Näin kirjoitti eräs helluntailainen (?) tuonne toiselle sivulle siirtyneessä tekstissään:
"Aloituksessa Tapani selittää kirkkoaan "Jeesuksen Kristuksen palautetuksi kirkoksi."
Mormonikirkosta ei voi eikä yksinkertaisesti tarvitse levittää valheita, sillä heidän oppinsa ovat sinällään jo valheita ja karkeata pilkkaa Jumalan ilmoituksesta ja sovitustyöstä Jeesuksesta Kristuksesta.
Kristuksen seurakunta ei lakannut apostoliseen aikaan, eikä tarvinnut mitään palautuksia.
Naurettavia valheita!!
Mormoonin kirja, Opin ja liittojen kirja ja Kallisarvoinen Helmi ovat höperöä roskaa kaikki tyynni.
Tällaisen eksytyksen levittäjien kanssa on turha keskustella ja tutkia niitä oppeja :(("
Mitään tämän kirjoittaja ei perustele. Minä olen tutkinut ja todeksi havaiinut.
"Herra sanoi:
Koska tämä kansa lähestyy minua vain huulillaan, koska sen sydän on vetäytynyt minusta kauas ja koska sen kuuliaisuus minua kohtaan on vain opittujen ihmiskäskyjen noudattamista, niin minä teen tälle kansalle ihmeellisiä, ja hämmästyttäviä ihmetekoja, ja sen viisaiden viisaus häviää ja sen ymmärtäväisten ymmärrys katoaa.”, Jes. 29:13-14.
Mormonin kirjan tulo esiin on suuri ihme ja täyttää Jesajan ennustuksen. Sain siitä varmuuden tutkittuani.
Kun aloin lukea 2. Nefin kirjaa, sen syvällinen sisältö puhutteli minua.
Jakeessa 2. Nefi 2:25 sanotaan:
"Aadam lankesi, jotta ihmisiä voisi olla, ja ihmiset ovat, jotta heillä olisi ilo."
Jae 26: "Ja Messias tulee ajan täyttyessä lunastaakseen ihmislapset lankeemuksesta. Ja koska heidät lunastetaan lankeemuksesta, heistä on tullut ikuisesti vapaita, niin että he erottavat hyvän pahasta, toimimaan omasta puolestaan eikä olemaan toiminnan kohteena, lukuun ottamatta lain rangaistusta sinä suurena ja viimeisenä päivänä niiden käskyjen mukaisesti, jotka Jumala on antanut."
Jae 27. "Sen vuoksi ihmiset ovat vapaita lihan mukaisesti, ja heille on annettu kaikki, mikä on ihmiselle tarpeen. Ja he ovat vapaita valitsemaan vapauden ja iankaikkisen elämän kaikkien ihmisten suuren Välimiehen kautta, tai valitsemaan orjuuden ja kuoleman Perkeleen orjuuden ja vallan mukaisesti, sillä hän pyrkii siihen, että kaikki ihmiset olisivat yhtä kurjia kuin hän itse."
Käytännölliseen filosofiaan kuuluneen etiikan peruskurssin aikana olin saanut oivalluksen vapaan tahdon merkityksestä. Olemme vapaita valitsemaan suhtautumisemme. Ainakin osasin välttää sitä, että ennakkoasenteet määräisivät suhtautumiseni, vaikka en täysin vapaa niistä ollutkaan.
Lisätetoja:
http://www.mormon.org/welcome/0,6929,403-19,00.html
"Aloituksessa Tapani selittää kirkkoaan "Jeesuksen Kristuksen palautetuksi kirkoksi."
Mormonikirkosta ei voi eikä yksinkertaisesti tarvitse levittää valheita, sillä heidän oppinsa ovat sinällään jo valheita ja karkeata pilkkaa Jumalan ilmoituksesta ja sovitustyöstä Jeesuksesta Kristuksesta.
Kristuksen seurakunta ei lakannut apostoliseen aikaan, eikä tarvinnut mitään palautuksia.
Naurettavia valheita!!
Mormoonin kirja, Opin ja liittojen kirja ja Kallisarvoinen Helmi ovat höperöä roskaa kaikki tyynni.
Tällaisen eksytyksen levittäjien kanssa on turha keskustella ja tutkia niitä oppeja :(("
Mitään tämän kirjoittaja ei perustele. Minä olen tutkinut ja todeksi havaiinut.
"Herra sanoi:
Koska tämä kansa lähestyy minua vain huulillaan, koska sen sydän on vetäytynyt minusta kauas ja koska sen kuuliaisuus minua kohtaan on vain opittujen ihmiskäskyjen noudattamista, niin minä teen tälle kansalle ihmeellisiä, ja hämmästyttäviä ihmetekoja, ja sen viisaiden viisaus häviää ja sen ymmärtäväisten ymmärrys katoaa.”, Jes. 29:13-14.
Mormonin kirjan tulo esiin on suuri ihme ja täyttää Jesajan ennustuksen. Sain siitä varmuuden tutkittuani.
Kun aloin lukea 2. Nefin kirjaa, sen syvällinen sisältö puhutteli minua.
Jakeessa 2. Nefi 2:25 sanotaan:
"Aadam lankesi, jotta ihmisiä voisi olla, ja ihmiset ovat, jotta heillä olisi ilo."
Jae 26: "Ja Messias tulee ajan täyttyessä lunastaakseen ihmislapset lankeemuksesta. Ja koska heidät lunastetaan lankeemuksesta, heistä on tullut ikuisesti vapaita, niin että he erottavat hyvän pahasta, toimimaan omasta puolestaan eikä olemaan toiminnan kohteena, lukuun ottamatta lain rangaistusta sinä suurena ja viimeisenä päivänä niiden käskyjen mukaisesti, jotka Jumala on antanut."
Jae 27. "Sen vuoksi ihmiset ovat vapaita lihan mukaisesti, ja heille on annettu kaikki, mikä on ihmiselle tarpeen. Ja he ovat vapaita valitsemaan vapauden ja iankaikkisen elämän kaikkien ihmisten suuren Välimiehen kautta, tai valitsemaan orjuuden ja kuoleman Perkeleen orjuuden ja vallan mukaisesti, sillä hän pyrkii siihen, että kaikki ihmiset olisivat yhtä kurjia kuin hän itse."
Käytännölliseen filosofiaan kuuluneen etiikan peruskurssin aikana olin saanut oivalluksen vapaan tahdon merkityksestä. Olemme vapaita valitsemaan suhtautumisemme. Ainakin osasin välttää sitä, että ennakkoasenteet määräisivät suhtautumiseni, vaikka en täysin vapaa niistä ollutkaan.
Lisätetoja:
http://www.mormon.org/welcome/0,6929,403-19,00.html
Vastaukset 36
Vanhimmat
Helluntalaisuus pitäisi muka olla sitten se ainoa oikea uskonto?
-Helluntalaisethan on ne vähiten moraalisia ihmisolentoja joita tunnen! eivät seuraa Suomalaisia lakeja eikä elä edes Kristillistä elämää!
että olet lähennellyt häntä (nikki calmato) seksuaalisesti hänen olessa alaikäinen ja onko sinulle jäänyt trauma veljestäsi, koska hän on luterilainen pappi.
suhtautui erittäin asiallisesti ja kärsivällisesti. Ei veljenkään luterilainen pappeus häntä häiritse. Kiva vaan kun uskooo Jumalaan ja Jeesukseen! Paras tietenkinolisijos kaiki olisivat saman katon alla!
Tyttäreni on häiriintynyt kuvittelemaan olemattomia.
Veljeni antoi minulle synninpäästön, johon hänellä ei ollut minkäänlaisia valtuuksia. Kun en silloin vielä ollut löytänyt uskonnollista selkeyttä, luulin tuon synninpäästön olevan oikea. Siinä luvattiin jopa tulevat synnit anteeksi! Sehän olisi merkinnyt oman vastuullisuuteni häviämistä ja elämän tulemista merkityksettömäksi. Olin tuolloin herkässä mieletilassa. Tuo synninpäästö sai aikaan vaikean hengellisen kriisin eikä auttanut minua vähimässäkään määrin.
mutta puuttuisin yhteen asiaan vastauksessasi, veljesi antama synnipäästö oli rippi.
Ripin ottaa vastaan pappi, luterilaisessa kirkossa myös maallikko voi vastaanottaa ripin. Ripin vastaanottajia sitoo kaikissa tapauksissa rippisalaisuus.
Matteuksen ja Johanneksen evankeliumeissa Jeesuksen sanat ilmaisevat sen, että kirkolle on annettu nk. avainten valta, minkä vuoksi kirkko voi joko antaa syntejä anteeksi tai sitoa ne: ”Jeesus sanoi Pietarille: 'Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu.'”(Matt. 16:19) ”Jeesus sanoi opetuslapsilleen: `Ottakaa Pyhä Henki. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi.’” (Joh. 20:22–23)
Miksi olet osallistunut oman teini-ikäisen tyttäresi huumaamiseen sairaalasta varastetuilla lääkkeillä? Pitäähän siihen jokin syy olla?
Peittelemättömät erektiot saunassa tyttäreittesi nähden?
Kukaan ihminen ei voi antaa toiselle syntejä anteeksi. Valtuus sitoa ja päästää ei koske synninpäästöä vaan sinetöimisvaltuutta. Jos esim. avioliitto solmitaan sen perusteella, se on voimassa taivaassa.
Kun ihminen kastetaan oikealla valtuudella ja kun ihminen uskoo ja tekee parannuksen, niin silloin hänen syntinsä annetaan anteeksi, mutta ei muuten.
Kyllä tuo on, kuten jo niin monesti olemme todenneet, mormonismia tuo sinetöimisvaltuuttaminen, ja Jeesuksen puheen vääntäminen tässä Raamatun hengen vastaiseksi.
Avioliitolla esimerkiksi kun ei ole mitään tekemistä pelastumisen kanssa.
Uskon, että Antti V. on tässäkin samaa mieltä kanssani, kantaahan hän kristityn nimeä.
Entäs kiroaminen pappeuden valtuudella? ennen perheesi oli normaali, mutta kun käännyit mormoniksi alkoi voimakas painostuksesi mm. ensimmäistä vaimoasi kohtaan. Kun hän ei kääntynyt mormoniksi, kirosit hänet pappeuden valtuudella lastesi (mm. tuon, jota pidät häiriintyneenä, koska hän vastusti laitonta tajuttomaksi piikitystä) nähden.
Miksi katsot oikeudeksesi kirota toisen ihmisen suuren suuttumuksen vallassa?
ihminen voi toimia välimiehenä, mutta Jumala antaa synnit anteeksi.
Jeesuksen sanat opetuslapsilleen ei sisällä sanallakaan sinetointiä, ei edes ajatusta sinne suuntaan, sijaistoimituksenne ja sinetöintinne eivät miltään osin perustu Raamattuun.
Joh. 20:22-23
”Jeesus sanoi opetuslapsilleen: `Ottakaa Pyhä Henki. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi.”
Kaste on kertakaikkinen Jumalan ihmiselle tekemä armorikas teko, Ef. 4:5, eivätkä Jumalan teot tarvitse korjailemista tai parantelua. Raamatussa ei missään vaadita uusimaan KRISTILLISTÄ kastetta, mutta muistutetaan kristittyjä ahkerasti heidän aikaisemmin saamastaan kasteesta (1. Kor. 1:13 - 6:11;12:13; Room. 6:3 ss.; Ef. 4:5; Kol. 2:12; Tit. 3:5 - 6; 1. Piet. 3:12). Emme me siis tarvitse mitään uudesti kastamista, vaan uudesti uskomista.
Kristilliseen kasteeseen liittyy merkityksiä, joita muissa uskonnoissa ei ollut. Kaste ymmärrettiin oveksi seurakuntaan ja liittymiseksi kristilliseen kirkkoon. Kaste merkitsee myös syntien anteeksisaamista, perisynnistä ja muista synneistä vapautumista, sekä Pyhän Hengen saamista näkymättömästi. Kaste ymmärretään uudestisyntymisenä, jonka Pyhän Hengen saaminen vaikuttaa. Pelastustapahtuma on kastettavalle henkilökohtainen, hänen pelastuksensa kuolemasta sekä ylösnouseminen Kristuksen kanssa
Joh. 20:22-23
”Jeesus sanoi opetuslapsilleen: `Ottakaa Pyhä Henki. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi.
Sinetöiminen on pappeuden valtuudella maan päällä suoritettujen toimitusten saattaminen voimaan taivaassa. Toimitukset tulevat sinetöidyiksi, kun lupauksen Pyhä Henki eli Pyhä Henki hyväksyy ne.
Kaste on syntien anteeksisaamiseksi. Ilman sitä ei armo astu voimaan. Jos uskovaiset ihmiset voisivat noin vain antaa tosilleen syntejä anteeksi, niin se olisi toisenlaista evankeliumia eikä kastetta edes tarvittaisi.
Ap.t. 2
38 Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen. [Matt. 3:11 ]
Syntien anteeksaaminen edellyttää uskoa, parannusta ja kasteen liittoa. Joh. 20:22-23 ei siis voi tarkoittaa muuta kuin kirkkokuria. Apostolit voivat päättää kirkon jäsenyydestä, mutta synnit saa anteeksi vain Kristuksen sovituken kautta eikä siten, mitä joku jäsen sanoo toiselle.
kirjoitti, voist Tapani viedä oppisi sinne minne se kuuluu, se ei kuulu helluntailaisuuden palstoille, sillä roskaa se on Raamatun Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen evankeliumin rinnalla.
* Ota sinäkin opiksesi, hylkää se moskauskonto, joka on rakenteeltaankin jo haureellinen, moniaviosuutensa takia, ruokottavaa. Ja palaja aidosti Jeesuksen luo, tunnustamalla Hänen Golgatan työ ja Hänen jumaluutensa, Pyhän Hengen voima ja syntien sovitus.
Mietin vainmikä saa sinut kirjoittamaan tuolla lailla? Oletko joskus nähnyt jonkun mormonin kirjoittavan tuolla tavoin jonkun toisen uskonnosta.
11. Me vaadimme oikeutta palvella kaikkivaltiasta Jumalaa oman omantuntomme vaatimusten mukaan ja sallimme kaikille ihmisille saman oikeuden, palvelivatpa he miten, missä tai mitä tahansa.
Tuo oli uskonkappaleistamme. Niin tämäkin:
13. Me uskomme, että tulee olla vilpitön, uskollinen, siveellinen, hyväntahtoinen ja hyveellinen ja että tulee tehdä hyvää kaikille ihmisille; tosiaankin, voimme sanoa seuraavamme Paavalin kehotusta – me uskomme kaikessa, me toivomme kaikessa, me olemme kestäneet paljon ja toivomme voivamme kestää kaiken. Jos on jotakin hyveellistä, rakastettavaa tai hyvältä kuuluvaa tai kiitettävää, sitä me etsimme.
1.Ne 14:10:
"Katso, on vain kaksi kirkkoa: toinen on Jumalan Karitsan kirkko, ja toinen on Perkeleen kirkko; sen vuoksi JOKAINEN, JOKA EI KUULU Jumalan Karitsan kirkkoon, kuuluu siihen suureen kirkkoon, joka on iljetysten äiti; ja se on koko maan huora."
Onhan se helppo lässyttää suvaitsevaisuudesta, kun oppinne mukaan kaikki muut uskovat (siis kristitytkin!) kuuluvat perkeleen kirkkoon!
mormonien suusta. Kyllä tuo on toisaalta mormonien suuhun pantu lause.
Näithän kai lähteen? Kyseessä on mormonismin perustajan, Joseph Smithin, kirjoittama kirja.
helluntailaisilla ja mormooneilla on molemmilla se sama Jeesus. eli myöhempien aikojen Jeesus, joka ei ole se alkuperäinen Jeesus, joka mainitaan Raamatussa.
---
"Herra sanoi: Koska tämä kansa lähestyy minua vain huulillaan, koska sen sydän on vetäytynyt minusta kauas ja koska sen kuuliaisuus minua kohtaan on vain opittujen ihmiskäskyjen noudattamista, niin minä teen tälle kansalle ihmeellisiä, ja hämmästyttäviä ihmetekoja, ja sen viisaiden viisaus häviää ja sen ymmärtäväisten ymmärrys katoaa.”, Jes. 29:13-14.
Jeesus siteerasi näistä ensimmäistä lausetta ja sovitti sitä mm. omaan aikaansa.
Paavali siteerasi tämän jälkimmäisen jakeen osaa, ja viittasi tällä sanomaan rististä.
Ei siis taaskaan tarvita Joseph Smithin tarinoita mormonin kirjan muodossa näiden Jesajan ennustusten toteutumiseen, vaan Jeesuksen ajan tapahtumat ovat jo Jesajan ennustuksen täyttymys.
Eikä tutkiminen varmasti yleensä saa aikaan sitä, että pitäisi näitä Jesajan kirjan sanoja Joseph Smithin tarinoihin viittaavana. Usko mormonien sanoihin on se, joka tällaisen uskomuksen saa aikaan.
---
Maailmassa on kymmeniä tuhansia hyviä kristillisiä kirjoja. Kirjoja, jotka ovat syntyneet Jumalan Hengen vahvan vaikutuksen tuloksena.
Ei se, että mormonin kirjassa on joitain hyviä ajatuksia, kerro yhtään mitään sen jumalallisuudesta. Helppokos Joseph Smithin on ollut laittaa sinne mukaan sellaisia viisaita ajatuksia, joita hän oli kuullut aikansa baptisti-, metodisti- ym. saarnaajilta.
---
kertoo ajasta jolloin Sanherib sotajoukkoineen piiritti Jerusalemia ja yllättäen häipyi.Ei liity mormonismiin eikä kristinuskoon.
mm. täältä:
http://www.mormonismi.net
Mormooneista tulee mieleen, miten vähistä aineksista voidaan uskonnollinen liike kehnätä kokoon. Joitakin lähteitä silmäillen homma on hoitunut seuraavaan tapaan.
Tarvitaan juopotteleva nuori mies, joka harrastaa aarteiden ja varastettujen esineiden etsintää kristalliin tai ”katselukiveen” katsomalla. Tällaisia taitoja hän oli oppinut mm. isältään. Hänen kasvuympäristönsä vaikutuksesta oli tuttua myös taikavarvut ja taikakalujen käyttö, astrologia, loitsuaminen jne. Siis varsin varteenotettava okkultistin alku tämä nuorukainen.
Häntä kiinnosti myös uskonnot. Eri oppisuuntien kokouksissa käytyään, hän vakiintui metodistien tilaisuuksiin ja pyhäkouluun kehittyen nopeasti innokkaaksi puhujaksi.
Myöhemmin hän tosin kertoi juuri näinä aikoina pettyneensä kaikkiin kristillisiin oppeihin, miten ne ovat luopuneet Kristuksesta ja saaneensa siitä vielä vahvistuksen enkelinäyssä. Hän kertoi vielä kokeneensa vainoa enkelinäyn ja muunkin takia, mutta aikalaiskertomukset eivät tue tätä, vaan hän sai käydä kaikessa rauhassa seurakunnassa ja puhua siellä
Nuorta miestä ei haittaa olla lähes lukutaidoton, kun hän löytää enkelin ilmoituksen perusteella ja aarteenetsijän taidoillaan maahan hautautuneita kultalevyjä. Näissä oli sanoma kirjoitettuna ”reformoidulla egyptinkielellä.” Kukaan muu ei näe koskaan näitä kultalevyjä, paitsi väitetyt kolme silminnäkijää, jotka myöhemmin luopuivat todistuksestaan ja erosivat pois kirkkokunnasta. Samoin luopui todistuksestaan viisi miestä toisesta kahdeksan miehen todistajajoukosta. Kummia miehiä! Eivät halunneet olla mukana, kun heidän Herransa tekee suuria asioita antaessaan uutta ilmoitusta ihmiskunnalle!
Nuori mies kertoo enkelin tulleen käännöstyön jälkeen, pistäneen levyt kainaloonsa ja vieneen pois. Poisviennistä hän on antanut ainakin kaksi eri vuosilukua, n. kahdeksan vuoden haarukalla.
Ristiriitaista on, kuten kaikki muukin tämän vaihtuvien selitysten uskonnon syntyhistoriassa, näkikö todella kukaan vuosia kestäneen kääntämisen aikana kultalevyjä, sillä näiden kolmen miehen tahtoessa nähdä levyt, ei nuori mies voinut niitä näyttää. Hänen kehoituksestaan he menivät metsään rukoilemaan asialle vahvistusta ja siellä ne näkivät hallusinaation kahdesta valkoisesta olennosta.
Itse käännöstyö tapahtui todistajien mukaan seuraavasti: nuori mies istui yksin laittaen hattunsa kupuun kurkistuskiven tai näkykiven, veti hatun silmilleen ja luki sieltä näkemäänsä englannin kielistä tekstiä ääneen. Verhon takana kirjuri/kirjurit kirjoittavat puheen ylös.
Tämä on tuttu ilmiö okkultismissa automaattisena kirjoituksena. Tunnetaan monia ennätyslyhyessä ajassa kirjoitettuja kirjoja tai tehtyinä sävellystöinä henkioppaan avulla ja tekijät ovat itse myöntäneet tämän.
Historiantutkimus ei tunne ollenkaan tällaista ”reformoitua egyptinkieltä,” mutta mormonit eivät anna pikkuasioiden häiritä itseään.
Nuori mies saattaa kirjan painoon ja alkaa ihmettely.
Kirjassa on suoraa lainausta King James- raamatusta sekä hämmästyttävää yhdenmukaisuutta entisen baptisti-papin Solomon Spauldingin (1761-1816) kertomukseen, miten jotkut Israelin heimot olisivat aikanaan kulkeutuneet Amerikkaan ja intiaanit olisivat heidän jälkeläisiään. Spauldingin leski ja heidän perheystävänsä tunsivat sisällön tästä käsikirjoituksestä, joka sittemmin oli lojunut julkaisemattomana eräässä kirjapainossa ja miten se oli merkillisellä tavalla hävinnyt nuoren miehen vierailtua siellä.
Kirjassa jaredilaisten jäännös lähti kielten sekoituksen jälkeen etsimään ’uutta maailmaa’ ja päätyivät Amerikkaan. Missään paikoissa kulkunsa aikana heistä tai heidän yhteydessä mainituista kansoista, kymmenistä kaupungeista tai kulttuureista, ei löydy minkäänlaisia arkeologisia todisteita tai historian kirjoituksia.
Israelin historia tunnetaan oikein hyvin, mutta mikään ei vahvista mormoonien ”historiaa.” Nämä ovat itse käyttäneet valtavia summia löytääkseen edes jotain todisteita.
Vaikka jaredilaiset käyvät valtaisan sisällissodan Kumorran kukkuloilla ja pari miljoonaa kaatunutta, ei yhtään miekan tai nuolenpään jäännöstä löydy.
Samoin intiaaneilta ei löydy minkäänlaista juutalaista perinnettä.
Ylipäätään on merkillistä, kun historiassa nimet tunnetaan tuhansien vuosien takaa, niin Mormonin kirjan paikanimistä ei ole jäljellä mitään, ei kaupunkia, jokea, vuorta. Ei edes sinne päin muistuttavaa nimeä, vain Kumorran kukkula on jostain syystä olemassa.
Näin ollen nuoren miehen kirja voisi olla satukirja lapsille tai lapsen mielisille, kuten yleensä sisältönsä puolesta. Monilta osin viittaakin vilkkaan mielikuvituksen tuotteeksi
Mutta ei.
Tästä taitanee löytyä henkivaltojen puumerkki ja tilaustyö. Lopun aikojen varalle pitää olla tarjolla monenlaista väärennöstä Raamatusta ja sen sisältämästä Jumalan ilmoituksesta. Kun liitetään mukaan yliluonnollista tietoa enkeleiltä tai vainajahengiltä, kuten nuori mies teki, vaikka Tarzan-kirjoista olisi saanut raamatun jollekin uskonnolle.
Toivottavasti kukaan ei innostu kokeilemaan!
Ei pahemmin haitannut Paavalin sanat: ”......Julistipa kuka tahansa teille evankeliumia, joka on vastoin meidän julistamaamme – vaikkapa me itse tai vaikka taivaan enkeli – hän olkoon kirottu.” Gal 1:6-9.
Myöhemmin kyllä nuori mies selitteli saaneensa näkynsä ja ilmoitukset Jumalalta ja Jeesukselta, mutta alkuun ne tulivat Moroni-enkeliltä.
Raamattu on mukana yhtenä neljästä mormoonien uskontokunnan kirjoista, se on sivuosassa ja tulkitaan täysin vääristeltynä. Ensinnäkin - Raamattu sisältää täydellisen Jumalan ilmoituksen ja siihen ei tarvita eikä pidä tehdä mitään uudistamista tai kaiken aikaa tapahtuvaa profetiatäydennystä.
Kristuksen seurakunta OLI olemassa apostolien ajasta lähtien KOKO AJAN nykyhetkeen asti ja on oleva Kristuksen takaisin tuloon saakka. Se ei suinkaan lakannut olemasta 1800 vuoden ajaksi, jolloin piti perustaa uusi seurakunta, jonka ulkopuolella ei ole pelastusta.
Joka tapauksessa uusi kirkko syntyi 1830 ja sen perustanut nuori mies nimitettiin apostoliksi ja profeetaksi. Hän oli vasta 24-v ja oli ollut jo jonkin aikaa profeetta yksityisesti. Vaikka Mormonin kirja kieltää moniavioisuuden, alkoi nuori mies avioitua lukuisasti.
Eri lähteissä puhutaan 27 tai 33 vaimosta, jossakin jopa 60. Suuri osa näistä teinityttöjä ja toisten miesten vaimoja, joten tarkkaa lukua on vaikea löytää. Myös muut johtajat ovat olleet hyvin persoja vaimoille. Johtohahmoilla lienee suuremmat vapaudet, sillä myös Jumalilla (joita on useita) on myös vaimot tai vaimoja. Ja miksei olisi, sillä onhan heillä myös fyysinen ruumis.
Avioliitolla on merkitystä, sillä nainen ei voi pelastua muutoin kuin avioitumalla mormonimiehen kanssa. Siksi myös aiemmin kuolleita naisia sinetöidään mormonimiehiin, jotka saavat pappeuden 12-v iässä. Samoin liitot jatkuvat taivaassa ja siellä saadaan vielä lapsiakin. Jumala(t) asuu Kolob-tähdellä ja ilmeisesti sinne suunnalle kirkkokuntaan kuuluvat pääsevät kuoltuaan.
Pelastukselle on ehtona solmia taivaallinen avioliitto, elää mormonikirkon jäsenyydessä ja kuuliaisuudessa sekä osallistua temppeliseremonioihin. Näin menetellen ihminen kehittyy Jumalaksi ja pääsee taivaan ylimpään, kirkkaimpaan tasoon. Avioitumalla monta kertaa siis pelastuminen, joka on prosessi, vain varmentuu.
Jeesuksen sovituskuolemalla ei ole muuta merkitystä kuin vapauttaa perisynnistä ja tuoda ylösnousemus ja kuolemattomuus kaikille ihmisille, uskoivat he henkilökohtaisesti Kristukseen tai ei. Huolimatta mormoonien raamatulliselta kuulostavasta uskontunnustuksesta, he opettavat Jeesuksen olleen meidän vanhempi veljemme. Yksi Jumalan henkilapsista, joita mekin olemme, ennenkuin synnymme tänne fyysiseksi olennoksi.
Jeesus ja saatana olivat veljeksiä Milton R. Hunteria lainaten: ”Ennenkuin Jeesus nimitettiin maailman Vapahtajaksi, hän taisteli tästä asemasta epätoivoisesti erään toisen Jumalan pojan kanssa. Tämä toinen poika oli Lucifer – tämä Jumalan henkiveli yritti epätoivoisesti tulla ihmiskunnan Vapahtajaksi.”
Jumalaan suhtautumalla mormonit asettautuvat kristinuskon ulkopuolelle puheillaan, miten Jumala on korotettu ihminen, jolla on lihaa, luita ja verta oleva ruumis. He kieltävät kolminaisuusopin mukaisen kolmiyhteisen Jumalan selittämällä, että on kolme erillistä jumalaa: Isä Jumala ja Poika Jumala, joilla on kuolematon fyysinen ruumis. Pyhä Henki Jumala on puolestaan näkymätön henkipersoona
Keskenään ristiriitaista tietoa on paljon siinä mitä Mormonin kirja tai kirkko opettaa, mutta sen kaiken kummallisuuksien ja ei-kristillisyyden selvittely ei ole tarpeellista tässä.
Nuori mies liittyi 1842 vapaamuurareihin, kuten johtavat mormoonit siitä lähtien ja tällä on merkitystä, koska näin saadaan tärkeä yhteys yhteiskunnan valtarakenteihin. Myös Jehovan todistajien, Kristillisen tieteen, unitääri-universalistien ym. johtohahmoilla on liikkeittensä syntyajoista lähtien ollut näitä yhteyksiä.
Kaikille näille liikkeille on yhteistä opetukset, miten ihminen itse kehittyy jumalaksi. Lisäksi se osoittaa millaisesta opista on muutenkin kysymys, kun kelpuutetaan okkultisiin salajärjestöihin mukaan.
Yhteenvetona voi todeta nuoren profeetan pistäneen alulle kulttiuskonnon ja vieläpä osavaltion. Itse hän sai surmansa alettuaan pyssyleikkeihin, mutta tämä marttyyriasemaan nostettu teko oli tuiki tärkeä liikkeen kannattajajoukon ollessa jatkuvissa kahnauksissa muun väestön kanssa.
Profeetan lukuisat ennustukset menivät lähes kaikki pieleen, mutta eikös tämä ole ymmärrettävää. Kun vainajahengiltä otetaan vastaan tietoa, on laatua pakko korvata määrällä, sillä jostakin kummasta syystä hengillä on kovasti vajavaista tietoa!
Oliskohan tässä perusteluksi! :)
www.mormonismi.net -sivustoa pystyt luomaan tarkemman ja todenmukaisemman käsityksen.
Sinun kuvauksesi oli seiskalehden tasoa.
Korjaan vain pari kohtaa:
"Kukaan muu ei näe koskaan näitä kultalevyjä, paitsi väitetyt kolme silminnäkijää, jotka myöhemmin luopuivat todistuksestaan ja erosivat pois kirkkokunnasta. Samoin luopui todistuksestaan viisi miestä toisesta kahdeksan miehen todistajajoukosta."
Kukaan ei luopunut todistuksestaan, vaikka muuta on väitetty. Kirkko on tehnyt tästä perusteellisen selvityksen. Kaikki pysyivät todistuksessaan.
Spauldingin käsikirjoituas on löydetty. Siinä olevat yhdenkaltaisuudet ovat hyvin pinnallisia. Jopa mormonien kriitikoiden kuninkaaksi ristityt Jerald ja Sandra Tanner ovat torjuneet tuon teorian:
"Todisteet uutta Spauldin-teoruiaa vastaan näyttävät nyt murskaavilta." (Jerals ja Sandra Tanner, "Did Spalding Write the Book of Mormon?" s. 18, vuoden 1978 versio)
Kirkon selvitykset sanovat tietenkin sitä mikä kirkolle sopii. Pari vuotta sitten mormonismipalstalla et muuten itsekään vedonnut tuohon tutkimukseen. Olet ottanut sen vakiovastaukseesi vasta myöhemmin...
Yksi noista todistajista sitä paitsi toimi lakimiehenä. Luuletko että hän olisi voinut toitottaa todistaneensa perättömiä. Ja mormonin kirjan sisällöstähän he eivät voineet todistaa yhtään mitään, koska eivät ymmärtäneet "reformoidulla egyptillä kirjoitettua hepreaa".
Tyylillisesti Spauldingin kirja on hyvin samantapainen aikansa tuote. Myös esi-isäjutut ovat samantapaisia. Kopio ainakaan tuo löydetty kirja ei toki ole mm. siksi, että tarina on erilainen. MK:ssa porukka purjehtii itäkautta Lähi-Idästä Amerikkaan, Spauldingin kirjassa porukka yrittää mennä Englantiin, mutta joutuu Amerikkaan Atlantin poikki. Spauldingin kirjan lukeneet hämmästelivät MK:n nähtyään niiden samankaltaisuutta, mutta Spauldingin sepitelmä katosi pitkäksi aikaa ja kun se sitten löytyi (sikäli kun on sama) havaittiin, että ei MK sentään kopio ole samankaltaisuudesta huolimatta. Samankaltaisuuksia jokainen voi löytää googlettamalla.
http://www.mormonismi.net on ilman muuta parhaita mormonismista suomeksi tietoa antavista sivustoista. Mormonit eivät pysty osoittamaan siinä merkittäviä virheitä, ainoastaan asenteellisuutta ja näkemyseroja. Jotkut edes tutkimatta sivustoa kunnolla väittävät siinä esitetyn sellaista, mitä siinä ei ole. Kaikki "vastustajien" vuosien varrella esittämät väitteet niputetaan mormonismi.netin syyksi...
mormonismi.net -sivusto on kauttaaltaa väritettyä luopion kirjoittelua. Tässä on oikaisua:
Tuolla sivustolla on mm. kohta "Tusina faktaa mormonismista". Sen, missä määrin ne ovat faktaa, arvioikoon kukin seuraavasta. Esitän jotkut "faktat" lyhennettyinä:
1. Joseph Smithin kertomukset ensimmäisestä näystä eivät vastaa myöhempää virallista versiota.
Vastaan: On totta, että Joseph Smith kirjoitti näystään useita kertoja. Hän ei sanonut kaikkea kerralla.
http://www.jefflindsay.com/LDSFAQ/FQ_first_vision.shtml #accts
On yhdeksän erilaista versiota ensimmäisestä näystä, mutta ne eivät kumoa toisiaan. Ko. linkissä käsitellään asiaa perusteellisesti.
2. Näkykivet ovat humpuukia.
Vastaan: Sitten ovat nämäkin humpuukia: 2. Moos. 28:30 Ja pane jumalanvastausten rintakilpeen uurim ja tummim, niin että ne ovat Aaronin sydämen päällä, hänen astuessaan Herran eteen. Ja niin kantakoon Aaron Jumalan vastaukset israelilaisille sydämensä päällä aina Herran edessä ollessaan.
3. Kuka tahansa ei-mormoniegyptologi voi kertoa sinulle, että Kallisarvoisessa helmessä olevien piirrosten käännökset ovat hölynpölyä.
Vastaan: Tässä on selvitystä piirroksista:
http://www.google.com/custom?hl=en&safe=active&client=p ub-0770184673130660&channel=7390278595&cof=FORID:1;GL :1;LBGC:336699;LC:#0000ff;VLC:#663399;GFNT: #0000ff;GIMP:#0000ff;DIV:#336699;&domains=w ww.jefflindsay.com;&sitesearch=www.jefflindsay.com&oe =ISO-8859-1&sa=X&oi=spell&resnum=0&ct=result&cd=1&q=fac similes&spell=1
Ei ole niin selvää kuin annetaan ymmärtää.
4. Tiedossa ei ole mitään Jumalan antamaa ilmoitusta, jossa hän käskisi tämän avioitua salaa toisten miesten vaimojen kanssa. Naisten raskaaksi siittäminen ei myöskään ollut tarpeellista evankeliumin palautukselle.
Vastaan: Kysymys oli henkiavioliitoista, joiden ei ollut tarkoituskaan toteutua maan päällä. Jotkut naiset halusivat varmistua iankaikkisesta puolisosta, koska heidän miehensä ei ollut temppelikelpoinen. Joseph Smithillä ei ollut lapsia muiden kuin Emmansa kanssa.
5. Jeesus Kristus antaa Mormonin kirjassa tietyt rajat siitä, mikä on ja mikä ei ole Hänen oppiaan. Nykyinen mormonikirkko hylkää ne.
Vastaan: En ole havainnut ainoatakaan sellaista asiaa. Lisävalaistusta Mormonin kirjassa esitetyistä opeista on tullut, mutta mitään ei ole hylätty.
6. Tarkastelemalla huolellisesti Mormonin kirjan käsikirjoitukseen tehtyjä merkintöjä voi selvästi nähdä, että se on kopio toisesta työstä, ei sanelua eikä käännöstä.
Vastaan: Käsikirjoitukseen on tehty vain oikeinkirjoitusta koskevia muutoksia. Kopioinnit muista lähteistä on osoitettu vääriksi. Tässä tarkoitettaneen Spauldingin romaania. Jopa vastustajat Jerald ja Sandra Tanner myöntävät: "...todisteet uutta Spalding-teoriaa vastaan näyttävät nyt musertavilta..." ("Did Spalding Write the Book of Mormon?" s. 18)
7. Jotta mormonioppi voisi olla totta, Aadamin ja Eevan olisi täytynyt olla olemassa kirjaimellisesti.
Vastaan: Outo väite. Myös Raamattu kertoo heistä. Ei mormonioppi ole sen kirjaimellisempaa kuin Raamatun oppikaan. Profeettamme Kimball on sanonut, että luomiskertomus on tietenkin vertauskuvallinen.
8. Aabraham ei "omakätisesti" kirjoittanut egyptiläisiä kirjoitusrullia niin kuin Abrahamin kirja alussa väitetään. Mistä sen voi tietää?
9. Jotta mormonioppi voisi olla totta, Jumalan olisi vaadittava erityisiä kädenpuristuksia...
Vastaan: Kirjoittaja ei tiedä, mitä Jumala vaatii. Kaikkea ei ole Raamatussa. Jumala vaatii tai on asettanut muitakin erikoisia toimituksia kuten upotuskasteen ja sakramentin nauttimisen. Jeesus oli 40 päivää maan päällä ennen taivaaseen astumistaan. Mitä hän sinä aikana teki? Siitä ei ole paljonkaan. Kirkkoisiltä on säilynyt yhtä ja toista.
Tässä on "halaistua sanaa" kasteista kuolleiden puolesta:
http://farms.byu.edu/display.php?id=67&table=transcript s#Anchor-10-47783
Lisäksi on temppelityössä ennen ja nyt yhtenevyyttä:
http://www.fairlds.org/FAIR_Conferences/1999_Early_Chri stian_and_Jewish_Rituals_Related_to_Temple_Practices.ht ml
http://www.fairlds.org/FAIR_Conferences/1999_Early_Chri stian_and_Jewish_Rituals_Related_to_Temple_Practices.ht ml#en17
10. Mormoniopin mukaan isä Jumala oli moniavioinen...
Vastaan: Tämä ei ole virallista oppia. Jumala hyväksyi VT:n patriarkkojen moniavioisuuden. Miksi hän ei voisi olla itsekin moniavioinen? Mittaamme liiaksi omista lähtökohdistamme Jumalan asioita.
11. On selvää, että Mormonin kirja perustuu monelta osin kuningas Jaakon raamattuversioon. Tämä versio tehtiin vasta 1611, minkä vuoksi täytyy päätellä, ettei Mormonin kirja voi olla muinainen teos.
Vastaan: Kun asia on sama, on käytetty olemassa olevaa tekstiä. Käännöksen ajankohdalla ei ole mitään merkitystä.
12. Joseph Smith yritti ansaita pian pian Mormonin kirjan julkaisun jälkeen myymällä sen tekijänoikeudet.
Vastaan: Tieto on epäluotettava. Sen on sepustanut monia vuotta myöhemmin kirkkoon silloin jo vihamielisesti suhtautunut henkilö:
http://www.jefflindsay.com/LDSFAQ/FQ_prophets.shtml
Juuri tuollaisia "oikaisuja" tarkoitinkin. Esim. tuon ensimmäisen näyn monet versiot todistavat sen keksityksi. Jeff-pellen onnettomat selitysyritykset vain vahvistavat käsitystä entisestään.
Tuota vakiolistaasi olet copypastennut muistaakseni noin vuoden ajan.
Eihän tuossa ole muuta kuin mielipide-eroja. Mormonien mielestä tietenkin ensimmäisen näyn monet keskenään ristiriitaiset versiot ovat jeffeilemällä selitettävissä, muiden mielestä nuo selitykset ovat erittäin ontuvia ja "näkyä" on muuteltu tarpeen mukaan. Johan Josephin isällä oli vastaavia "näkyjä".
että paljon olen potaskaa lukenut, mutta tämä ylitti kaiken aiemman!
Ei tuota muuten viitti edes ruveta kommentoimaan kyllä se niin typerä ja tietämätön teksti oli!
Ensimmäisen näyn eri versiot eivät kumoa vaan tukevat toisiaan.
On asiatonta koettaa mitätöidä Jeffin kommentointia etenkin, kun et mitenkään perustele tai esitä esimerkkejä. Henkilöhyökkäys on tavallisimpia argumetointivirheitä.
Ilmiselvästi ristiriitaiset versiot eivät tue toisiaan muutoin kuin Jeff-pellen selitteleminä. Jeffin pelleilemisestä on kerrottu aivan tarpeeksi esimerkkejä tuolla mormonismipalstalla. Kun puhutaan hevosista, hän puhuu tapiireista. (Sinä muuten et ole vieläkään vastannut mustangeja koskevaan kysymykseen.) Samoin Jeff pelleilee kiasmien suhteen laatimalla satoja sivuja selityksiä aivan virheellisen lähtöoletuksen pohjalta.
Kerropa nyt täällä vihdoin, että mitä tarkoitit tuolla mustangi-linkilläsi tuolla mormonismipalstalla. Mustangithan ovat tietenkin Euroopasta tuotujen hevosten villiintyneitä jälkeläisiä. Miten ne mielestäsi liittyvät Mormonin kirjan hevosiin? Vai oletko sinäkin Jeffin kaltainen pelle, joka vain heittelee onnettomia selityslinkkejä, mutta tosipaikan tullen ei osaa sanoa yhtään mitään asiallista?
jos haluat potaskaan tutustua...
joku tietämätön mormoni luonnehtii tökeröksi vääristelmäksi, voi ihmetellen todeta, kuinka surkealta kuulostaisi koko totuus. Kirjoituksessa kuvataan varsin tarkasti mormonikirkon syntyhistorian vaiheita, eikä ole edes mässäilty lukuisilla oudontuntuisilla tositapahtumilla, jotka asettaisivat kirkkonne huonoon valoon.
Juuri niitä asioita, joita kirkkonne on koko ajan ja moneen kertaan muutellut tullen tunnetuksksi muuttuvien selitysten kirkkona.
Oma lukunsa on opilliset erilaisuudet kirjoissanne ja ”profeettojenne” opetuksissa, joita hämmentynyt jäsenistö koettaa selitellä parhain päin. Siksi yli-innokas asioiden kaunistelu kuulostaa huvittavalta ja herättää vain hienoista säälintunnetta.
Arvelen silti, että myös suomalaiset mormonit haluaisivat ilmeisesti uskoa totuudenmukaisesti ja turvautua pelastavaan Jumalaan ja hänen armotyöhönsä Jeesuksessa Kristuksessa, mutta se on täysin mahdotonta ihmiskeskeisessä ja riivaajavoimien taustatuella kokoon kyhätyssä uskonnossanne.
http://www.mustangs4us.com/mustang4.htm
Hevosen alkukoti on Amerikassa. Edellä olevassa linkissä todetaan, että merkkejä hevosista on löydetty.
Did you know that horses originated in North America?
1. PRE-HISTORY OF THE HORSE:
The evolution and development of North American eco-systems definitely included horses! 25,000 year old frozen remains of horses identical to today's wild horses have been found in the Arctic Tundra.
Horses are generally believed to have become extinct in their land of origin about 8000 - 10,000 years ago - probably at the hands of the first human immigrants (if it ever could be proved that even one tiny pocket of original horses remained, it would make legal protections for this species so much easier - but so far, there is no such evidence).
North America was the original home of the horse species. They evolved here, and thrived here for millions of years. The plant and animal communities of North American ecology evolved with horses playing an integral role. About 8,000 - 10,000 years ago (coinciding with Human settlement) they became extinct i the land of their origin, although luckily by that time they had migrated to Asia, where they spread into Europe and North Africa.
It was long believed that the pre-extinction American horse was a more primitive form and not the true horse of today. But that changed in September of 1993, when some placer miners in the Yukon uncovered a horse and paleontologists were called in. Initially, nobody thought too much about the well preserved, brownish red horse in the permafrost layer.
It didn't look different from any other horse that had died and been buried in the mud. Even the stomach contents were still in the gut, and the flaxen mane hung over the neck of the hide covered skeleton. Scientists might have been looking at a near carbon copy of some of the smaller wild horses in the West. Analysis revealed it was about 25,000 years old! proving that the horse is a true native species.
Tässä osa sjomeksi:
On uskottu kauan, että hevoset ennen sukupuuttoon kuolemista Amerikassa olivat primitiivisempiä eikä sellaisia oikeita hevosia kuin nykyiset. Tämä käsitys muuttui 1993, kun eräät kaivajat Yukonissa löysivät hevosen ja paleontologit vahvistivat sen.
hevosten alkukoti on Amerikassa eihän siitä ole kysymys.
http://www.tunturisusi.com/wildwest/hevoset.htm
Nyt oli kysymys mustangeissa. Tuolla mormonismipalstalla yksinkertaisesti sivuutit asian vaikka sinulta kysyttiin moneen kertaan. Nyt annoit linkin, jossa ei ainakaan pikalukemisella sanota mustangeista mitään siitä poikkeavaa mitä niistä on aina tiedetty.
Kysymys oli MUSTANGEISTA eikä hevosten esi-isistä Amerikassa. Olivatko Mormonin kirjan hevoset mustangeja?
Nyt lähden pienelle matkalle enkä tiedä pääsenkö siellä netin ääreen. Palaan kuitenkin katsomaan tätä ketjua jossain vaiheessa.
Tuossa sanottiin, että merkkejä hevosista on löydetty Amerikassa jo ennen Kolumbuksen tuloa, eikä ollut kysymys alkuhevosista. Tuossa käsiteltiin hevosten historiaa Amerikassa.
En lukenut kokonaan enkä ehdi nytkään kun olen vain käymässä vieraalla koneella netissä.
Tässä nyt oli kysymys mustangeista eli eurooppalaisten hevosten jälkeläisistä Amerikassa. Miten ne liittyvät Mormonin kirjaan, kun aiemmin et kysymykseen vastannut etkä näytä vastaavan nytkään? Sen verran tuota nyt antamaasi linkkiä tuolloin silmäilin, että en löytänyt mustangeista sanottavan mitään mitä ei niistä olisi aiemmin tiedetty.
Kerropa nyt OMIN SANOIN mustangeista ja niiden liittymisestä Mormonin kirjaan.