Kenen halavatun

Opiskelun lomassa tulin pitkästä aikaa kotikaupunkiini ja kävin tottakai aurinkoisena iltapäivänä kävelyllä kauniissa jokirannassa tai siis, joka on ollut kaunis ja Lapuan viihtyvyyttä lisäävä tähän asti.
Nimittäin Kirkkosillan ja Jukantuvan sillan väliin on nousemassa korkea möhkäle, joka ei parhaalla tahdollakaan sovi siltojen välillä olevaan matalaan rakennuskantaan.
Kuka halavattu on saanut päähänsä tämmöisen kotikaupunkini parhaan maiseman raiskaamisen ?

Ymmärrän hyvin, että tontinomistaja haluaa rahastaa ja juosta karkuun, kun ei tarvitse olla täällä rumilusta katsomassa mutta että päättäjät, voihan sanonko mitä.

Ei kai vaaleissa ole ehdolla ketään, joka on ollut näin helevetin tyhymä ja päättämässä moisesta? Koitetaan nyt vaaleissa etsiä uusia kasvoja, eihän tästä muuten tule mitään tolokkua. Samoja valtuutettuja taisi olla päättämässä siinä surullisen kuuluisassa kaasuvarastoasiassakin, ei järki tosiaan pahemmin päätä pakota.

Nyt loppuu vuodatukseni, etten hakkaa näppäimistöä hajalle. Onneksi pääsen taas huomenna sivistyksen pariin.
191299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Tehtyä ei saa tekemättömäksi.

Kaikki ne oli yksimielisesti mukana siinä jokimaiseman tuhoamisprosessissa niinkuin taisivat olla siinä toisessakin mainitsemassasi asiassa. Suurinpiirtein samat henkilöt tulevat jatkamaan Lapuan kehitystä ja Lapuan rakastamista edellämainituissa muodoissa. Eikä siinä edes kaikki. Tämäkin möhkäle mitä luutavimmin jää siihen jököttämään yksinään puolityhjänä ties kuinka pitkäksi aikaa lähellä sijaitsevan kaksoisveljensä kanssa.

Eli parempi on, että minimoit visiittisi mielipahaa välttääksesi.

Äänestä
  • Just näin.
    Voi että.

    Äänestä

Että pitää palata Tikantielle

Äänestä
  • jos ei ole mitään asiaa sanottavaksi asti?

    Minusta tuo aloitus kuvaili onnistuneesti omiakin tuntojani siellä Lapualla käydessäni.

    Äänestä

  • kun ei voi enää muiluttaa eikä leimata asiakaspalautetta "väärien vaikuttimien" palautteeksi.

    Tätä "väärät vaikuttimet"-vastausta annettuun palautteeseen viljelivät aivan julkisesti valtuuston istuntosalissa johtava poliitikko ja kylillä johtavat virkamiehet.

    Nyt on tullut sitten kolmaskin vastaus, eli väärä osoite.

    Ai niin, että mikäkö se toinen on ? No rikosilmoitus tietysti, hölmö.

    Äänestä

  • parempi vaieta kirjoitti:

    jos ei ole mitään asiaa sanottavaksi asti?

    Minusta tuo aloitus kuvaili onnistuneesti omiakin tuntojani siellä Lapualla käydessäni.

    jokirantaan on aivan jees. Monet eläkepariskunnat pääsevät asumaan helepommin ja nauttimaan jokimaisemasta keskellä kylää. Tiivis rakentamin tuo huomattavat säästöt aikaamyären ja keskustan palvelutkin säilyvät paremmin, kun on lähiasiakkaita. Työllisyydenkin kannalta rakentaminen on hyvä juttu taistelussa taantumaa vastaan. Yksi rakentaja työllistää välillisesti 10 muuta työntekijää.
    Tämän päivän Ilkassa oli Vanhasen puutarhakaupunkivision tyrmäävä juttu. "Kunnat voivat säästää menoistaan rakennuspaikkojen valinnalla. Tiivis rakentaminen on kunnille edullisempaa kuin hajarakentaminen taajamien ulkopuolelle.

    Ympäristöministeriön mukaan hintaero voi olla 30 vuoden aikana yli 5 000 euroa asukasta kohti.

    Selvästi kalleinta on antaa hajarakentamisen kasvaa suunnittelemattomasti."

    Äänestä

  • demari´ kirjoitti:

    ei oikein ymmärrä omaa hyväänsä. Möhkäleen asunnothan eivät ole tehneet kauppaansa.

    Äänestä

  • pariskunnat kirjoitti:

    ei oikein ymmärrä omaa hyväänsä. Möhkäleen asunnothan eivät ole tehneet kauppaansa.

    on maksut tulleet ajallaan.

    Äänestä

  • demari´ kirjoitti:

    jokirantaan on aivan jees. Monet eläkepariskunnat pääsevät asumaan helepommin ja nauttimaan jokimaisemasta keskellä kylää. Tiivis rakentamin tuo huomattavat säästöt aikaamyären ja keskustan palvelutkin säilyvät paremmin, kun on lähiasiakkaita. Työllisyydenkin kannalta rakentaminen on hyvä juttu taistelussa taantumaa vastaan. Yksi rakentaja työllistää välillisesti 10 muuta työntekijää.
    Tämän päivän Ilkassa oli Vanhasen puutarhakaupunkivision tyrmäävä juttu. "Kunnat voivat säästää menoistaan rakennuspaikkojen valinnalla. Tiivis rakentaminen on kunnille edullisempaa kuin hajarakentaminen taajamien ulkopuolelle.

    Ympäristöministeriön mukaan hintaero voi olla 30 vuoden aikana yli 5 000 euroa asukasta kohti.

    Selvästi kalleinta on antaa hajarakentamisen kasvaa suunnittelemattomasti."

    rakentamattomia kerrostalotontteja yllin kyllin Lapuan eläkeläisten tarpeisiin ja lisää saadaan jos loppuu.

    Ei ollut mitään tarvetta pilata kaikkien lapualaisten tyylikästä keskustaa töräyttämällä yhdelle tontille koko rantarivistä poikkeava mötikkä.

    Ps
    Osoitteeni on Lahdenkatu, ei siis Tikantie. Tänne irti jokirannasta sopii vähän korkeammatkin talot.

    Äänestä

  • piirissä on kirjoitti:

    muuttamaan meidän uuteen asuntoon, josta on näkymä etelään ja länteen. Partsilla on sitten mukava katsoa auringonlaskua jokimaisemassa, eikä matalaotsaisten valituksia enää muistakkaan.

    Äänestä

  • pian jo kirjoitti:

    muuttamaan meidän uuteen asuntoon, josta on näkymä etelään ja länteen. Partsilla on sitten mukava katsoa auringonlaskua jokimaisemassa, eikä matalaotsaisten valituksia enää muistakkaan.

    joku edes ymmärtänyt valittaa mutta kun ollaan niin lampaita ja alistutaan byrokraattien mielivallan alle.
    Yhtä nopeasti sinä jokirantaparvekkeelle olisit päässyt vanhankin kaavan mukaiseen kerrostaloon vaikka joku rohkea valittaja olisi löytynyt ja saanut rakentajan järkiinsä.

    Äänestä

Lapuan keskipaikkaa, vaa mee vaikka jokitiän vartehen tai Simpsiölle, eli siis johonkin rauhallisehen paikkahan, niin kauan kun niitä rauhallisia paikkoja viälä on. Älkää muuten aina mollakko Lapuaa ja lapualaisia, se kalahtaa pian omahan nilkkahan. Kauhavalaaset kyttää......

Äänestä

voi halavatun halavattu, onko nurkkakivi/muut valittajat palakannu jonku opiskelijaplantun kirijoottamaan tänne pehemoosia. ps.kyseenen talo tulee ehkä olemaan lapuan "komein" asuinrakennelma

Äänestä
  • ja korkia kettutarha siinä taloon eressä on?

    Äänestä

Joka asiasta löytyy hyviäkin puolia, tästä möhkäleestä saadaan hyvä varoittava esimerkki.

Selasin keskustelun sisällön ja pelkistettynä näytti tältä:
-asukkaiden kuulemiseen ja päätöksentekoon liittyviä mielipiteitä oli kahdessa vastauksessa
-rumuuteen, kauneuteen tai tarkoituksenmukaisuuteen liittyviä mielipiteitä oli yhdeksässä kommentissa

Hyvä hyvä, 11 mielipidettä itse asiasta.

Ei ollut kuin seitsemän asiaan kuulumatonta kommenttia, joita oletin hiljakkoin TV:stä tulleessa ohjelmassa esiintyneen poliitikon öykkärimäisyyden perusteella tulevan enemmänkin.

Huippu oli tämä "voi halavatun halavattu, onko nurkkakivi/muut valittajat palakannu jonku opiskelijaplantun kirijoottamaan tänne pehemoosia"
Voin vakuuttaa sinulle, että osaan ajatella ihan itse eikä sivistyneessä maailmassa ole kukaan edes yrittänyt tukkia vapauttani sanoa mitä ajattelen.

Moni on vielä äänestämättä. Jos joku puhtaana säilynyt tätä palstaa lukeva ehdokas lukee tämän, niin ilmoittaudu tai julista uutta päätöksentekokulttuuria tilaisuuksissasi, nyt on ainakin minun tuttavapiirini äänet jaossa avointa keskustelua ja asukkaiden kuulemista arvostaville ehdokkaille.

Äänestä
  • Kun lapua tuntuu noin pahalta, niin ei tänne ole pakko tulla edes käymään. Ole siellä sivistyneessä maailmassa ja me täällä asuvat elämme omaa elämäämme. Tuskinpa tarvitsemme sinun mielipiteitä.

    Äänestä

  • elämässä. kirjoitti:

    Kun lapua tuntuu noin pahalta, niin ei tänne ole pakko tulla edes käymään. Ole siellä sivistyneessä maailmassa ja me täällä asuvat elämme omaa elämäämme. Tuskinpa tarvitsemme sinun mielipiteitä.

    että olet kuitenkin täällä kukemassa toisten mielipiteitä ja tarjoamassa omiasikin, vaikka sanojesi mukaan et tarvitse toisten mielipiteitä.

    Olisko vain niin, että pelkästään sinua miellyttävät mielipiteet ovat ainoat oikeat mielipiteet?

    Tynnyrissä kasvamisessa on omat huomattavat vaaratekijänsä siinäkin.

    Äänestä

  • elämässä. kirjoitti:

    Kun lapua tuntuu noin pahalta, niin ei tänne ole pakko tulla edes käymään. Ole siellä sivistyneessä maailmassa ja me täällä asuvat elämme omaa elämäämme. Tuskinpa tarvitsemme sinun mielipiteitä.

    tulemaan niitä aloittajan olettamia oikeita lapualaisia mielipiteitä, kun lyyti pääsi hereille ja löysi kynän. Lisää näitä ja muilutuksia ja.

    Äänestä

  • ihmiset kirjoittavat täällä. Samaa lisää. Minusta näyttää, että uusien ja ennen käyttämättömien ehdokkaitten joukosta löytyy sitä mitä haet, puolueissakin on valinnanvaraa. Vanhat, jo tavoille oppineet voi unohtaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

idea kirjoitti:

Opiskelun lomassa tulin pitkästä aikaa kotikaupunkiini ja kävin tottakai aurinkoisena iltapäivänä kävelyllä kauniissa jokirannassa tai siis, joka on ollut kaunis ja Lapuan viihtyvyyttä lisäävä tähän asti.
Nimittäin Kirkkosillan ja Jukantuvan sillan väliin on nousemassa korkea möhkäle, joka ei parhaalla tahdollakaan sovi siltojen välillä olevaan matalaan rakennuskantaan.
Kuka halavattu on saanut päähänsä tämmöisen kotikaupunkini parhaan maiseman raiskaamisen ?

Ymmärrän hyvin, että tontinomistaja haluaa rahastaa ja juosta karkuun, kun ei tarvitse olla täällä rumilusta katsomassa mutta että päättäjät, voihan sanonko mitä.

Ei kai vaaleissa ole ehdolla ketään, joka on ollut näin helevetin tyhymä ja päättämässä moisesta? Koitetaan nyt vaaleissa etsiä uusia kasvoja, eihän tästä muuten tule mitään tolokkua. Samoja valtuutettuja taisi olla päättämässä siinä surullisen kuuluisassa kaasuvarastoasiassakin, ei järki tosiaan pahemmin päätä pakota.

Nyt loppuu vuodatukseni, etten hakkaa näppäimistöä hajalle. Onneksi pääsen taas huomenna sivistyksen pariin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu