Mijoona € on

Näin sanoi tuore nobelisti M. Ahtisaari lehtihaastattelussa.

Häneltä kysyttiin mihin hän aikoi palkintosumman (1000 000€) käyttää.

Aikaisemmin kun oli kertonut että jos voittaa, hän käyttää tuon rahan toimistonsa menoihin.

Muutti voitettuaan mielensä ja kertoi laittavansa tuon pikkusumman korkeakorkoiselle tilille.

On julkisuudessa moittinut tätä meidän nykyistä yhteiskuntaa siitä että nuoret vaativat vain etuja eivätkä ole oppineet ottamaan vastuuta ja yrittämään.

Sitä minä tässä viestissä ihmettelen, että jos tuollainen summa on pikkuraha, niin kuinka suuria korvauksia oikein yhteiskunnan rahoittamissa instituutioissa (YK, Eduskunta,EU- ym..) maksellaan?
2301
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ahtisaari presidentti-aikoinaan vastusti optiopalkitsemista, mutta heti kun ei enää ollut prseidentti, kääri suurehkot optiot liiveihinsä jostain konsernista? Olenko väärässä?

Joka tapauksessa tällaiset kommentit eivät voi johtua mistään muusta kuin todella korkeasta elintasosta, mihin ihminen on tottunut vuosikymmeninein aikana. Rahasta ja suurista summista on tullut itsestäänselvyys.

Eikös tässä ole yhteys esimerkiksi tuohon Kalliksen ajatteluun, mikä tuli esille takavuosina jostain toisesta miljoonakommentista.

Äänestä

ei enää käsitä mikä on pikku raha. Milli on lottopotti, jota tavan kansalainen tavoittelee ja toivoo viikottain, mutta on todellinen ihme jos sen saa.
Hyväntekijän työt eivät aina ole pyyteettömiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pikkuraha kirjoitti:

Näin sanoi tuore nobelisti M. Ahtisaari lehtihaastattelussa.

Häneltä kysyttiin mihin hän aikoi palkintosumman (1000 000€) käyttää.

Aikaisemmin kun oli kertonut että jos voittaa, hän käyttää tuon rahan toimistonsa menoihin.

Muutti voitettuaan mielensä ja kertoi laittavansa tuon pikkusumman korkeakorkoiselle tilille.

On julkisuudessa moittinut tätä meidän nykyistä yhteiskuntaa siitä että nuoret vaativat vain etuja eivätkä ole oppineet ottamaan vastuuta ja yrittämään.

Sitä minä tässä viestissä ihmettelen, että jos tuollainen summa on pikkuraha, niin kuinka suuria korvauksia oikein yhteiskunnan rahoittamissa instituutioissa (YK, Eduskunta,EU- ym..) maksellaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu