Kumpa pääsisi

köyhien palstoilta joskus ja jaksaisi lukea noita normaaleja keskusteluita puutarhan hoidosta ja kaikesta muustakin normaalista, joka kuuluu tavallisen ihmisen tavalliseen elämään. Pois tästä toivottomuuden suosta, jossa toinen yrittää kannustaa toistaan selviämään hengissä vielä vähän aikaa.
Tavallinen ihminen lukee tavallisia lehtiä, katsoo tavallista telkkaria ja tapaa tavallisia ystäviään sekä syö tavallista ruokaa. Hän käy vaatekaupassa kun vaatteet menevät huonoiksi, hän käy ruokakaupassa kun ruoka loppuu. Hänelle elämä on itsestään selvää, tavallista elämää. Hän ei ehkä edes tiedä olevansa onnellinen ihminen. Sellainen minäkin haluaisin vielä kerran olla jälleen, valittää tienpidosta ja kouluruoasta, sen sijaan, että valittaisin ja ajattelisin kaiken aikani vain ja ainoastaan perheeni toimeentuloa niin, että kaikki muu jää pimeään.
6623
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Jos se yhtään lohduttaa, niin et ole yksin. Täällä ajattelen ihan samoja aatoksia. Ja meitä on varmasti paljon.
Siitä huolimatta on huolinensa niin yksin :/

Onneksi on nuo lapset tuomassa elämään edes jotain valoa.

Äänestä
  • Luin aamulla Hesarin sivuja, ja totesin meidän kahden työkyvyttömyyseläkkeellä olevan elävän köyhyysrajan alapuolella.

    Ei siis ihme, että osaamme iloita eilisestä tölkki-ja suppilovahvero saaliistamme.
    Muun köyhyyden lisäksi on taloyhtiön remonttivelka ja autolaina (ilman autoa emme liikuntarajoitteisina tule toimeen).
    Silti jaksamme iloita ja pyörimme muillakin sivustoilla, luemme lehtien sivustoja, talouspolitiikan uutisia, terveyssivustoja jne.
    Ei köyhyyskään estä elämästä.

    Samassa veneessä! Näin totesi myös fysioterapeuttini (Kelan korvaama), joka suree heidän pari vuotta sitten tekemää omakotitalon ostoa.
    Ensin laina-aika oli 10 vuotta, nyt jo 27 vuotta.
    He maksavat vain korkoja, mikään ei tule omaksi, myydä ei voi, ja molemmat ovat töissä.

    Ei ainoastaan perusköyhät ole huonossa jamassa, samassa tilanteessa on moni työssäkäyvä hyvätuloinenkin!

    Ei surra, vaan eletään!

    Äänestä

Olen yh-äiti - olen laskenut, että tosiasiallinen tilanteeni oikeuttaisi toimeentulotukeen. MUTTA Vanhempi lapsi odottaa pääsyä armeijaan, tekee kutsuttaessa töitä, saa palkan lisäksi satunnaisesti toimeentulotukea; vaadin ruokarahaa ja bensarahaa, mutta aina ei voi, koska siirtäisin samalla jatkuvan kituuttamisen nuorelleni. Hänelläkin on mielestäni oikeus käydä kavereidensa kanssa harrastuksissa ja viihteellä. Kukahan maksaa ruuat viikonloppuisin, kun nuori on armeijassa?? Ja aiheutuupa siitä nuoresta muitakin kuluja: asuminen, pyykkihuolto, hygienia, bensa ym. (lapsen isä ei tällaista tajua). Jos rahat on loppu, niin äidin puoleenhan sitä käännytään.

Toinen nuori on ammattikoulussa, opintoraha 90 e/kk. Vaadin, että maksaa tuosta rahasta opintomenot ja bussilipun sekä ostaa vaatteet. Isä maksaa elatustuen 170e/kk. - Nyt kun lapsi on työharjoittelussa raksalla, vaatii äärimmäisiä ponnistuksia, että saan hänelle päivittäin eväät niukasta ruokabudjetistamme.

Pienten lasten vanhemmilla ei ole aavistustakaan, mikä on edessä, kun tulee ero, lapsilisä loppuu, elatusapu loppuu - ja nuoret vaatisivat eniten panostusta.

Olin työkavereiden kanssa koulutuspäivillä. Oli turhauttavaa kuljeskella viinakaupoissa, kaupoissa ja toreilla, kun ei todellakaan ollut varaa ostaa yhtään mitään.

Äänestä
  • ei voi kulkea kadulla lojuvaa panttitölkkiä ohi vaikkei olisikaan sopivaa kassia mihin sitä sujuttaisi. Ei voi törsätä rahaa kahvioihin ym. Kävin hyvän tutun kanssa kupposella kahvilassa ja järkytyin sen hintatasosta kuppi teetä 2,20 ja pieni pulla 2,40. En kuitenkaan kehdannut sanoa että tuossahan menee koko mun päivän ruokaraha. Harmitti. En myöskään koskaan mene elokuviin tai raflaan kun ne maksaa niin tolkuttomasti.

    Äänestä

  • kestopihi kirjoitti:

    ei voi kulkea kadulla lojuvaa panttitölkkiä ohi vaikkei olisikaan sopivaa kassia mihin sitä sujuttaisi. Ei voi törsätä rahaa kahvioihin ym. Kävin hyvän tutun kanssa kupposella kahvilassa ja järkytyin sen hintatasosta kuppi teetä 2,20 ja pieni pulla 2,40. En kuitenkaan kehdannut sanoa että tuossahan menee koko mun päivän ruokaraha. Harmitti. En myöskään koskaan mene elokuviin tai raflaan kun ne maksaa niin tolkuttomasti.

    on tulossa minustakin. Kohta säästän mitä omituisimmissa asioissa.
    Nuo kahvit ja pullat kahvioissa alkavat olla taakse jäänyttä elämää, aiemmin kummasti kahden sokeripalan pakkauksia tarttui käteen kaksi, vaikka en sokeria käytäkkään, mutta vieraat käyttävät. Liekö rikos?
    Tyhjän tölkin ohi en kävele, mukana aina muovipussi ja autossa pari.
    Kiukuttelen, kun huomasin muovisen etikkapullon olevan kierrätykseen kelpaamaton.
    Jopa wc-paperin käyttöäni tarkkailen, ketschupin loput huuhtelen kastikkeeseen jne.
    Rahaa se on senttikin, saati viisi.
    Ehkä saituus jossakin muodossa astuu elämään, kun sentit venyvät tai loppuvat välillä kokonaan, euroista puhumattakaan.
    Hymy ja iloisuus, avuliaisuus ovat ilmaisia asioita!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pois täältä kirjoitti:

köyhien palstoilta joskus ja jaksaisi lukea noita normaaleja keskusteluita puutarhan hoidosta ja kaikesta muustakin normaalista, joka kuuluu tavallisen ihmisen tavalliseen elämään. Pois tästä toivottomuuden suosta, jossa toinen yrittää kannustaa toistaan selviämään hengissä vielä vähän aikaa.
Tavallinen ihminen lukee tavallisia lehtiä, katsoo tavallista telkkaria ja tapaa tavallisia ystäviään sekä syö tavallista ruokaa. Hän käy vaatekaupassa kun vaatteet menevät huonoiksi, hän käy ruokakaupassa kun ruoka loppuu. Hänelle elämä on itsestään selvää, tavallista elämää. Hän ei ehkä edes tiedä olevansa onnellinen ihminen. Sellainen minäkin haluaisin vielä kerran olla jälleen, valittää tienpidosta ja kouluruoasta, sen sijaan, että valittaisin ja ajattelisin kaiken aikani vain ja ainoastaan perheeni toimeentuloa niin, että kaikki muu jää pimeään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu