luotettavaa todistetta joka kelpaisi kriittisessä ja tieteellisessä käsittelyssä sellaiseksi, puolueellisten evoluuttion analyysit eivät ikävä kyllä kelpaa. Vain kreationisti voi tarkastella puolueettomasti koska hän ei ole maailmanlaajuisen eksytyksen vallassa, jonka Jumala antaa tulla uskottomille siis ja luulen että evoluutio on joku osa sitä jottei kansa sortuisi epäjumalanpalvontaan jne.
Evoluutio on vale
ei ole ainuttakaan
4291
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Taitaa painaa jeesus-känni päälle, kun noin sekaisin olet.
En ole asiaan kovin syvällisesti ehkä perehtynyt, mutta fiilispohjalta kuvittelisin, että evoluutiolle löytynee enemmän tieteellisiä todisteita kuin sille, että olisi olemassa jokin jumaluus kaiken takana :)
Mikäli pystyt latomaan tiskiin "luotettavia todisteita jotka kelpaisivat kriittisessä ja tieteellisessää käsittelyssä sellaisiksi", jotka selittävät nykyisen biodiversiteetin ja lajien kehityksen paremmin kuin nykyinen evoluutioteoria, olemme kuuntelemassa.
"ei ole ainuttakaan luotettavaa todistetta joka kelpaisi kriittisessä ja tieteellisessä käsittelyssä sellaiseksi, puolueellisten evoluuttion analyysit eivät ikävä kyllä kelpaa."
Paitsi että niitä on lukemattomia, ne on esitelty täälläkin moneen moneen kertaan, ne kelpaavat tasan tarkkaan kriittisessä ja tieteellisessä käsittelyssä, ovat kelvanneet jo viimeiset 150 vuotta (olkootkin että suurin osa todistusaineistosta on tätä nuorempia löytöjä). Mikään väittämässäsi ei siis pidä paikkansa.
"Vain kreationisti voi tarkastella puolueettomasti"
Ilmeisesti sinusta oikeusjutussa tuomariksi ja valamiehistöksi kelpaavat ihmiset jotka ovat käsiteltävässä jutussa syytettäviä. Ei se kuules sillä lailla mene että "minä olen puolueeton koska olen mielestäni oikeassa".
Se, että osaat väittää mustaa valkoiseksi ja vielä itsekin uskoa väärän väittämäsi ei muuta tosiasioita. Onnea kuitenkin valitsemallasi tiellä.