.Ja lapsi oppii ja katsoo esimerkkiä vanhemmistaan.

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    raamattu sitten johtaakin teidät harhaan.

    Raamattu johtaa ihmistä harhaan?Ajattele vaikka 10 käskyä,onko niissä joku semmonen käsky missä ei ole mitään järkeä?
    Eikö jokainen halua olla onnellinen ja saada sisäisen rauhan ja olla hyvä ja kiltti ihminen muille?Mitä väärää siinä on?

    Äänestä

  • velhotar kirjoitti:

    ei luoda/tehdä tarkoilla mitoilla.

    seksi kestää sen minkä kestää.
    Ihminen oppii päivässä asioita sen minkä jaksaa sisäistää.
    Ihminen kun alkaa maalaamaan taulua, kirjoittamaan runoa, säveltämään laulua ei etukäteen tiedä miten paljon aikaa siihen menee ja millainen on mahdollinen lopputulos...

    Kaikkea ei voi tarkoin määritellä.

    Jumalan sana? Onko se Raamatussa vai jokaisen sydämessä?
    Kun Jumala loi ihmisen, jos loi... kaippa tuo mieli-henki-sielu tai mikä lie kuuli jo silloin Jumalan sanat.
    Miksi se Jumalan sana olisi alkuperäisessä 2000 vuotta vanhassa Hepreankielisessä kankaassa/kääriliinassa? Mikä sitten on kopioitu ja käänetty useita kertoja eri kieleksi ja erikielestä muuksi?

    Varmin Jumalan sana on meissä itsessämme. Niin sen on oltava. Siinä se säilyy ja siinä se myös toimii.
    Kuunellaan, mitä sydän meissä puhuu.

    Raamattuun on koottu Jumalan sanaa mitä Jumala on sanonut eri ihmisille jne.Jos kaikki ihmeteot ja sanat olisi sinne laitettu raamattu olisi niin iso että sitä ei pystyisi edes lukemaan,eli valtavan kokoinen!
    Kun luet sanaa niin viisastut ja opit paljon Jumalasta ja Jeesuksesta=)Ja myös elämästä.Sinua ja meitä kaikkia koetellaan elämän varrella monenlaisilla asioilla mutta Jumalan avulla niistä selviää=)

    Äänestä

  • djwwyeewgfber kirjoitti:

    Raamattu johtaa ihmistä harhaan?Ajattele vaikka 10 käskyä,onko niissä joku semmonen käsky missä ei ole mitään järkeä?
    Eikö jokainen halua olla onnellinen ja saada sisäisen rauhan ja olla hyvä ja kiltti ihminen muille?Mitä väärää siinä on?

    kävelemään turhan pitkiä matkoja.

    Onnellinen voi olla ilman raamattuakin. Suurin osa maailman kansasta on.

    Äänestä

  • iwduwd kirjoitti:

    auktoriteetti luo pelisäännöt ja niitä on noudatettava,jos kellään ei ole mitään sääntöjä niin mitä siitä tulee??auktoriteetti neuvoo ja opettaa kasvatuksessa ja luo turvalliset säännöt.Ei auktoriteetti tarkoita että sulla on ihme käskytys ja valta ja saat kohdella jotain vähempi arvoisena tai muuten epäoikeuden mukaisesti.Auktoriteetin kuuluu osata kasvattaa oikein,rakkaudella,ymmärryksellä ja kunnioittaen toisia ja toisen tunteita.Ei silleen että olet joku komentaja jakaikki menee sun pillin mukaan ja mistään ei voi keskustella jne.Sen kaikki tietää että se ei ole oikein.Mutta samalla vanhemman pitää osata selittää ja perustella miksei jotain saa tai voi tehdä.Sinulla taitaa olla väärä kuva auktoriteetista,taidat kuvitella että auktoriteetti on sama kuin Hitler.
    Jos lapsi lyö niin et varmaan sano että ei se haittaa,lyö vaan uudestaan.Luulen ja uskon että sanot ja opetat että ketään ei saa lyödä koska se käy kipeää ja toiselle tulee siitä pahamieli.Auktoriteettinä sinun pitää opettaa lasta mitä saa tehdä ja mitä ei.Koska lyömiseen ei vastata lyömisellä.Ja lapsi oppii ja katsoo esimerkkiä vanhemmistaan.

    auktoriteetiksi, mutta jos se tosiaan onkin noin järkevä juttu niin sitten ihan ok.

    Nyt keskusteltiinkin Jumalasta auktoriteettina ja sellainen auktoriteetti on vain pahasta.

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    auktoriteetiksi, mutta jos se tosiaan onkin noin järkevä juttu niin sitten ihan ok.

    Nyt keskusteltiinkin Jumalasta auktoriteettina ja sellainen auktoriteetti on vain pahasta.

    Jos Jumala haluaa meille pelkkää hyvää??kuka voi sanoa että jos joku haluaa jollekkin vain hyvää että se tarkoittaakin oikeasti pahaa??Siinä on ristiriita,moni joka lukee raamattua ymmärtää asiat väärin koska Pyhä Henki ei ole hänen kanssaan lukemassa ja opastamassa.Eli tavallaan kun joku alkaa lukemaan raamattua niin se alkaa lukemaan sitä tietyllä tavalla ajattelemalla ja epäusko sydämmessänsä.Ja haluaa löytääkkin epäkohdat jotka oikeasti olisivat ihan selvää tekstiä jos osaa lukea ajatuksella ja lukemalla muutakin ku muutaman rivin sieltä täältä,sekokonaisuuson se juju.Ja jos jotain ei ymmärrä niin joltain uskovalta voi kysyä mitä joku tarkottaa niin he kyllä selvittävät sinulle asian tarkemmin=)

    Jumalan auktoriteettius ei sinulle sovi, koska et halua tunnustaa että yläpuolellasi on joku sinua suurempi. Haluat nousta saatanan lailla Jumalaa suuremmaksi tai ainakin rinnalle.

    Jumalan auktoriteettius ei ole ihmisen halveksimista vaan ihmisen ohjaamista oikeaan suuntaan. Sinulla on paljon hirvittävän vääriä käsityksiä asioista ja sätkit niiden väärien käsitysten naruissa.

    Niin kuin ylhäällä niin myös alhaalla. Näkyvä maailma luotiin näkymättömien kuvaksi, järjestykseen. Kaikkialla luonnossakin vallitsee hierarkkiset rakenteet. Jos ei niin olisi, kaaos olisi seurauksena kun kaikki haluaisivat olla kalifeja kalifin paikalla.

    Jumala on ylin joka hallitsee kaikkea luomaansa. Ihminen on vain mutapaakku Kaikkivaltiaan rinnalla, mutta rakas paakkunen. Työpaikallakin on selkeä työnjako. Sihteerin ei tarvitse kantaa johtajan vastuuta, lähetin ei tarvitse hallita ja kantaa vastuuta firman budjetoinnista. Jokainen voi keskittyä tekemään sitä, mihin on saanut koulutuksen tai kokemuksen. Kyseessä ei saisi olla mikään nokkimisjärjestyksen pelikenttä, vaan työnkulun ja tuottavuuden selkeä jako, joka antaa toimeentulon jokaiselle. Tietty tässä langenneessa maailmassa työpaikat eivät ole mitään onnellisuuden kehtoja ihmisten vääristyneine luonteenpiirteineen.

    Äänestä

  • iwfuwdygw kirjoitti:

    mutta minä osaan kyllä lukea ja raamatun jumala ei ole se Jumala mistä me olemme. Ja hän ei halua meille mitään hyvää, vain sokeaa tottelevaisuutta.

    Äänestä

  • paikalle kirjoitti:

    Tottakai saatanan kanssa samalla aaltopituudella. Voin sanoa heti suoraan että tämä teidän saatananne on rakastavaisempi kuin teidän jumalanne.

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    Tottakai saatanan kanssa samalla aaltopituudella. Voin sanoa heti suoraan että tämä teidän saatananne on rakastavaisempi kuin teidän jumalanne.

    tuhansien juonien mestari, joka höynäyttää hyväuskoisia. Mutta lopulta paljastaa todellisen hirviömäisen luonteensa.

    Jumala antaa paljon enemmän kuin saatana. Miksi siis tyytyä saatanan jäljitelmiin?

    Äänestä

  • onkin kirjoitti:

    mitään saatanaa ei ole. Teidän jumalanne on kyllä saatanallinen mutta ei sekään tee hänestä saatanaa, vain saatanallisen lihaa ja verta olevan olennon.

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    mitään saatanaa ei ole. Teidän jumalanne on kyllä saatanallinen mutta ei sekään tee hänestä saatanaa, vain saatanallisen lihaa ja verta olevan olennon.

    sinun väärää luuloa. Miksi et suostu ottamaan oikeaa tietoa vastaan?

    Äänestä

  • vain.. kirjoitti:

    sinun väärää luuloa. Miksi et suostu ottamaan oikeaa tietoa vastaan?

    Mistä sinä tiedät mikä on oikeaa tietoa? Minä voinkin olla se jolla on totuus täällä.

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    mutta minä osaan kyllä lukea ja raamatun jumala ei ole se Jumala mistä me olemme. Ja hän ei halua meille mitään hyvää, vain sokeaa tottelevaisuutta.

    Ja mikä se sinun jumalasi sitten on?ei ole nimittäin kuin yksi ainoa Jumala ja Jeesus Kristus meidän vapahtajamme.
    miten perustelet sen että hän ei halua meille mitään hyvää?Ja sokeaa tottelevaisuutta?Kyllä minun silmäni ovat auenneet uskoontulon myötä paljon enemmän mitä ennen uskoa ne oli.
    Yrität kaiken keinoin kapinoida Jumalan olemassa oloa vastaan ja samoin Jeesuksen.Minulla olisi sinulle yksi linkki voit katsoa jos haluat ja olet kiinnostunut.Se liittyy raamatun ennusteisiin milloin yksi asia on sanottu ja milloinse on käynyt toteen,se on todella mielenkiintoinen minun mielestä!=)
    Tässä se ois:http://www.whoisjesus-really.com/finnish/preview.htm
    Yritä saaha tuo linkki napattua tuosta=)

    Äänestä

  • fjwhiugwiy kirjoitti:

    En minä kapinoi Jumalaa vastaan. Hän on olemassa, mutta hän on ihan eri kuin uskovaisten tulkinta Jumalasta.

    Jumala on kaikki mitä on, ainoa asia mitä on. Ja me olemme Jumalasta. Se mitä näet fyysisillä silmilläsi ei ole oikeaa. Se on fyysisten ihmisten luomaa. Se mitä et näe on todellista.

    Taisi mennä yli ymmärryksesi tämä nyt. :-)

    Jeesus oli yhtä paljon Jumala kuin mekin. Hän ehkä puhdisti karmaa kuolemallaan niin kuin monet nuoret tekevät tänä päivänä, mutta hän ei ollut mikään pelastaja tai vapahtaja. Hänellä oli rakkauden sanoma tänne tullessaan, mutta se väärennettiin täydellisesti raamattuun. Varsinkin Paavalin ansiosta.

    pihalla ku lumiukko xD
    En ymmärtäny tuosta mitään,mutta ei se mitn=)
    En viiti alkaa intteleen tai muuta kun kummallakin meillä on oma näkemys ja itse olen uskossa niin ne ei tuu kohtaamaan ollenkaan nuo mielipiteet joten turhahan se on alkaa enää pyörittään näitä juttuja=)
    Mutta hyvää jatkoa ja sanon tämän vaikket ehkä tykkääkkään että siunausta elämääsi!=)Kävitkö kattoon sitä linkkiä??Käyppä vilkaseen ja kerro sitten mitä mieltä olet?=)

    Äänestä

  • hiugtdrsr kirjoitti:

    mutta hm hm, kun minulla on ihan eri käsitys raamatusta kuin sinulla niin en nähnyt siinä sitä mitä halusit minun näkevän. :-(

    Minulle vanha testamentti on sumerien historiaa ja kanavointeja. Ehkä jonkin verran profetointiakin. Vanha testamentti on myös juutalaisten pyhä kirja ja heidän mukaansa Messias ei edes ole vielä tullut.

    Kyllä minä mielelläni otan vastaan siunausta elämääni kun se tulee sydämestä eikä mistään tekopyhyydestä. :-)

    Ja olet oikeassa, sinun uskosi on sinulle totuus, minun uskoni on minulle totuus.

    Äänestä

Kaikkii meediot ovat sielunvihollisen voimissa toimivia yhteydenottajia demoonivoimiin. Samaan perustuu myös spiritismi, selvänekeminen ym. yliluonnollinen toiminta. Kyllä Raamatussa puhutaan Pyhän Henken vaikuttamista armolahjoista, jolloin uskovainen saa yliluonnollista tietoa Jumalalta. Kysymyksessä on silloin selvästi uskovaisten toiminta ja Herran palvelija toimii Raamatun opetuksen mukaan ja saarnaa Jumalan Sanaa.
Ei kenenkään kannata hakeutua meedioksi. Joillakin voi olla jo lapsuudesta tällaisia kykyjä, mutta tultuaan elävään uskoon, he vapautuvat tai sanoutuvat tietoisesti irti moisista voimista. Ei pidä lähteä edes uteliaisuudesta leikittelemään epämääräisestihenkimaailman asioilla ja se onkin kauhea synti Jumalan Sanan mukaan. Varoitan!

Äänestä
  • te ihmiset AINA tuomitsette muut?
    Kuka on antanut teille oikeuden sanoa, kuka on paha ja kuka hyvä?

    Minäkin näen asioita ennalta ja omaan "ajatusten lukemisen" kyvyn...tosin se nyt ei toimi ihan noin kirjaimellisesti, mutta kun olen jonkun kanssa tekemisissä, vaikka myyjän, vaistoan hänen fiiliksen, joskus mitä päässä pyörii ja vahviten silloin, jos hän ajattelee jotain minusta ja sanan tarkasti, jos hän on jotain minusta mieltä.

    Mutta demonit ja pirut eivät kuulu elämääni.
    En kykenisi olemaan näin positiivinen ihminen, jos niin olisi.
    Minua ei synkkyys, epätoivo, katkeruus, inho, mustasukkaisuus, syylisyys, masennus... paina.

    Tunnen selvännäkijöitä ja meedioita ja tunnen myös uskovia.

    En tunne yhtään Sydämeltään hyvää uskovaa, enkä yhtään pahaa selvännäkijä/meediota.

    Toki varmaan jossain toisinpäin...mutta kyllä minusta tärkeintä on ihminen itse, ei se, mitä tekee, uskoo, osaa...

    Älä siis tuomitse, kun et oikeasti tiedä.

    Äänestä

  • velhotar kirjoitti:

    te ihmiset AINA tuomitsette muut?

    Myös paljon ihmisten parissa olemalla ja psykologiaa opiskelemalla oppii tuntemaan eri ihmisiä eikä tarvita mitään yliluonnolisia lahjoja. En halua tuomita, mutta henkimaan lainalaisuudet ovat toisia. Eivät uskomattomat ole sinänsä ihmisinä sen huonompia, mutta minkä hengen vallassa ihminen elää sen mukaan hän toimii. Nämä voimavaikutukset törmäävät usein jopa alitajuisesti yhteen. Olen kokenut monesti, että lausuttuna vain nimi Jeesus Kristus tai Jeesuksen veri saa toisessa suunnattoman raivon, kohtuuttoman vihan. Hyvä kun ei keskustelukumppani päälle karkaa sitten hämmentyy itsekin, mikä minuun nyt oikein meni ym.

    koetaan tuomitsemisena?

    Kirjoittaja kertoo raamatullisen totuuden, varoittaa eikä tuomitse ketään.

    Meillä on pimentynyt mieli syntyjämme. Se on tosiasia eikä se muuksi muutu puolustelulla. Raamattu kertoo oikean hengellisen todellisuuden ja ilman sitä tietoa olemme todella tuuliajolla kaikenlaisten uskomusten viskeltävinä. Usein kysytään kenellä on se oikea totuus. Jo erilaisten kristillisten näkemysten runsaus kertoo meidän kyvyttömyyden hallita hengellistä todellisuutta tai ehkä pikemminkin luonteemme kyvyttömyydestä elää sovussa. Muta se ei merkitse etteikö totuus olisi löydettävissä. Jumala on luvannut etsivän löytävän. Tähän lupaukseen kannattaa ripustautua, eikä katsoa ihmisten erilaisiin käsityksiin. Juuri siksi Raamattu on tärkeä että siihen Jumala on kirjoituttanut kaiken oleellisen. Siksi kannattaa pitää Raamattu majakanvalona, jonka mukaan suunnistaa, eikä meedioita ja muita ohi Raamatun toimijoita.

    Vaikka näet asioita ennalta, ei se tarkoita että tieten tahtoen olisit demoneitten kanssa tekemisissä. Sitä paitsi, ja Raamatusta taas tämä tieto, demonit pukeutuvat valkeuden enkeleiksi eksyttääkseen ihmiset pois Raamatun totuudesta. Ei ne paljasta aitoa luonnettaan silloin kun ihminen ei ole kiinnostunut Jeesuksesta.

    Jos sanot ettet tunne yhtään sydämeltään hyvää uskovaa etkä yhtään pahaa meediota, osoittaa ettet tunne Pyhää Henkeä.
    Toisaalta kaikki olemme vajavaisia loppuun saakka täällä synnin saastuttamassa maailmassa. Vasta Jumala tekee meistä täydellisiä, mutta jotta pääsisi sille 'tuotantolinjalle', täytyy tässä ajassa suostua Jeesuksen alkurestaurointiin, joka on matkalippuna tuolle 'täydellistymistuotantolinjalle'.

    Perspektiivin laajentaminen pois täältä maan tasolta auttaa selkeyttämään ihmisen osaa tällä Telluksella ja tuo järjellisyyttä järjettömiin uskomuksiin että olisimme itse luoneet maailmankaikkeuden ja maapallon.
    Itse olen tavannut kristityissä kaikkein realistisimmat ja rehellisimmät ihmiset.

    http://www.youtube.com/watch?v=mXQFqlVMrrc&feature=related

    Katsohan mitä intialaisen Jacob Marinerin elämässä tapahtui kun hän kohtasi Jeesuksen ihan konkreettisesti ja mitä Jumala saa aikaan Häneen uskovissa TV7:n ohjelmassa 'Elä usko todeksi', huomenna klo 01.00 ja 8.30.

    http://www.tv7.fi/ohjelmatiedot/

    Äänestä

  • Hanna kirjoitti:

    tiettävästi tunne näitä asioita joten heidän on oikeastaan ihan turha olla niistä mitään mieltä. He ovat tulkinneet raamatusta pienen pätkän siten että kaikki paranormaali on saatanasta. Olettekohan ikinä ajatelleet että yhteys Jumalaan on paranormaalia?

    Se että joku melkein käy kimppuun kuullessaan nimen Jeesus ei ole niin ihmeellinen juttu. Nykyään voisin minäkin tehdä sen koska niin huonon käsityksen olen saanut kaikesta jolla on jotain tekemistä raamatun tai uskovaisten kanssa. :-)

    Ongelma on vain se että pystyn tuntemaan Kristushahmon vierelläni tai oikeastaan sisälläni. Se vähän jarruttaa. :-)

    Jätä nuo turhanpäiväiset pelkosi pois niin pääset vapaaksi. Uskovainen voit olla silti.

    Äänestä

  • varoittaminen kirjoitti:

    raamatusta että paranormaalit asiat ovat saatanasta niin se ei tarkoita että ne olisivat sellaisia. Varsinkin kun sitä saatanaa ei ole.

    Luultavasti raamatussa varoitettiin olemasta henkimaailman kanssa missään tekemisissä koska ihmiset eivät ymmärtäneet eikä moni ymmärrä vieläkään sitä minkälaisia henkiä on olemassa. Vaikka ne eivät olekaan mitään demoneita niin sieltä voi kyllä löytyä paljon ongelmia.

    Ja Jumalahan ei ole sellaisesta varoittanut.

    Äänestä

  • Hanna kirjoitti:

    Myös paljon ihmisten parissa olemalla ja psykologiaa opiskelemalla oppii tuntemaan eri ihmisiä eikä tarvita mitään yliluonnolisia lahjoja. En halua tuomita, mutta henkimaan lainalaisuudet ovat toisia. Eivät uskomattomat ole sinänsä ihmisinä sen huonompia, mutta minkä hengen vallassa ihminen elää sen mukaan hän toimii. Nämä voimavaikutukset törmäävät usein jopa alitajuisesti yhteen. Olen kokenut monesti, että lausuttuna vain nimi Jeesus Kristus tai Jeesuksen veri saa toisessa suunnattoman raivon, kohtuuttoman vihan. Hyvä kun ei keskustelukumppani päälle karkaa sitten hämmentyy itsekin, mikä minuun nyt oikein meni ym.

    tuli uskoon. Oikeastaan hän sitä oli lapsesta saakka, mutta 50v. tuli oikein virallisesti uskoon.
    sitten alkoi aviomiehen pettäminen ja oman veljensä vikitteleminen. Onneksi veli, siis enoni ei ollut niin heikko, että olisi langennut...ihmetteli kyllä, mikä pikkusiskoon meni, kun antoi elämänsä Jeesukselle?

    aikoinaan paras ystäväni tuli uskoon. Hän alkoi puhumaan minusta pahaa selkäni takana, sanoi, että olen Saatanan puolella. selitteli myös, että harrastan ryhmäseksiä kolmen kollin kanssa. Nämä nuoret miehet/kollit olivat hyviä ystäviäni ja ovat edelleen... kateus laittoi hänet puhumaan.

    Ex naapurit oli uskovaisia. Kun oma tyttöni, silloin 7v. ei suostunut leikkimään heidän 5v. tytön kanssa, joka oli kova määräilemään, tuli tämä perheen isä seuraavana aamuna meille ja uhkasi lyödä minua. Huusi kuin hyenaa ja haukkui minut huorin tekijäksi ja tyttäreni myös. Onneksi mieheni tuli juuri silloin kotiin ja säästyin mustalta silmältä. Annoimme varoituksen... mutta päätimme muuttaa pois.

    Siskoni anoppi on myös uskovainen. suht normaali, mutta ilkeä lapsille. Ja omia lapsiaan ei koskaan viitsinyt hoivata, kunhan kasvatti ne lihottamalla isoiksi. Mies teki töitä laihtuakseen, miehen sisko iso edelleen ja täynnä itseinhoa.

    Tunnen selvännäkijän, joka pyytää 20 € tulkinnoista. Hän on valtavan kiltti, lapsi rakas ja eläin rakas ja hoitaa puutarhaansa aamusta iltaan. Häneltää saa halin ja hyvää mieltä.

    Toinen selvännäkijä on hauska. sellainen rempseä maalais matami, joka on tehnyt töitä ongelmanuorten parissa ja ei turhia hienostele. Puhe on joskus hieman äijämäistä, mutta häneen voi luottaa ja hän osaa auttaa ihan ilman korttejakin.
    Katselee ilmaiseksi ja oppinsa saanut romaaneilta.

    Sitten on yksi tuttu. Nainen, joka oli hiukan ujon puoleinen, mutta mukava. Kun hän meni uskoon ihan yks kaks, hänestä tuli piikikäs ja sanoo, mitä sylki suuhun tuo.
    "sä oot kamalan näköinen"
    " Ei sun lapsistakaan mitään fiksuja tullut" ym. olen hänen kuullut sanovan entisille ystäville.

    Tätä ihmettelen.
    Miksi uskonto vaikuttaa moniin näin?
    Uskon, että joukossa on myös ihan ok ihmisiä, mutta niin moni on nähnyt ja puhunut, miten uskovaiset käyttäytyy, siksi ihmettelen itsekkin. Ja kun täällä itsekkin kirjoittelen, saan nimenomaan uskovaisilta niin loukkaavia viestejä välillä, että niitä voisi lain mukaan kutsua herjaamiseksi ja kunnianloukkaamiseksi.

    Älkää nousko Jeesuksen nimissä muiden yläpuolelle. Älkää osotelko sormella, kuka on syntinen ja kuka ei.

    Vaikka en usko Raamatun totuuteen, enkä siihen että se olisi Jumalan sanaa, en kiellä Jumalaa.
    Vaikka en usko Saatanaan ja helvettiin, uskon silti, että pahat teot joutuu itse kukin maksamaan. Niin metsä vastaa, kun sinne huudetaan. Sen minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.

    Rakastakaa enemmän ja tuomitsemisen sijaan hyväksykää erillaiset mielipiteet.

    En minä Saatananpalvojaa tuomitse, vaikka minusta hän on kuin lapsi joka uskoo Joulupukkiin.
    Uskokoon, ei se häntä paremmaksi tai pahemmaksi tee. Onpahan hänellä vaan jotain tekemistä.

    Äänestä

  • velhotar kirjoitti:

    te ihmiset AINA tuomitsette muut?
    Kuka on antanut teille oikeuden sanoa, kuka on paha ja kuka hyvä?

    Minäkin näen asioita ennalta ja omaan "ajatusten lukemisen" kyvyn...tosin se nyt ei toimi ihan noin kirjaimellisesti, mutta kun olen jonkun kanssa tekemisissä, vaikka myyjän, vaistoan hänen fiiliksen, joskus mitä päässä pyörii ja vahviten silloin, jos hän ajattelee jotain minusta ja sanan tarkasti, jos hän on jotain minusta mieltä.

    Mutta demonit ja pirut eivät kuulu elämääni.
    En kykenisi olemaan näin positiivinen ihminen, jos niin olisi.
    Minua ei synkkyys, epätoivo, katkeruus, inho, mustasukkaisuus, syylisyys, masennus... paina.

    Tunnen selvännäkijöitä ja meedioita ja tunnen myös uskovia.

    En tunne yhtään Sydämeltään hyvää uskovaa, enkä yhtään pahaa selvännäkijä/meediota.

    Toki varmaan jossain toisinpäin...mutta kyllä minusta tärkeintä on ihminen itse, ei se, mitä tekee, uskoo, osaa...

    Älä siis tuomitse, kun et oikeasti tiedä.

    ja hän varotti sinua rakkauden vaikuttamana.
    Uskova uskoo Raamatun Sanan ja Sana tuomitsee meedioien ja selvännäkijöiden toiminnan.

    Me emme tuomitse ketään, Jumalan Sana tuomitsee. Meillä uskovilla on kuitenkin vastuu meidän lähimmäisistämme ja meidän täytyy selvästi varottaa tällaisista asioista. Se on Herramme Jeesuksen tahto ja käsky.

    Hanna mainitsi Jumalan palvelijat joiden kautta Pyhä Henki toimii.

    Raamatussa on testi jonka avulla tunnistaa Jumalan palvelijan:

    1 Joh 4:1-3 "Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan. Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta; ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa."

    Jeesus on Jumalasta tullut.
    -niinhän me kaikki :)

    Äänestä

  • velhotar kirjoitti:

    Jeesus on Jumalasta tullut.
    -niinhän me kaikki :)

    Minun tunnustukseni kuuluu seuraavasti:

    Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika on lihaan tullut Kaikkivaltias Jumala.
    Jeesus on Herra. Se merkitsee sitä että Hän on herrojen Herra ja kuningasten Kuningas.

    Lisää tunnustustani voit lukea profiilistani.
    Mieti kumman meistä tunnustus on Pyhän Hengen vaikuttamaa.
    Ohjenuoraksi ota 1 Joh 4:1-3 ja 1 Joh 2:21-23.

    Jeesuksen Jumaluudesta olen kirjoittanut Pyhä Henki palstalla.
    Molemmat kirjoitukseni ovat aloituskirjoituksia ja näkyvät siellä.
    Käyhän katsomassa kuka Herra Jeesus on Raamatun Sanan valossa.

    Että Jumala puhuu sinulle, mutta ei minulle.
    Että sinulla on suorempi tie taivaaseen, kuin minulla, että minä joudun venaamaan portilla.
    Että sinä olet Raamattua lukemalla saanut Jumalan suosion, minä Kuulun alempaan kastiin.

    OK, hyväksyn tämän. Jumala tuntee minutkin ja tietää, mitä ajan takaa. Ei mitään teatteria, vaan simppeliä elämää siitä nauttien ja kaikesta hyvästä kiittäen, on mottoni.
    Jumala tietää, etten turvaa raamattuun tai kirkkoon, vaan yritän selvittää sotkuni itse...tai paremminkin välttää sotkeutumasta mihinkään tai kehenkään...

    Lue vaan Raamattuasi. Minä aion lukea kaikkea kaikesta, että edes hiukan ymmärtäisin tätä kaikkea.

    Minä aloitan luontoäidin kohdusta.

    >>>>Että Jumala puhuu sinulle, mutta ei minulle.
    Että sinulla on suorempi tie taivaaseen, kuin minulla, että minä joudun venaamaan portilla.

    Äänestä

  • UPDATE_8517468 kirjoitti:

    >>>>Että Jumala puhuu sinulle, mutta ei minulle.
    Että sinulla on suorempi tie taivaaseen, kuin minulla, että minä joudun venaamaan portilla.

    "Sinulle Jumala puhuu parannuksesta ja uskosta Herraan Jeesukseen.
    Jos saat muuta "tietoa jumalalta", ei se ole Jumalan Henki. "

    No hu hu. Tuo kuulostaa taas...sanoisinko...uskovan egolta.
    Mistä sinä tiedät, mitkä suunitelmat Jumala on kenellekkin antanut tähän elämään?
    Kyllä minä olen jo lapsesta asti tiennyt, mikä on minun tehtäväni... tai sanoisinko kykyni.

    Ei Jumala ole kertaakaan käskenyt minun parantua kyvyistäni auttaa muita. Oikeastaan, Jumala on kannustanut minua avaamaan ihmisten silmät, että he näkisi;
    Rakkautta ei ole uskoa Raamattuun, kirkkoon, pappiin ja taivas/helvettiin, vaan rakkautta on huolehtia itsestään, läheisistään, ympäristöstään...
    Rakkautta on kokeilla, oppia, ymmärtää.

    Jumala puhuu meille, kun kuuntelemme.
    Viimeksi eilen Jumala lähetti minulle tekstiviestin, jossa luki; "käyme kaubas"
    Miten mahtava tunne äidillä (minulla), kun ekaluokkalainen oppi kirjoittamaan :)

    -Ymmärrätkö?

    Äänestä

  • UPDATE_8517468 kirjoitti:

    ja hän varotti sinua rakkauden vaikuttamana.
    Uskova uskoo Raamatun Sanan ja Sana tuomitsee meedioien ja selvännäkijöiden toiminnan.

    Me emme tuomitse ketään, Jumalan Sana tuomitsee. Meillä uskovilla on kuitenkin vastuu meidän lähimmäisistämme ja meidän täytyy selvästi varottaa tällaisista asioista. Se on Herramme Jeesuksen tahto ja käsky.

    Hanna mainitsi Jumalan palvelijat joiden kautta Pyhä Henki toimii.

    Raamatussa on testi jonka avulla tunnistaa Jumalan palvelijan:

    1 Joh 4:1-3 "Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan. Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta; ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa."

    Ei tiedä mistään mitään prosentin miljoonasosaakaan kun oikein tarkkoja ollaan.

    Varsinkaan uskovaiset.

    raamatun uskojen kanssa puhui Jumala myös minulle. Hän sanoi näin: "Kaikissa uskoissa on osa totuutta, mutta mikään ei ole koko totuus. Etsi totuutta."

    Joten niin aloin tekemään ja miten ihanaksi elämäni muuttui sen jälkeen. Yhtäkkiä ymmärsin mikä/kuka Jumala on ja mikä on elämäni tarkoitus.

    lähes kolmekymmentä vuotta sitten.
    Ihana vapauden tunne, kuin ikiaikojen vanha taakka olisi pudonnut harteilta.

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    tiettävästi tunne näitä asioita joten heidän on oikeastaan ihan turha olla niistä mitään mieltä. He ovat tulkinneet raamatusta pienen pätkän siten että kaikki paranormaali on saatanasta. Olettekohan ikinä ajatelleet että yhteys Jumalaan on paranormaalia?

    Se että joku melkein käy kimppuun kuullessaan nimen Jeesus ei ole niin ihmeellinen juttu. Nykyään voisin minäkin tehdä sen koska niin huonon käsityksen olen saanut kaikesta jolla on jotain tekemistä raamatun tai uskovaisten kanssa. :-)

    Ongelma on vain se että pystyn tuntemaan Kristushahmon vierelläni tai oikeastaan sisälläni. Se vähän jarruttaa. :-)

    Jätä nuo turhanpäiväiset pelkosi pois niin pääset vapaaksi. Uskovainen voit olla silti.

    Uskon myös että te ette vain tiedä näistä asioista, ja vaan pelottelette että:" joudut pimeyteenn,jos puutut paranormaaleihin asioihin".

    Äänestä

  • velhotar kirjoitti:

    "Sinulle Jumala puhuu parannuksesta ja uskosta Herraan Jeesukseen.
    Jos saat muuta "tietoa jumalalta", ei se ole Jumalan Henki. "

    No hu hu. Tuo kuulostaa taas...sanoisinko...uskovan egolta.
    Mistä sinä tiedät, mitkä suunitelmat Jumala on kenellekkin antanut tähän elämään?
    Kyllä minä olen jo lapsesta asti tiennyt, mikä on minun tehtäväni... tai sanoisinko kykyni.

    Ei Jumala ole kertaakaan käskenyt minun parantua kyvyistäni auttaa muita. Oikeastaan, Jumala on kannustanut minua avaamaan ihmisten silmät, että he näkisi;
    Rakkautta ei ole uskoa Raamattuun, kirkkoon, pappiin ja taivas/helvettiin, vaan rakkautta on huolehtia itsestään, läheisistään, ympäristöstään...
    Rakkautta on kokeilla, oppia, ymmärtää.

    Jumala puhuu meille, kun kuuntelemme.
    Viimeksi eilen Jumala lähetti minulle tekstiviestin, jossa luki; "käyme kaubas"
    Miten mahtava tunne äidillä (minulla), kun ekaluokkalainen oppi kirjoittamaan :)

    -Ymmärrätkö?

    sinua varten on PELASTUS KRISTUKSESSA JEESUKSESSA.

    Tämä on ensimmäinen ja tärkein asia elämässäsi Jumalan näkökulmasta katsottuna.

    Jumalan toiminta, vaikutus ja puhe sinua kohtaan vie sinut ensikädessä Jeesuksen Kristuksen luokse saamaan pelastuksen. Sitten Jumalan Henki alkaa opettamaan ja puhumaan sinulle muista asioista.

    Pyhä Henki jakaa uskoville armolahjoja. Uskovana Hengellä täytettynä armolahjoja omistavana voit auttaa ihmisä enemmän kuin elämällä erossa Jumalasta, Herrasta Jeesuksesta.

    Äänestä

  • kuolematon sielu kirjoitti:

    lähes kolmekymmentä vuotta sitten.
    Ihana vapauden tunne, kuin ikiaikojen vanha taakka olisi pudonnut harteilta.

    kirkon portin kiinni, sait kuolemattoman sielun"?

    Kenenkä tykö sinä kirkosta menit, kun Jeesus eikä Jumala eseta kuolemattoman sielun viittaa kenenkään harteille?

    Astuitko saatanan alueelle? " Ette suinkaan kuole" (saatana)

    Äänestä

  • kuolematon sielu kirjoitti:

    Ei tiedä mistään mitään prosentin miljoonasosaakaan kun oikein tarkkoja ollaan.

    Varsinkaan uskovaiset.

    ja sen että Ilman Jeesusta emme voi mitään tehdä"

    " Niin käärme sanoi vaimolle, " ette suinkaan kuole"1 Moos. 3: 4

    Tiedämme että saatana on murhaaja ja valehtelija ollut alusta asti!

    Tiedämme että se, joka opettaa " ette suinkaan kuole", että hän on valehtelija ja totuus ei ole hänessä!!

    Tuo prosentin miljoonasosa pelastaa meidät eksytykseltä ja eikös se jo riitäkin??

    Äänestä

  • kuolematon sielu kirjoitti:

    lähes kolmekymmentä vuotta sitten.
    Ihana vapauden tunne, kuin ikiaikojen vanha taakka olisi pudonnut harteilta.

    vainonnut iät ajat. Tai ainakin pari tuhatta vuotta. :-) Kyllä siinä päästääkin helpotuksen huokauksen kun siitä pääsee eroon.

    Äänestä

  • ...ja mistä sinäkin sen tiedät?

    Äänestä

  • ideneb kirjoitti:

    kirkon portin kiinni, sait kuolemattoman sielun"?

    Kenenkä tykö sinä kirkosta menit, kun Jeesus eikä Jumala eseta kuolemattoman sielun viittaa kenenkään harteille?

    Astuitko saatanan alueelle? " Ette suinkaan kuole" (saatana)

    tietoisuus siitä on vahvistunut vanhoilla päivillä.

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    tiettävästi tunne näitä asioita joten heidän on oikeastaan ihan turha olla niistä mitään mieltä. He ovat tulkinneet raamatusta pienen pätkän siten että kaikki paranormaali on saatanasta. Olettekohan ikinä ajatelleet että yhteys Jumalaan on paranormaalia?

    Se että joku melkein käy kimppuun kuullessaan nimen Jeesus ei ole niin ihmeellinen juttu. Nykyään voisin minäkin tehdä sen koska niin huonon käsityksen olen saanut kaikesta jolla on jotain tekemistä raamatun tai uskovaisten kanssa. :-)

    Ongelma on vain se että pystyn tuntemaan Kristushahmon vierelläni tai oikeastaan sisälläni. Se vähän jarruttaa. :-)

    Jätä nuo turhanpäiväiset pelkosi pois niin pääset vapaaksi. Uskovainen voit olla silti.

    Minun ei tarvitse pelätä mitään, kun olen Jeesuksen Kristuksen veren suojissa ja toimin rehellisesti. Päin vastoin uskomattomat pelkäävät, toisnaan jopa hyökkäävät. Ei ne voi tehdä uskovaiselle mitään Jumalan sallimatta. Evankelista voi jopa mennä suoraan päin kuolemaa tai joutua vangituksi todistuksensa vuoksi. Tapasin sunnnuntaina juuri tällaisia uskovaisia, nuoria Herran todistajia. Osa seurakuntalaisista oli tapettu, osa päässyt pakolaisleirille ja länteen. Henkilöt olivat Afrikasta.

    Äänestä

  • velhotar kirjoitti:

    tuli uskoon. Oikeastaan hän sitä oli lapsesta saakka, mutta 50v. tuli oikein virallisesti uskoon.
    sitten alkoi aviomiehen pettäminen ja oman veljensä vikitteleminen. Onneksi veli, siis enoni ei ollut niin heikko, että olisi langennut...ihmetteli kyllä, mikä pikkusiskoon meni, kun antoi elämänsä Jeesukselle?

    aikoinaan paras ystäväni tuli uskoon. Hän alkoi puhumaan minusta pahaa selkäni takana, sanoi, että olen Saatanan puolella. selitteli myös, että harrastan ryhmäseksiä kolmen kollin kanssa. Nämä nuoret miehet/kollit olivat hyviä ystäviäni ja ovat edelleen... kateus laittoi hänet puhumaan.

    Ex naapurit oli uskovaisia. Kun oma tyttöni, silloin 7v. ei suostunut leikkimään heidän 5v. tytön kanssa, joka oli kova määräilemään, tuli tämä perheen isä seuraavana aamuna meille ja uhkasi lyödä minua. Huusi kuin hyenaa ja haukkui minut huorin tekijäksi ja tyttäreni myös. Onneksi mieheni tuli juuri silloin kotiin ja säästyin mustalta silmältä. Annoimme varoituksen... mutta päätimme muuttaa pois.

    Siskoni anoppi on myös uskovainen. suht normaali, mutta ilkeä lapsille. Ja omia lapsiaan ei koskaan viitsinyt hoivata, kunhan kasvatti ne lihottamalla isoiksi. Mies teki töitä laihtuakseen, miehen sisko iso edelleen ja täynnä itseinhoa.

    Tunnen selvännäkijän, joka pyytää 20 € tulkinnoista. Hän on valtavan kiltti, lapsi rakas ja eläin rakas ja hoitaa puutarhaansa aamusta iltaan. Häneltää saa halin ja hyvää mieltä.

    Toinen selvännäkijä on hauska. sellainen rempseä maalais matami, joka on tehnyt töitä ongelmanuorten parissa ja ei turhia hienostele. Puhe on joskus hieman äijämäistä, mutta häneen voi luottaa ja hän osaa auttaa ihan ilman korttejakin.
    Katselee ilmaiseksi ja oppinsa saanut romaaneilta.

    Sitten on yksi tuttu. Nainen, joka oli hiukan ujon puoleinen, mutta mukava. Kun hän meni uskoon ihan yks kaks, hänestä tuli piikikäs ja sanoo, mitä sylki suuhun tuo.
    "sä oot kamalan näköinen"
    " Ei sun lapsistakaan mitään fiksuja tullut" ym. olen hänen kuullut sanovan entisille ystäville.

    Tätä ihmettelen.
    Miksi uskonto vaikuttaa moniin näin?
    Uskon, että joukossa on myös ihan ok ihmisiä, mutta niin moni on nähnyt ja puhunut, miten uskovaiset käyttäytyy, siksi ihmettelen itsekkin. Ja kun täällä itsekkin kirjoittelen, saan nimenomaan uskovaisilta niin loukkaavia viestejä välillä, että niitä voisi lain mukaan kutsua herjaamiseksi ja kunnianloukkaamiseksi.

    Älkää nousko Jeesuksen nimissä muiden yläpuolelle. Älkää osotelko sormella, kuka on syntinen ja kuka ei.

    Vaikka en usko Raamatun totuuteen, enkä siihen että se olisi Jumalan sanaa, en kiellä Jumalaa.
    Vaikka en usko Saatanaan ja helvettiin, uskon silti, että pahat teot joutuu itse kukin maksamaan. Niin metsä vastaa, kun sinne huudetaan. Sen minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.

    Rakastakaa enemmän ja tuomitsemisen sijaan hyväksykää erillaiset mielipiteet.

    En minä Saatananpalvojaa tuomitse, vaikka minusta hän on kuin lapsi joka uskoo Joulupukkiin.
    Uskokoon, ei se häntä paremmaksi tai pahemmaksi tee. Onpahan hänellä vaan jotain tekemistä.

    Voi monesti noin ollakin ja en epäile. Varmaan kokemuksesi ovat tosia. Ei uskoontulo välttämättä meistä tee enkeleitä. Meitähän se saatana juuri yrittääkin saada koukkuun, että ei vain "kukaan tulisi uskoon ja perisi taivasta". Pelastus tulee Jeesuksen sovituksen tähden armosta. Kuitenkin uskova haluaa elää Jumalan tahdon mukaan ja ei kokemasi kyllä kuulu kristitylle ja pyrkimyksenä olisi kasvaa hengellisesti rakastamaan lähimmäistänsä ja vihamaan pahaa. Vaikka tekisin yhden ajatusmaailman synnin ja eläisin kuin puhdas enkeli, joutuisin helvettiin mikäli en ottaisi Jeesusta vastaan pelastajanani. Myös maailman suurin syntinen pelastuu, jos ymmärtää tehdä vaikka viime hetkellä parannuksen. Ryöväri ristillä sai tämän armon. Tae hyvästä elämästä ja käytöksestä ei riitä autuuden vakuudeksi. Ainakin oma elämäni on erilaista ollessani uskossa. Omatuntoni ei salli varastaa, valehdella olla tietoisesti röyhkeä ym. Jos sortuu, on pyydettävä anteeksi. Ei meidän luonne ja persoonallisuus monesti paljoa muutu uskoontulonkaan myötä. Vain Jumalan voimassa voimme jalostua.

    Äänestä

  • kiinnostunut tyttö kirjoitti:

    ...ja mistä sinäkin sen tiedät?

    Hairahduin itsekin nuoruudessani ja olen tavannut paljon tapauksia, kun ihmiset ovat joutuneet pimeyden kahleisiin, seurauksena:itsemurhia, mielisairauksia, pelkotiloja, parantumatonta adistusta. Tälläkin hetkellä kaksi nuorta kamppailee lähipiirissäni. Alkoivat harastella kyseisiä juttuja.

    Äänestä

  • Hanna kirjoitti:

    Minun ei tarvitse pelätä mitään, kun olen Jeesuksen Kristuksen veren suojissa ja toimin rehellisesti. Päin vastoin uskomattomat pelkäävät, toisnaan jopa hyökkäävät. Ei ne voi tehdä uskovaiselle mitään Jumalan sallimatta. Evankelista voi jopa mennä suoraan päin kuolemaa tai joutua vangituksi todistuksensa vuoksi. Tapasin sunnnuntaina juuri tällaisia uskovaisia, nuoria Herran todistajia. Osa seurakuntalaisista oli tapettu, osa päässyt pakolaisleirille ja länteen. Henkilöt olivat Afrikasta.

    Tiedätkö että minä en pelkää vaikka en ole edes uskovainen.

    Äänestä

  • Hanna kirjoitti:

    Hairahduin itsekin nuoruudessani ja olen tavannut paljon tapauksia, kun ihmiset ovat joutuneet pimeyden kahleisiin, seurauksena:itsemurhia, mielisairauksia, pelkotiloja, parantumatonta adistusta. Tälläkin hetkellä kaksi nuorta kamppailee lähipiirissäni. Alkoivat harastella kyseisiä juttuja.

    yhdestäkään. Sen sijaan on monia jotka uskontojen takia sekoavat.

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    yhdestäkään. Sen sijaan on monia jotka uskontojen takia sekoavat.

    Kaikki maailmat uskonnot, filosofiat ym,huuhaat sekoittavat ihmisen ja ovat riivaajien ja ihmisjärjen päätelmiä. Aito usko Jeesukseen Kristukseen ja uudestisyntyminen tajuamalla nämä asiat Pyhän Hengen ja Raamatun valossa eivät sekoita ketään. Usko ja uskonnot ovat täysin kaksi vastakkaista asiaa. Niinhän sinä toteatkin "uskontojen" takia sekoavat. Se pitää paikkansa.

    ketään jolla olisi aito usko. Kaikki ovat olleet tekopyhiä saarnaajia.

    Voi muuta sanoa kuin, että onpa perhanan laaja ymmärrys sinulle kehittynyt. Sinunlaisiasi uskovaisia on varottava kuin myrkkypilviä - en voi hengittää tuollaisessa ilmapiirissä.

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    ketään jolla olisi aito usko. Kaikki ovat olleet tekopyhiä saarnaajia.

    Ethän sinä edes pysty tunnistamaan kenellä on 'aito usko'.

    Sinun reviirisi ei kata kaikkia uudestisyntyneitä uskovia.

    Välillä sanot että tuttavapiirissäsi ON mukaviakin uskovia, mutta nyt niitä ei sitten ole..

    Äänestä

  • kuolematon sielu kirjoitti:

    tietoisuus siitä on vahvistunut vanhoilla päivillä.

    Jos Jumala vahvistaa omiaan, jotka uskovat " Se sielu joka syntiä tekee, sen on kuoltava"...
    Niin miksei tämän maailman ruhtinas vahvistaisi omiaan , kun opetti " Ette suinkaan kuole, vaan tulette niinkuin Jumala tietämään....

    Hups, saatana antoi kuolemattomuuden , ja samanlaisen tiedon kuin Jumalallakin. ...paitsi että hän on valheen isä!

    Ja silloinhan sinä olet valheen lapsi!
    Jos rukoilet, niin rukoile: " isä meidän joka olet heitetty alas maan päälle, anna meille tmänpäiväinen valheemme, sama , mikä meillä eilenkin oli, ja lisää meidän syntiämme, niinkuin mekin lisäämme niitten syntiä, jotka Jumalaa vastaan ovat rikkoneet"
    Älä päästä meitä pahasta, sillä sinun on tämän maailman valtakunta, voima ja valheen kunnia, siiheen saakka kunnes sinut heitetään tuleen, jossa palat" Amen!

    Äänestä

  • tää.. kirjoitti:

    Ethän sinä edes pysty tunnistamaan kenellä on 'aito usko'.

    Sinun reviirisi ei kata kaikkia uudestisyntyneitä uskovia.

    Välillä sanot että tuttavapiirissäsi ON mukaviakin uskovia, mutta nyt niitä ei sitten ole..

    käytöksestä esim.

    Ja tietenkin tuttavapiirissäni on mukavia uskovia mutta olenko väittänyt heitä aidoiksi? Varmaan kaikki täällä olevatkin olisivat ihan mukavia jos tavattaisiin jossain, vaikka teidän seurakunnissa eikä kukaan tietäisi kuka minä olen. :-)

    En voi kuvitella sinua mustiin pukeutuneeksi kasvot valkeaksi kalkituksi ja silmät mustaksi varjätyksi noidaksi. Ajattelen sinun olevan aivan tavallisen näköinen mukava perheenäiti.
    Totuus on kuitenkin se että helvetissä on paljon mukavia perheensä hyvin hoitaneita perheenäitejä.

    Pelastus kun ei ole siinä että ihminen on hoitanut maalliset asiansa hyvin ja tunnollisesti.
    Pelastus on armosta ilman ihmisen ansioita uskon kautta Jeesukseen Kristukseen.
    Muutenhan epäonnistuneilla ns. huonoilla, pahoilla ihmisillä ei olisi mitään mahdollisuutta.
    Nyt kaikilla ihmisillä on mahdollisuus pelastukseen ja ikuiseen elämään Luojansa yhteydessä.
    Jumala pyyhkii kaiken pahan ja kaiken epäonnistumisen ja synnin pois ihmisen tunnolta kun hän uskoo Jeesukseen.

    Sinä olet ihan väärällä tiellä. Toivon sinun ymmärtävän ja kääntyvän. Ei varmaankaan tämä keskusteluketju ole ainut ketju missä uskovat ovat sinua varottaneet ja yrittäneet johdattaa oikealle tielle.
    Näe ja usko että Jumala rakastaa sinua ja haluaa että käännyt ja uskot Jeesukseen Kristukseen ja että tulet Hänen luokseen ja lähdet seuraamaan Häntä. Varotukset ja kehotukset ovat Jumalasta. Et koskaan voi väittää etteikö Jumala ole puhunut ja varottanut sinua.

    Mutta minulla ei ole mitään noitia vastaan. Minun puolestani ihmiset saavat olla mitä haluavat, vaikka uskovaisia.

    Minä en usko sellaiseen jumalaan kuin sinä uskot. Raamattukaan ei opeta sitä mitä uskovaiset opettavat. Jos Jeesus-henkilö on ollut olemassa (Kristusenergia kylläkin on) niin hän tuli maailmaan kertomaan rakkaudesta. Ei siitä että hänen kuolemansa jotenkin pelastaisi ihmiset.

    Nykyään olen kyllä ymmärtänyt asian niin kun olen seurannut näitä kouluampumisia ja nuorten itsemurhia että Jeesus oli henkilö joka keräsi itseensä ihmisten negatiivisen karman ja kuolemallaan poisti sen ja ihmiset saivat aloittaa alusta. He eivät pelastuneet vaan puhdistuivat. Maapallolle olisi ollut raskasta pitää sellaista negatiivisuutta. Nykyäänkin maapallo reagoi.

    Tänään monet nuoret keräävät itseensä tämän negatiivisuuden joka sitten purkaantuu monella tavalla. Vaikka ampumalla muita ja itsensä kuoliaaksi.

    Väärästä tiestä voin sanoa sen että kukaan ei oikeastaan ole väärällä tiellä vaan juuri sillä millä heidän pitääkin olla juuri nyt. Emme voisi olla missään muualla. Minä olen ollut jo uskossa, mutta se ei ollut minulle totuus.

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    ketään jolla olisi aito usko. Kaikki ovat olleet tekopyhiä saarnaajia.

    Tämä on hengenlaki. Jos ei ole uudestisyntynyt Pyhästä Hengestä, ihmisessä ei ole Kristuksen henkeä ja uskomattomat vihaavat Jeesuksen omia jopa alitajuisesti. Tästä asiasta on Raamatussa monia viittauksia. Jeesus sanoi, maailma vihaa teitä niin kuin se on vihannut Minua, jos te maailmasta olisitte, maailma akastaisi teitä. Paavalin mukaan me olemme Kristuksen tuoksu -vastustajille omansa ja uskovaisille Kristuksen tuoksu. Jokin meissä aina ärsyttää, olemme "muka" jotenkin kummallisia, ei koe hengessä olevan samalla aaltopituudella. Näin on - koskaan ei uskovainen ja uskomaton voi löytää hengenheimolaisuutta keskenään. Ristiriita on ja pysyy. Ihmisinä sielullisesti olemme erilaisia ja ongelmat selittyvät luonnollisesti eivätkä riipu vakaumuksesta.

    Äänestä

  • Erjuth kirjoitti:

    Voi muuta sanoa kuin, että onpa perhanan laaja ymmärrys sinulle kehittynyt. Sinunlaisiasi uskovaisia on varottava kuin myrkkypilviä - en voi hengittää tuollaisessa ilmapiirissä.

    En mitenkään halua loukata, en ole ihmisenä sen kummempi kuin sinäkään. Armosta pelastettu. Jos sinkin tulet uskoon, ymmärrät nämä asiat. Tulen ihmisenä erittäin hyvin lähimmäisteni kanssa toimeen, mutta Jeesuksen todistajana Hänen Henkensä voima tekee minusta sinulle vastenmielisen. Myös tuo kirosanasi viittaa että edustat toista voimaa.

    Äänestä

  • Hanna kirjoitti:

    Tämä on hengenlaki. Jos ei ole uudestisyntynyt Pyhästä Hengestä, ihmisessä ei ole Kristuksen henkeä ja uskomattomat vihaavat Jeesuksen omia jopa alitajuisesti. Tästä asiasta on Raamatussa monia viittauksia. Jeesus sanoi, maailma vihaa teitä niin kuin se on vihannut Minua, jos te maailmasta olisitte, maailma akastaisi teitä. Paavalin mukaan me olemme Kristuksen tuoksu -vastustajille omansa ja uskovaisille Kristuksen tuoksu. Jokin meissä aina ärsyttää, olemme "muka" jotenkin kummallisia, ei koe hengessä olevan samalla aaltopituudella. Näin on - koskaan ei uskovainen ja uskomaton voi löytää hengenheimolaisuutta keskenään. Ristiriita on ja pysyy. Ihmisinä sielullisesti olemme erilaisia ja ongelmat selittyvät luonnollisesti eivätkä riipu vakaumuksesta.

    olla niin vainoharhainen. :-)

    Minä en ainakaan sinua vihaa. Enkä Jeesusta, enkä raamattua, enkä uskontojakaan vaikka ne aiheuttavatkin niin paljon pahaa maailmassa.

    Viha vetää vihaa luokseen. Rakkaus vetää rakkautta luokseen.

    Ja Jeesus ja minä olemme yhtä. Niin kuin hän on yhtä jokaisen kanssa.

    Äänestä

  • Hanna kirjoitti:

    En mitenkään halua loukata, en ole ihmisenä sen kummempi kuin sinäkään. Armosta pelastettu. Jos sinkin tulet uskoon, ymmärrät nämä asiat. Tulen ihmisenä erittäin hyvin lähimmäisteni kanssa toimeen, mutta Jeesuksen todistajana Hänen Henkensä voima tekee minusta sinulle vastenmielisen. Myös tuo kirosanasi viittaa että edustat toista voimaa.

    Saavan tuollaisen vastauksen, jossa sinä asetut sellaiseen asemaan, jossa olet Oikean Uskon vuoksi kärsijä. Se, mikä tekee sinusta vastenmielisen, on suvaitsemattomuutesi. Lue nyt herrajumala omia viestejäsi ja koeta ymmärtää, mitä minä tarkoitan!

    Löin vasten kasvojasi opetustarkoituksessa, vaikka tiesinkin etukäteen, että sen on aivan turhaa.

    "Myös tuo kirosanasi viittaa että edustat toista voimaa."

    Kuinka kristillistä, kuinka kristillistä - ellen sanoisi perikristillistä.

    Äänestä

  • Hanna kirjoitti:

    Tämä on hengenlaki. Jos ei ole uudestisyntynyt Pyhästä Hengestä, ihmisessä ei ole Kristuksen henkeä ja uskomattomat vihaavat Jeesuksen omia jopa alitajuisesti. Tästä asiasta on Raamatussa monia viittauksia. Jeesus sanoi, maailma vihaa teitä niin kuin se on vihannut Minua, jos te maailmasta olisitte, maailma akastaisi teitä. Paavalin mukaan me olemme Kristuksen tuoksu -vastustajille omansa ja uskovaisille Kristuksen tuoksu. Jokin meissä aina ärsyttää, olemme "muka" jotenkin kummallisia, ei koe hengessä olevan samalla aaltopituudella. Näin on - koskaan ei uskovainen ja uskomaton voi löytää hengenheimolaisuutta keskenään. Ristiriita on ja pysyy. Ihmisinä sielullisesti olemme erilaisia ja ongelmat selittyvät luonnollisesti eivätkä riipu vakaumuksesta.

    Ai enkö minä muka sitä ole? Ja mistä voi tietää onko vai ei?

    Äänestä

  • Erjuth kirjoitti:

    Saavan tuollaisen vastauksen, jossa sinä asetut sellaiseen asemaan, jossa olet Oikean Uskon vuoksi kärsijä. Se, mikä tekee sinusta vastenmielisen, on suvaitsemattomuutesi. Lue nyt herrajumala omia viestejäsi ja koeta ymmärtää, mitä minä tarkoitan!

    Löin vasten kasvojasi opetustarkoituksessa, vaikka tiesinkin etukäteen, että sen on aivan turhaa.

    "Myös tuo kirosanasi viittaa että edustat toista voimaa."

    Kuinka kristillistä, kuinka kristillistä - ellen sanoisi perikristillistä.

    Me olemme täysin erilaisissa hengenmaailmoissa. Et sinä voi minua kirosanoisesi opettaa tai uskoani sammuttaa. Ymmärrän olen sinulle vastenmielinen. Yritän olla kommentoimatta nimimerkilläsi kirjoitettuja mielipiteitä, mikäli ne ovat vain minulle osoitettuja.

    Äänestä

  • kiinnostunut tyttö kirjoitti:

    Ai enkö minä muka sitä ole? Ja mistä voi tietää onko vai ei?

    Mikäli uskot, että Jeesus Kristus on sinun Pelastajasi ja elämäsi Herra, olet pyytänyt tulemaan Häntä elämääsi, rukoilet ja kiität Häntä.Uskot sisimmässäsi niin, olet tullut uskoon ja olet silloin uudestisyntynyt. Pyhä henki antaa sisimpään uskon vakuuden ja rauhan.Mikäli näin ei ole voit rukoilla tätä ja jos on epävarmuutta, voit pyyttää jotakin uskovaista rukoilemaan yhdessä asian puolesta. Siunausta sinulle nuori ihminen! Jumala rakastaa sinua.

    "Yritän olla kommentoimatta nimimerkilläsi kirjoitettuja mielipiteitä, mikäli ne ovat vain minulle osoitettuja."

    Minä puolestani aion jatkaa kommentoimista viesteihisi, mikäli tuollainen suvaitsemattomuus jatkuu. Kuulostaa ihan hyvältä järjestelyltä.
    Ja herranjestas, älä yhtä rehellistä perhanaa niin vakavasti ota :) Se on sentään jotain ihan muuta kuin saatanan lapseksi epäsuoraksi nimittäminen ja paranoidinen muiden vakaumusten murskaaminen.

    On niin totta, että elämme eri hengenmaailmoissa. Monien kristittyjen kanssa tälläkin palstalla pystyy keskustelmaan (uskoo, kempiläinen ja vanhapiika varsinkin), mutta sitten on ahdasmielisiä kristittyjä, jotka kaiken lisäksi pyrkivät tai ovat rakentaneet Ainoasta Oikeasta Uskostaan itselleen suojan maailmaa vastaan ja leimaavat kaiken muun paholaisesta lähtöisin olevaksi.

    Uudestisyntyneellä on joitakin tunnusmerkkejä. Ehkä kaikki allaolevat asiat eivät sataprosenttisesti täsämää mutta, monet näistä täsmäävät jokaiseen uudestisyntyneeseen uskovaan.

    Testaa itsesi.

    Uudestisyntymän kokenut uskova:

    1. On kiinnostunut Raamatun Sanasta.
    2. Rakastaa Jumalaa, Jeesusta ja Pyhää Henkeä.
    3. Rakastaa Jeesukseen uskovia ihmisiä.
    4. Kaipaa ja etsii uskovien seuraa.
    5. On kiinnostunut ihmisten pelastuksesta.
    6. Etsii Jumalan tahtoa elämäänsä ja pyrkii elämään Jumalaa miellyttävällä tavalla.
    7. Kunnioittaa evankeliumin julistusta ja Sanan opetusta.
    8. Rukoilee Isä Jumalaa Jeesuksen nimessä tai rukoilee suoraan Jeesusta Kristusta.

    (Rukoileminen sisältää keskustelua Jumalan kanssa. Se sisältää myös pyyntöjä, kiitosta, ylistystä, palvontaa ja Jumalan kuuntelemista.)

    Tämän kaiken Jumalan Henki saa aikaana uskovassa jonka Hän on saanut omakseen.
    Jos sinulta puuttuu nämä kaikki, et ole uudestisyntynyt. Jos muutama asia puuttuu olet ehkä uudestisyntynyt mutta, tarvitset uudistuksen uskossasi. Sekä uudestisyntymistä että uudistusta voi pyytää Jeesukselta Kristukselta. Jos pyyntö on vilpitön siihen saa vastauksen. Uudistusta ja uskoontuloa voi etsiä Jumalan seurakunnasta. Siellä Julistetaan Sanaa joka uudestisynnyttää jokaisen ihmisen joka uskoo ja ottaa Sanan vastaan. Siellä saa myös sielunhoitoa ja siellä rukoillaan sinun puolestasi/kanssasi.

    Mikä sitten on Jumalan seurakunta? Se seurakunta jossa uskotaan Jeesuksen Kristuksen ristin työhön. Siellä uskotaan myös Jeesuksen ylösnousemukseen ja Jeesuksen Kristuksen Jumaluuteen. Siellä julistetaan ja opetetaan Jeesusta Kristusta ainoana Vapahtajana ja Herrana. Seurakunnan valitsemisessakin voi kääntyä Jeesuksen puoleen ja pyytää johdatusta.

    Äänestä

  • kiinnostunut tyttö kirjoitti:

    Ai enkö minä muka sitä ole? Ja mistä voi tietää onko vai ei?

    Anteeksi pieni virhe. Tarkoitin edellisen viestini vastaukseksi juuri tähän kysymykseen.
    Vastaukseni ei ole osoitettu sinulle henkilökohtaisesti. Ethän ymmärrä väärin?

    >>>Ai enkö minä muka sitä ole? Ja mistä voi tietää onko vai ei?

    Äänestä

  • Erjuth kirjoitti:

    "Yritän olla kommentoimatta nimimerkilläsi kirjoitettuja mielipiteitä, mikäli ne ovat vain minulle osoitettuja."

    Minä puolestani aion jatkaa kommentoimista viesteihisi, mikäli tuollainen suvaitsemattomuus jatkuu. Kuulostaa ihan hyvältä järjestelyltä.
    Ja herranjestas, älä yhtä rehellistä perhanaa niin vakavasti ota :) Se on sentään jotain ihan muuta kuin saatanan lapseksi epäsuoraksi nimittäminen ja paranoidinen muiden vakaumusten murskaaminen.

    On niin totta, että elämme eri hengenmaailmoissa. Monien kristittyjen kanssa tälläkin palstalla pystyy keskustelmaan (uskoo, kempiläinen ja vanhapiika varsinkin), mutta sitten on ahdasmielisiä kristittyjä, jotka kaiken lisäksi pyrkivät tai ovat rakentaneet Ainoasta Oikeasta Uskostaan itselleen suojan maailmaa vastaan ja leimaavat kaiken muun paholaisesta lähtöisin olevaksi.

    Itse väität että olen sinulle erittäin vastenmielinen ja luotaantyötävä tyyppi. Miksi sitten haluat kirjoitella kanssani. Minua sä et kyllä haittaa, mutta ajattelinkin sinun hermojasi.

    Äänestä

  • Erjuth kirjoitti:

    "Yritän olla kommentoimatta nimimerkilläsi kirjoitettuja mielipiteitä, mikäli ne ovat vain minulle osoitettuja."

    Minä puolestani aion jatkaa kommentoimista viesteihisi, mikäli tuollainen suvaitsemattomuus jatkuu. Kuulostaa ihan hyvältä järjestelyltä.
    Ja herranjestas, älä yhtä rehellistä perhanaa niin vakavasti ota :) Se on sentään jotain ihan muuta kuin saatanan lapseksi epäsuoraksi nimittäminen ja paranoidinen muiden vakaumusten murskaaminen.

    On niin totta, että elämme eri hengenmaailmoissa. Monien kristittyjen kanssa tälläkin palstalla pystyy keskustelmaan (uskoo, kempiläinen ja vanhapiika varsinkin), mutta sitten on ahdasmielisiä kristittyjä, jotka kaiken lisäksi pyrkivät tai ovat rakentaneet Ainoasta Oikeasta Uskostaan itselleen suojan maailmaa vastaan ja leimaavat kaiken muun paholaisesta lähtöisin olevaksi.

    ja sinä olet väärässä.

    Jos Hanna on sinulle vastenmielinen, mieti miksi. Silloin myös minä olen sinulle vastenmielinen. Mutta, ajattelepas, - Herralle Jeesukselle Kristukselle on jokainen Häneen uskova rakas. Uskova rakastaa myös toisia Jumalasta syntyneitä. Siksi sinä et rakasta Hannaa koska et ole Jumalasta syntynyt.

    Lueppas Korkeaveisu niin huomaat jotakin.
    KV. kertoo Kristuksen ja seurakunnan välisestä rakkaudesta. Voisimme rinnastaa tuon suhteen tähän aikaan ja todeta että tuo kirja kertoo Hannan ja Jeesuksen suhteesta.
    Se kertoo myös minun ja Jeesuksen välisestä suhteesta. Niin, se kertoo koko Jumalan seurakunnan ja Herran välisestä rakkaudesta. Miksi näin?

    Jumala (Pyhä Henki) on tuon kirjan kirjoittanut ihmisen kautta. Jumala on näin ilmoittanut että, Jeesukseen uskova ihminen on Hänelle ylen rakas.
    Ei siis vastenmielinen Jumalalle, niin kuin sinulle. Kysy itseltäsi miksi näin.
    Jos olet Jumalan lapsi (uudestisyntynyt) rakastat toisia Jumalan lapsia.
    Koska et ole Jumalasta syntynyt, et rakasta.
    Näin se on.

    Ette te ole vastenmielisiä! En usko että kukaan niin ajattelee. Meillä on vain kaikilla eri usko ja kaikki olemme oikeassa. Ei sen kummempaa. :-)

    Äänestä

  • UPDATE_8517468 kirjoitti:

    Uudestisyntyneellä on joitakin tunnusmerkkejä. Ehkä kaikki allaolevat asiat eivät sataprosenttisesti täsämää mutta, monet näistä täsmäävät jokaiseen uudestisyntyneeseen uskovaan.

    Testaa itsesi.

    Uudestisyntymän kokenut uskova:

    1. On kiinnostunut Raamatun Sanasta.
    2. Rakastaa Jumalaa, Jeesusta ja Pyhää Henkeä.
    3. Rakastaa Jeesukseen uskovia ihmisiä.
    4. Kaipaa ja etsii uskovien seuraa.
    5. On kiinnostunut ihmisten pelastuksesta.
    6. Etsii Jumalan tahtoa elämäänsä ja pyrkii elämään Jumalaa miellyttävällä tavalla.
    7. Kunnioittaa evankeliumin julistusta ja Sanan opetusta.
    8. Rukoilee Isä Jumalaa Jeesuksen nimessä tai rukoilee suoraan Jeesusta Kristusta.

    (Rukoileminen sisältää keskustelua Jumalan kanssa. Se sisältää myös pyyntöjä, kiitosta, ylistystä, palvontaa ja Jumalan kuuntelemista.)

    Tämän kaiken Jumalan Henki saa aikaana uskovassa jonka Hän on saanut omakseen.
    Jos sinulta puuttuu nämä kaikki, et ole uudestisyntynyt. Jos muutama asia puuttuu olet ehkä uudestisyntynyt mutta, tarvitset uudistuksen uskossasi. Sekä uudestisyntymistä että uudistusta voi pyytää Jeesukselta Kristukselta. Jos pyyntö on vilpitön siihen saa vastauksen. Uudistusta ja uskoontuloa voi etsiä Jumalan seurakunnasta. Siellä Julistetaan Sanaa joka uudestisynnyttää jokaisen ihmisen joka uskoo ja ottaa Sanan vastaan. Siellä saa myös sielunhoitoa ja siellä rukoillaan sinun puolestasi/kanssasi.

    Mikä sitten on Jumalan seurakunta? Se seurakunta jossa uskotaan Jeesuksen Kristuksen ristin työhön. Siellä uskotaan myös Jeesuksen ylösnousemukseen ja Jeesuksen Kristuksen Jumaluuteen. Siellä julistetaan ja opetetaan Jeesusta Kristusta ainoana Vapahtajana ja Herrana. Seurakunnan valitsemisessakin voi kääntyä Jeesuksen puoleen ja pyytää johdatusta.

    ...varmaan sitten joudun sinne helvettiin kun olen niin huono ihminen.

    Äänestä

  • kiinnostunut tyttö kirjoitti:

    ...varmaan sitten joudun sinne helvettiin kun olen niin huono ihminen.

    sinne joutuisi suurin osa maailman ihmisistä vaikka olisivat kuinka kilttejä.

    Äänestä

  • Hanna kirjoitti:

    Myös paljon ihmisten parissa olemalla ja psykologiaa opiskelemalla oppii tuntemaan eri ihmisiä eikä tarvita mitään yliluonnolisia lahjoja. En halua tuomita, mutta henkimaan lainalaisuudet ovat toisia. Eivät uskomattomat ole sinänsä ihmisinä sen huonompia, mutta minkä hengen vallassa ihminen elää sen mukaan hän toimii. Nämä voimavaikutukset törmäävät usein jopa alitajuisesti yhteen. Olen kokenut monesti, että lausuttuna vain nimi Jeesus Kristus tai Jeesuksen veri saa toisessa suunnattoman raivon, kohtuuttoman vihan. Hyvä kun ei keskustelukumppani päälle karkaa sitten hämmentyy itsekin, mikä minuun nyt oikein meni ym.

    "Olen kokenut monesti, että lausuttuna vain nimi Jeesus Kristus tai Jeesuksen veri saa toisessa suunnattoman raivon, kohtuuttoman vihan."

    Oletko ehkä katsonut sen Kummelin jakson, jossa kiinteistävälittäjä höpöttää lakkaamatta ja liikehtii levottomasti aivan asianajaja Kalervo Kollin vieressä kun asianajaja samalla yrittää syödä ruokaansa. Päättyi siihen, että välittäjä sai nyrkin nenäänsä ja aidosti hämmästyneenä myöhemmin ihmetteli että "löi se vaikka ruuat tarjosin ja small talkkia puhelin".

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    Ette te ole vastenmielisiä! En usko että kukaan niin ajattelee. Meillä on vain kaikilla eri usko ja kaikki olemme oikeassa. Ei sen kummempaa. :-)

    Kirjoittanut Aritta 14.6.2007
    "Onko se niin vaikea tajuta että en halua olla missään tekemisissä kanssasi. Kiitos sinun että olen alkanut inhota uskovaisia. YÄK!"

    Kyllä se vastenmielisyytesi uskovia kohtaan on paljastunut selvästi viesteistäsi.

    Äänestä

  • oikeassa! kirjoitti:

    Mutta se inho meni ohi. :-)

    Äänestä

  • UPDATE_8517468 kirjoitti:

    ja sinä olet väärässä.

    Jos Hanna on sinulle vastenmielinen, mieti miksi. Silloin myös minä olen sinulle vastenmielinen. Mutta, ajattelepas, - Herralle Jeesukselle Kristukselle on jokainen Häneen uskova rakas. Uskova rakastaa myös toisia Jumalasta syntyneitä. Siksi sinä et rakasta Hannaa koska et ole Jumalasta syntynyt.

    Lueppas Korkeaveisu niin huomaat jotakin.
    KV. kertoo Kristuksen ja seurakunnan välisestä rakkaudesta. Voisimme rinnastaa tuon suhteen tähän aikaan ja todeta että tuo kirja kertoo Hannan ja Jeesuksen suhteesta.
    Se kertoo myös minun ja Jeesuksen välisestä suhteesta. Niin, se kertoo koko Jumalan seurakunnan ja Herran välisestä rakkaudesta. Miksi näin?

    Jumala (Pyhä Henki) on tuon kirjan kirjoittanut ihmisen kautta. Jumala on näin ilmoittanut että, Jeesukseen uskova ihminen on Hänelle ylen rakas.
    Ei siis vastenmielinen Jumalalle, niin kuin sinulle. Kysy itseltäsi miksi näin.
    Jos olet Jumalan lapsi (uudestisyntynyt) rakastat toisia Jumalan lapsia.
    Koska et ole Jumalasta syntynyt, et rakasta.
    Näin se on.

    "Jos Hanna on sinulle vastenmielinen, mieti miksi. Silloin myös minä olen sinulle vastenmielinen."

    Mikäli edustat ahdasmielistä kristillistä linjaa, niin silloin olet. Siltä se vähän vaikuttaa, mitä olen kirjoituksiasi lukenut.

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    sinne joutuisi suurin osa maailman ihmisistä vaikka olisivat kuinka kilttejä.

    jep, niin minäkin luulen.

    Äänestä

  • Erjuth kirjoitti:

    "Yritän olla kommentoimatta nimimerkilläsi kirjoitettuja mielipiteitä, mikäli ne ovat vain minulle osoitettuja."

    Minä puolestani aion jatkaa kommentoimista viesteihisi, mikäli tuollainen suvaitsemattomuus jatkuu. Kuulostaa ihan hyvältä järjestelyltä.
    Ja herranjestas, älä yhtä rehellistä perhanaa niin vakavasti ota :) Se on sentään jotain ihan muuta kuin saatanan lapseksi epäsuoraksi nimittäminen ja paranoidinen muiden vakaumusten murskaaminen.

    On niin totta, että elämme eri hengenmaailmoissa. Monien kristittyjen kanssa tälläkin palstalla pystyy keskustelmaan (uskoo, kempiläinen ja vanhapiika varsinkin), mutta sitten on ahdasmielisiä kristittyjä, jotka kaiken lisäksi pyrkivät tai ovat rakentaneet Ainoasta Oikeasta Uskostaan itselleen suojan maailmaa vastaan ja leimaavat kaiken muun paholaisesta lähtöisin olevaksi.

    Erjuth, no hätä no hätä. Olet osunut suoneen ja siksi Hanna reagoi. En tunne Hannaa, koska en ole kirjoittanut hänen kanssaan, mutta... sen tiedän omasta elämästäni, että:

    kun rakkautta ei ole saanut vielä riittävän paljon (niin että läikkyisi yli), on vielä suvaitsematon toista, erilaista, ihmistä kohtaan. Tai ainakin minä olin. Näkee vain omien silmälasiensa läpi, ei näe toista ihmistä.

    Noo.. Kenenkään ei tarvitse muuttaa mielipiteitään sen vuoksi, että sattuu olemaan "eri leirissä". Jokainen kasvaa omalla ajallaan ja omassa ajassaan. Jokainen on oman virstanpylväänsä kohdalla. Samaa tietä menemme, mutta tiet kulkevat rinnakkain..

    Tiedäthän sanonnan: Kaikki tiet vievät Roomaan, niin sitä mukaellen: kaikki tiet vievät rakkauteen. Totuus ei pala tulessakaan ja rakkaus jää viimeisenä multienkin päälle, niin hyvin menee.

    Rakkaus on se, joka aina jää sodassakin viimeisenä pystyyn.

    Sitähän voi vaikka mielessään pohtia: sotaa, sanasotaa tms. Erilaiset ihmisen luonteenpiirteet "taistelevat" keskenään. Jollekin usko on tärkein, toiselle läheisistä välittäminen, kolmannelle ihmisten kumarteleminen jne. Kun nämä kohtaavat toisensa erilaisissa ihmisissä, alkaa sota... ja viimeiseksi jää aina:

    RAKKAUS.

    Joku tarvitsee uskoa siihen elämänsä vaiheeseen, koska se tuo turvaa. Ko. ihminen kokee uskonsa turvasatamaksi ja se suotakoon hänelle. Se tuo myös luottamusta, mutta...

    aikanaan nämäkin (turvallisuuden tunne ja luottamus) ovat pieniä sen rinnalla, kun tietää, että on rakastettu sellaisena kuin on, ilman ismejä.

    Ehkä Hanna tarvitsee vain lisää rakkautta?! En tiedä. Me kaikki tarvitsemme rakkautta, enemmän kuin kukaan osaa arvatakaan. Jokaisella on oma paikkansa tässä elämässä, sillä yksikään ihminen ei ole syntynyt tänne turhaan.

    Voimia sinulle, Erjuth! Ja pidä lippu korkealla sydämessäsi :)

    @)-->-->---

    Äänestä

  • UPDATE_8517468 kirjoitti:

    ja sinä olet väärässä.

    Jos Hanna on sinulle vastenmielinen, mieti miksi. Silloin myös minä olen sinulle vastenmielinen. Mutta, ajattelepas, - Herralle Jeesukselle Kristukselle on jokainen Häneen uskova rakas. Uskova rakastaa myös toisia Jumalasta syntyneitä. Siksi sinä et rakasta Hannaa koska et ole Jumalasta syntynyt.

    Lueppas Korkeaveisu niin huomaat jotakin.
    KV. kertoo Kristuksen ja seurakunnan välisestä rakkaudesta. Voisimme rinnastaa tuon suhteen tähän aikaan ja todeta että tuo kirja kertoo Hannan ja Jeesuksen suhteesta.
    Se kertoo myös minun ja Jeesuksen välisestä suhteesta. Niin, se kertoo koko Jumalan seurakunnan ja Herran välisestä rakkaudesta. Miksi näin?

    Jumala (Pyhä Henki) on tuon kirjan kirjoittanut ihmisen kautta. Jumala on näin ilmoittanut että, Jeesukseen uskova ihminen on Hänelle ylen rakas.
    Ei siis vastenmielinen Jumalalle, niin kuin sinulle. Kysy itseltäsi miksi näin.
    Jos olet Jumalan lapsi (uudestisyntynyt) rakastat toisia Jumalan lapsia.
    Koska et ole Jumalasta syntynyt, et rakasta.
    Näin se on.

    Me kaikki olemme YHWH Elohimille rakkaita, niin sinä, Hanna kuin Erjuth´kin.

    Sinä et näe kenenkään polkua, vaan sen näkee Herra yksin. Älä tuomitse toista Jumalattomaksi vain sen perusteella, että hän sattuu kulkemaan tietään samaan suuntaan kuin sinä!!

    Älä tuomitse toista, jottei sinua tuomittaisi.

    Me kaikki kuljemme rakkautta kohti. Sinä omassa kohdassasi (Herra sen tietää), Hanna omassa kohdassaan ja kaikki siinä missä sattuvatkaan olemaan. Jokainen kasvaa rakkaudessa!

    On rakkaudetonta toista kohtaan mennä sanomaan, että hän on Jumalaton, kun tämä sattuu olemaan lempeä kuten Yeshua on.

    Nyt minä nuhtelen sinua jaikal, sillä sinä et tiedä, mutta vain YHWH tietää tarkalleen missä kukin meistä taapertaa tiellään.

    Älä ryhdy YHWH:ksi, sillä sitä sinä et ole.

    Pyydä anteeksi Erjuthilta, sillä olet samanlainen kerjäläinen rakkauden valtakunnassa kuin me kaikki muutkin.

    Vain YHWH Elohim voi antaa sinulle rakkauttaan niin paljon, että ymmärrät tämänkin kommentin.

    Me kaikki olemme YHWH Elohimille rakkaita!! Ja Hän rakastaa meitä. Sinuakin... vaikket aina olekaan Hänen rakkautensa "arvoinen". Tälläkin hetkellä Hän rakastaa sinua niin ylenpalttisesti, että antaa sinulle lahjojaan.

    Älä jaikal ole liian hätäinen tuomioissasi! Anna Herran tuomita. Opettele sinä rakastamaan!!

    Rakasta Herraa yli kaiken ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Noo... opitko sinä rakastamaan? Kyllä sinä opit, sillä se on Herran tahto sinuun ja meihin muihinkin nähden.

    Muistahan tämä, että vain Herra näkee missä kohdin kukakin tuossa rakkauden opettelussa on. Hän on antanut sinulle rakastavan sydämensä, mutta mitä sinä teetkään sillä? Sinun kuuluu rakastaa!!

    Mistä rakkauteen uskovan tunnistaa? Siitä, että hän rakastaa toisia ihmisiä, koska YHWH Elohim on ensin rakastanut häntä.

    Ei tämä tämän vaikeampaa ole... rakkaudella nuhteleminenkaan. Anna itsellesi aikaa, niin ymmärrät tämänkin.

    Yeshua rakastaa sinua, minua, kaikkia... halusitpa sinä sitä tai et.

    Äänestä

  • oikeassa! kirjoitti:

    Kirjoittanut Aritta 14.6.2007
    "Onko se niin vaikea tajuta että en halua olla missään tekemisissä kanssasi. Kiitos sinun että olen alkanut inhota uskovaisia. YÄK!"

    Kyllä se vastenmielisyytesi uskovia kohtaan on paljastunut selvästi viesteistäsi.

    Omalla polullaan jokainen on oikeassa, koska hän on kulkenut oman polkunsa kaikki vaiheet siihen saakka, missä juuri parhaillaan on. Siksi hän on oikeassa jokaisessa elämänsä kohdassa, jokaisesta elämänsä ajatuksesta ja tunteesta. Hän on oikeassa.

    Esim. Pirkko on elänyt 45-vuotta samalla paikkakunnalla, käynyt koulunsa, saanut työpaikan ja perheen. Hänen ajatuksensa ja tunteensa ovat mitä ovat ja ne ovat hänelle oikeita joka suhteessa. Minä en voi mennä sanomaan, että hän on väärässä. Miten niin väärässä? Missä suhteessa? Joku voi ajatella, että "suhteessa minun ajatuksiini, tuntemuksiini ja kokemuksiini, tietenkin". Noo... minäpä sanon, että

    "Pirkko ei ole väärässä ja minä oikeassa, sillä me olemme kaksi erilaista ihmistä, erilaisine taustoineen ja nykyhetkineen. Olemme vain erilaisia ja that´t it!"

    Kun Aritta ajattelee, että on alkanut inhoamaan uskovaisia, niin se ajatus on hänelle oikea, sillä eihän se miksikään muutu tuossa kirjoittamisen hetkessä (14.6.2007). Jälkeenpäin on saattanut jo muuttuakin. Suotakoon hänelle hänen ajatuksensa ja tunteensa.

    Onhan sinullakin omat ajatuksesi ja tunteesi. Ja ne ovat sinulle oikeita ja tosia. En minä ryhdy sanomaan, että "sinä olet väärässä ja minä oikeassa", sillä se ei olisi totta. Sinä elät omassa elämässäsi ja minä omassani.

    Miksi on niin vaikeaa tajuta, että jokainen on oikeassa omassa elämässään ja kaikki väittelyt "oikeassa/väärässä" ovat turhia ja aiheuttavat vain riitoja? Miksi riidellä, kun voi rakastaa? Miksi lyödä toista, kun voi halata? Miksi esittää kovista, kun on pehmis?

    Eläkäämme rauhassa toistemme kanssa! :)

    @)-->-->---

    Äänestä

  • Erjuth kirjoitti:

    "Jos Hanna on sinulle vastenmielinen, mieti miksi. Silloin myös minä olen sinulle vastenmielinen."

    Mikäli edustat ahdasmielistä kristillistä linjaa, niin silloin olet. Siltä se vähän vaikuttaa, mitä olen kirjoituksiasi lukenut.

    >>>>Mikäli edustat ahdasmielistä kristillistä linjaa, niin silloin olet. Siltä se vähän vaikuttaa,>olen kirjoituksiasi lukenut.

    Äänestä

  • Vanhapiika kirjoitti:

    Omalla polullaan jokainen on oikeassa, koska hän on kulkenut oman polkunsa kaikki vaiheet siihen saakka, missä juuri parhaillaan on. Siksi hän on oikeassa jokaisessa elämänsä kohdassa, jokaisesta elämänsä ajatuksesta ja tunteesta. Hän on oikeassa.

    Esim. Pirkko on elänyt 45-vuotta samalla paikkakunnalla, käynyt koulunsa, saanut työpaikan ja perheen. Hänen ajatuksensa ja tunteensa ovat mitä ovat ja ne ovat hänelle oikeita joka suhteessa. Minä en voi mennä sanomaan, että hän on väärässä. Miten niin väärässä? Missä suhteessa? Joku voi ajatella, että "suhteessa minun ajatuksiini, tuntemuksiini ja kokemuksiini, tietenkin". Noo... minäpä sanon, että

    "Pirkko ei ole väärässä ja minä oikeassa, sillä me olemme kaksi erilaista ihmistä, erilaisine taustoineen ja nykyhetkineen. Olemme vain erilaisia ja that´t it!"

    Kun Aritta ajattelee, että on alkanut inhoamaan uskovaisia, niin se ajatus on hänelle oikea, sillä eihän se miksikään muutu tuossa kirjoittamisen hetkessä (14.6.2007). Jälkeenpäin on saattanut jo muuttuakin. Suotakoon hänelle hänen ajatuksensa ja tunteensa.

    Onhan sinullakin omat ajatuksesi ja tunteesi. Ja ne ovat sinulle oikeita ja tosia. En minä ryhdy sanomaan, että "sinä olet väärässä ja minä oikeassa", sillä se ei olisi totta. Sinä elät omassa elämässäsi ja minä omassani.

    Miksi on niin vaikeaa tajuta, että jokainen on oikeassa omassa elämässään ja kaikki väittelyt "oikeassa/väärässä" ovat turhia ja aiheuttavat vain riitoja? Miksi riidellä, kun voi rakastaa? Miksi lyödä toista, kun voi halata? Miksi esittää kovista, kun on pehmis?

    Eläkäämme rauhassa toistemme kanssa! :)

    @)-->-->---

    Tuolloin kun kirjoitin tuon sain vähän liikaa siipiini uskovaisilta ja tunsin sen olevan todella epäreilua, joten kiukuissani kirjoitin noin.

    Mutta eihän sitä voi kukaan vihassa elää pitempään. :-)

    Äänestä

  • olla itse ;) kirjoitti:

    "Olen kokenut monesti, että lausuttuna vain nimi Jeesus Kristus tai Jeesuksen veri saa toisessa suunnattoman raivon, kohtuuttoman vihan."

    Oletko ehkä katsonut sen Kummelin jakson, jossa kiinteistävälittäjä höpöttää lakkaamatta ja liikehtii levottomasti aivan asianajaja Kalervo Kollin vieressä kun asianajaja samalla yrittää syödä ruokaansa. Päättyi siihen, että välittäjä sai nyrkin nenäänsä ja aidosti hämmästyneenä myöhemmin ihmetteli että "löi se vaikka ruuat tarjosin ja small talkkia puhelin".

    Ei minulla ole aikaa katsoa moista humpuukia.

    Äänestä

  • Hanna kirjoitti:

    Ei minulla ole aikaa katsoa moista humpuukia.

    hauskana ohjelmana. Miksi olet niin ylimielinen?

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    Tuolloin kun kirjoitin tuon sain vähän liikaa siipiini uskovaisilta ja tunsin sen olevan todella epäreilua, joten kiukuissani kirjoitin noin.

    Mutta eihän sitä voi kukaan vihassa elää pitempään. :-)

    Joopa joo, tällaiseen neutraaliin kirjoitukseen vastasit YÖK_viestilläsi:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000057&posting=22000000027002170

    Sitä tavanomaista ärsyttävää jankkaamistasihan oli tuokin ketju.

    Äänestä

  • Vanhapiika kirjoitti:

    Omalla polullaan jokainen on oikeassa, koska hän on kulkenut oman polkunsa kaikki vaiheet siihen saakka, missä juuri parhaillaan on. Siksi hän on oikeassa jokaisessa elämänsä kohdassa, jokaisesta elämänsä ajatuksesta ja tunteesta. Hän on oikeassa.

    Esim. Pirkko on elänyt 45-vuotta samalla paikkakunnalla, käynyt koulunsa, saanut työpaikan ja perheen. Hänen ajatuksensa ja tunteensa ovat mitä ovat ja ne ovat hänelle oikeita joka suhteessa. Minä en voi mennä sanomaan, että hän on väärässä. Miten niin väärässä? Missä suhteessa? Joku voi ajatella, että "suhteessa minun ajatuksiini, tuntemuksiini ja kokemuksiini, tietenkin". Noo... minäpä sanon, että

    "Pirkko ei ole väärässä ja minä oikeassa, sillä me olemme kaksi erilaista ihmistä, erilaisine taustoineen ja nykyhetkineen. Olemme vain erilaisia ja that´t it!"

    Kun Aritta ajattelee, että on alkanut inhoamaan uskovaisia, niin se ajatus on hänelle oikea, sillä eihän se miksikään muutu tuossa kirjoittamisen hetkessä (14.6.2007). Jälkeenpäin on saattanut jo muuttuakin. Suotakoon hänelle hänen ajatuksensa ja tunteensa.

    Onhan sinullakin omat ajatuksesi ja tunteesi. Ja ne ovat sinulle oikeita ja tosia. En minä ryhdy sanomaan, että "sinä olet väärässä ja minä oikeassa", sillä se ei olisi totta. Sinä elät omassa elämässäsi ja minä omassani.

    Miksi on niin vaikeaa tajuta, että jokainen on oikeassa omassa elämässään ja kaikki väittelyt "oikeassa/väärässä" ovat turhia ja aiheuttavat vain riitoja? Miksi riidellä, kun voi rakastaa? Miksi lyödä toista, kun voi halata? Miksi esittää kovista, kun on pehmis?

    Eläkäämme rauhassa toistemme kanssa! :)

    @)-->-->---

    Miksi lyödä? Miksi sinäkin palstalla lyöt eri nikeillä?

    No, Matti on juonut koko avioliittonsa ajan, 30 vuotta. Matin vaimo Martta on kärsinyt tuon ajan henkistä ja fyysistä pahoinpitelyä. Kun Matti taas viikonlopuksi on varannut pullopatteriston ja perjantai-ilta on mennyt tissutellessa, on Martan ilta mennyt väistellessä Matin nyrkkejä, josta yksi on jälleen osunut kohteeseensa. Marttahan lauantaiaamuna nousee virkeänä toivottamaan Matille hyvät huomenet: "Kulta, sä oot oikeassa omalla polullasi. Jatka vaan samaan malliin viikonlopun viettoa."

    Illusionismin ikeen irvikuva.

    Äänestä

  • Hanna kirjoitti:

    Ei minulla ole aikaa katsoa moista humpuukia.

    sanaa ylimielinen mutta vain siksi kun en löytänyt oikeaa sanaa joka olisi ruotsiksi nedlåtande. Se on vähän eri juttu.

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    sanaa ylimielinen mutta vain siksi kun en löytänyt oikeaa sanaa joka olisi ruotsiksi nedlåtande. Se on vähän eri juttu.

    suomeksi:

    alentuva, alentuvainen, armollinen (säälivä, armelias, armias, armollinen, hellä, hyväsydäminen, inhimillinen, laupias, lempeä, sääliväinen), halveksiva (epäkohtelias, epäkunnioittava, epäystävällinen, halveksiva, jäykkä, julkea, karkea, kopea, töykeä, tyly, ynseä), itsetietoinen (kopea, itsetietoinen, koppava, korskea, leuhka, mahtava, nokkava, pöyhkeä, tärkeä, väheksyvä, ylenkatseellinen, ylimielinen, yliolkainen, ylpeä), pöyhkeä (itsetietoinen, arvonsa tunteva, kopea, koppava, korskea, leuhka, mahtava, nokkava, omanarvontuntoinen, pöyhkeä, tärkeä, ylimielinen, yliolkainen, ylpeä), suojeleva.

    Mitä noista sanoista tarkoitit?

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    ainoa viesti jonka sain.

    ketjussa näyttänyt olevan sinua kohtaan olleen hyökkäyksiä.

    Viesti, johon vastasit, oli juuri sellaista tekstiä, joka saa ihmisen takajaloilleen, koska siinä puhutaan ihmisen vastuusta Jumalan edessä. Siihen ihminen kompastuu: kukaan ei määrää mua...

    Äänestä

  • tarkoittaa kirjoitti:

    suomeksi:

    alentuva, alentuvainen, armollinen (säälivä, armelias, armias, armollinen, hellä, hyväsydäminen, inhimillinen, laupias, lempeä, sääliväinen), halveksiva (epäkohtelias, epäkunnioittava, epäystävällinen, halveksiva, jäykkä, julkea, karkea, kopea, töykeä, tyly, ynseä), itsetietoinen (kopea, itsetietoinen, koppava, korskea, leuhka, mahtava, nokkava, pöyhkeä, tärkeä, väheksyvä, ylenkatseellinen, ylimielinen, yliolkainen, ylpeä), pöyhkeä (itsetietoinen, arvonsa tunteva, kopea, koppava, korskea, leuhka, mahtava, nokkava, omanarvontuntoinen, pöyhkeä, tärkeä, ylimielinen, yliolkainen, ylpeä), suojeleva.

    Mitä noista sanoista tarkoitit?

    on se sana.

    Voin kyllä sanoa heti että nedlåtande ei tarkoita hellää ja hyväsydämistä.

    Nedlåtande on negatiivinen sana.

    Kiitos että viitsit etsiä sen sanan. :-)

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    ainoa viesti jonka sain.

    Tarvitaan aika paljon enemmän ennenkuin minun pinnani palaa.

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    on se sana.

    Voin kyllä sanoa heti että nedlåtande ei tarkoita hellää ja hyväsydämistä.

    Nedlåtande on negatiivinen sana.

    tekijät hommansa osaa.

    Äänestä

  • sanakirjan kirjoitti:

    tekijät hommansa osaa.

    Ei kenellekään tulisi mieleenkään sanoa "nedlåtande" täällä jos haluaa olla hyväsydäminen. Tuo täytyy olla jokin ikivanha käännös.

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    ainoa viesti jonka sain.

    puuron kiertämistä. Kirjoitit inhoavasi uskovia mutta et nyt suostu myöntämään että juuri tuo uskovan kohtikäyvä viesti ärsytti.

    Olen huomannut että pinnasi on palanut omien viestiesi ristiriitaisuuksien osoittamisesta.

    Kirjoittanut Aritta 4.4.2008
    ""Miksi me väitämme että te haukutte meitä? Siksi kun te haukutte meitä. Nyt en tarkoita tuota helvetillä uhkailua vaan te käskette meidät "huorat, tohelot, mielenvikaiset, psykopaatit" painua vittuun.""

    Tuollaiset ilmaukset eivät ole uskovien näppiksiltä. Täällä kirjoittaa ateistit myös ja keskenkasvuiset murrosikäiset. Mutta sitähän sinä et ymmärrä vaan luulet että kaikki ei-uskovien kirjoituksia kritisoivat olisivat uskovia.

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    Ei kenellekään tulisi mieleenkään sanoa "nedlåtande" täällä jos haluaa olla hyväsydäminen. Tuo täytyy olla jokin ikivanha käännös.

    ovat kyllä yliopistonsa käyneet.

    Sanoilla on paljon merkityksiä eikä kaikki merkitykset ole välttämättä kaikissa paikoissa käytössä.

    Äänestä

  • tekijät kirjoitti:

    ovat kyllä yliopistonsa käyneet.

    Sanoilla on paljon merkityksiä eikä kaikki merkitykset ole välttämättä kaikissa paikoissa käytössä.

    Suomessa ruotsinkielisillä alueilla mutta jos menet sanomaan täällä jollekin että hän on nedlåtande kun tarkoitat että hän on hyväsydäminen niin pahoitat kyllä hänen mielensä.

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    ainoa viesti jonka sain.

    saada morkata minua joka välissä niin sovitaanko niin sitten että inhoan sellaisia kuin sinä. Kelpaako?

    Tosiasiassa en inhoa ketään mutta kun sinä niin haluat minun sitä tekevän niin teen sitten mieliksesi.

    Voisitko nyt lakata jankuttamasta?

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    ainoa viesti jonka sain.

    puhua ristiriitaisuuksia, joilla kommentoit toisten kirjoituksia. Minun tarpeeni keskittyy VAIN haluun keskustella rehelliseltä pohjalta enkä halua että viestejäni kommentoidaan ääliömäisyyksillä. Jos niin tehdään, minulla viestieni haltijana on myös oikeus huomauttaa niistä.

    Tämänkin saat käännettyä ihan joksikin muuksi.

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    ainoa viesti jonka sain.

    että olet aivan oikeassa kirjoittaessasi minusta ihan mitä vain. Oletko nyt tyytyväinen?

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    ainoa viesti jonka sain.

    kieroilusi tähän.

    Sinun kieroiluihisi en tule sopijaosapuoleksi mukaan.

    Äänestä

  • todellisuuteen kirjoitti:

    No, Matti on juonut koko avioliittonsa ajan, 30 vuotta. Matin vaimo Martta on kärsinyt tuon ajan henkistä ja fyysistä pahoinpitelyä. Kun Matti taas viikonlopuksi on varannut pullopatteriston ja perjantai-ilta on mennyt tissutellessa, on Martan ilta mennyt väistellessä Matin nyrkkejä, josta yksi on jälleen osunut kohteeseensa. Marttahan lauantaiaamuna nousee virkeänä toivottamaan Matille hyvät huomenet: "Kulta, sä oot oikeassa omalla polullasi. Jatka vaan samaan malliin viikonlopun viettoa."

    Illusionismin ikeen irvikuva.

    Mattia juomaan ja lyömään.

    Olisi vaan lähtenyt pois jo ihan alussa. Sitähän suomalainen tuppisuu Matti yritti viestittää.

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    ainoa viesti jonka sain.

    että lopetat kieroilusi tähän. Sinulla kun ei ole mitään järkevää sanottavaa.

    Äänestä

  • UPDATE_8517468 kirjoitti:

    ja hän varotti sinua rakkauden vaikuttamana.
    Uskova uskoo Raamatun Sanan ja Sana tuomitsee meedioien ja selvännäkijöiden toiminnan.

    Me emme tuomitse ketään, Jumalan Sana tuomitsee. Meillä uskovilla on kuitenkin vastuu meidän lähimmäisistämme ja meidän täytyy selvästi varottaa tällaisista asioista. Se on Herramme Jeesuksen tahto ja käsky.

    Hanna mainitsi Jumalan palvelijat joiden kautta Pyhä Henki toimii.

    Raamatussa on testi jonka avulla tunnistaa Jumalan palvelijan:

    1 Joh 4:1-3 "Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan. Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta; ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa."

    Mutta ei aivan!
    No , tosin hänellä on kyllin ikää vastata omasta puolestaan, sillä haluatko minun laittavan tähän montakin tekstiä, siitä että saatana tunnustaa Jeesuksen lihaan tulleekksi, ja tunnustaa myös että Hän on Jumalan Poika!

    Hän, jos kuka on asunut kaikkein kauimmin Jeesuksen kanssa, Jumalaa lukuun ottamatta!

    Siis, miettikääpä uudelleen miten ja millä henget tutkitaan, niin että saatana enkeleineen joutuu myöntämään, ettei hän enää ole Jumalasta!

    Tuon testin hän läpäisee, ja hänen enkelinsä myöskin!

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    hauskana ohjelmana. Miksi olet niin ylimielinen?

    Voi olla hauka ohjelma. En ole ylimielinen, mutta minulla ei liikene aikaa tuijotella telkkaria. Hyvä kun uutiset ym. ohi mennen tulee katsottua. Vuorokaudessa kun on vain 24 tuntia.

    Äänestä

  • Hanna kirjoitti:

    Voi olla hauka ohjelma. En ole ylimielinen, mutta minulla ei liikene aikaa tuijotella telkkaria. Hyvä kun uutiset ym. ohi mennen tulee katsottua. Vuorokaudessa kun on vain 24 tuntia.

    turhan jauhamista mutta kirjoitit:

    "Ei minulla ole aikaa katsoa moista humpuukia."

    Siksi kirjoitin sinulle niin kuin kirjoitin mutta sille sama. Ei ole tarkoitus keskustella tv-ohjelmista. :-)

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    turhan jauhamista mutta kirjoitit:

    "Ei minulla ole aikaa katsoa moista humpuukia."

    Siksi kirjoitin sinulle niin kuin kirjoitin mutta sille sama. Ei ole tarkoitus keskustella tv-ohjelmista. :-)

    ""Oletko ehkä katsonut sen Kummelin jakson..."".

    johon Hanna vastasi: "Ei minulla ole aikaa katsoa moista humpuukia."

    Eli oli kyse tv-ohjelmasta.

    Sinäkin paras puhumaan mistä täällä keskustellaan, kun olet vääntämässä joka ketjussa mihin osallistut, jutut aina pois aiheesta!!!!!

    Olisit jättänyt turhan viestin lähettämisen, sillähän jauhamisesta pääsisi...

    Äänestä

  • esitettiin: kirjoitti:

    ettei tiennyt kyseisestä ohjelmasta mitään kun ei ehdi katsoa telkkaria joten miksi piti pottuilla?

    Ja sinulla se vasta sellainen vika onkin. Oliko nytkin pakko jatkaa tätä turhan jauhamista? Oli, koska minä olin kirjoittanut sen viestin ja sinulla on jotain hampaankolossa minua kohtaan. Voisitko mennä itseesi ja tutkiskella hieman sisintääsi jos vaikka löytäisit ongelmasi?

    yrittäneet saada SINUA näkemään oma pottuileva tyylisi uskovia kohtaan..

    Mitä pottuilua on jos vastaa ettei ole aikaa katsoa?

    Sitten hän ei vastannut ettei _tiennyt kys. ohjelmasta mitään_ VAAN "minulla ei liikene aikaa tuijotella telkkaria".

    ELI molemmat vastaukset tarkoittavat samaa, vain eri sanoin kerrottu:
    - ei ole aikaa katsoa
    - ei liikene aikaa tuijotella telkkaria

    Mikä sinä olet vaatimaan toisia katsomaan ohjelmia?

    Monet uskovat nyt hyvin vähän telkkaria katsoo ylipäätään sen tyhjäpäiväisen sisällön vuoksi. Uutiset ja asiaohjelmat lienevät katsotuimmat, joilla telkkari uskovien piirissä on.

    Äänestä

  • ole.. kirjoitti:

    Hän sanoi sitä humpuukiksi. Sinulta puuttui se sana.

    Tiedätkö että juuri uutiset ovat kaikkein vahingollisimmat ohjelmat telkkarissa? Sellaiset ihmiset jotka seuraavat uutisia ajattelevat eniten pahuutta koska uutisissa ei muuta näytetä.

    Äänestä

Hei, en tiedä vastausta toisten kohdalta. Olen aina ollut kiinnostunut henkimaailmasta ja olen
viime vuosina saanut enemmän yhteyksiä toiselle
puolelle.
En ole meedio, mutta voin kertoa esimerkin.
Menin kerran kylään vanhemman ihmisen luo. Hänen
lähisukulainensa oli juuri kuollut.
Juotiin kahvia. Otin mielessäni yhteyden tähän kuolleeseen naiseen ja mieleeni tuli kuva, jossa
hän näytti kädellään rintaansa.
Vähän aikaa kahviteltuamme tämä vanhempi ihminen
kertoi naisen kuolleen rintasyöpään.
Eli saamani tieto oli oikea.
Näen joskus henkiä. Nuorempana tätä "taitoa" ei vielä ollut kuten nyt.
Tässä taannoin sain vieraasta ihmisestä voimakkaan tuntemuksen että hänen lähellään on
edesmennyt miehensä ja kuolintapa välittyi myös.
Mutta enpä voinut tuota varmistaa. Vieras ihminen samalla jumppatunnilla.
Olen itsekin miettinyt samaa; onko meedioilla
ollut tuota kykyä jo pienestä saakka?
Uskon, ettei sitä kaikille tulekaan vaikka yrittäisi.
Ja koen että jos henkimaailmasta lähestytään, se
lähestyminen tulee sieltä käsin. Ei väkisin kutsumalla.

Äänestä
  • 3.Moos 19:31
    Älkää kääntykö vainaja- ja tietäjähenkien puoleen; älkää etsikö heitä, ettette tulisi heistä saastutetuiksi. Minä olen Herra, teidän Jumalanne.

    5 Moos 18:11-14 joka lukee loitsuja, kysyy vainaja- tai tietäjähengiltä tahi kääntyy vainajien puoleen.
    Sillä jokainen, joka senkaltaista tekee, on kauhistus Herralle, ja sellaisten kauhistusten tähden Herra, sinun Jumalasi, karkoittaa heidät sinun tieltäsi. Ole siis nuhteeton Herran, sinun Jumalasi, edessä.
    Sillä nämä kansat, jotka sinä nyt karkoitat, kuuntelevat kyllä merkeistäennustajia ja taikureita, mutta sinulle ei Herra, sinun Jumalasi, sitä salli.

    Äänestä

  • UPDATE_8517468 kirjoitti:

    3.Moos 19:31

    Olet väärässä. En ole kääntynyt vainajahenkien puoleen enkä tietäjähenkien.
    Jos henget itse tulevat esiin, minkä minä sille
    mahdan? En ole ketään kutsunut.
    Sun pitäs olla jossain muualla kuin täällä
    häiritsemässä keskustelua.
    Uskovaiset ovat tehneet myös paljon pahaa
    (en tarkoita henkilökohtaisesti sinua).
    Siinä eivät raamatun lauseet meinaa mitään.

    Äänestä

  • sama... kirjoitti:

    jos ovat tehneet paljon pahaa!

    Jos Stefanus kivitettiin, niin eikös ne kivittäjät juuri olleet pahaa tekemässä! jne...

    Äänestä

  • sama... kirjoitti:

    Olet väärässä. En ole kääntynyt vainajahenkien puoleen enkä tietäjähenkien.
    Jos henget itse tulevat esiin, minkä minä sille
    mahdan? En ole ketään kutsunut.
    Sun pitäs olla jossain muualla kuin täällä
    häiritsemässä keskustelua.
    Uskovaiset ovat tehneet myös paljon pahaa
    (en tarkoita henkilökohtaisesti sinua).
    Siinä eivät raamatun lauseet meinaa mitään.

    >>>>Siinä eivät raamatun lauseet meinaa mitään.

    Äänestä

  • uskot Saatanan kirjoitti:

    >>>>Siinä eivät raamatun lauseet meinaa mitään.

    usko Jumalan Sanaan, tai jos uskoo ei tee niinkuin se sanoo!

    Onhan saatanalla synagookansa niinkuin uskovillakin, tiedätkös missä se on...eikä se ole valkoinen talo!

    Se on pienin valtakunta maailmassa, mutta synagooga sen ei ole pienin!
    Hänellä on valtansa merkki, kuten Jumalallakin on?

    Kuinka paljon tunnet Jumalan valtakunnan salaisuuksia?

    Äänestä

  • UPDATE_8517468 kirjoitti:

    3.Moos 19:31
    Älkää kääntykö vainaja- ja tietäjähenkien puoleen; älkää etsikö heitä, ettette tulisi heistä saastutetuiksi. Minä olen Herra, teidän Jumalanne.

    5 Moos 18:11-14 joka lukee loitsuja, kysyy vainaja- tai tietäjähengiltä tahi kääntyy vainajien puoleen.
    Sillä jokainen, joka senkaltaista tekee, on kauhistus Herralle, ja sellaisten kauhistusten tähden Herra, sinun Jumalasi, karkoittaa heidät sinun tieltäsi. Ole siis nuhteeton Herran, sinun Jumalasi, edessä.
    Sillä nämä kansat, jotka sinä nyt karkoitat, kuuntelevat kyllä merkeistäennustajia ja taikureita, mutta sinulle ei Herra, sinun Jumalasi, sitä salli.

    Mutta nuo henget eivät ole vainajien henkiä, vaan niitä kutsutaan " vainajahenkiksi", ..koska sielun vihollinen on enkeleineen keksinyt, että heillä näkymättöminä olentoina, on tällainen vedätys mahdollisuus!!

    Aika hyvin ne on onnistuneetkin useimpien ihmisten kohdalla!
    Eivät he voi käsittää tätä asiaa mitenkään muutoin kuin siten, että omat sukulaisethan ne, tosin tuppisuina, pistäytivät käymään,...mutta aikaa ei kuitenkaan ole kahvitella,...vaikka kaikki sanovat: " Kyllä sitä sitten on aikaa!!!

    Hölmöjä kun ei tartte kyntää eikä kylvää, kasvavat villinä niinkuin nokkoset

    Äänestä

sotkeutua meedio-touhuihin. Ethän? Ne eivät ole hyväksi. Jos jotain tietoa saatkin heidän kauttaan, niin se on pahan puolelta, eikä sinulle hyväksi.

Äänestä
  • olemassakaan.

    Äänestä

  • vastaus kiinnostuneelle tytölle.

    Usko nyt hyvä tyttö että me uskovat tiedämme mistä puhumme. Varotamme sinua sinun omaksi parhaaksesi. Älä kuuntele Arittaa ja muita velhoja. He eivät palvele Elävää Jumalaa. Heidän oppinsa on syvyydestä jota Raamattu sanoo riivaajien opiksi. Se oppi vie ihmisen kadotukseen jos ei ajoissa tee parannusta ja usko Jeesukseen.

    Raamatun Sana ja Jeesus Kristus vie taivaaseen ikuiseen onneen ja elämään.

    Äänestä

  • UPDATE_8517468 kirjoitti:

    vastaus kiinnostuneelle tytölle.

    oikeasti, että uskovilla on tuo asenne; Jos et lue raamattua, olet riivaaja.

    Mielestäni Jumala sanoi: "Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan." Matt.18:3

    Eikö tämä tarkoita sitä, että nauttii elämästä, leikkii, luo, kokeilee, erehtyy, itkee välillä, uskoo satuolentoihin, luottaa huomiseen, nauraa ja iloitsee sekä omaa aidon uteliaan kiinostuksen salaperäisyydelle ym.

    Lapset eivät ole tekopyhiä.

    Siis, luulenpa, että minä ja aritta ollaan sittenkin menossa suoraan taivaaseen ja nuo syvyyden riivaajahenget saa tulla tänne maan päälle vielä uudestaan oppimaan ja ennenkaikkea ymmärtämään Jumalan sanoja.

    Jumalaa ja ihmisiä, miksi opetat riivaajien oppeja ja palvelet Saatanaa?

    Tule Herran Jeesuksen Kristuksen luokse. Vapaudut ja saat taivaspaikan lahjaksi.
    Ilman elävää uskoa Herraan Jeesukseen Kristukseen se taivaspaikkasi menee jollekin toiselle.
    Sinä jäät ulkopuolelle koputtamaan mutta, ovi pysyy suljettuna.
    Herää näkemään totuus.

    Äänestä

  • UPDATE_8517468 kirjoitti:

    vastaus kiinnostuneelle tytölle.

    Usko nyt hyvä tyttö että me uskovat tiedämme mistä puhumme. Varotamme sinua sinun omaksi parhaaksesi. Älä kuuntele Arittaa ja muita velhoja. He eivät palvele Elävää Jumalaa. Heidän oppinsa on syvyydestä jota Raamattu sanoo riivaajien opiksi. Se oppi vie ihmisen kadotukseen jos ei ajoissa tee parannusta ja usko Jeesukseen.

    Raamatun Sana ja Jeesus Kristus vie taivaaseen ikuiseen onneen ja elämään.

    Vain sen mitä tulkitset raamatusta. Ymmärrän kyllä että uskot siihen mutta anna toisten pitää oma uskonsa ilman että tuomitset.

    Ja jokainen kävelee oman tiensä. Jos jumalasi on niin mahtava miksi hänet luulet niin kyllä hän pitää huolen siitä ettei kukaan joudu hukkateille. Ja jos joutuu niin hän ei ole erikoisen mahtava.

    Äänestä

  • velhotar kirjoitti:

    oikeasti, että uskovilla on tuo asenne; Jos et lue raamattua, olet riivaaja.

    Mielestäni Jumala sanoi: "Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan." Matt.18:3

    Eikö tämä tarkoita sitä, että nauttii elämästä, leikkii, luo, kokeilee, erehtyy, itkee välillä, uskoo satuolentoihin, luottaa huomiseen, nauraa ja iloitsee sekä omaa aidon uteliaan kiinostuksen salaperäisyydelle ym.

    Lapset eivät ole tekopyhiä.

    Siis, luulenpa, että minä ja aritta ollaan sittenkin menossa suoraan taivaaseen ja nuo syvyyden riivaajahenget saa tulla tänne maan päälle vielä uudestaan oppimaan ja ennenkaikkea ymmärtämään Jumalan sanoja.

    demoneja vastaan. Eli sinua ja minua.

    Tuota, etköhän hieman liioittele tuossa riivaajaksi leimaamisen luulossasi. Enpä usko että kukaan uskoa oikein toteuttava ihan riivaajaksi ketään sanoo.

    Ellei tule lasten kaltaiseksi, eli ota Jeesusta vastaan lapsenomaisella uskolla ilman että alkaa aikuisen järkiperäisellä asenteella aprikoimaan ja järkeilemään, koska se on ihmisjärjelle mieletön ja hullu tapa pelastua. Ei siis tarkoita sitä mitä ehdotat.

    Kas kun se ei ole luulon asia, miten taivaaseen mennään. Se on ihan selvää faktatietoa, jonka meille ilmoittaa Raamattu, vaikka se loukkaa ihmisen itsekästä mieltä. Se tulee täydellisesti ihmisen ulkopuolelta, vailla yhteyttä ihmisen tunne-elämään. Se on lahja, joka otetaan vastaan lapsenomaisesti niin kuin lapsi ottaa joululahjan vastaan.

    Jumala odottaa että ihminen antaisi luvan päästä uudestisynnyttämään ihmisen. Ei tarvita sen enempää kuin sanoa että minä tahdon Jeesus sinut elämääni. Avain on ihmisen tahtoelämä, johon Jumala ei väkisin tunge.

    Jeesus ei lähetä omiaan tänne 'oppimaan' ennen kuin maa on luotu uudeksi. Me olemme sama persoonallinen ja yksilöllinen ihminen, joka ei synny moneksi eri persoonaksi monessa elämässä.

    Äänestä

  • velhotar kirjoitti:

    oikeasti, että uskovilla on tuo asenne; Jos et lue raamattua, olet riivaaja.

    Mielestäni Jumala sanoi: "Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan." Matt.18:3

    Eikö tämä tarkoita sitä, että nauttii elämästä, leikkii, luo, kokeilee, erehtyy, itkee välillä, uskoo satuolentoihin, luottaa huomiseen, nauraa ja iloitsee sekä omaa aidon uteliaan kiinostuksen salaperäisyydelle ym.

    Lapset eivät ole tekopyhiä.

    Siis, luulenpa, että minä ja aritta ollaan sittenkin menossa suoraan taivaaseen ja nuo syvyyden riivaajahenget saa tulla tänne maan päälle vielä uudestaan oppimaan ja ennenkaikkea ymmärtämään Jumalan sanoja.

    Vaan sitä, että astian sisäpuoli on täysin puhdas, ja ulkopuolta vanhemmat vedellä pesevät...niinpä lapsi on kokonansa puhdas!

    Mutta teidän astianne ulkopuoli on puhdas, mutta astia on sisältä, ene,mmänkin kuin pahin kaatopaikka!

    Kuka sinne on kaatanut sen töryn, jota me saamme täällä lukea ja katsella?

    Eivätköhän astian täyttämiseen olleet osallisena ensin vanhemmat, sitten koulun opettajat,..roskalehdet, romaanit, muoti, seksi, spiritismi, ja paljon muuta!

    Yrittäkääpä itse puhdistaa astianne sisäpuoli, ette pysty!! Ette voi mitään tehsä!!

    Kuka voi? Jeesus sanoi; " Ilman minua te ette voi mitään tehdä"...Jonkun ulkopuolisen on synnytettävä teidät uudelleen!! Muuten ette enää voi tulla lastenkaltaiseksi!!

    Äänestä

Jatka Sinä kiinnostunut tyttö herkistymistä ja harjoitusta - ja luota oman sydämesi ääneen. Meedio kyllä oppii suojaamaan itsensä pahalta ja olemaan yhteydessä vain hyvän henkimaailman kanssa. Kuten tälläkin palstalle havaitset moni itseään oikeana uskovaisena pitävä on kovin suvaitsematon. Itse olen yhteistyössä vain meedioiden kanssa, jotka tuovat viestejä valosta. Kaikissa uskonnoissa on omat jumalansa ja hyvät puolensa - on sydämen suvaitsevaisuutta hyväksyä kullekin juuri oma uskonsa. Jokainenhan tulee vain omalla uskollaan autuaaksi - oli sen oman korkeimman nimi sitten Jumala, Allah, Buddha, Luoja.... Samasta asiasta siinä puhutaan.

Äänestä
  • >>>Itse olen yhteistyössä vain meedioiden kanssa, jotka tuovat viestejä valosta.

    Äänestä

  • UPDATE_8517468 kirjoitti:

    >>>Itse olen yhteistyössä vain meedioiden kanssa, jotka tuovat viestejä valosta.

    Joka työskentelee Jumalan nimissä.

    http://www.soileraunio.fi/Rukoukset.htm

    Äänestä

  • UPDATE_8517468 kirjoitti:

    >>>Itse olen yhteistyössä vain meedioiden kanssa, jotka tuovat viestejä valosta.

    Oikeasti nyt olen sen verran sekaisin.Toinen puoli sanoo, että varo näitä asioita,mutta toinen puoli edelleenkin on kiinnostunut meedio ja henkimaailma jutuista.En usko edelleenkään, että Meediot olisivat saatanaan uskovia.Oma käsitys Jumalasta,taivaan isästä on ollut aina sellainen,että Jumala suojelee rakastaa.Ei minun tarvitse pelätä, vaikka olisinkin meedio tai muuten vain olisin yhteydessä henkimaailmaan.Vaikka olisinkin meedio, niin usko kristinuskoo on aina tärkeä.Uskon että Jumala oikeasti ei tuomitse ketään,vaan ymmärtää ja rakastaa.

    mitä olet.

    Kukaan toinen ihminen, en minä, ei kukaan uskova voi sanoa, mikä on oikein sinulle ja mikä väärin.

    TIETO

        Älä usko, mitä kuulet.
    Älä usko perimätietoon, vain koska se siirtynyt sukupolvelta toiselle.
    Älä usko mihinkään, mikä on sanottu monta kertaa. Älä usko, koska joku vanha viisas on niin kirjoittanut.
    Älä usko arveluihin.
    Älä usko auktoriteetteihin, opettajiin äläkä vanhempiin.
    Mutta kun olet huolellisesti asiaa tarkastellut ja tutkinut, kun se tuntuu järkevältä ja hyödyttää kaikkia, hyväksy se ja elä sen mukaan.

    (-Buddha-)    

    ..etten tiedä mitä tehdä.En halua tehdä väärin!Väärin voi tehdä niin monella tavalla.En halua kääntyä Jumalaa vastaan,mutta onko muka meedioksi tuleminen tai jos kävisi meediolla niin Jumalaa vastaan?Apua.....

    Äänestä

  • kiinnostunut tyttö kirjoitti:

    ..etten tiedä mitä tehdä.En halua tehdä väärin!Väärin voi tehdä niin monella tavalla.En halua kääntyä Jumalaa vastaan,mutta onko muka meedioksi tuleminen tai jos kävisi meediolla niin Jumalaa vastaan?Apua.....

    sinun kannattaa ihan aluksi lukea alasta ja kysellä joltain, joka tietää tai on myös itse kiinnostunut.

    Itse en pidä meedioita, selvännäkijöitä ym. minään pahoina...jos eivät sitä ole muutenkaan.

    Valehtelijoita on aina mukana pisneksessä ja jotkut oikeasti uskovat olevansa ns. paholaisen puolella.

    Mutta lue kirjoja aiheesta ja aiheen vierestä. Niistä saat varmasti vastauksen.

    esim. antroposofia, selvänäkö,

    "Kolme eri aikoina pidettyä esitelmää, jotka avaavat tärkeitä ja yllättäviä näkökulmia selvänäköisyyden luonteeseen, sen kehittymiseen ja eri tasoihin. Steiner tarkastelee myös asiaan liittyviä vaaratekijöitä sekä ajattelun ja arvostelukyvyn merkitystä nykyajan ihmisen selvänäköisten kokemusten suhteen."

    En itse ole lukenut kirjaa, mutta veikkaisin tämän käsittelevän asian monipuolisesti.

    Itse luin joskus todella hyvän kirjan: "selvännäkö" oli kirjan nimi, mutta kirjoittajaa en muista. Siinä oli A ja Ö kansien välissä.

    Äänestä

  • kiinnostunut tyttö kirjoitti:

    ..etten tiedä mitä tehdä.En halua tehdä väärin!Väärin voi tehdä niin monella tavalla.En halua kääntyä Jumalaa vastaan,mutta onko muka meedioksi tuleminen tai jos kävisi meediolla niin Jumalaa vastaan?Apua.....

    No, lue tämä ja ratkaise tästä onko Jumalan tahtoa vastaan ryhtyä meedioksi.

    Tämä on Jumalan sana.

    5 Moos 18:10-14 "Kun tulet siihen maahan, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa, niin älä opettele jäljittelemään niiden kansojen kauhistavia tekoja.
    Älköön keskuudessasi olko ketään, joka panee poikansa tai tyttärensä kulkemaan tulen läpi, tahi joka tekee taikoja, ennustelee merkeistä, harjoittaa noituutta tai velhoutta, joka lukee loitsuja, kysyy vainaja- tai tietäjähengiltä tahi kääntyy vainajien puoleen.
    Sillä jokainen, joka senkaltaista tekee, on kauhistus Herralle, ja sellaisten kauhistusten tähden Herra, sinun Jumalasi, karkoittaa heidät sinun tieltäsi. Ole siis nuhteeton Herran, sinun Jumalasi, edessä. Sillä nämä kansat, jotka sinä nyt karkoitat, kuuntelevat kyllä merkeistäennustajia ja taikureita, mutta sinulle ei Herra, sinun Jumalasi, sitä salli."

    Äänestä

  • haluavat hyvää ja ne henget, joihin he ovat yhteydessä haluavat vain ihmiskunnan ja ihmisten parasta näennäisesti.

    Tunsin rajatiedon ihmisiä, jotka suorittivat parantamistoimintaansa ja kokivat kaiken aikaan vain hyviä kokemuksia. He olivat kirjoittamassa henkien ohjaamana esim. kirjaa, kuinka ihmiskunta pelastetaan katastrofilta ja kirjaa, jossa opetettiin näistä hyvistä hengistä lapsille kuvien kautta.

    Jeesuksen valtasuuruus paljasti kuitenkin nämä valheen henget (sielunvihollinen pukeutuun valkeuden enkeliksi) ja kun ne tulivat paljastetuksi, ne alkoivat riehumaan tuossa kodissa. Apua ei tullut heille sitten minkään teologien kautta vaan todellisten Jumalan lasten kautta, jotka menivät kutsusta sitten heidän kotiinsa. Todellinen vapaus koitti tuohon perheeseen ja he halusivat pistää pois mm. kaikki kalevalaiset kivet ja uija-laudan.

    Äänestä

  • UPDATE_8517468 kirjoitti:

    No, lue tämä ja ratkaise tästä onko Jumalan tahtoa vastaan ryhtyä meedioksi.

    Tämä on Jumalan sana.

    5 Moos 18:10-14 "Kun tulet siihen maahan, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa, niin älä opettele jäljittelemään niiden kansojen kauhistavia tekoja.
    Älköön keskuudessasi olko ketään, joka panee poikansa tai tyttärensä kulkemaan tulen läpi, tahi joka tekee taikoja, ennustelee merkeistä, harjoittaa noituutta tai velhoutta, joka lukee loitsuja, kysyy vainaja- tai tietäjähengiltä tahi kääntyy vainajien puoleen.
    Sillä jokainen, joka senkaltaista tekee, on kauhistus Herralle, ja sellaisten kauhistusten tähden Herra, sinun Jumalasi, karkoittaa heidät sinun tieltäsi. Ole siis nuhteeton Herran, sinun Jumalasi, edessä. Sillä nämä kansat, jotka sinä nyt karkoitat, kuuntelevat kyllä merkeistäennustajia ja taikureita, mutta sinulle ei Herra, sinun Jumalasi, sitä salli."

    huomaa, että VT:N Jumala on aika raaka.
    Saa surmata, saa varastaa toisten ihmisten kaupungit, ym.
    Ja kun lähdetään sotaan... Viides Mooseksen kirja
    20: 17
    julistakaa nämä kaupungit Herralle kuuluvaksi uhriksi ja hävittäkää ne ja niiden asukkaat, heettiläiset, amorilaiset, kanaanilaiset, perissiläiset, hivviläiset ja jebusilaiset, niin kuin Herra, teidän Jumalanne, on teitä käskenyt.

    -Tästä tuli vaan mieleen, että eikö Kaikki olekkaan Jumalan luomia ihmisiä?

    Äänestä

  • UPDATE_8517468 kirjoitti:

    >>>Itse olen yhteistyössä vain meedioiden kanssa, jotka tuovat viestejä valosta.

    ovat valosta.

    Äänestä

  • kiinnostunut tyttö kirjoitti:

    Oikeasti nyt olen sen verran sekaisin.Toinen puoli sanoo, että varo näitä asioita,mutta toinen puoli edelleenkin on kiinnostunut meedio ja henkimaailma jutuista.En usko edelleenkään, että Meediot olisivat saatanaan uskovia.Oma käsitys Jumalasta,taivaan isästä on ollut aina sellainen,että Jumala suojelee rakastaa.Ei minun tarvitse pelätä, vaikka olisinkin meedio tai muuten vain olisin yhteydessä henkimaailmaan.Vaikka olisinkin meedio, niin usko kristinuskoo on aina tärkeä.Uskon että Jumala oikeasti ei tuomitse ketään,vaan ymmärtää ja rakastaa.

    mutta ennen kuin teet mitään hätiköityä eli että säntäät meediolle kysymään asioista, lue hengellistä kirjallisuutta ihan rauhassa. Kirjastosta löytyy USKONTO-nimikkeen alta paljon hyviä kirjoja. Voit myös rukoilla Jumalalta ohjausta totuuteen: onko Jeesus totuus vai onko meediot totuus, kummalta minun on lupa tietoa hakea. Varmasti tulet vastauksia saamaan. Voit käydä myös jossain seurakunnassa ja kysellä siellä mieltäsi painavista asioista.

    Kyllä sinä henkimaailman jutuista voit olla kiinnostunut, mutta ole kiinnostunut Jeesuksesta, Jumalasta ja hänen hyvästä enkelimaailmastaan. Miksi kysellä epämääräisiltä meedioilta, kun voit kysyä suoraan Jumalalta.

    Meediot uskovat olevansa hyvän palveluksessa, mutta ei heidän oma uskomuksensa kerro koko totuutta. Ei kait kukaan selväjärkinen halua tietenkään pahuuteen olla yhteydessä. Meediot voivat lukea Raamattua ja rukoilla Jumalan nimissä, mutta ei sekään kerro että he toimivat Jumalan voimassa.

    Jumala ei turhaan varoita meitä Raamatussa ottamasta yhteyttä kuolleisiin ja muihin henkiin. Varoitukset ovat meidän suojelemiseksi ja parhaaksi. Ne kannattaa ottaa vakavasti eikä lähteä leikkimään niillä asioilla. Ihan oikeasti. Uskovilla on konkreettinen tieto näistä asioista. Rajatiedon ihmisilläkin on kokemuksia, mutta heillä ei ole koko totuutta vaan he ovat jääneet puolitiehen tiedoissaan, koska he sulkevat pahan todellisuuden pois.

    Ei pidä luulla omasta mielestään vaan hankkia tietoa Raamatusta. Kun sinä alat etsimään Jumalaa, Hän on jo etsimässä sinua ja odottaa vain että käännyt Hänen puoleensa ja luovutat elämäsi Hänelle. Saat alkaa vaeltaa jännittävässä Jumalan johdatuksessa.

    http://www.vaino.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=81&Itemid=106

    Äänestä

  • valittava, kirjoitti:

    En ole ikinä kokenut Jumalan kosketusta, enkä sitä että Jumala olisi ollut läsnä.Usein olen miettinyt että, tietääköhän että Minä olen edes olemassa.Tai että onko hän jostain minulle vihainen,esim:josku olen sanonut että ; EN USKO JUMALAan,tekopyhää.Ikinä rukouksiini ei ole vastattu, ja mminulla on/ollut ongelmia.Kärsin masennuksesta niinkuin siskonikin,isä on alkoholisti,eno käyttää huumeita,vähän rahaa yms.Olen miettinyt MIKSI,jos Jumala on niin suuri niin miksi, hän antaa joidenkin kärsiä?!En edes tajua jos sanotaan : sinun ptää LÖYTÄÄ Jumala...niin miten sitten?!!!!!

    Oletko uudestisyntynyt eli tehnyt selvän ratkaisun tai kasvanut uskoon lapsesta lähtien mutta tietäen että olet uudestisyntynyt? En tiedä sanoa mistä johtuu ettet ole saanut kokea Jumalasta mitään. Oletko pyytänyt syntejäsi anteeksi? Sillä ne ovat esteenä yhteydelle Jumalaan. Kyllä Hän sinut näkee ja tietää asiasi vaikka et ole kokenutkaan mitään.

    Sukujen pahat teot ovat myös vaikuttamassa. Olen itse saanut siltä alueelta kokea todella kovia. Vaikka itse en koskaan ole ollut kiinnostunut rajatiedon jutuista niin että olisin niitä harrastanut, niin silti minun sukuni aiemmissa polvissa harjoittamat noituudet ja spiritismit ovat olleet vaikuttamassa minun elämääni kärsimystä tuoden. Sanon tämän todella vakavasti: Älä ala harrastamaan meedio-juttuja! Tulet saamaan vain ja ainoastaan lisää vaikeuksia elämääsi. Jos haluat vaikeuksista eroon, pyydä Jumalalta apua, älä meedioilta.

    Miten löytää Jumala? Voit itse rukoilla, jota olet tehnytkin. Jos rukoilu tuntuu turhauttavalta, mene johonkin seurakuntaan ja pyydä esirukousta asioidesi puolesta. Voit jo ihan tässä ja nyt laittaa esim. rukouspyynnön nettiin vaikka tänne:
    http://www.kotisatama.net/fi/rukous/esirukous.php
    Ja moni varmasti rukoilee puolestasi täällä.

    Et voi löytää Jumalaa lähtemällä suuntaan (meediot), josta Jumalaa kaikkein vähiten voi löytää. Lähestykää Jumalaa niin Hän lähestyy teitä, sanotaan Raamatussa. Osoitat uskoa kun hapuilet Jumalan puoleen. Rukouspyynnön lähettäminen nettiin on jo uskoa samoin kuin seurakuntaan meno. "Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät." Hepr.11:6

    Kärsimys on täällä langenneessa maailmassa luontaisetumme. Miksi jotkut saavat, myös uskovat, kärsiä enemmän kun toiset, on vaikea kysymys. Mutta joitakin syitä voidaan nimetä vaikkei lopullista ratkaisua siihen meillä ole. Yksi suurin syy on synti, joka aina haavoittaa ihmistä, josta mainitsinkin sukukirousten muodossa, jolloin syyttömätkin saavat kärsiä. Kun ihmiset noudattaisivat Jumalan antamia elämänohjeita, monelta kärsimykseltä säästyttäisiin.

    Jaksamista sinulle.

    Mä en ole tehnyt mitään pahaa!Eikö Jumala näe sitä!Haluaisin uskoa todella Jumalaan,ja niin yritänkin,mutta rukouksilla ei ainakaan ole ollut apua.Jumala varmaan haluaa että kuolen pois!

    Äänestä

  • kiinnostunut tyttö kirjoitti:

    Mä en ole tehnyt mitään pahaa!Eikö Jumala näe sitä!Haluaisin uskoa todella Jumalaan,ja niin yritänkin,mutta rukouksilla ei ainakaan ole ollut apua.Jumala varmaan haluaa että kuolen pois!

    Ja hän tietää. Hän on Rakkaus eikä missään tapauksessa koskaan rankaise mistään.

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    Ja hän tietää. Hän on Rakkaus eikä missään tapauksessa koskaan rankaise mistään.

    persoonaton voima voi nähdä ja tietää?

    Äänestä

  • ihmeessä kirjoitti:

    persoonaton voima voi nähdä ja tietää?

    voima, rakkaus, elämä ja kaiken Lähde. Ja tästä lähteestä me olemme. Me pystymme näkemään ja tietämään!

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    voima, rakkaus, elämä ja kaiken Lähde. Ja tästä lähteestä me olemme. Me pystymme näkemään ja tietämään!

    "Jumala kyllä näkee.
    Kirjoittanut: Aritta 22.10.2008 klo 00.56

    Ja hän tietää. Hän on Rakkaus eikä missään tapauksessa koskaan rankaise mistään."

    'Kiinnostunut tyttö' kirjoitti "Mä en ole tehnyt mitään pahaa! Eikö Jumala näe sitä!..."

    johon sinä vastaat että kyllä Jumala näkee.

    Totta mooses ihmiset näkee, ei sitä itsestäänselvyyttä tarvitse toitottaa.

    Äänestä

  • näin.. kirjoitti:

    ihmeellistä jos Jumalan voima olisi niin mahtava?

    Että que?

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    ihmeellistä jos Jumalan voima olisi niin mahtava?

    Että que?

    kissa kuuma puuroa.

    Näkeekö ja tietääkö Jumala vai ei? Miten persoonaton voima voi nähdä ja tietää? Tähän sinä vastaat kieroillen että ihmiset näkevät!

    Äänestä

  • kuin.. kirjoitti:

    kissa kuuma puuroa.

    Näkeekö ja tietääkö Jumala vai ei? Miten persoonaton voima voi nähdä ja tietää? Tähän sinä vastaat kieroillen että ihmiset näkevät!

    Näetkö sinä? Kuuletko sinä? Olemme kipinöitä Jumalasta ja me kuulemme ja näemme.

    Olemme sama voima kuin Jumalakin ja jos me näemme ja kuulemme niin kaipa Jumalakin sitä tekee. Mutta en usko Jumalan olevan persoona koska persoonia on vain täällä maan päällä ja ilmeisesti muilla planeetoilla.

    Äänestä

  • kiinnostunut tyttö kirjoitti:

    Mä en ole tehnyt mitään pahaa!Eikö Jumala näe sitä!Haluaisin uskoa todella Jumalaan,ja niin yritänkin,mutta rukouksilla ei ainakaan ole ollut apua.Jumala varmaan haluaa että kuolen pois!

    Ei minulle ole mieleen, kuolevan kuolema, vaan se että hän saisi elää"

    Se, joka sanoo: " Minä en ole tehnyt mitään pahaa"...se valehtelee, eikä totuus ole hänessä!

    Mutta kun Jeesus sanoo: " Kuka teistä on se mies, joka voi osoittaa minut syypääksi pahaan, eli syntiin"?...niin Jeesus kyllä puhuu totta!

    Jumala haluaa: " Totuutta minä tahdon salatuimpaan saakka"
    Ja " Minä kuulen niitä , jotka totuudessa minua avuksi huutavat"...Mistä tietää mikä on totuus?

    Jeesus neuvoi: " Minä olen tie totuus ja elämä, joka minua seuraa se ei pimeydessä vaella"!!

    Lue Raamatusta mitä Jeesus teki ja kuinka hän eli ja toimi, ja " tee sinä niitä samoja tekoja", niin hän sinua kuulee, koska ei itseänsä kieltää saata!!

    Äänestä

  • UPDATE_8517468 kirjoitti:

    No, lue tämä ja ratkaise tästä onko Jumalan tahtoa vastaan ryhtyä meedioksi.

    Tämä on Jumalan sana.

    5 Moos 18:10-14 "Kun tulet siihen maahan, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa, niin älä opettele jäljittelemään niiden kansojen kauhistavia tekoja.
    Älköön keskuudessasi olko ketään, joka panee poikansa tai tyttärensä kulkemaan tulen läpi, tahi joka tekee taikoja, ennustelee merkeistä, harjoittaa noituutta tai velhoutta, joka lukee loitsuja, kysyy vainaja- tai tietäjähengiltä tahi kääntyy vainajien puoleen.
    Sillä jokainen, joka senkaltaista tekee, on kauhistus Herralle, ja sellaisten kauhistusten tähden Herra, sinun Jumalasi, karkoittaa heidät sinun tieltäsi. Ole siis nuhteeton Herran, sinun Jumalasi, edessä. Sillä nämä kansat, jotka sinä nyt karkoitat, kuuntelevat kyllä merkeistäennustajia ja taikureita, mutta sinulle ei Herra, sinun Jumalasi, sitä salli."

    kysyy vainaja- tai tietäjähengiltä tahi kääntyy vainajien puoleen.

    -Noilla ei tarkoiteta ruumiin kuoleman kautta henkimaailmaan siirtyneitä ihmisiä. Vainajahenget ovat henkisesti kuolleita, siis niitä jotka ovat hyläneet jumalan. Yhteys hyvään henkimaailmaan on sallittua, mutta pahaan ei.

    vastaan ryhtyä meedioksi.

    -Meedioksi ei ryhdytä vaan se on lahja joka saadaan.

    Äänestä

  • velhotar kirjoitti:

    huomaa, että VT:N Jumala on aika raaka.
    Saa surmata, saa varastaa toisten ihmisten kaupungit, ym.
    Ja kun lähdetään sotaan... Viides Mooseksen kirja
    20: 17
    julistakaa nämä kaupungit Herralle kuuluvaksi uhriksi ja hävittäkää ne ja niiden asukkaat, heettiläiset, amorilaiset, kanaanilaiset, perissiläiset, hivviläiset ja jebusilaiset, niin kuin Herra, teidän Jumalanne, on teitä käskenyt.

    -Tästä tuli vaan mieleen, että eikö Kaikki olekkaan Jumalan luomia ihmisiä?

    raja oikein vedetään?

    Kuinka kauan jonkun iljettävän pahan tekemisen sallitaan jatkua?
    Yrität olla ovela, esittelet asian ikäänkuin nuo hävitettävien kaupungien asukkaat olisivat vain pikkiriikkisen hairahtuneet?

    Sinulla ei ole harmainta aavistustakaan, niistä kauheuksista joita nämä kansat keskuudessaan tekivät, epäjumaliensa suosion saavuttamiseksi!!!

    Sehän riippuu ihan kokonaan siitä kuka näitä ihmisten tekoja katsoo, ja kenellä on valta ja voima!

    Jumalan mielestä kun ei iankaiken saa , huorata, tehdä lapsenpäästöjä, polttaa lapsia Moolokille, juoksuttaa lapsiaan tulen läpi,..surmata syyttömiä, jne..

    Etkö muista kun enkelit itse tulivat alas katsomaan Sodoman ja Gomorran elämänmenoa, oliko oikeus hävittää ne kansat, ja oliko todella tapahtunut se kaikki, mistä valitus oli Taivaaseen noussut.
    Koko kaupunki oli mm,. homoja ja lesboja yms. syntiä täynnä....pakkohan siitä on loppu tehdä...Raamatussa puhutaan syntimitan täyttymisestä!

    Jumalahan se on kaikki luonut, mutta eiköhän se luotu olento juuri ole se , joka kiroaa Jumalaa vasten kasvoja!...Me teemme oman tahtomme mukaan...ja Jumala tekee oman tahtonsa mukaan!

    Eipä siinä hulikaanien , rosvojen ja kahelien tahto paljon paina, kun Jumala ryhtyy kaupunkeja kauhistuttamaan!

    Äänestä

on että he siis ottavat yhteyttä vainajahenkiin.
On kuitenkin mahdollista että henget haluavat levätä ja eivät mielellään tulisi takaisin tänne maan päälle. Kukapa haluaisi katsella mahdollista omaisiensa kärsimystä tai hätää. Tuonpuoleinen on levon ja toipumisen paikka eikä siellä mielellään muistella menneitä maaelämiä.
Eri asia on sitten jos henki haluaa itse tulla tuomaan esim viestiä jollekkin tai auttamaan, silloin he tulevat ilman meedioita.
Rajatiedon asioita voi harrastaa monella muullakin tapaa esim kirjallisuutta lukemalla, mitään jumalan vihaa ei tarvitse pelätä.
Itsekkin nuorena olin ensimmäisenä kiinnostunut meedioista ja ennustajilla käymisestä.
Tervetuloa mystiikan ihanaan maailmaan.

Äänestä
  • Ja totesin, että Jeesus Kristus on voimallinen vapauttamaan kaikista henkivalloista. Henget, jotka olivat ensin antaneet näille rajatiedon kriisiryhmän jäsenille hyviä tuntemuksia, paljastuivat, kun meni heidän kotiinsa ja rukoilin yksinkertaisen rukouksen, jossa kiitin Jeesuksen riemuvoittoa Golgatalla sielunvihollisesta ja julistin vapautta myös tähän kotiin.

    Välittömästi tämän jälkeen henkivallat palajastivat todellisen luonteensa ja heittivät talon emännän lattilalle, jossa hän alkoi kiemurtelemaan kuin käärme ja henkivalta alkoi puhumaan hänen kauttansa.

    Käskin henkeä lähtemään Jeesuksen Nimessä (Hänellä on kaikki valta taivaassa ja maan päällä) ja ensimmäinen henki lähti hänestä kouristuksen ja vaahdon ulostulon ilmentämänä ulos. Hän pystyi sitten sanomaan omana itsenään:" ensimmäinen lähti" jatkoin rukousta...lähti toinen ja kolmas.

    Tästä tapauksesta olisi paljon kerrottavaa, mutta yhteenvetona: nämä ihmiset ovat tänä päivänä vapaita näistä maan alkeisvoimista.
    Kovan säihkähdyksen he kyllä kokivat, niin suuren, että halusivat muuttaa pois tuosta asunnosta, missä olivat "Jumalaansa" palvelleet.

    Äänestä

  • Kuka sinulle on kertonut: " Rikkokaa Jumalan käskyt, ette suinkaan kuole"??

    Näkemys meedioista, ei ole sinun näkemys, vaan sen joka sanoi nuo sanat! " Onko Jumala todellakin sanonut"?
    Ehei, ette te kuole!

    Se henki joka sinussa on, ei ole kaikkein älykkäämpiä, eihän se olisi muutoin paljastanut itseään, noin helposti,...vaan olisi taitavammin
    naamioinut itsensä pyhyyden, ja totuuden kaapuun!

    Pyydä siltä pimeyden ruhtinaalta viisaampi henki, eikä tätä hölmöä, joka sinussa nyt asuu!!

    Äänestä

  • Raamatun, Jumalan Sanan mukaan vainajahenget, jotka välittävät tietoa meedioiden kautta ovat eräs ryhmä langenneita enkeleitä. Näin he eksyttävät palvelemaan Jumalan sijaan epäjumalia.

    Äänestä

  • hanna kirjoitti:

    Raamatun, Jumalan Sanan mukaan vainajahenget, jotka välittävät tietoa meedioiden kautta ovat eräs ryhmä langenneita enkeleitä. Näin he eksyttävät palvelemaan Jumalan sijaan epäjumalia.

    Eivätkä olekaan. Raamattuakin voi tulkita niin monella tavalla.

    Äänestä

  • hanna kirjoitti:

    Raamatun, Jumalan Sanan mukaan vainajahenget, jotka välittävät tietoa meedioiden kautta ovat eräs ryhmä langenneita enkeleitä. Näin he eksyttävät palvelemaan Jumalan sijaan epäjumalia.

    Niin monilla ihmisillä on kokemuksia näistä asioista. Henget haluavat olla rakkaittensa lähellä ja välittää rakkauden ajatusta jälkeenjääneille ja siinä ei sun väitteet pysty
    näitä kokemuksia kumoamaan.

    Äänestä

  • ....... kirjoitti:

    Mutta Jumalan sana kumoaa kokemukset!

    " Mutta ihminen mahtavinkaan, ei ole pysyväinen:
    hän on verratta eläimiin, jotka hukkuvat.

    " Näin käy niiden, jotka itseensä luottavat.
    ja heidän perässään niiden, JOTKA MIELISTYVÄT HEIDÄN PUHEISIINSA" pS. 49: 13, 14

    " Kuin lammaslauma heidät viedään tuonelaan,
    kuolema heitä kaitsee,
    jo huomenna oikeamieliset astuvat heidän ylitsensä;
    tuonela kalvaa heidän hahmoansa, eikä heillä ole asuntoa" jae 15

    Mutta minun sieluni Jumala lunastaa
    tuonelan vallasta,
    sillä hän ottaa minut huomaansa" jae 16

    Jos kuolleella on hahmo, niin tuonela kalvaa sitä, samoin kuin koira luuta!

    Eikä sinun rakkaittesi hengillä ole asuntoakaan??
    Pitäisikö sinunkin perustaa " kaulakiikku yhdistys"...ja menisitte ees rakentamaan sukulaisillenne asuntoja...eikös se olisi oikeus ja kohtuus, kun itse asutte isänne ja äitinne asunnossa??

    Voittehan anoa rahankeräysluvan, maistraatilta tms. virastolta!
    Kyllä aritta, velhotar, kuolematonsielu, ja mitä teitä vielä oli...kantavat varmaankin roposensa uhriarkkuun kuolleitten hyväksi! Ettekö kannakin?

    Etkö sinä PÖH; PÖH!! tiedä, että usko ilman tekoja on kuollut?
    Ryhdy siis toimeen, että henget saisivat edes asunnon, vaikkapa ilman Wc tä ja saunaa.

    Eihän hengellä ole lihaa ja luita, niin tarvitseeko sen saunoa ja suihkutella itseään?

    Ja vosivathan ne käydessään, kun siitä on kokemuksia niin paljon, saunoa ja suihkussä käydä teillä kotona??

    Voisithan laittaa puhtaita , vanhoja alusvaatteita sinne narulle, että niihin pukeutuisivat?

    Eihän se nyt haittaa jos alusvaatteisillaan kulkisivat kotonanne, näkyväthän he paremmin sinullekin, että voivat olla sinua lähellä!!

    Ja eikös ne aika kahvikissoja olleet eläessään, laita pari kuppia kahvia, tai ainakin keitin päälle, että voivat kahvitella rakkaittensa seurassa!
    Eihän sitä nyt saa omaisiaan lähettää pois talosta niinkuin torpasta, kuivin suin!...mikä talo se sellainen on, ettei omaisille ees tarjota kunnon kahveja!

    Ei, ei me väitetä vastaan, tottahan sinä puhut, ..ethän muutoin olisi nimeksesi pannut, Pöh, pöh, PÖHKÖ?
    Saan kait minä lisätä tuon perään sanan PÄÄ!!

    Äänestä

Kuule saatte jäädä kahnaamaan tänne noista Meedio ja uskomus ja uskonto asiosta, ihan vapaasti.Kysyin vaan neuvoa, ja kiitos siitä Arissa ja jotkut muutkin auttoivat minua:).Mutta eniten ärsyttää,kun tähän tultiin kinastelemaan yms.tehkää vaikka yhteinen keskustelu jossa haukutte ja arvostelette ja piinaatte toisianne!!Kohta varmaan väitätte, että ei tämä mitään kinastelua ole,sivistynyttä keskustelua vaan.joopa joo...ja aijon ottaa selvää meedioista yms.kirjallisuudessa ja saatn käydäkkin jollakin uskovalla meediolla,mutta en välttämättä itse tule sellaiseksi.Ja kiitos jalkai,kun taoit minun päähän järkeä.Olen edelleenkin kristitty,ja tulen aina pysymään, sinun tekstisi oli vakuuttavia.Mutta kaikki jotka väittävät meediota pahoiksi olen edelleenkin eri mieltä.Kiitos tiedoista kaikille! ps.hannat ja muut,teen elämälläni mitä haluan, teidän pelottelut ei kiinnosta.Jumala suojelee.

Äänestä
  • omalla järjelläsi. Niin pitääkin. Onnea sinulle! :-)

    Äänestä

  • vain vahvistusta omiin haluihisi meedioyhteyksien harrastamiseen?

    Onhan tämä aihe joka on erittäin ajankohtainen ja suosittu nykyisin, joten ei ihme että se keskustelua herätti. Mutta tuosta kahnauksesta olen eri mieltä. Jos katsot viestiketjua, niin kukahan se on eniten äänessä ja kinastelemassa? Juu, Aritta tapansa mukaan. Melkein kolmasosa viesteistä on Arittalta!

    Sanot että haluaisit olla meedio ja olet kokenut paranormaaleja juttuja. Johtuisikohan vaikeudet elämässäsi juuri siitä että olet antautunut paranormaaleille asioille ja nyt olisit menossa vielä syvemmälle okkultismiin.

    Uskovilta olet saanut hyviä ja oikeita neuvoja, muilta vääriä. Sanot uhmakkaasti että aiot käydä uskovalla meediolla. Sellaistahan ei ole. Jos aidosti uskova on haksahtanut ottamaan yhteyttä henkimaailmaan vastoin Raamatun kieltoja, hän ei ole mikään uskova vaan eksyvä.

    Kiität Jaikalia ohjeista, mutta et Hannaa, vaikka molemmat antavat ihan samankaltaisia neuvoja:

    Jaikal:
    "Ei yksikään meedio tuo viestejä valosta.
    He ovat yhteydessä Saatanan kanssa, eivät Elävän Jumalan kanssa. Pimeydestä he tuovat oppinsa ja viestinsä. SIKSI RAAMATUN JUMALA VAROTTAA IHMISTÄ SEKAANTUMASTA HEIDÄN OPPEIHINSA.
    Jumala rakastaa ihmistä eikä halua hänelle sitä onnettomuutta johon meedioiden oppi ihmisen vie."

    Hanna:
    "Kaikkii meediot ovat sielunvihollisen voimissa toimivia yhteydenottajia demoonivoimiin. Samaan perustuu myös spiritismi, selvänäkeminen ym. yliluonnollinen toiminta."

    Jumala ei varjele välttämättä jos teet sellaista mikä on vastoin Hänen ohjeitaan.

    Kysyt: "En tiedä ketä uskoa,mistä tietää mikä on väärää ja mikä ei!"
    No Raamatusta sinä saisit tietää mikä on väärää. Mutta jos sinä et haluakaan tietää mikä on väärää vaan haluat omia halujasi tyydyttää, niin silloin on turha kysellä täällä neuvoja, jos aiot tehdä oman pääsi mukaan etkä niin kuin Jumala neuvoo.

    Et halua joutua pimeyteen mutta haluaisit olla yhteydessä kuolleisiin. Mahdoton yhtälö, et voi saada molempia, yhteyttä kuolleisiin ja Jumalan varjelusta.

    Äänestä

  • valittava, kirjoitti:

    vain vahvistusta omiin haluihisi meedioyhteyksien harrastamiseen?

    Okeasti, mitä ikinä sanon tai teen se on väärin.Tiedän että,te ette halua muuta kuin hyvää, mutta, mun ongelmat ei liity tähän mitenkään.Aijon ottaa asiasta oikeasti selvää,en rynnätä suina päinä meediolle.eikö raamatussa sanota että Jumala antaa anteeks?Tai että se suojelee?Miksi ihminen e saisi pitää mistä haluaa!,eikö ole pahempi synti tappaa/murhata, raiskata sotia????!!!

    Äänestä

  • Miten kävi, saitko edes vastausta siihen kysymykseesi? Turhaa kinastelua parin kolmen henkilön kesken. Oikeen periuskovaista ei voi muuttaa; se olis sama kuin kiveä yrittäs muuttaa
    mullaksi. Ei onnistu.
    Älä pelkää. Olen kokenut yhtä sun toista henkimaailman juttua, eikä kertaakaan ole tarvinnut pelätä. Edesmenneet ovat joskus käyneet luonani hetkisen, esim. ystäväni onnettomuudessa menehtynyt mies.
    Annan vinkin: etsi toinen keskustelupalsta
    ja mene meediolle! Kts. www.henkinenkehitys.fi

    Äänestä

  • EI enää kiinnostunut tyttö kirjoitti:

    Okeasti, mitä ikinä sanon tai teen se on väärin.Tiedän että,te ette halua muuta kuin hyvää, mutta, mun ongelmat ei liity tähän mitenkään.Aijon ottaa asiasta oikeasti selvää,en rynnätä suina päinä meediolle.eikö raamatussa sanota että Jumala antaa anteeks?Tai että se suojelee?Miksi ihminen e saisi pitää mistä haluaa!,eikö ole pahempi synti tappaa/murhata, raiskata sotia????!!!

    meidän murhata ja sotia.
    -viides Mooseksen kirja.

    Äänestä

  • valittava, kirjoitti:

    vain vahvistusta omiin haluihisi meedioyhteyksien harrastamiseen?

    Onhan tämä aihe joka on erittäin ajankohtainen ja suosittu nykyisin, joten ei ihme että se keskustelua herätti. Mutta tuosta kahnauksesta olen eri mieltä. Jos katsot viestiketjua, niin kukahan se on eniten äänessä ja kinastelemassa? Juu, Aritta tapansa mukaan. Melkein kolmasosa viesteistä on Arittalta!

    Sanot että haluaisit olla meedio ja olet kokenut paranormaaleja juttuja. Johtuisikohan vaikeudet elämässäsi juuri siitä että olet antautunut paranormaaleille asioille ja nyt olisit menossa vielä syvemmälle okkultismiin.

    Uskovilta olet saanut hyviä ja oikeita neuvoja, muilta vääriä. Sanot uhmakkaasti että aiot käydä uskovalla meediolla. Sellaistahan ei ole. Jos aidosti uskova on haksahtanut ottamaan yhteyttä henkimaailmaan vastoin Raamatun kieltoja, hän ei ole mikään uskova vaan eksyvä.

    Kiität Jaikalia ohjeista, mutta et Hannaa, vaikka molemmat antavat ihan samankaltaisia neuvoja:

    Jaikal:
    "Ei yksikään meedio tuo viestejä valosta.
    He ovat yhteydessä Saatanan kanssa, eivät Elävän Jumalan kanssa. Pimeydestä he tuovat oppinsa ja viestinsä. SIKSI RAAMATUN JUMALA VAROTTAA IHMISTÄ SEKAANTUMASTA HEIDÄN OPPEIHINSA.
    Jumala rakastaa ihmistä eikä halua hänelle sitä onnettomuutta johon meedioiden oppi ihmisen vie."

    Hanna:
    "Kaikkii meediot ovat sielunvihollisen voimissa toimivia yhteydenottajia demoonivoimiin. Samaan perustuu myös spiritismi, selvänäkeminen ym. yliluonnollinen toiminta."

    Jumala ei varjele välttämättä jos teet sellaista mikä on vastoin Hänen ohjeitaan.

    Kysyt: "En tiedä ketä uskoa,mistä tietää mikä on väärää ja mikä ei!"
    No Raamatusta sinä saisit tietää mikä on väärää. Mutta jos sinä et haluakaan tietää mikä on väärää vaan haluat omia halujasi tyydyttää, niin silloin on turha kysellä täällä neuvoja, jos aiot tehdä oman pääsi mukaan etkä niin kuin Jumala neuvoo.

    Et halua joutua pimeyteen mutta haluaisit olla yhteydessä kuolleisiin. Mahdoton yhtälö, et voi saada molempia, yhteyttä kuolleisiin ja Jumalan varjelusta.

    Älä pelottele. Olen kokenut vain hyvää ja vieläpä
    kerran uskovaisten tilaisuudessa. En todellakaan
    ketään "kutsunut", mutta henkiä on. Ja hyvä kokemus.

    Et sinä voi tietää mikä on oikeaa ja mikä on väärää. Koska olet itse uskovainen niin tietysti kaikki muu on sitten saatanasta. Vai mitä? Ei sen ihmeellisempää.

    Äänestä

  • Saitko edes vastausta ? kirjoitti:

    Miten kävi, saitko edes vastausta siihen kysymykseesi? Turhaa kinastelua parin kolmen henkilön kesken. Oikeen periuskovaista ei voi muuttaa; se olis sama kuin kiveä yrittäs muuttaa
    mullaksi. Ei onnistu.
    Älä pelkää. Olen kokenut yhtä sun toista henkimaailman juttua, eikä kertaakaan ole tarvinnut pelätä. Edesmenneet ovat joskus käyneet luonani hetkisen, esim. ystäväni onnettomuudessa menehtynyt mies.
    Annan vinkin: etsi toinen keskustelupalsta
    ja mene meediolle! Kts. www.henkinenkehitys.fi

    niin, joillakin voi olla hyviä kokemuksia.Mutta minulla on myös sellaisia,että nämä talon asukkaatovat pelotelleetkin ihan tahallaan minua.Nykyään kyllä elämme sopusoinnussa,luulen niin.ja kyllä sain paljon hyviä ehdotutksia, mutta turhanpäiväiset höpötykset menivät suoraa päätä roskikseen.

    Äänestä

  • Saitko edes vastausta ? kirjoitti:

    Miten kävi, saitko edes vastausta siihen kysymykseesi? Turhaa kinastelua parin kolmen henkilön kesken. Oikeen periuskovaista ei voi muuttaa; se olis sama kuin kiveä yrittäs muuttaa
    mullaksi. Ei onnistu.
    Älä pelkää. Olen kokenut yhtä sun toista henkimaailman juttua, eikä kertaakaan ole tarvinnut pelätä. Edesmenneet ovat joskus käyneet luonani hetkisen, esim. ystäväni onnettomuudessa menehtynyt mies.
    Annan vinkin: etsi toinen keskustelupalsta
    ja mene meediolle! Kts. www.henkinenkehitys.fi

    Ja vielä, haluaisin kysyä yhtä tdella typerää juttua.Kodissani on isovanhempien kuva, tämä tuntuu ehkä typerältä mutta tuntuu kuin isovanhempani (ovat siis kuolleet) tarkkailisivat minua aina kun olen kuvan lähettyvillä.Tietääkö joku mistä tämä johtuu?Harhakuvitelmia?

    Äänestä

  • EI enää kiinnostunut tyttö kirjoitti:

    Ja vielä, haluaisin kysyä yhtä tdella typerää juttua.Kodissani on isovanhempien kuva, tämä tuntuu ehkä typerältä mutta tuntuu kuin isovanhempani (ovat siis kuolleet) tarkkailisivat minua aina kun olen kuvan lähettyvillä.Tietääkö joku mistä tämä johtuu?Harhakuvitelmia?

    että he todella ovat luonasi koska niin voi tosiaan olla. Minun isoisäni on kanssani katsomassa perääni. :-)

    Ne jotka jättävät tämän maatason "kuollessaan" eivät häivy mihinkään kauas, he jäävät tähän lähellemme mutta eri dimensioon joka on hieman ylempänä kuin tämä missä me taaperramme. Siksi jos olemme vähänkään herkkiä tuntemaan, näkemään, kuulemaan pystymme vaistoamaan heidät.

    Äänestä

  • Meedioihin väheni, sehän se on Jumalan sanan tarkoitus, että ihminen hylkää kaikki hämärät , salatiet!
    Onhan kirjoitettu: " He haalivat korvasyyhyynsä opettejia, ja sanovat heille, Puhukaa meille mieluisia"

    Jos tekee mieli makeaa, niin helppohan se on selittää , että: " Ei se nyt niin vakavaa ole, jos varastat isolta liikeketjulta, eihänm se tunnu heillä missään"!!

    Sinulle kerrottiin Jumalan sanasta, se , mitä Jumala meedioista ja spiritisteistä on mieltä,.." se joka tietää mitä on tehtävä, eikä tee , se tekee syntiä"

    Ja jos tahallasi teet syntiä, et voi enää tulla Jeesuksen tykö, sillä hän inhoaa niitä, jotka pukevat vääryyden kaapuun itsensä taimo tahallaan!

    Meediot voivat olla ihmisten silmissä hurskaita, mutta pahahan se on, joka heidän toimintaansa käynnissä pitää!

    Jos sanot " Kiitos ja Näkemiin" myös Jumalalle, niin eikö Hän mukamas, voi vastata sinulle samalla mitalla?...vieläpä lisätäkin?

    Et voi olla kristitty, sillä " Usko on luja luottamus siihen mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan ,mikä ei näy" Heb. 11:1

    Sinäkö luotat uskossa Meedioihin ja spiritisteihin"? Ja mitähän sinä oikein heiltä toivot?
    Ei Jumala vastaa Meedioitten kautta! Miksei?
    " Eikä ihme, sillä saatana itse tekeytyy valkeuden enkeliksi" 2 Kor 11: 14

    " Ei siis ole paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen" jae 15

    Sinähän väität olevasi edelleen kristitty!
    Eikö muka saatana ole, jos se kerran on pukeutunut valkeuden enkeliksi?

    Ei ole siis paljon jos sinäkin tekeydyt vanhurskauden palvelijaksi, ja kuuntelet kuiten Meedioita, Arittoja ja muita,..jotka suloisella äänellä valehtelevat sinulle!

    Ja sinä onneton tyttö kehtaaT sanoa: " Pyysin neuvoa, enkä riitoja"

    Ei sillä ole mitään väliä, mitä mieltä sinä olet, sillä ei kukaan , joka tahtoo pelastua, tule kysymään siitä sinun mielipidettäsi,...ja jos kysyykin, ja olet edellen erimieltä kuin Jumala itse, ...niin etkö ole taluttamassa toisia tuhoon, etkä pelastukseen!!??
    Ja jos talutat tuhoon, onhan kätesi kiinni henkilössä joka tuhoutuu...mitenkä mukamas itse pelastut?

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    että he todella ovat luonasi koska niin voi tosiaan olla. Minun isoisäni on kanssani katsomassa perääni. :-)

    Ne jotka jättävät tämän maatason "kuollessaan" eivät häivy mihinkään kauas, he jäävät tähän lähellemme mutta eri dimensioon joka on hieman ylempänä kuin tämä missä me taaperramme. Siksi jos olemme vähänkään herkkiä tuntemaan, näkemään, kuulemaan pystymme vaistoamaan heidät.

    Se on jotenkin häiritsevää.he olivat minulle pienenä rakkaita, ja usein olen myös itkenyt ja raivonnut miksi he jättivät minut.Outoa kuvitella, että he eivät enää ole elossa.Mitä ne haluavat viestittää,sanoisivat suoraan.

    Äänestä

  • ideneb kirjoitti:

    Meedioihin väheni, sehän se on Jumalan sanan tarkoitus, että ihminen hylkää kaikki hämärät , salatiet!
    Onhan kirjoitettu: " He haalivat korvasyyhyynsä opettejia, ja sanovat heille, Puhukaa meille mieluisia"

    Jos tekee mieli makeaa, niin helppohan se on selittää , että: " Ei se nyt niin vakavaa ole, jos varastat isolta liikeketjulta, eihänm se tunnu heillä missään"!!

    Sinulle kerrottiin Jumalan sanasta, se , mitä Jumala meedioista ja spiritisteistä on mieltä,.." se joka tietää mitä on tehtävä, eikä tee , se tekee syntiä"

    Ja jos tahallasi teet syntiä, et voi enää tulla Jeesuksen tykö, sillä hän inhoaa niitä, jotka pukevat vääryyden kaapuun itsensä taimo tahallaan!

    Meediot voivat olla ihmisten silmissä hurskaita, mutta pahahan se on, joka heidän toimintaansa käynnissä pitää!

    Jos sanot " Kiitos ja Näkemiin" myös Jumalalle, niin eikö Hän mukamas, voi vastata sinulle samalla mitalla?...vieläpä lisätäkin?

    Et voi olla kristitty, sillä " Usko on luja luottamus siihen mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan ,mikä ei näy" Heb. 11:1

    Sinäkö luotat uskossa Meedioihin ja spiritisteihin"? Ja mitähän sinä oikein heiltä toivot?
    Ei Jumala vastaa Meedioitten kautta! Miksei?
    " Eikä ihme, sillä saatana itse tekeytyy valkeuden enkeliksi" 2 Kor 11: 14

    " Ei siis ole paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen" jae 15

    Sinähän väität olevasi edelleen kristitty!
    Eikö muka saatana ole, jos se kerran on pukeutunut valkeuden enkeliksi?

    Ei ole siis paljon jos sinäkin tekeydyt vanhurskauden palvelijaksi, ja kuuntelet kuiten Meedioita, Arittoja ja muita,..jotka suloisella äänellä valehtelevat sinulle!

    Ja sinä onneton tyttö kehtaaT sanoa: " Pyysin neuvoa, enkä riitoja"

    Ei sillä ole mitään väliä, mitä mieltä sinä olet, sillä ei kukaan , joka tahtoo pelastua, tule kysymään siitä sinun mielipidettäsi,...ja jos kysyykin, ja olet edellen erimieltä kuin Jumala itse, ...niin etkö ole taluttamassa toisia tuhoon, etkä pelastukseen!!??
    Ja jos talutat tuhoon, onhan kätesi kiinni henkilössä joka tuhoutuu...mitenkä mukamas itse pelastut?

    Kuule,oletko itse kristitty?Jos olet,niin voin sanoa: Kaikki kristityt eivät todellakaan,noudata Jumalan "lakia",itseasiassa aika moni ei.Ja sinä mitä sinäkään olet puuttumaan asiaan?Anteeksi jos vain,etsin kiinostukseen vastauksia.Ja edelleenkin, meediot eivät ole Mitään saatanaan uskovia.Sry,jos sinä et usko että uskon Jumalaan se on oma ongelmasi, pää asia että ite tiedän.

    Äänestä

  • kiinnostunut tyttö kirjoitti:

    Se on jotenkin häiritsevää.he olivat minulle pienenä rakkaita, ja usein olen myös itkenyt ja raivonnut miksi he jättivät minut.Outoa kuvitella, että he eivät enää ole elossa.Mitä ne haluavat viestittää,sanoisivat suoraan.

    että he voivat hyvin ja he pyytävät anteeksi sitä että joutuivat jättämään sinut tänne. Kun kehität kykyäsi niin saat heihin yhteyden. Silloin he voivat sanoa tämän aivan itse sinulle.

    Mutta jos päätät että et haluakaan olla mediaalinen niin sekin on ihan ok.

    En halua joutua helvettiin.Enkä halua tehdä väärin, mutta haluan kyllä kokea edelleen paranormaaleja ilmiöitä.Mistä tiedän että olenko syntynyt pyhästä hengestä?Jos en niin mitä sitten?Miksi Jumala ei vastaa?Miksi kaikki on niin monimutkaista.MIKÄ ON OIKEAA? Taas tämä....

    Uudestisyntymisen testi

    kirjoitettu kl 17:19

    Äänestä

  • kiinnostunut tyttö kirjoitti:

    En halua joutua helvettiin.Enkä halua tehdä väärin, mutta haluan kyllä kokea edelleen paranormaaleja ilmiöitä.Mistä tiedän että olenko syntynyt pyhästä hengestä?Jos en niin mitä sitten?Miksi Jumala ei vastaa?Miksi kaikki on niin monimutkaista.MIKÄ ON OIKEAA? Taas tämä....

    Minä olin nuorempana uskossa, mutta siinä oli niin paljon negatiivista ja pelottelua ja kun jätin sen niin olen ihan eri tiellä. Oloni on helpottunut ja vapaa ja tunnen Jumalan Pyhän Hengen sisälläni. Se on myös sinun sisälläsi.

    Helvettiä ei ole. Miksi rakastava Jumala sallisi sellaisen paikan? Eikä kaikki uskovaisetkaan enää usko helvetin olemassaoloon.

    Jumala puhuu sinulle koko ajan. Kuunteletko sinä? :-)

    Äänestä

  • valittava, kirjoitti:

    vain vahvistusta omiin haluihisi meedioyhteyksien harrastamiseen?

    Onhan tämä aihe joka on erittäin ajankohtainen ja suosittu nykyisin, joten ei ihme että se keskustelua herätti. Mutta tuosta kahnauksesta olen eri mieltä. Jos katsot viestiketjua, niin kukahan se on eniten äänessä ja kinastelemassa? Juu, Aritta tapansa mukaan. Melkein kolmasosa viesteistä on Arittalta!

    Sanot että haluaisit olla meedio ja olet kokenut paranormaaleja juttuja. Johtuisikohan vaikeudet elämässäsi juuri siitä että olet antautunut paranormaaleille asioille ja nyt olisit menossa vielä syvemmälle okkultismiin.

    Uskovilta olet saanut hyviä ja oikeita neuvoja, muilta vääriä. Sanot uhmakkaasti että aiot käydä uskovalla meediolla. Sellaistahan ei ole. Jos aidosti uskova on haksahtanut ottamaan yhteyttä henkimaailmaan vastoin Raamatun kieltoja, hän ei ole mikään uskova vaan eksyvä.

    Kiität Jaikalia ohjeista, mutta et Hannaa, vaikka molemmat antavat ihan samankaltaisia neuvoja:

    Jaikal:
    "Ei yksikään meedio tuo viestejä valosta.
    He ovat yhteydessä Saatanan kanssa, eivät Elävän Jumalan kanssa. Pimeydestä he tuovat oppinsa ja viestinsä. SIKSI RAAMATUN JUMALA VAROTTAA IHMISTÄ SEKAANTUMASTA HEIDÄN OPPEIHINSA.
    Jumala rakastaa ihmistä eikä halua hänelle sitä onnettomuutta johon meedioiden oppi ihmisen vie."

    Hanna:
    "Kaikkii meediot ovat sielunvihollisen voimissa toimivia yhteydenottajia demoonivoimiin. Samaan perustuu myös spiritismi, selvänäkeminen ym. yliluonnollinen toiminta."

    Jumala ei varjele välttämättä jos teet sellaista mikä on vastoin Hänen ohjeitaan.

    Kysyt: "En tiedä ketä uskoa,mistä tietää mikä on väärää ja mikä ei!"
    No Raamatusta sinä saisit tietää mikä on väärää. Mutta jos sinä et haluakaan tietää mikä on väärää vaan haluat omia halujasi tyydyttää, niin silloin on turha kysellä täällä neuvoja, jos aiot tehdä oman pääsi mukaan etkä niin kuin Jumala neuvoo.

    Et halua joutua pimeyteen mutta haluaisit olla yhteydessä kuolleisiin. Mahdoton yhtälö, et voi saada molempia, yhteyttä kuolleisiin ja Jumalan varjelusta.

    kirjoitus. Hän varoittaa sinua järjellisellä Jumalan palveluksella!

    Jos jäällä on kyltti: " Älä mene jäälle, tässä kohden on jään alla virtaava vesi"

    Jos arittat ja muut ehdottavat, ettei pidä kaikkea niin todesta ottaa, ja kuitenkin menet, niin kanna
    vastuusi, ja huuda avuksi niitä meedioita ja niiden henkiä, ehkäpä he auttavat sinua!

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    Minä olin nuorempana uskossa, mutta siinä oli niin paljon negatiivista ja pelottelua ja kun jätin sen niin olen ihan eri tiellä. Oloni on helpottunut ja vapaa ja tunnen Jumalan Pyhän Hengen sisälläni. Se on myös sinun sisälläsi.

    Helvettiä ei ole. Miksi rakastava Jumala sallisi sellaisen paikan? Eikä kaikki uskovaisetkaan enää usko helvetin olemassaoloon.

    Jumala puhuu sinulle koko ajan. Kuunteletko sinä? :-)

    >>> kun jätin sen niin olen ihan eri tiellä. tunnen Jumalan Pyhän Hengen sisälläni. Se on myös sinun sisälläsi.

    Helvettiä ei ole

    Äänestä

  • kiinnostunut tyttö kirjoitti:

    Kuule,oletko itse kristitty?Jos olet,niin voin sanoa: Kaikki kristityt eivät todellakaan,noudata Jumalan "lakia",itseasiassa aika moni ei.Ja sinä mitä sinäkään olet puuttumaan asiaan?Anteeksi jos vain,etsin kiinostukseen vastauksia.Ja edelleenkin, meediot eivät ole Mitään saatanaan uskovia.Sry,jos sinä et usko että uskon Jumalaan se on oma ongelmasi, pää asia että ite tiedän.

    " Ja vaimo (Eeva) näki, että siitä puusta oli hyvä syödä, ja että se oli ihana katsella ja suloinen puu antamaan ymmärrystä" 1 Moos. 3: 6

    Syntiinlankeemuksesi on nyt yhtä lähellä kuin Eevankin lankeemus muutama tuhat vuotta sitten!

    " Pääasia että itse tiedän"...ajatteli Eeva!
    " Jumala itsekin tiesi ja sanoi: " mutta hyvän ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman" 1 Moos 2: 17

    Molemmilla on pääasia että itse tietää, naisella, ja Jumalalla! Tiedot olivat kuitenkin antagonisteja toisiinsa nähden!!

    " Älkää kääntykö vainaja-ja tietäjähenkien puoleen; älkää etsikö heitä, ettette tulisi heistä saastutetuiksi. Minä olen Herra teidän Jumalanne" 3 Moos. 19: 31

    " Anteeksi vain, että etsin kiinnostukseen vastauksia" (kiinnostunut tyttö)

    Aiotko saastua saatanan hengistä, ja meedioista ihan suoraan meidän " nähtemme"??

    Etkö sinä tyttö osaa lukea; " Älkää etsikö heitä"
    Keitä? vainajiako? Ei, vaan vainaja-ja tietäjähenkiä...eivät ne ole vainajien henkiä, ..vaan saatanan enkeleitä!!

    " Älköön keskuudessasi olko ketään, ...tahi joka tekee taikoja, ennustelee merkeistä, harjoittaa noituutta tai velhoutta"

    " joka lukee loitsuja, kysyy vainaja- tai tietäjähenkiltä tahi kääntyy vainajien puoleen;
    " Sillä jokainen, joka senkaltaista tekee, ON KAUHISTUS HERRALLE, ja sellaisten kauhistusten tähden Herra, sinun Jumalasi, karkoittaa heidät sinun tieltäsi" 5 Moos. 18: 10, 11, 12

    Minun tehtäväni on varoittaa ja tuomita sinut!
    Etkö itse väittänyt olevasi kristitty!

    Minä olen myös, huolimatta vakavista vastaväitteistä! Ja onhan kirjoitettu: " Ettehän tekään tuomitse muita kuin omaan piiriinne kuuluvat, ulkopuoliset tuomitsee Jumala"...Arittat jne...tuomitsee Jumala aikanaan, minä en siihen puutu, mutta sinä kuulut " uskovien piiriin"...ja minulla on oikeus tuomita sinut!

    Luuletko että demarit tuomitsivat Kanervan, tekstiviesteistään? Ehei, vaan omat!!

    Jos et nyt heti lopeta meedioitten ja spiritistien etsimistä, niin totisesti ei mene kauan kun sinua kohtaa onnettomuus , jota omaisesi kauhistuvat!

    " Sillä jokainen joka senkaltaista tekee, on kauhistus Herralle,....tässä sanotaan selvästi, että sellaisten kauhistusten takia , sinut karkoitetaan minun ja muittenkin uskovien tieltä!!

    Minä en tee sinulle mitään, mutta Herra ei jätä rankaisematta sitä uskovaa, joka tietää mitä on tehtävä, mutta ei tee !

    Etkö muista...mutta ennenkaikkea tavoitelkaa profetoimisen lahjaa"!!

    Raamattuhan sanoo: " Yksi ainoa todistaja älköön olko pätevä ketään vastaan, olkoonpa mikä pahateko tai rikkomus, mikä synti tahansa, jonka joku tekee.
    Kahden, tai kolmen todistajan sanalla on asia vahva" 5 Moos. 19: 15

    Minä en ole väärä todistaja, sillä täällä on useampikin kristitty todistaja sinua vastaan, että sinut ,Herra karkottaisi, meidän tieltämme, niinkuin Hän on puhunut!!

    Raamattu sanoo: " Jos minun palvelijani , jotakin ennustaa, niin minä sen teen,ja toteutan palvelijani tähden, koska hän riippuu minussa kiinni!

    En enää varoita sinua, asiasta, sillä se on jo Jumalan pilkkaa, eikä Herra anna itseään pilkata!! Aamen!

    Äänestä

  • UPDATE_8517468 kirjoitti:

    >>> kun jätin sen niin olen ihan eri tiellä. tunnen Jumalan Pyhän Hengen sisälläni. Se on myös sinun sisälläsi.

    Helvettiä ei ole

    Se on niin päivänselvää.

    Jeesus ei varoittanut mistään ikuisesta tulimerestä.

    Äänestä

  • kiinnostunut tyttö kirjoitti:

    Kuule,oletko itse kristitty?Jos olet,niin voin sanoa: Kaikki kristityt eivät todellakaan,noudata Jumalan "lakia",itseasiassa aika moni ei.Ja sinä mitä sinäkään olet puuttumaan asiaan?Anteeksi jos vain,etsin kiinostukseen vastauksia.Ja edelleenkin, meediot eivät ole Mitään saatanaan uskovia.Sry,jos sinä et usko että uskon Jumalaan se on oma ongelmasi, pää asia että ite tiedän.

    on jonkin verran fanaattinen uskovainen. Älä ota ihan todesta hänen kirjoituksiaan. Täällä on kyllä rauhallisempiakin uskovaisia. :-)

    Äänestä

  • UPDATE_8517468 kirjoitti:

    >>> kun jätin sen niin olen ihan eri tiellä. tunnen Jumalan Pyhän Hengen sisälläni. Se on myös sinun sisälläsi.

    Helvettiä ei ole

    SINÄ. Ei ihme että aloittajatyttö on välillä pimahtanut teille kiihkoilijoille.
    Aloittajatytölle tiedoksi että helvettiä, saatanaa ja persoonallista äijänkäppyräjumalaa ei ole. Mielisairaitten keskiaikaisten pappien keksintöjä kansan kurissa ja pelossa pitämiseksi.

    Äänestä

  • ideneb kirjoitti:

    " Ja vaimo (Eeva) näki, että siitä puusta oli hyvä syödä, ja että se oli ihana katsella ja suloinen puu antamaan ymmärrystä" 1 Moos. 3: 6

    Syntiinlankeemuksesi on nyt yhtä lähellä kuin Eevankin lankeemus muutama tuhat vuotta sitten!

    " Pääasia että itse tiedän"...ajatteli Eeva!
    " Jumala itsekin tiesi ja sanoi: " mutta hyvän ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman" 1 Moos 2: 17

    Molemmilla on pääasia että itse tietää, naisella, ja Jumalalla! Tiedot olivat kuitenkin antagonisteja toisiinsa nähden!!

    " Älkää kääntykö vainaja-ja tietäjähenkien puoleen; älkää etsikö heitä, ettette tulisi heistä saastutetuiksi. Minä olen Herra teidän Jumalanne" 3 Moos. 19: 31

    " Anteeksi vain, että etsin kiinnostukseen vastauksia" (kiinnostunut tyttö)

    Aiotko saastua saatanan hengistä, ja meedioista ihan suoraan meidän " nähtemme"??

    Etkö sinä tyttö osaa lukea; " Älkää etsikö heitä"
    Keitä? vainajiako? Ei, vaan vainaja-ja tietäjähenkiä...eivät ne ole vainajien henkiä, ..vaan saatanan enkeleitä!!

    " Älköön keskuudessasi olko ketään, ...tahi joka tekee taikoja, ennustelee merkeistä, harjoittaa noituutta tai velhoutta"

    " joka lukee loitsuja, kysyy vainaja- tai tietäjähenkiltä tahi kääntyy vainajien puoleen;
    " Sillä jokainen, joka senkaltaista tekee, ON KAUHISTUS HERRALLE, ja sellaisten kauhistusten tähden Herra, sinun Jumalasi, karkoittaa heidät sinun tieltäsi" 5 Moos. 18: 10, 11, 12

    Minun tehtäväni on varoittaa ja tuomita sinut!
    Etkö itse väittänyt olevasi kristitty!

    Minä olen myös, huolimatta vakavista vastaväitteistä! Ja onhan kirjoitettu: " Ettehän tekään tuomitse muita kuin omaan piiriinne kuuluvat, ulkopuoliset tuomitsee Jumala"...Arittat jne...tuomitsee Jumala aikanaan, minä en siihen puutu, mutta sinä kuulut " uskovien piiriin"...ja minulla on oikeus tuomita sinut!

    Luuletko että demarit tuomitsivat Kanervan, tekstiviesteistään? Ehei, vaan omat!!

    Jos et nyt heti lopeta meedioitten ja spiritistien etsimistä, niin totisesti ei mene kauan kun sinua kohtaa onnettomuus , jota omaisesi kauhistuvat!

    " Sillä jokainen joka senkaltaista tekee, on kauhistus Herralle,....tässä sanotaan selvästi, että sellaisten kauhistusten takia , sinut karkoitetaan minun ja muittenkin uskovien tieltä!!

    Minä en tee sinulle mitään, mutta Herra ei jätä rankaisematta sitä uskovaa, joka tietää mitä on tehtävä, mutta ei tee !

    Etkö muista...mutta ennenkaikkea tavoitelkaa profetoimisen lahjaa"!!

    Raamattuhan sanoo: " Yksi ainoa todistaja älköön olko pätevä ketään vastaan, olkoonpa mikä pahateko tai rikkomus, mikä synti tahansa, jonka joku tekee.
    Kahden, tai kolmen todistajan sanalla on asia vahva" 5 Moos. 19: 15

    Minä en ole väärä todistaja, sillä täällä on useampikin kristitty todistaja sinua vastaan, että sinut ,Herra karkottaisi, meidän tieltämme, niinkuin Hän on puhunut!!

    Raamattu sanoo: " Jos minun palvelijani , jotakin ennustaa, niin minä sen teen,ja toteutan palvelijani tähden, koska hän riippuu minussa kiinni!

    En enää varoita sinua, asiasta, sillä se on jo Jumalan pilkkaa, eikä Herra anna itseään pilkata!! Aamen!

    TEIDÄN MIELESTÄNNE,PITÄÄ HETI ANTAA RANGAISTUS.TE HALUATTE VAIN RANGAISTA.PUHEISTANNE HUOMAA, KUINKA TAPPELUN HIMOISIA OLETTE.TE OLEVINAAN YRITÄTTE VAROITTAA,MUTTA VAROITUKSENNE ON PELKKÄÄ PASKANJAUHAMISTA.USKON JUMALAAN,MUTTA EN AJATTELE NIIN ETTÄ JUMALA RANKAISEE VAAN RAKASTAA. ps.en ole käynyt edes meediolla tai harjoittanut noituutta tai jotain demoneiden juttuja.Muuten missä suojelusenkelit ovat :O

    enkelitkin ovat saatanasta.

    ...kukapa meistä ei olisi?

    Kyllä elämässä tärkeintä on itsensä löytäminen.
    Kuolleenna voi sitten etsiä Jumalaa.

    Äänestä

  • velhotar kirjoitti:

    enkelitkin ovat saatanasta.

    ...kukapa meistä ei olisi?

    Kyllä elämässä tärkeintä on itsensä löytäminen.
    Kuolleenna voi sitten etsiä Jumalaa.

    sananvapaudellakin!

    Nyt tuli, anteeksi nyt vain, suoranaista valhetta! Vaikka valhe tuntuu olevan palstalla kielletty sana.

    Jos keskustella haluaa, niin vähintä olisi että kun lukee toisten kirjoituksia, yrittäisi ymmärtää mitä toinen sanoo eikä sekoittaisi omia luulojaan toisen mielipiteisiin.

    Kukaan, siis kukaan, tähdennän KUKAAN uudestisyntynyt kristitty ei allekirjoita letkautustasi että enkelitkin ovat saatanasta! :/

    Todellakin, itsensä löytäminen pöntössään kihisevien väärien luulojen keskeltä on tärkeää jotta yhteys realismiin säilyisi.

    Äänestä

  • sentään kirjoitti:

    ymmärrä suomea.

    Enkelipalstalla kyllä mielestäni aina joku varoittaa Enkeleistä ja käskee turvaamaan Jumalaan.

    Tietysti tässä nyt on tulkinnan varaa... mutta, että Paavalikin on varoittanut Enkeleistä, kertoi joku...

    Tulkitsin kai asian väärin???

    koskevat pahan puolen enkeleitä, jotka ovat niitä saatanan kanssa langenneita enkeleitä ja jotka heitettiin taivaasta alas. Nämä antavat ei-uskoville kernaasti kokemuksiaan henkioppaina. Jumalan hyvät enkelit hyvin harvoin ilmoittavat esim. nimensä ihmisille tai yleensä puhuvat lörpötellen näkymättöminä, kuten pahan puolen enkelit tekevät.

    Öivind Andersen kirjassaan 'Uskosta uskoon' sanoo:
    "On vaarallista uskoa jumalakokemuksiin, jotka eivät juonnu Kristuksen kohtaamisesta sanan välityksellä."

    Jumala ensikädessä kohtaa ihmisen Raamatun sanan kautta. Ei-uskovien holtittomat irralliset ja runsaat kokemukset vailla yhteyttä Raamattuun on helposti nähtävissä pahan puolen eksyttävien henkien toimintana.

    Paavali varoitti juuri saatanan enkeleistä, jotka tekeytyvät valkeuden enkeleiksi eksyttääkseen.

    "Jeesus vastasi ja sanoi heille: 'Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa'." Matt.22:29

    Äänestä

  • velhotar kirjoitti:

    ymmärrä suomea.

    Enkelipalstalla kyllä mielestäni aina joku varoittaa Enkeleistä ja käskee turvaamaan Jumalaan.

    Tietysti tässä nyt on tulkinnan varaa... mutta, että Paavalikin on varoittanut Enkeleistä, kertoi joku...

    Tulkitsin kai asian väärin???

    Jos uskot kaiken typeryyden jonka joku itseään uskovaksi nimittävä kertoo niin usko sitten minuakin kun sanon että on vain yksi elämä. Usko nyt vuorostasi minua vai oletko sellainen joka valikoi tietonsa sen takia että sillä voi lyödä palleaan? Usko nyt minua kun sanon että on vain yksi elämä ja kuoleman jälkeen et voi enää valita yhtään mitään. Usko nyt vaihteeksi tämä.
    Et tietenkään usko kun sillä ei voi hyökätä uskovien kimppuun. Keräät sellaista paskatietoa jolla voit hyökätä uskovia kohtaan. Uskovat kyllä tietävät miksi teet niin.

    Äänestä

  • UPDATE_8517468 kirjoitti:

    >>> kun jätin sen niin olen ihan eri tiellä. tunnen Jumalan Pyhän Hengen sisälläni. Se on myös sinun sisälläsi.

    Helvettiä ei ole

    Helvettiä ei ole, mutta se on tuleva!
    Miten?

    " Tämä maa on talletettu tulelle , kadotuksen päivää varten"(Raamattu)

    Jos Helvetti on, niin palaako täällä joku helvetin tuli, vai mitä helvettiä te vaahtoatte tyhjää??

    Antakaa nyt Jumalan tehdä työnsä rauhassa ja ajallaan, älkääkä heitelkö tulitikkuja palamaan luontoon, kesälläkään, ei se helvetti sillä systeemillä kuitenkaan tule...sillä se tuli ei ole sammumaton,...palokunta sen pian sammuttaa!!

    Odottakaa nyt ensin iankaikkista ja sammumatonta tulta, jolla jumalattomat poltetaan, poroksi, mutta ensin pitää tuomiokin julistaa!!

    Tuli on sammumaton, mutta ihmisen henki ei tulessa sitä ole--se sammuu kuin saunalyhty!!

    Äänestä

  • velhotar kirjoitti:

    enkelitkin ovat saatanasta.

    ...kukapa meistä ei olisi?

    Kyllä elämässä tärkeintä on itsensä löytäminen.
    Kuolleenna voi sitten etsiä Jumalaa.

    " Olkoon teidän mielenne siihen, mikä ylhäällä on"- eikä suinkaan siihen mikä alhaalla on!

    Ylhäältä saatana enkeleineen heitettiin maanpäälle, ..eikä taivaassa ole enää synnin harjoittajia!!

    Velhotar kuitenkin tietää ja on lähipiirissään nähnyt, että täällä niitä synnin harjoittajia on!

    Kuka se on joka kehoittaa harjoittamaan syntiä? so. elämään synnissä?
    Eikö saatana enkeleineen?

    Suuren kapinoitsijan tarkoituksena on aina ollut itsensä vanhurskauttaminen, >(oikeamielistäminen),
    ja Jumalan hallituksen ja Hänen enkeleidensä osoittaminen syypääksi kapinaan!

    Tähän päämäärään pyrkiminen on etusijalla hänen elämässään. Siihen hän käyttää sen huomattavasti ihmisen älyyn verrattavan oman älynsä ja kaiken ihmistä suuremman voimansa.

    Saatana on toiminut harkitusti ja järjestelmällisesti, mukauttaen petoksensa sen mukaan mikä viisaus ihmisillä kunakin vuosisatoina on ollut!

    Raamattu kertoo että lopun aikana viisaus ja ymmärrys lisääntyy, ja siksi pettäjä pettää ihmistä sillä viisaudella joka nykyisellä ihmiskunnalla on käytettävissään!!

    Sataana tietää jo, että hän olisi epäkelpo taivaaseen jatkuvan kapinoinnin seurauksena. Hän
    on totuttanut itsensä taisteluun Jumalaa vastaan, eikä mielestään voi lopettaa nyt jo åitkään kestänyttä taistelua,...ei ole kaukaa haettu se, että hän ajattelee voiton olevan käsillä, samoin kuin Jumalakin!

    Taivaan puhtaus, rauhallisuus, sopusointu ja Jumalan lain rakastaminen olisi hänelle mitä suurinta kidutusta.
    Tämä pettäjä, joka salaa juonensa , joutuu kuitenkin paljastetuksi siinä, kun hän yrittää valloittaa Jumalan kaupungin ja tuhota siellä olevat pelastetut, kun se kaupunki laskeutuu alas taivaasta maan avaruuteen kerran! Ilm. 20:9

    Kaikki ne jotka ovat liittyneet häneen vastustamaan Jumalan hallitusta, kärsivät lopullisen vararikon tuona päivänä, ...vaikka se on ollut jo voimassa aiemminkin!

    Ihmisen mielestä kun on oikea monikin tie, joka lopulta on kuoleman tie! trv. benedi

    Äänestä

  • kiinnostunut tyttö kirjoitti:

    Kuule,oletko itse kristitty?Jos olet,niin voin sanoa: Kaikki kristityt eivät todellakaan,noudata Jumalan "lakia",itseasiassa aika moni ei.Ja sinä mitä sinäkään olet puuttumaan asiaan?Anteeksi jos vain,etsin kiinostukseen vastauksia.Ja edelleenkin, meediot eivät ole Mitään saatanaan uskovia.Sry,jos sinä et usko että uskon Jumalaan se on oma ongelmasi, pää asia että ite tiedän.

    Tiedätkö mitä uudestisyntymienn on?
    Se on pääsyvaatimus taivaaseen.
    Se on pelastuksen ehto.

    Sanoistasi huomaan että et ole uudestisyntynyt Jumalan lapsi. Ihan tosi! Pysähdy ja lue
    Johanneksen evankeliumista sen kolme ensimmäistä lukua. Oletko muuten koskaan lukenut Raamattua?
    Oletko lukenut nuo luvut?

    Äänestä

  • Olet Askossa kirjoitti:

    on kaikkein eniten väärennetty.

    Ja uudestisyntyminen tarkoittaa ihan eri asiaa kuin taivaaseen pääsemistä. Kuolemaa ei ole.

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    on kaikkein eniten väärennetty.

    Ja uudestisyntyminen tarkoittaa ihan eri asiaa kuin taivaaseen pääsemistä. Kuolemaa ei ole.

    kirja Raamatussa on todennäköisesti juuri Johanneksen evankeliumi.
    Ja sinä sen todistit tässä.

    Siinähän on juuri tuo uudestisyntyminen jota ilman ei kukaan näe
    Jumalan valtakuntaa eikä pääse sinne sisälle. (Minä olen kokenut uudestisyntymisen).

    Johanneksen evankeliumissa Johannes myös nostaa voimakkaasti esille
    Herran Jeesuksen Kristuksen Jumaluuden ja valtasuuruuden.

    Siinä on myös Jeesuksen jäähyväispuhe jota muissa evankeliumeissa ei ole.
    Tämä on yksi Jeesuksen tärkeimmistä puheista.

    Joh 13:31 - 17:26.

    Lue Jeesuksen jäähyväispuhe ja mieti miksi Saatana vihaa erikoisesti tätä puhetta.
    Siinä Jeesus puhuu poismenostaan ja lupaa Toisen Puolustajan Pyhän Hengen omilleen.
    Saatana vihaa Pyhää Henkeä ja sitä voimaa ja auktoriteettia jonka Pyhällä Hengellä
    täytetty kristitty omistaa.
    Saatana pelkää Hengen voimassa kulkevia Jeesuksen omia. Olen kokenut tämänkin.

    Siksi hän vihaa Johanneksen evankeliumia ja taistelee sitä vastaan.

    Mutta taistelkoon. Jeesus on jo voittanut Saatanan.

    JEESUS ON HERRA.

    On se ihme kun ei teillä ole mitään muuta kallossa kuin saatana. Ne jotka eniten puhuvat pahuudesta ja saatanasta ovat uskovaisia. Kukaan muu ei ole niin kiinnostunut sellaisesta.

    Miten minä muuten todistin sen että Johanneksen evankeliumi olisi saatanan eniten vihaama? Mistäs minä sellaista voisin tietää? Vai? Kunnianloukkauskin on tuomitsemista.

    hyökkäsit Johanneksen evankeliumia vastaan väittämällä sitä väärennetyksi.

    Tällaista väitettä ei kukaan esitä Jumalan Hengen vaikutuksesta.
    Joka näin vastustaa Jumalan Sanaa on Saatanan asialla.
    Kyllä kait sinä sen ymmärrät etteihän Jumalaa rakastava ihminen
    vastusta Raamatun Sanaa millään tavalla.
    Jumalan vastustaja on Saatana.

    Ei sinun tästä tarvitse loukkaantua.
    Kyllä uskovatkin syyllistyvät monta kertaa puhumaan Saatanan asiaa.
    Lueppas esimerkiksi Pietarin sanat Jeesukselle ja Jeesuksen vastaus.
    Pietari tarkoitti hyvää mutta, hän olikin Saatanan asialla.
    Huomaa että, Jeesus nuhteleekin Saatanaa eikä Pietaria.
    Jeesus tunsi henget ja tiesi heti että Saatana puhui pietarin kautta.
    Pietari oli yksi Jeesuksen lähimpiä opetuslapsia mutta puhui
    väärän hengen ilmoitusta.

    Matt 16:21-23

    "Siitä lähtien Jeesus alkoi ilmoittaa opetuslapsilleen,
    että hänen piti menemän Jerusalemiin ja kärsimän paljon vanhimmilta
    ja ylipapeilta ja kirjanoppineilta ja tuleman tapetuksi ja kolmantena
    päivänä nouseman ylös.
    Silloin Pietari otti hänet erilleen ja rupesi nuhtelemaan häntä sanoen:
    "Jumala varjelkoon, Herra,
    älköön se sinulle tapahtuko".
    Mutta hän kääntyi ja sanoi Pietarille: "Mene pois minun edestäni,
    saatana; sinä olet minulle pahennukseksi, sillä sinä et ajattele sitä,
    mikä on Jumalan, vaan sitä, mikä on ihmisten".

    tämä keskustelu.

    Kyllä minä voin sanoa heti koko raamatusta ettei siellä ole koko totuutta saatavilla. Jokin hiven tietenkin ja uskovaisten tulkkauksen mukaan ei mitään.

    Kaikki evankeliumit on väärennettyjä, Johanneksen eniten. Se on faktaa eikä saatanasta.

    Jahve on "saatana" ja häntä te palvotte. Muuta saatanaa ei ole.

    Kyllä minä uskon Raamatun olevan Jumalan lmoitus ja täyttä totta. Miten on muuten mahdollista täyttyneet profetiat Jeesuksesta?:

    http://www.whoisjesus-really.com/finnish/previewd.htm

    Äänestä

  • Olet Askossa kirjoitti:

    Tiedätkö mitä uudestisyntymienn on?
    Se on pääsyvaatimus taivaaseen.
    Se on pelastuksen ehto.

    Sanoistasi huomaan että et ole uudestisyntynyt Jumalan lapsi. Ihan tosi! Pysähdy ja lue
    Johanneksen evankeliumista sen kolme ensimmäistä lukua. Oletko muuten koskaan lukenut Raamattua?
    Oletko lukenut nuo luvut?

    Luuletko tolleen olevasi ainut Jumalan lapssi?! Kuule sinä et sitä tiedä.

    Äänestä

  • UPDATE_8517468 kirjoitti:

    kirja Raamatussa on todennäköisesti juuri Johanneksen evankeliumi.
    Ja sinä sen todistit tässä.

    Siinähän on juuri tuo uudestisyntyminen jota ilman ei kukaan näe
    Jumalan valtakuntaa eikä pääse sinne sisälle. (Minä olen kokenut uudestisyntymisen).

    Johanneksen evankeliumissa Johannes myös nostaa voimakkaasti esille
    Herran Jeesuksen Kristuksen Jumaluuden ja valtasuuruuden.

    Siinä on myös Jeesuksen jäähyväispuhe jota muissa evankeliumeissa ei ole.
    Tämä on yksi Jeesuksen tärkeimmistä puheista.

    Joh 13:31 - 17:26.

    Lue Jeesuksen jäähyväispuhe ja mieti miksi Saatana vihaa erikoisesti tätä puhetta.
    Siinä Jeesus puhuu poismenostaan ja lupaa Toisen Puolustajan Pyhän Hengen omilleen.
    Saatana vihaa Pyhää Henkeä ja sitä voimaa ja auktoriteettia jonka Pyhällä Hengellä
    täytetty kristitty omistaa.
    Saatana pelkää Hengen voimassa kulkevia Jeesuksen omia. Olen kokenut tämänkin.

    Siksi hän vihaa Johanneksen evankeliumia ja taistelee sitä vastaan.

    Mutta taistelkoon. Jeesus on jo voittanut Saatanan.

    JEESUS ON HERRA.

    ..jos nyt olet kerta kokenut sen itse.Kerro miten se tapahtui =)

    Äänestä

  • UPDATE_8517468 kirjoitti:

    Kyllä minä uskon Raamatun olevan Jumalan lmoitus ja täyttä totta. Miten on muuten mahdollista täyttyneet profetiat Jeesuksesta?:

    http://www.whoisjesus-really.com/finnish/previewd.htm

    jonkun muun tutkielman niin asiat eivät ole lainkaan noin.

    Juutalaisethan odottavat Messiasta edelleen. Ja heidän pitäisi tietää parhaiten.

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    jonkun muun tutkielman niin asiat eivät ole lainkaan noin.

    Juutalaisethan odottavat Messiasta edelleen. Ja heidän pitäisi tietää parhaiten.

    Eivät Juutalaiset tiedä parhaiten. HEIDÄN SILMÄNSÄ OVAT SOKAISTUT.

    Room 11:25-26 "Sillä minä en tahdo, veljet - ettette olisi oman
    viisautenne varassa - pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta,
    että Israelia on osaksi kohdannut PAATUMUS- hamaan siihen asti,
    KUNNES PAKANAIN TÄYSI LUKU on sisälle tullut, ja niin KAIKKI ISRAEL ON PELASTUVA,
    niinkuin kirjoitettu on: "Siionista on tuleva pelastaja, hän
    poistaa jumalattoman menon Jaakobista."

    Juutalaiset eivät uskoneet Jeesuksen olevan heidän Messiaansa.
    He hylkäsivät Hänet. Jumala kääntyi pakanoiden puoleen (Room 11:11,17-20).
    Sentähden että juutalaiset eivät uskoneet Jeesukseen,
    meillä pakanakansoilla on pelastus.
    Lue kokonaan Room 10. ja 11. luvut.

    Kun Herra Jeesus Kristus tulee takaisin Öljymäelle ruumiillisesti
    näkyvällä tavalla, silloin koko Israaelin kansa joka silloin on
    elossa, pelastuu. He uskovat Jeesukseen ja ottavat hänet
    vastaan Messiaanaan (Sak 12:9-13, 13:9, 14:1-5).

    Hoosea 5. luku 15. "Minä menen takaisin paikoilleni, kunnes
    he ovat syystänsä kärsineet ja etsivät minun kasvojani:
    ahdistuksessansa he minua etsivät."

    Israelin kansa kokonaisuudessaan itkee ja valittaa sitä, etteivät
    he aikaisemmin olleet uskoneet Messiaaseensa Jeesukseen Kristukseen vaan,
    he olivat hyljänneet Hänet ristiinnaulitsemalla Hänet.
    He olivat palvelleet epäjumalia. Ja he katuvat sitä katkerasti.
    Lue Sakarja 12-14 luvut.

    LOPULTA JEESUS KÄÄNTÄÄ KAIKEN PARHAIN PÄIN JA ISRAEL PELASTUU JA
    HE RIEMUITSEVAT SIITÄ:

    Jes 25:8-9 "Hän hävittää kuoleman ainiaaksi, ja Herra, Herra pyyhkii
    kyyneleet kaikkien kasvoilta ja ottaa pois kansansa häväistyksen
    kaikesta maasta. Sillä Herra on puhunut.
    Ja sinä päivänä sanotaan:
    "Katso, tämä on meidän Jumalamme, jota me odotimme meitä pelastamaan;
    tämä on Herra, jota me odotimme: iloitkaamme ja riemuitkaamme
    pelastuksesta, jonka hän toi".

    Äänestä

  • kiinnostunut tyttö kirjoitti:

    ..jos nyt olet kerta kokenut sen itse.Kerro miten se tapahtui =)

    Uudestisyntymistäkö vaiko
    kokemusta siitä, että Saatana pelkää Pyhän Hengen Voimaa?

    Äänestä

  • kiinnostunut tyttö kirjoitti:

    Luuletko tolleen olevasi ainut Jumalan lapssi?! Kuule sinä et sitä tiedä.

    ainut Jumalan lapsi. Meitä on paljon er kirkkokunnissa.
    Jumalan lapseus ei perustu olettamuksen, luuloon tai toivomukseen
    siitä, että on Hänen lapsensa.
    Se ei perustu lapsikasteeseen eikä liioin aikuiskasteeseenkaan.
    Kasteessa ei tulla Jumalan lapseksi.
    Mutta, kun on uudestisynnytty Jumalan lapseksi, silloin mennään kasteelle.
    Kasteessa haudataan se vanha Aatu/Eeva, ts. vanha ihminen
    (entinen syntielämä) Jeesuksen kanssa.
    Kastevedestä noustaan Jeesuksen kanssa uuteen elämään
    puhtain paperein. Jeesus on mukana uudessa elämässä ja auttaa
    ja johdattaa. Raamattu sanoo:

    2 Kor 5:17 "Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus;
    se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut."

    Jumalan lapseus perustuu siihen tosiasiaan jonka Jumala on ilmoittanut
    ihmisille Raamatun Sanassa.

    Kun ihminen ottaa Sanan vastaan ja tekee parannuksen
    synneistään ja tunnustaa ne Jeesukselle Kristukselle ja
    tunnustaaa Hänet Herrakseen, silloin Hän kokee pelastuksen ja
    Jumalan lapseksi tulemisen. Tätä sanotaan uudestisyntymiseksi.

    Minä tiedän että olen Jumalan lapsi.
    Olen kokenut lapseksi tulemisen Raamatun Sanan mukaisesti.

    Room 8:16 "Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa,
    että me olemme Jumalan lapsia."

    1.Joh 3:2 "Rakkaani, nyt ME OLEMME JUMALAN LAPSIA,
    eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. ME TIEDÄMME
    tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me
    saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on."

    1 Joh 3:14 "ME TIEDÄMME siirtyneemme kuolemasta elämään,
    sillä me rakastamme veljiä. Joka ei rakasta, pysyy kuolemassa."

    Äänestä

  • UPDATE_8517468 kirjoitti:

    Eivät Juutalaiset tiedä parhaiten. HEIDÄN SILMÄNSÄ OVAT SOKAISTUT.

    Room 11:25-26 "Sillä minä en tahdo, veljet - ettette olisi oman
    viisautenne varassa - pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta,
    että Israelia on osaksi kohdannut PAATUMUS- hamaan siihen asti,
    KUNNES PAKANAIN TÄYSI LUKU on sisälle tullut, ja niin KAIKKI ISRAEL ON PELASTUVA,
    niinkuin kirjoitettu on: "Siionista on tuleva pelastaja, hän
    poistaa jumalattoman menon Jaakobista."

    Juutalaiset eivät uskoneet Jeesuksen olevan heidän Messiaansa.
    He hylkäsivät Hänet. Jumala kääntyi pakanoiden puoleen (Room 11:11,17-20).
    Sentähden että juutalaiset eivät uskoneet Jeesukseen,
    meillä pakanakansoilla on pelastus.
    Lue kokonaan Room 10. ja 11. luvut.

    Kun Herra Jeesus Kristus tulee takaisin Öljymäelle ruumiillisesti
    näkyvällä tavalla, silloin koko Israaelin kansa joka silloin on
    elossa, pelastuu. He uskovat Jeesukseen ja ottavat hänet
    vastaan Messiaanaan (Sak 12:9-13, 13:9, 14:1-5).

    Hoosea 5. luku 15. "Minä menen takaisin paikoilleni, kunnes
    he ovat syystänsä kärsineet ja etsivät minun kasvojani:
    ahdistuksessansa he minua etsivät."

    Israelin kansa kokonaisuudessaan itkee ja valittaa sitä, etteivät
    he aikaisemmin olleet uskoneet Messiaaseensa Jeesukseen Kristukseen vaan,
    he olivat hyljänneet Hänet ristiinnaulitsemalla Hänet.
    He olivat palvelleet epäjumalia. Ja he katuvat sitä katkerasti.
    Lue Sakarja 12-14 luvut.

    LOPULTA JEESUS KÄÄNTÄÄ KAIKEN PARHAIN PÄIN JA ISRAEL PELASTUU JA
    HE RIEMUITSEVAT SIITÄ:

    Jes 25:8-9 "Hän hävittää kuoleman ainiaaksi, ja Herra, Herra pyyhkii
    kyyneleet kaikkien kasvoilta ja ottaa pois kansansa häväistyksen
    kaikesta maasta. Sillä Herra on puhunut.
    Ja sinä päivänä sanotaan:
    "Katso, tämä on meidän Jumalamme, jota me odotimme meitä pelastamaan;
    tämä on Herra, jota me odotimme: iloitkaamme ja riemuitkaamme
    pelastuksesta, jonka hän toi".

    vastasit noin. Ainahan kristityt ovat luulleet olevansa enemmän oikeassa kuin juutalaiset. Mutta onhan niitä raamatuntutkijoita vaikka kuinka paljon ja kaikki ovat sitä mieltä että evankeliumit ovat väärennetyt. Vain uskovaisten oma tutkimus on eri mieltä eikä siihen tutkimukseen voi luottaa koska se on puolueellinen.

    puolueetonta tutkimusta!!

    Sinulla ei ole käsitystä oikeen mistään..

    Liberaalitutkijoillakin on omat ennakkoluulonsa ja asenteensa; ei heidän tutkimuksensa ole vailla puolueellisuutta.

    Äänestä

  • olemassa.. kirjoitti:

    puolueetonta tutkimusta!!

    Sinulla ei ole käsitystä oikeen mistään..

    Liberaalitutkijoillakin on omat ennakkoluulonsa ja asenteensa; ei heidän tutkimuksensa ole vailla puolueellisuutta.

    mutta jos uskovainen tutkii jonkun asian raamatusta niin sen tietää että se on sataprosenttisesti puolueellinen. Sitä ei taas voi sanoa muiden tutkimuksista.

    Äänestä

Olen tavannut sekä luontaisesti meedioita että koulutuksen saaneita. Jälkimmäiset ovat epäluotettavia, sillä itserakennettu ei kestä minkäänlaista tutkistelua.

Vaikka olen elämäni aikana ollut "pukkaamassa yhtä naista meedioksi", olen sitä mieltä, että meedion "ammatti" on perkeleestä. Kun meedio toimii ammatissaan, hän sitoo kyselijän itseensä eli kyselijä ei ymmärrä sitä tosiasiaa, että hänellä itselläänkin on mahdollisuus mennä henk.koht. asioiden lähteelle. Kyselijä turvautuu siis toisenkäden tietoon, mikä on hänelle väärin.

Koska meedio on ymmärrykseltään vähän heikko, hän luulee auttavansa toisia. Tosiasiassa hän sitoo toiset ihmiset itseensä, jos väittää omaavansa ainoan oikean tiedon. Ainoa oikea tieto kaikesta on vain Jumalalla ja Häneen voi tutustua jokainen henk.koht. ilman "meedioita" (esim. Raamatun ja rukouksen kautta).

Meedio on siis valheellinen "auttaja", joten ei kannata hirveästi uskoa heihin.

Raamattu sen sijaan puhuu näkijöistä, joille Jumala ilmoittaa ennalta asiansa.

Jää siis jokaisen pohdittavaksi kumpaa seuraa: meediota vai profeettaa! Miten erotat meedion profeetasta?? Rakkaudesta!

Rakkaus ei etsi omaansa, on kärsivällinen, ei muista kärsimäänsä pahaa jne.

Meedio etsii yleensä omaansa eli kasvattaa omaa tilipussiaan. Jumalan profeetta ei etsi omaansa, vaan lähettäjänsä (Jumalan, so. rakkauden) hyvää tahtoa. Profeetta yleensä kertoo totuuden, joka sattuu, mutta kasvattaa. Meedio kertoo "korvasyyhyyn" sitä, mitä toinen haluaa. Korvasyyhyyn kertominen ei kasvata ketään! Meedio yleensä mielistelee, eikä kasvata ketään.

Katsopa niitä ihmisiä, jotka kertovat totuuksia! Onko heidän ympärillään ihmisiä? Eipä ole. Miksei ole? Siitä syystä, koska kuulija on loukkaantunut "totuudentorvesta" ja mennyt menojaan.

Kumpi kasvattaa enemmän: meedio, joka mielistelee vai Jumalan profeetta, joka iskee totuudella? Omasta kokemuksestani: Jumalan profeetta! Vaikka se tekeekin kipeää, se kannattaa.

@)-->-->---

Äänestä

!!!

Äänestä

Että jollakin on ennaltanäkemisen lahja. Itse en osaa kuin tarottien kautta ennustella. Kristallipallo, Ouja-lauta sekä heiluri eivät kerro puoleksikaan minulla niin kuin kortit.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

kiinnostunut tyttö kirjoitti:

Vaikka tämä ei välttämättä kuulu tähän palstaan, niin haluaisin tietää että: Onko Meediot jo syntymästä lähti tälläisiä että näkevät nämä asiat, vai ovatko he kouluttautuneet Meedioiksi.Olen tosi kiitollinen jos joku oikeesti tietää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu