Miten kirkostaeroamista voisi

Tällä hetkellä eroaminen käy vilkkaana ja kasvua syntyy vuosi vuodelta. Näköpiirissä olevat Kankaanpään naispappikärhämät, kirkolliskokouksen homosiunausriidat, jne. tulevat kiihdyttämään kirkostaeroamisia varmasti entisestään.

Mutta olisiko olemassa jokin aivan uusi tehokeino eroamisen kiihdyttämiseksi Eroakirkosta.fi -sivuston rinnalle? Esimerkiksi jokin aktiivisesti kirkon hölmöilyistä tiedottava ns. tutkivan journalismin julkaisu. Tai jokin mahdollisuus provosoida kirkkoa riitelemään julkisesti entistä näkyvämmin. Vaikkapa provokaatiomielessä yksityishenkilöinä tehdyt kantelut kapituleihin? Tai änkyräpappien antamien syrjivien lausuntojen (homoista, naispapeista, eronneiden vihkimisistä) julkistaminen ja niistä julkisen älämölön nostattaminen?

Tulipahan pohdittua.
40854
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

tapahtuu. Vapaa-ajattelijoiden ei kannata provosoida lisää. Kirkko hoitaa markkinoinnin omista verovaroistaan, siis on eroakirkosta.fi ja eroakirkosta.info:n tärkein agitaattoi.

Äänestä
  • provosoinnista puhut?

    Äänestä

  • räpsy kirjoitti:

    provosoinnista puhut?

    oli liikaa!

    Äänestä

  • "lisää" sana kirjoitti:

    oli liikaa!

    Parhain keino lisätä vapaa-ajattelijoiden eroamislukuja on käydä vaikka joka päivä klikkaamassa eroakirkostafi sivujen eroamisnappulaa. Voit erota vaikka 30 krt. kuukauden aikana. Tämä luonnollisesti lisää eroakirkostafi sivun uusia tiedotteita.

    Äänestä

  • Faktio kirjoitti:

    Etkö usko, että rakas kirkkosi pysyy pystyssä ilman ihmisiä, jotka eivät usko evankelis-luterilaisesti?

    Äänestä

  • Faktio kirjoitti:

    Parhain keino lisätä vapaa-ajattelijoiden eroamislukuja on käydä vaikka joka päivä klikkaamassa eroakirkostafi sivujen eroamisnappulaa. Voit erota vaikka 30 krt. kuukauden aikana. Tämä luonnollisesti lisää eroakirkostafi sivun uusia tiedotteita.

    Oot Faktio mun idoli...

    Rege Satanas veljeni...

    olla noin tyhmä. Surullista.

    Äänestä

  • ürpå kirjoitti:

    Oot Faktio mun idoli...

    Rege Satanas veljeni...

    No, montako kertaa ehdit klikata sitä eroakirkostafi linkkiä? Ajattele, jokainen kerta näkyy erotilastossa ja saatte siitä uuden uutisen aiheen.

    Äänestä

  • Faktio kirjoitti:

    No, montako kertaa ehdit klikata sitä eroakirkostafi linkkiä? Ajattele, jokainen kerta näkyy erotilastossa ja saatte siitä uuden uutisen aiheen.

    viimeistään silloin kun kirkko julkistaa omat toteutuneet ero- ja liittymislukunsa??

    Mitä kuvittelet vapareitten sillä saavuttavan, että nyt muutaman kk:n ajan he valehtelisivat eroajien määrän??

    Äänestä

  • jäisi kiinni kirjoitti:

    ovat myös väestörekisterikeskuksessa.

    Äänestä

  • Faktio kirjoitti:

    No, montako kertaa ehdit klikata sitä eroakirkostafi linkkiä? Ajattele, jokainen kerta näkyy erotilastossa ja saatte siitä uuden uutisen aiheen.

    Olen klikannut kerran elämässäni ko. sivuilta... Yksi elämäni parhaita päätöksiä.

    Että anteeks ny kamalasti kun pilasin provoilus sen osalta.

    Äänestä

  • jäisi kiinni kirjoitti:

    viimeistään silloin kun kirkko julkistaa omat toteutuneet ero- ja liittymislukunsa??

    Mitä kuvittelet vapareitten sillä saavuttavan, että nyt muutaman kk:n ajan he valehtelisivat eroajien määrän??

    He saavat kaipaamaansa julkisuutta ja täälläkin palstalla muutama vaparievankelista iloisena hehkuttaisi uusia erotilastoja.

    Äänestä

  • Faktio kirjoitti:

    Parhain keino lisätä vapaa-ajattelijoiden eroamislukuja on käydä vaikka joka päivä klikkaamassa eroakirkostafi sivujen eroamisnappulaa. Voit erota vaikka 30 krt. kuukauden aikana. Tämä luonnollisesti lisää eroakirkostafi sivun uusia tiedotteita.

    vähentää kirkon jäsenmäärää, joka on koko ajan laskeva? Jos näin, niin kirkon on täytynyt laskea varmaan ihmisiä moneen kertaan jäsenikseen.

    Eikö uskovaisilla ole minkäänlaista moraalia tuon valehtelun suhteen?

    Äänestä

  • Faktio kirjoitti:

    He saavat kaipaamaansa julkisuutta ja täälläkin palstalla muutama vaparievankelista iloisena hehkuttaisi uusia erotilastoja.

    Vapareitten tavoitteena on erottaa kirkko myös käytännössä valtiosta pitkällä aikavälillä. Ei todellakaan olisi heidän etujensa mukaista valehdella erolukuja.

    Sitäpaitsi, vaparit ovat jo useiden vuosien ajan tiedottaneet pitkin vuotta kirkosta eroamisen etenemisestä REHELLISESTI, kuten jokainen voi väestörekisterikeskuksen ja kirkon tiedoista tarkistaa. Miksi tämä linja nyt yhtäkkiä olisi todella lyhytnäköisen "hehkuttamisen" takia muutettu?

    Pystyykö uskonhullu loogiseen ajatteluun lainkaan? Mistä järjettömät syytökset eromäärien paisuttelusta oikein kumpuavat?

    Äänestä

  • ürpå kirjoitti:

    Olen klikannut kerran elämässäni ko. sivuilta... Yksi elämäni parhaita päätöksiä.

    Että anteeks ny kamalasti kun pilasin provoilus sen osalta.

    Nythän sä voit käydä vaikka kerran päivässä klikkaamssa, niin saatte tilastoja loppuvuodeksi hienommaksi.

    Äänestä

  • Faktio kirjoitti:

    Nythän sä voit käydä vaikka kerran päivässä klikkaamssa, niin saatte tilastoja loppuvuodeksi hienommaksi.

    Ei mua tarvi teititellä... :)

    Ja muutenkin kannatan rehellisyyttä... Se onkin yksi suurimmista syistä miksi vastustan krisseleiden kaksinaismoraalia.

    Äänestä

  • Faktio kirjoitti:

    He saavat kaipaamaansa julkisuutta ja täälläkin palstalla muutama vaparievankelista iloisena hehkuttaisi uusia erotilastoja.

    on se vaan iloista meininkiä, kun valtionkirkon etuoikeuset loppuvat.

    Äänestä

  • Faktio kirjoitti:

    Nythän sä voit käydä vaikka kerran päivässä klikkaamssa, niin saatte tilastoja loppuvuodeksi hienommaksi.

    siitä muutu, vaikka kuinka klikkailisi.

    Sinä olet tuon päähänpinttymäsi kanssa ihan yhtä hukassa kuin siinä, että yrittäjän muka ei tarvitse maksaa yhteisöveroa, jos ei halua.

    Äänestä

  • räpsy kirjoitti:

    siitä muutu, vaikka kuinka klikkailisi.

    Sinä olet tuon päähänpinttymäsi kanssa ihan yhtä hukassa kuin siinä, että yrittäjän muka ei tarvitse maksaa yhteisöveroa, jos ei halua.

    Jospa väännetään sulle rautalangasta se yhteisöverojuttu. Jos et tuota tajua, niin en voi kuin pahoitella ***********.

    -Kuten kaikki tietää niin yhtiömuodoista osakeyhtiö ja osuuskunta maksaa yhteisöveroa.

    - Kommandiittiyhtiö ja avoinyhtiö ovat verotuksessa vain laskennallisia, niiden tulos lasketaan yhtiömiehelle ansiotuloksi ja/tai pääomatulokseksi. Kumpikaan ei maksa yhteisöveroa.

    - Omistaja-yrittäjä voi ottaa koko firman tuloksen palkkana ja maksaa siitä ansiotuloveron. Tällöin yritykselle ei jää verotettavaa tulosta eikä yhteisöveroa.

    - yrittäjä voi harjoittaa yritystoimintaa kommandiittiyhtiönä tai avoimena yhtiönä, jolloin se ei maksa yhteisöveroa oli tulos kuinka suuri tahansa.

    - Toiminimi yrittäjän tulos jaetaan ansiotuloksi ja pääomatuloksi. Toiminimi ei maksa yhtisöveroa vaikka tulos olisi kuinka suuri tahansa.

    http://www.vm.fi/vm/fi/10_verotus/03_elinkeinoverotus/01_yhteisovero/index.jsp

    http://www.eroakirkosta.info

    ole hoksannut Nokialle kertoa. Se firma kun maksoi männävuonna 20 miljoonaa euroa kirkolle yhteisövero-osuutena.

    Muuten, kauankos sinun firmasi on ollut pystyssä ja paljonko on liikevaihto?

    Äänestä

  • tuotakaan kirjoitti:

    ole hoksannut Nokialle kertoa. Se firma kun maksoi männävuonna 20 miljoonaa euroa kirkolle yhteisövero-osuutena.

    Muuten, kauankos sinun firmasi on ollut pystyssä ja paljonko on liikevaihto?

    No, sä et sittenkään tainnut ymmärtää luettua, mutta eihän se ihme ole.

    Äänestä

Pitäisi saada mukaan isoja nimiä kampanjaan jolla pyritään rajoittamaan eroamisen helppoutta.

Äänestä
  • hieroa rauhaa.

    Kirkostaeroamiseen pitää jokaisen henkilökohtaisesti ilmoittautua kirkkoherranviraston tädille. Täti tietää mikä on "lapselle" parasta.

    Vaikeammat tapaukset hoidetaan koulutuskeskuksessa rippikoulun kertauskurssilla. JOs tämäkään ei auta niin ero astuu virallisesti voimaan.

    Äänestä

voisi olla melkoisen tehokasta.

Normaali tapakrisseli luottaa ja ajattelee KUA:n toiminnasta hiukan toista kuin mikä on totuus.

Sen valkeneminen suurille massoille aiheuttaisi välittömästi merkittävän määrän eroamisia.

Äänestä
  • Ulkoministeriön mielestä http://www.kua.fi toiminta on erittäin tehokasta varojen käyttöä.

    Äänestä

  • Faktio kirjoitti:

    Ulkoministeriön mielestä http://www.kua.fi toiminta on erittäin tehokasta varojen käyttöä.

    Lähde?

    valtiovalta sen rahoittaa. Eli veronmaksajat. Paitsi sinä, joka olet firmasi toiminnan saanut niin järkevälle tolalle, että se ei tuota voittoa, joten sen ei tavitse maksaa yhteisöveroakaan.

    Sinulla on vielä pitkä matka Nalle Wahlroosin peesissä Linnan juhliin. Hän osaa ryöstämisen, mistä sinulla on vasta aavistus. Ja sekin täysin väärä.

    Inhoan koko Kua:a nykyään, kun menivät sotkeutumaan BB-ohjelmaan. Saatan erota sen takia kirkosta, koska en halua, että verovarojani käytetään BB ajalla mainostamiseen.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    valtiovalta sen rahoittaa. Eli veronmaksajat. Paitsi sinä, joka olet firmasi toiminnan saanut niin järkevälle tolalle, että se ei tuota voittoa, joten sen ei tavitse maksaa yhteisöveroakaan.

    Sinulla on vielä pitkä matka Nalle Wahlroosin peesissä Linnan juhliin. Hän osaa ryöstämisen, mistä sinulla on vasta aavistus. Ja sekin täysin väärä.

    Kössönöm, etkö vieläkään ymmärrä sitä että tuottavan yrityksen omistaja-yrittäjän ei tarvitse maksaa yhteisöveroa, jos niin päättää. Se ei ole tosin järkevää mutta laillista.

    Onhan se hyvä että suomi pitää kiinni kansainvälisistä lupauksistaan kehitysavun suhteen. Sitä tosin en tajua miksi venäjää pitää tukea 20 miljoonalla eurolla.

    Äänestä

Kirkkohan on nykyään pelkkä parodia entisestä itsestään. Sen takia se mokaa koko ajan itse, eikä siitä muut edes voi tehdä parodiaa.

Antaa pippien ja pappien hoitaa homma, hyvinhän se näkyy sujuvan. Näkyy eropiikeissä jatkuvasti.

Äänestä
  • Niin Jukka se siellä kirkon Pääesikunnassa käännytti minut, kun olin vähällä liittyä takaisin.

    Äänestä

Johonkin kotikatuun olisi hyvä saada empaattinen ateisti. Vielä parempi olisi jos sitä kiusaisi kunnon kristitty.

Inhoittava pappi teeveesarjaan olisi kova sana.

Äänestä

  • Faktio kirjoitti:

    http://www.erokirkosta.info vieläkin parempia pointteja. Sivulla voit myös liittyä kirkon jäseneksi.

    vai miksi tuota linkkiä koko ajan tänne tunget?

    Sinunlaisesi tosin edesauttavat kirkostaeroamista, sillä kukapa haluaisi tulla rinnastetuksi pölvästeihin.

    Äänestä

  • räpsy kirjoitti:

    vai miksi tuota linkkiä koko ajan tänne tunget?

    Sinunlaisesi tosin edesauttavat kirkostaeroamista, sillä kukapa haluaisi tulla rinnastetuksi pölvästeihin.

    on kuin punainen vaate nettiyhteisössä liikkuvalle väelle. Varsinkin nuoret eroavat AIVAN varmasti eroakirkosta.fi -sivun kautta. Ja sitä hanakammin, mitä enemmän Fucktio painostaa tota kirkon säälittävää kopiosaittia.

    Äänestä

  • Kirkon piraattisivusto kirjoitti:

    on kuin punainen vaate nettiyhteisössä liikkuvalle väelle. Varsinkin nuoret eroavat AIVAN varmasti eroakirkosta.fi -sivun kautta. Ja sitä hanakammin, mitä enemmän Fucktio painostaa tota kirkon säälittävää kopiosaittia.

    sinänsä minulle kuulu, mutta tuosta faktiosta saa sellaisen kuvan, että hän on nuori ja taipuvainen pullisteluun vailla minkäänlaisia edellytyksiä älykkääseen keskusteluun. Voin olla toki väärässäkin.

    Ehkä hän onkin vanha mies, jota vituttaa se, että ei sitä omaa yritystä pystynytkään perustamaan ja siten kannattamaan piispojen palkankorotuksia yhteisöveron muodossa.

    Äänestä

  • räpsy kirjoitti:

    vai miksi tuota linkkiä koko ajan tänne tunget?

    Sinunlaisesi tosin edesauttavat kirkostaeroamista, sillä kukapa haluaisi tulla rinnastetuksi pölvästeihin.

    Eikö se ole sitten sinun kannalta hyvä asia, jos se helpottaa kirkosta eroamiseen?

    Se on totta, harva haluaa rinnastua pölvästeihin, ja siksi tuolla sivulla http://www.eroakirkosta.info on asiallista tietoa kirkkoon kuulumisesta ja mitä kirkko tekee. Jos kokee tehneensä pölvästin ratkaisun niin siellä voi myös liittyä takaisin kirkkoon.

    Äänestä

Ne kenellä on ylimääräistä rahaa ja halua tukea tätä hienoa vapaa-ajattelijoiden yhdistystä, kannattaisi ottaa heihin yhteyttä ja neuvotella sopimus, jossa kaikki lahjoitusrahat käytetään Eroa kirkosta.fi-sivun mainostamiseen.

Äänestä
  • Puskaradio toimii ja kirkko hoitaa mallikkaasti loput.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

boostata? kirjoitti:

Tällä hetkellä eroaminen käy vilkkaana ja kasvua syntyy vuosi vuodelta. Näköpiirissä olevat Kankaanpään naispappikärhämät, kirkolliskokouksen homosiunausriidat, jne. tulevat kiihdyttämään kirkostaeroamisia varmasti entisestään.

Mutta olisiko olemassa jokin aivan uusi tehokeino eroamisen kiihdyttämiseksi Eroakirkosta.fi -sivuston rinnalle? Esimerkiksi jokin aktiivisesti kirkon hölmöilyistä tiedottava ns. tutkivan journalismin julkaisu. Tai jokin mahdollisuus provosoida kirkkoa riitelemään julkisesti entistä näkyvämmin. Vaikkapa provokaatiomielessä yksityishenkilöinä tehdyt kantelut kapituleihin? Tai änkyräpappien antamien syrjivien lausuntojen (homoista, naispapeista, eronneiden vihkimisistä) julkistaminen ja niistä julkisen älämölön nostattaminen?

Tulipahan pohdittua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu