Lapuan Keskusta,

Kokoomuksesta täällä jaksetaan jauhaa väsymiseen asti, mutta Keskustan kannattajat ovat joko lypsyllä tai muuten vain rauhallista porukkaa. Niinpä minä päätin tunnustaa, että olen koko sydämestäni keskustalainen ja toivon todella Keskustan vaalivoittoa. Vanhassa vara parempi. Keskusta ei käyttäydy arvaamattomasti, eikä omaa mitään viha-asetelmia tai syyllistämisiä eri tavalla ajattelevia puolueita ja ihmisryhmiä kohtaan.
7525
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

sitten tälläisen "tunnustuksen" tehneen etu ja sukunimi??

Äänestä
  • Mitä, pitääkö Lapulla antaa nimi julkisuuteen jos kannattaa Keskustaa? Mä ajattelin pelata täällä samoilla säännöillä kuin muutkin, eli nimettömänä. Mikä sun nimi on?

    Äänestä

  • ja jalat maassa. kirjoitti:

    Mitä, pitääkö Lapulla antaa nimi julkisuuteen jos kannattaa Keskustaa? Mä ajattelin pelata täällä samoilla säännöillä kuin muutkin, eli nimettömänä. Mikä sun nimi on?

    Naapurikunnan keskustalaisella Kurvisella on vaalimainoksessaan tunnus: Alueellista tasapuolisuutta - ilman kyläpolitiikkaa. Mitä mieltä olette tästä. Olen luullut,että keskustalaisuus rakentuu alkiolaisuuden ja maalaisliiton pohjalle. Miten on tänä päivänä?
    Tänään oli muuten Haapakosken kyläläisten kirkkopyhä!

    Äänestä

Keskustalainen lakkaa tervehtimästä mm, vanhempia ihmisiä jos asiat ei mene heidän mukaansa.
Lapsellista käytöstä joka osoittaa kypsymättömyyttä.

Äänestä
  • Hei ei pidä yleistää kaupunginjohtajan henkilökohtaisia ominaisuuksia koskemaan koko Keskustaa. Luulisi, että luottamusmiehet tervehtii ainakin äänestäjiään. Muutoin on pian entinen luottamusmies.

    Äänestä

Kepulit ajaa samanlaista riistoporvariyhteiskuntaa tähän maahan kuin katalaisen kokoomuskin! Älkää olko niin sinisilmäisiä, vanhoillisia, yksityistämistä kannattavia, pikkuporvareita vaan ottakaa äänestyslappu pois perseestä ja ruvetkaa tutkimaan minkälaiset aatteet kepuleillakin on.

Äänestä
  • Tympeää käydä vaalikampanjaa toisia haukkuen, mutta persuilla ei tunnu olevan omaa sanottavaa. Kokoomus nyt on mitä on Lapualla, mutta uskon kepun olevan rakenteeltaan terveempi vaihtoehto.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


turvallinen valinta kirjoitti:

Kokoomuksesta täällä jaksetaan jauhaa väsymiseen asti, mutta Keskustan kannattajat ovat joko lypsyllä tai muuten vain rauhallista porukkaa. Niinpä minä päätin tunnustaa, että olen koko sydämestäni keskustalainen ja toivon todella Keskustan vaalivoittoa. Vanhassa vara parempi. Keskusta ei käyttäydy arvaamattomasti, eikä omaa mitään viha-asetelmia tai syyllistämisiä eri tavalla ajattelevia puolueita ja ihmisryhmiä kohtaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu