Liittoutumaton

Se on riski itselleen, se on riski naapureilleen, jopa vahvimmalle naapurilleen. Se on pakko miehittää tilanteen vähänkään kiristyessä, koska naapurilta puuttuu satamia, ne ovat valtavan viemärin suulla ja se viemärin suu on helppo miinoittaa ja sulkea. Olemme monella tavalla uhka ja riski kaikille naapureillemme. Mitä voisimme tehdä, jotta voisimme laskea riskitasoa?
6244
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

vaikutuksen alaisena.

Kivaa uhkakerrontaa, mutta turhaa löpinää.

Ei kiinnosta ketään luulen minä.

Ihmisillä on järkevämpääkin ajateltavaa!

Äänestä

Huonolla itsetunnolla varustettu porukka johdossa on johtanut maan toistuvasti tarpeettomiin kärsimyksiin. Ulkomaisen näkökulman palvonta ja typerä röyhkeys toisaalta on uhka jolta on vain vahvat kaukonäköiset rauhanmiehet aikanaan pelastaneet. Mutta katsellessa nykyjohtoa ei voi muuta kuin puistella päätä.

Äänestä
  • "Huonolla itsetunnolla varustettu porukka johdossa on johtanut maan toistuvasti tarpeettomiin kärsimyksiin."

    Samaa mieltä. Putinilla on heikko itsetunto, jonka takia se uhoaa siellä ja täällä.

    "Mutta katsellessa nykyjohtoa ei voi muuta kuin puistella päätä."

    Joo,Medjedjev pikku tappi, hirveä pätemisen tarve.

    "typerä röyhkeys toisaalta on uhka jolta on vain vahvat kaukonäköiset rauhanmiehet aikanaan pelastaneet"

    Tarkoittanee Gorbatsovia tämä rauhanmies. No, nyt ei ole pelastajaa näköpiirissä. Eiköhän Kasparovkin saa poloniumia.

    Äänestä

ennenkuin Halosen aika on ohi. Ja vielä ainakin 6-9 v sen jälkeen, sen aikaa hakemus kestää. Halonen on hidastanut Naton jäsenyyttä jo 13v, kantaakohan poliittisen vastuun, vai pakeneeko maasta?
Halosen Nato-optiot ovat täyttä valhetta, poliittista valhetta.

Äänestä

kun sodanuhka on päällä, on pienessä maassa aina vihollisen tai liittolaisen joukkoja.

Äänestä

riskitaso laskee välittömästi, tuollaiset pelkurifanaatikot kuin sinä ovat suurin riski tälle maalle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suomi on riski kirjoitti:

Se on riski itselleen, se on riski naapureilleen, jopa vahvimmalle naapurilleen. Se on pakko miehittää tilanteen vähänkään kiristyessä, koska naapurilta puuttuu satamia, ne ovat valtavan viemärin suulla ja se viemärin suu on helppo miinoittaa ja sulkea. Olemme monella tavalla uhka ja riski kaikille naapureillemme. Mitä voisimme tehdä, jotta voisimme laskea riskitasoa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu