Historia toistaa, toistaa itseään. EU:ssa huseraa pikku touhuajia. Sarkosyy, Kusianski, Persekooni ja täysin kehittömien demokratioiden Viron ja Liettuan johtajat. On se helvetin hienoa kun he toimivat kuin historian hyvin tunnettu tosi pikku, älyllistesti hyvin rajoittunut herra Napoleon. On se vaan perseestä kun ennen saatiin ilmaiseksi kaikki idästä niin miksi nyt yritetään hurskastella, arvostella julkisesti heimoveljiä lahden toisella puolella. No eihän se naton ihannointi saa kuitenkaan mitään lisäarvoa vaan se todistaa raukkamaisuutta, tyhjyyttä, jopa hölmöyttä puuttua meidän suomalaisten yhtenäiseen ajatusmaailmaan. Neuvoksi Teille heimoveljet, viha itään ei tuo teille yhtikäs lisää myötätuntoa lahden toisella puolella. Suomalaiset olemme pitkässä historiassa oppineet tulemaan toimeen itäisen naapurimme kanssa, se on ollut kaikkein tärkein sopimus, yhteistyö, jonka meidän viisas valtiojohto on saanut aikaiseksi.
Napoleon ja EU
Toivoisin
5361
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Viimeksi 80 000 suomalaista ja 250 000 veljeä idässä menetti henkensä. Pientä "nahistelua" näköjään sattuu silloin tällöin ystävien kesken. Tällaiseenkiin näköjään tottuu - vai tottuuko?
Olitko lahtaamassa mukana siellä jossakin
Itsenäisyyttä. Ei tässä naputeltaisi nettiin paskaa, jos ne miehet eivät olisi tehneet tehtäväänsä!
pöksysi, käynyt suihkussa tai saunassa. Karjalassa issäinmaalla käydessäni olen ollut hyvin karjalaisittsain haikea. Olen etsinyt, kulkenut mutaisia teitä ja löytänyt melkein sokean tätini tuntemuksen myötä, issäin maalta rauniot, viinimarjapuskat ja oiken suunnan läheiseen järveen. No persut on perseestä, ymmärrys on viisautta.
http://home.att.net/~david.danner/militaria/bavaria.htm
"Elector Maximilian IV Joseph united all the Wittelsbach lands in 1799 and allied himself with Emperor Napoleon I. Bavaria joined Napoleon's Confederation of the Rhine. In 1806, Napoleon dissolved the Holy Roman Empire."
http://irc-galleria.net/blog.php?nick=Fucusa