USA:n ei tarvitse

Vaikuttaa siltä, että USA:n ei tarvitsekaan vähentää miehitysjoukkojaan Irakissa. Irakilaiset hoitavat sen pikkuhiljaa itse:

http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/artikkeli/1066373788225

Tällainen sissisota ei olisi mahdollista ilman kansan laajaa tukea. Jos suomessa tapettaisiin poliisi päivässä, olisi tekijät nopeasti saatu kiinni, koska ihmiset antaisivat kaiken tukensa ja vihjeensä poliisille. Toisin on Irakissa. Tekijöitä ei saada kiinni, vaikka maa on käytännössä poliisivaltio. Siihen ei ole muuta selitystä kuin se, että kansa suojelee sissejään.
14499
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Palaa maanpinnalle Arja. Lähes kuuden kuukauden aikana irakilaiset ovat mainostamallasi "sissisodalla" saaneet satakunta amerikkalaista hengiltä maassa joka on pinta-alaltaan Ranskan kokoinen(!). Vaikka Ylemme jostain syystä raportoikin jokaisen kaatuneen, ei vielä kannata lähteä hurraamaan. Vastarinnan kuva ei ole kovinkaan järjestäytynyt mitä ilmentää parhaiten se että tuhoisimmat iskut ovat kohdistuneet YK:n henkilökuntaan ja toisiin irakilaisiin...

Henkilöstötappiot tuskin liikuttavat amerikkalaisia jotka olivat todennäköisesti varautuneet Irakin sodan yhteydessä muutamien tuhansien miesten menetykseen. Kuten tiedämme vain satakunta amerikkalaista kaatui kolme viikkoa kestäneen sodan aikana irakilaisten "urhean" vastarinnan seurauksena. Saman verran amerikkalaisia sotilaita kuoli sodan aikana liikenneonnettomuuksissa... Itse asiassa mahtipontisten puheiden jälkeen (koominen Ali) nolompaa tappiota saa historiasta hakea.

Sen sijaan miehityksen aiheuttamat miljardiluokan kulut ovat pehmittäneet amerikkalaiset hakemaan tukea YK:lta ja Natolta. Tähän mennessä halukkaita kumppaneita on löytynyt niukasti. Irakin kriisin yhteydessä amerikkalaiset ovat joutuneet oppimaan kantapään kautta että liittolaiset kannattaa hankkia ennen sotaa, ei sen jälkeen. Vaikka USA on ainoa supervalta eivät senkään sotilaalliset resurssit ole rajattomat veronmaksajien rahoista puhumattakaan. Juuri tästä syystä USA tulee melkoisella varmuudella vetäytymään Irakista viimeistään kahden vuoden kuluttua, ehkä aikaisemminkin. Sen on kuitenkin sitä ennen pakko vakauttaa maa tai sotatoimet ovat valuneet hukkaan. Kyseessä on suurvallan arvovalta.

Saddam Husseinin Irak oli poliisivaltio sanan täydessä merkityksessä. Parista miljoonasta uhrista huolimatta sillä näyttää riittävän kannattajia Suomessa saakka. Mikä ratkaisu olisi jättää irakilaiset taistelemaan keskenään maassa joka on raunioina?

Äänestä
  • ..yksikin henkilö suomesta, joka sanoo kannattavansa saddamia. Minä osoitan sinulle ennen sitä valehtelijan ja ihmisen, joka ei ajattele omilla aivoillaan, vaan toistaa täällä pilkulleen jumalansa W.Bushin puheita. Sinä löydät tämän henkilön, kun katsot peiliin. Sinun ei edes kannattaisi kirjoitella tänne, koska sinulla ei ole mitään sanottavaa, jota emme voisi lukea bushin puheista. Yhtään omaa ajatusta et ole tähän mennessä esittäny, ei yhtään omilla aivoilla ajateltua, olet kuin nauhuri, joka toistaa bushin puheita. Kaltaisiasi mustavalkoisesti, yksisilmäisesti ja hyväuskoisesti ajattelevia on tuoreen tutkimuksen mukaan suomessa 5% väestöstä.

    Äänestä

  • Arja kirjoitti:

    ..yksikin henkilö suomesta, joka sanoo kannattavansa saddamia. Minä osoitan sinulle ennen sitä valehtelijan ja ihmisen, joka ei ajattele omilla aivoillaan, vaan toistaa täällä pilkulleen jumalansa W.Bushin puheita. Sinä löydät tämän henkilön, kun katsot peiliin. Sinun ei edes kannattaisi kirjoitella tänne, koska sinulla ei ole mitään sanottavaa, jota emme voisi lukea bushin puheista. Yhtään omaa ajatusta et ole tähän mennessä esittäny, ei yhtään omilla aivoilla ajateltua, olet kuin nauhuri, joka toistaa bushin puheita. Kaltaisiasi mustavalkoisesti, yksisilmäisesti ja hyväuskoisesti ajattelevia on tuoreen tutkimuksen mukaan suomessa 5% väestöstä.

    "Osoita minulle ...yksikin henkilö suomesta, joka sanoo kannattavansa saddamia".

    Hitaammallekin on selvää että jos amerikkalaiset eivät olisi aloittaneet sotatoimia Irakissa Saddam Hussein ja hänen tappajansa istuisivat vielä vallassa. Siinäkö oli hallitus joka toi tavallisille irakilaisille vaurautta ja ihmisoikeuksia? Sodan vastustaminen pelasi de facto Saddamin pussiin halusivatpa vastustajat sitä tai eivät.

    Itse olet jälkisuomettuneen suomalaisen tiedotusilmaston ja Ylen yksipuolisen uutisoinnin uhri. Kirjoituksissasi kiistanalaisesta asiasta unohdat tietoisesti muihin johtopäätöksiin osoittavat faktat. Yleensä tällöin puhutaan propagandasta.

    Jos osoitat minun olevan väärässä tosiasioilla perustellen niin olen valmis muuttamaan mielipidettäni. Niitä faktoja en vaan ole vielä nähnyt, sen sijaan amerikkalaisvihan lietsomista senkin edestä...

    Äänestä

  • Atomic Tom kirjoitti:

    Tutustu nyt aluksi vaikka USA:n energiapolitiikkaan ja siihen liittyvän energiapolittiseen selontekoon ennen vuotta 2001. Sitten voit tutustua USA:n kansallisen turvallisuuden strategiaan sekä siihen liittyviin asiakirjoihin. Linkkejä en viitsi laittaa, kun ne ovat olleet kymmeniä kertoja esillä. Se aineisto osoittaa sinun olevan väärässä ja jopa USA:n itse todistavan sinua vastaan virallisissa raporteissaan ja strategioissaan. Sinä et ole halunnut niihin tutustua tai sitten et osaa sen vertaa englantia, että olisit voinut. Niin tai näin, nuo asiat ovat olleet kymmeniä kertoja esillä.

    " Hitaammallekin on selvää että jos amerikkalaiset eivät olisi aloittaneet sotatoimia Irakissa Saddam Hussein ja hänen tappajansa istuisivat vielä vallassa. Siinäkö oli hallitus joka toi tavallisille irakilaisille vaurautta ja ihmisoikeuksia? Sodan vastustaminen pelasi de facto Saddamin pussiin halusivatpa vastustajat sitä tai eivät. "

    Se ei silti merkitse samaa kuin Saddamin kannattaminen. Ja muita vaihtoehtojakin olisi ollut. Ensinnäkin Unicefin mukaan 500.000-1000.000 irakilaista on kuollut persianlahden sodan jälkeen sen vuoksi, että silloin tuhottiin täysin tarpeettomasti irakin vedenpuhdistuslaitokset ja muuta siviilielämän kannalta olennaista infrastruktuurista toimintoa sekä sitä seuranneen taloussaarron seuraksena, jossa estettiin Irakia hankkimasta siviilielämän tarpeita, ei yksin aseita.

    Irak on de facto siirtynyt tyranniasta toiseen. Oman maan dikattorin sijasta maan on nyt vallannut itsekäs, omia etuja ajava ryöstäjävaltio, jolla ei ole aikomustakaan sallia Irakiin todellista demokratiaa. Tämän ovat jo enemmistö sivistyneen maailman ihmisistä ymmärtäneet. USA:n itsekkäiden motiivien käsittäminen on siellä suurinta missä lukutaito on suurinta.

    Vai syntilistoja sitä nyt heitellään. Jatketaan siitä sitten. Maailmanpolitiikka on raakaa ja siinä on amerikkalaisten lisäksi monta toimijaa. Jotta kuva ei jäisi näin yksipuoliseksi niin kerrotaanpa eräästä toisesta suurvallasta ja sen politiikasta...

    Venäjä ei ole ratifioinut Kioton sopimusta ja silläkin on ennaltaehkäisevän iskun strategia aivan kuten amerikkalaisillakin. Lisäksi Venäjä käy seitsemättä vuotta äärimmäisen julmaa sotaa Tshetsheniassa. Luepa esimerkiksi Amnestyn aluetta koskeva raportti. Se kertoo siviiliväestön järjestelmällisestä vuosia jatkuneesta terrorisoinnista ja uutissulusta jonka vuoksi meille ei kerrota mitään maan todellisesta tilanteesta. Tshetshenian sodassa on kuollut moninkertaisesti enemmän siviilejä kuin Irakin sodassa. Mikset koskaan tuomitse venäläisten toimia?

    "Se ei silti merkitse samaa kuin Saddamin kannattaminen. Ja muita vaihtoehtojakin olisi ollut. Ensinnäkin Unicefin mukaan 500.000-1000.000 irakilaista on kuollut persianlahden sodan jälkeen sen vuoksi, että silloin tuhottiin täysin tarpeettomasti irakin vedenpuhdistuslaitokset ja muuta siviilielämän kannalta olennaista infrastruktuurista toimintoa sekä sitä seuranneen taloussaarron seuraksena, jossa estettiin Irakia hankkimasta siviilielämän tarpeita, ei yksin aseita".

    Saddam Hussein itse aloitti Persian lahden sodan vuonna 1991 hyökkäämällä itsenäiseen YK:n jäsenmaahan Kuwaitiin. Etpä tainnut paljonkaan kiivailla kuwaitilaisten puolesta...
    Mitä tulee tyrannian korvaamiseen toisella niin on liian varhaista sanoa minkälaisen hallinnon Irak tulee saamaan. Se riippuu amerikkalaisten lisäksi ennenkaikkea irakilaisista itsestään. Miehitysjoukothan eivät jää maahan pysyvästi. Irakilaisten pitäisi oppia sietämään erilaisia mielipiteitä ja kohtelemaan eri etnisiä ryhmiään tasapuolisesti. Esimerkit arabimaailmasta eivät ole rohkaisevia mutta katsotaan ensin ennenkuin tuomitaan.

    No nyt naulitsit itsesi lopullisesti. Luettelit Venäjän syntejä ja latelit tuomioitasi sen pahoista teoista. Miksi et tuomitse USA:a samanlaisista tekosista?

    Kysyit, miksi en meuhkaa noista venäjän tekosista. Syy on selvä. Koska, kuten itse olet kirjoittanut "USA on ainut supervalta" ja "USA on ainut valtio, jolla on resurssit käydä sotaa toisella puolella maapalloa" jne. Juuri sen vuoksi, koska USA on se maa, jolla on resurssit ja joka käyttää niitä niin, että se vaarantaa koko maailman turvallisuuden.

    Venäjä on koko ajan potentiaalinen uhka suomelle, vaikka tällä hetkellä ei siltä tuntuisikaan. Sen vuoksi EU:n on rakennettava oma alueellinen puolustus, luitko alueellinen. Muut puolustukset ovat tyhjiä papereita äärimmäisessä kriisitilanteessa. Mutta tällä hetkellä USA, yllämainituista syistä, on kaikkein suurin uhka maailman turvallisuudelle. Lienee vain ajan kysymys, että se saa aikaan maailman palon. Paikalliset tyrannit ovat pikkutekijöitä siihen nähden.

    En tuomitse USA:n hyökkäyksiä sen paremmin Afanistaniin kuin Irakiinkaan siitä yksinkertaisesta syystä että kyseisten maiden hallinnot olivat epäinhimillisiä verisiä diktatuureja jotka joutavat historian roskatunkiolle. Sama se minkävärinen kissa on kunhan se nappaa hiiren. Tähän mennessä USA on todellisuudessa ollut suurin uhka lähinnä eräille Lähi-Idän ja kolmannen maailman diktatuureille, ei demokratioille. Joku tolkku propagandassakin pitää olla.

    Olen valmis kritisoimaan amerikkalaisia koska vaan. Kannattaa silti muistaa että suurvallat vain toimivat kaikkialla samoilla pelisäännöillä. USA ei ole poikkeus joskin on vaikea kuvitella kuka maailmassa sitten kantaa demokratian ja moniarvoisuuden soihtua jos ei USA ja Eurooppa. Venäjää ja Kiinaa ainakin on vaikea pitää demokratian ja ihmisoikeuksien mallimaina... Omien etujen lisäksi USA:n politiikassa on olemassa muitakin näkökantoja joihin vaikuttavat kansainvälisen yhteisön ja kotiyleisön paine. Esimerkkinä tästä on se ettei kukaan odota venäläisten tuovan Tshetsheniaan demokratiaa tai ihmisoikeuksia, vetäytymisestä puhumattakaan. Amerikkalaisilta sen sijaan tiukataan kokoajan Irakiin liittyen vaalien järjestämisen ja vetäytymisen aikatauluja, aiheesta tietenkin.

    Näillä palstoilla riehuu henkilöitä joilla sokea amerikkalaisvastaisuus näyttää vaarantavan mielenterveyden. Tämän vuoksi kirjoitan joskus hieman kärjistäen aivan kuten sinäkin (kauniisti sanoen). Mikä keskustelu siitä tulee jos kaikki hymisevät samaa mantraa. Keskustelupalstoilla on tapana esittää useampia mielipiteitä koska samasta asiasta on olemassa useampia näkökulmia. Vain tyhmimmät meistä kuvittelevat tietävänsä koko totuuden.

    Jos kerran amerikkalaisten ylivalta sinua noin kaikertaa niin mikset tee asialle jotain, järjestä mielenosoitusta tms. Jatkuva marinasi näillä palstoilla alkaa mennä jo naurettavuuksiin.
    Kenelläkään henkilöllä ei pitäisi olla oikeutta tukkia yleista keskustelupalstaa omilla lähes rasistisilla keskustelunavauksillaan.

    " Tähän mennessä USA on todellisuudessa ollut suurin uhka lähinnä eräille Lähi-Idän ja kolmannen maailman diktatuureille, ei demokratioille "

    Kuten Chilen demokraattisesti valitulle presidentille, joka korvattiin USA:n toimesta ja tuella julmalla diktaattorilla, minkä tekosten jälkipyykkejä ja kansan kauhuisia traumoja puidaan vieläkin vuosikymmenien kuluttua. USA:n aiheuttama uhka perustuu sen kyvyttömyyteen diplomatiassa ja liipasinherkkyyteen. Jonain rumana päivänä se käynnistää vielä ydinsodan.

    Äänestä

  • Arja kirjoitti:

    No nyt naulitsit itsesi lopullisesti. Luettelit Venäjän syntejä ja latelit tuomioitasi sen pahoista teoista. Miksi et tuomitse USA:a samanlaisista tekosista?

    Kysyit, miksi en meuhkaa noista venäjän tekosista. Syy on selvä. Koska, kuten itse olet kirjoittanut "USA on ainut supervalta" ja "USA on ainut valtio, jolla on resurssit käydä sotaa toisella puolella maapalloa" jne. Juuri sen vuoksi, koska USA on se maa, jolla on resurssit ja joka käyttää niitä niin, että se vaarantaa koko maailman turvallisuuden.

    Venäjä on koko ajan potentiaalinen uhka suomelle, vaikka tällä hetkellä ei siltä tuntuisikaan. Sen vuoksi EU:n on rakennettava oma alueellinen puolustus, luitko alueellinen. Muut puolustukset ovat tyhjiä papereita äärimmäisessä kriisitilanteessa. Mutta tällä hetkellä USA, yllämainituista syistä, on kaikkein suurin uhka maailman turvallisuudelle. Lienee vain ajan kysymys, että se saa aikaan maailman palon. Paikalliset tyrannit ovat pikkutekijöitä siihen nähden.

    Kommentoida tosta persialahden sodasta kun sitä niin mainostit, ja niitä uhreja ja vesilaitoksia. Olitko todella tiettonen kuka sen alotti???

    Äänestä

  • Timo kirjoitti:

    Kommentoida tosta persialahden sodasta kun sitä niin mainostit, ja niitä uhreja ja vesilaitoksia. Olitko todella tiettonen kuka sen alotti???

    tuumaan, että varmaa Arja aloittajan tietää, siitä oli selvät paprut ja suunnitelmat usan arkistoissa jo ennen Irakin valtaamista, tälläkin palstalla monasti esitellyt sivut, tarvii vain seurata missä mennään. Moni tiesi jo -70 luvulla sen, mikä Saddulta unohtui, USA ottaa vaikka väkisin öljyalueet hallintaansa jos niitä jokin uhkaa, näin kertoi jenkkikenraali jo -70 luvulla, jos oikein haluat tietää kuka mitäkin aloitti, niin haeppa netistä Chossudovskyn kirjoitus kapitalismin globalisaatiosta(nimellä köyhyyden globalisointi), niin saatat alkaa ymmärtää mistä on kyse, avitukseksi linkki ymmärrykseen;)
    http://gamma.nic.fi/~otammile/Chossudovsky.htm

    Äänestä

  • Monni poika kirjoitti:

    " Tähän mennessä USA on todellisuudessa ollut suurin uhka lähinnä eräille Lähi-Idän ja kolmannen maailman diktatuureille, ei demokratioille "

    Kuten Chilen demokraattisesti valitulle presidentille, joka korvattiin USA:n toimesta ja tuella julmalla diktaattorilla, minkä tekosten jälkipyykkejä ja kansan kauhuisia traumoja puidaan vieläkin vuosikymmenien kuluttua. USA:n aiheuttama uhka perustuu sen kyvyttömyyteen diplomatiassa ja liipasinherkkyyteen. Jonain rumana päivänä se käynnistää vielä ydinsodan.

    Chilen vallankaappaus tapahtui vuonna 1973. sen aikoihin kyse oli suurvaltojen vastakkainasettelusta ja kylmän sodan logiikasta. Jos et ollut puolellamme, olit meitä vastaan. Maailma on siitä muuttunut huomattavasti.

    Tottakai Chilen kaltainen itsenäisten maiden asioihin puuttuminen on tuomittavaa vaikka sitä harrastivat amerikkalaisten lisäksi kaikki muutkin suurvallat karkeimpina esimerkkeinä Neuvostoliiton vuonna 1968 suorittama Tsekkoslovakian miehitys sekä vuonna 1980 suorittama Afganistanin miehitys. Tuliko niiden toimien seurauksena kyseisiin maihin demokraattinen ja ihmisoikeuksia kunnioittava hallinto?

    kun atomic tom sitä nuolee. Että armahdetaan murhaaja, kun kerran toinenkin teki murhan. Äläkä ala selittämään, että Chilen demokratian syrjäyttäminen ja korvaaminen verisellä diktaattorilla oli jotain taistelua kommunismia vastaan. Demokraattinen valtio on paras vastus sekä kommunismi- että muille diktatuureille. Sinä olet jenkkien perseennuolija vaikka asut euroopassa. Säälittävää se on.

    Kun hiukan kasvat niin tulet huomaamaan että sivistykseen ja suvaitsevaisuuteen kuuluu muidenkin kuin omien mielipiteiden sietäminen...

    Äänestä

  • Atomic Tom kirjoitti:

    Kun hiukan kasvat niin tulet huomaamaan että sivistykseen ja suvaitsevaisuuteen kuuluu muidenkin kuin omien mielipiteiden sietäminen...

    " Koeta kasvaa aikuiseksi
    Kirjoittanut: Atomic Tom, 23.10.2003 klo 12.20

    Kun hiukan kasvat niin tulet huomaamaan että sivistykseen ja suvaitsevaisuuteen kuuluu muidenkin kuin omien mielipiteiden sietäminen... "

    No niin. Ja kun joku on eri mieltä sinun kanssa, mokoma jenkkiperseennuolija, joka ottaa tiedon kovin valikoiden, vain nuolijan kannalta, niin sinä sitten siedät toisten mielipiteitä haukkumalla heitä lapsellisiksi :) Eli koitapa käyttäytyä niin kuin itse suositat.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Arja kirjoitti:

Vaikuttaa siltä, että USA:n ei tarvitsekaan vähentää miehitysjoukkojaan Irakissa. Irakilaiset hoitavat sen pikkuhiljaa itse:

http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/artikkeli/1066373788225

Tällainen sissisota ei olisi mahdollista ilman kansan laajaa tukea. Jos suomessa tapettaisiin poliisi päivässä, olisi tekijät nopeasti saatu kiinni, koska ihmiset antaisivat kaiken tukensa ja vihjeensä poliisille. Toisin on Irakissa. Tekijöitä ei saada kiinni, vaikka maa on käytännössä poliisivaltio. Siihen ei ole muuta selitystä kuin se, että kansa suojelee sissejään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu