En kaipaa varsinaisesti ystäviä, mutta rumempaa puolikasta kyllä. Ongelma on vain siinä etten halua tutustua netissä. Pitäisikö heittää kaikki toivo kaivoon?
Mistä kumppani?
...
263237
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
..mikset halua tutustua netissä? ekaksi ulkonäkö sitten muu? vai ootko kauhean epäluuloinen nettituttavuuksiin? Jos ei netistä eikä livestä löydy silloin voi heittää toivon kaivoon mutta jos pitää kaikki kanavat avoinna voi löytyy helmi...
pelkään että nykyinen ulkonäköni tuottaisi pettymyksen, sitten kun kirjoittelun jälkeen pitäisi tavata. Sitä paitsi kirjoittelu vaatii suurta aktiivisuutta, vähän kuin etsisi neulaa heinakasasta.
..aktiivisuuttahan se vaatii..mutta pitäisin sitä kuitenkin yhtenä keinona sama juttuhan se on reaalissakin.. aktiivista etsintää..netin kautta on löytynyt ainakin mulle ihan sopivia loistaviakin tapauksia.. tutustuu ihmiseen myös sisäisesti jos on rehellinen..
meitä joille ulkonäkö ei merkkaa niin paljo on vielä olemassa. ei kannata nettiä sulkea pois joukosta. hyödynnä kaikki mitä vaan voi. ja mielestäni muutenkin ei niin hyvännäköisillä on erinlainen tapa katsoa muita ihmisiä. puhun siis myös itsestäni.
muutenkin me ujommat ja tunteellisemmat ihmiset olemme livessä vierita kohtaan hieman arkoja ja meidät voi löytää helpommin netistä.
ellet etsi mitään tietynlaista ihmistä josta tiedät ettei sitä voi löytyä netistä niin älä sulje vaihtoehtoja!
"Pitäisikö heittää kaikki toivo kaivoon?"
Kannattaa heittää toivo kaivoon.
Voit löytää kumppanin sellaisesta paikasta, missä muutkin käyvät. Eli kotisi ulkopuolelta.
Jokos sinulle se oikea on tullut vastaan?
Vaikka tottahan tuo, ei se kotiovelle tule kolkuttamaan.
se muu paikka voisi olla? Käyn kyllä kirjastossa ja kaupassa ja matkustan bussilla. Jumpassa on harmi kyllä vain naisia.
..ja kävellyt ohi. Eli jotain tärkeää on jäänyt tekemättä.
Olen kyllä tosi noviisi antamaan neuvoja, kun en itsekään tiedä mistä löytäisin mukavan, vapaan nuoren naisen. Minäkin käyn usein kirjastossa ja näkyy niissä käyvän paljon muitakin, joten sinkkujakin lienee. Se olisikin tosi romanttinen paikka törmätä johonkin kivaan naiseen. Minulle sopisi kirjasto 100 kertaa paremmin kuin baari.
Missähän muualla voisi tutustua? Minä unohdan baarit, joten jäljelle jää: kirjasto, kauppa, keskusta, kahvila, elokuvateatteri ja koulu. Että ei kovin hyvin mene... Yksin olo siis jatkuu. Sen kun keksisi jonkun harrastuksen tms, jossa kävisi samantyyppisiä nuorehkoja ihmisiä. Itse kun haluaisin löytää hieman rauhallisen, ei mitään kovaäänistä. Kai se on mentävä ujoille tarkoitettuun esiintymistaitoja kehittävään kerhoon kansalaisopistoon...
Voi muuten tullakkin! ;)
Se oikea tuli ja koputti ovelle, oveen koputus johti tutustumiseen ja sitä kautta avioliittoon.
Joten ei sitä välttämättä tarvitse hakea kodin ulkopuoleltakaan.
Kaikki, siis ihan kaikki on mahdollista tänä päivänä.
Ehkä, jos se on toivomuskaivo ja kaikki tulee kymmenkertaisena takaisin. Mutta täytyy sanoa (ei pahalla), että vaikutat aika typerältä tehdessäsi tällaisia aloituksia.
ongelmaa. Tyttöystävä pitäsisi hommata, mutta harvoin tulee käytyä muualla kuin koulussa/kaupassa/kirjastossa, eikä näistä ole naisia mukaan tarttunut. Netissä tutustuminen on vähän hankalaa samasta syystä kuin sulla, tuntuu että aika todennäköisesti mun ulkonäkö ei hirveästi ihastuta. Ja toisaalta itsekin näkisin mielelläni ihmisen livenä, onhan se ulkonäkökin suht tärkeä. Ei vaan saa aikaiseksi.
Nettihän on hyvä tapa tutustua uusiin ihmisiin.. Ei yhtään sen huonompi kuin jokin muukaan tapa. Se ei myöskään yhtään vähennä ulkonäön merkitystä. Aivan samoilla kriteereillä sinua arvostetaan reaalimaailmassakin.. Tosin suosittelen kuitenkin ihmisiä tapaamaan suhtkoht nopeasti, koska nettikirjoittelun kautta tekee tyypillisesti omia haavekuvia toisesta ja kun ne haavekuvat eivät kohtaakkaan sen reaalikuvan kanssa niin sitten tuleekin yhteentörmäys jonka seurauksena kumpikaan ei saa mitään...
enemmän itsestäsi niin ehkä joku kiinnostuu tätä kautta tai osataan antaa parempia vihjeitä miten tutustua.
Pelkäätkö enemmän että toinen pettyy sinuun vai sinä petyt toiseen?
Mulla ongelmana on se, että en edes uskalla tutustua keneenkään, eli vetäydyn pois ihmisten parista, joka isoksi osaksi johtuu siitä, että kouluaikana sai toisten taholta suoraan ja epäsuoraan ymmärtää, että olen niin ruma ja muutenkin paska tyyppi ettei kukaan voi musta pitää. Nyt vielä vuosienkaan jälkeen en pysty luottamaan ihmisiin ollenkaan, itsetuntoni on aivan pohjalla ja enimmäkseen vain itken kotosalla. Helvetin hienoa..
Sama ongelma, olen irrottautumassa entisistä "ystävistä", eli ryyppyporukoista, koska elämässä täytyy olla parempaakin, mutta mistä sitä löytyy näin omana, arkana itsenään??? Pohjimmiltani tiedän, että olen ihan hyvä tyyppi, mutta sulkeudun ihmisten seurassa ja vaikutan varmasti ihan ääliöltä. On niin vaikeaa luottaa keneenkään, kun pettynyksiä mielettömästi takana. Vastatkaa mulle, jos tuntuu vähänkään samalta.
Vetäydyin itsekin teini-iässä ja ajattelin että haluan olla yksin, vaikka ei se ollut niin.
Koulukokemukset ovat aika sitkeitä sillä minullakin pulpahtaa välillä mieleen kuinka esim. tulin kerran luokkaan missä olin juuri keskustelunaiheena ja kaikki sitten kääntyivät ja alkoivat haukkua minua yhteen ääneen päin naamaa.
Minä olen aina yrittänyt kysellä pariskunnilta, miten ja missä he ovat tavanneet. Vanhemmat ihmiset kertovat monesti romanttisempia juttuja, eivätkä tylsiä "baarissa tavattiin". Eräskin herra oli ollut sodan jälkeen metsätöissä ja kysynyt erään talon emännältä tyttären kättä. Siitä olikin muodostunut 50 vuoden liitto.
Samainen herra neuvoi minua niin, että mene jututtamaan penkillä yksin istuvaa neitoa. Kysymällä vaikka kelloa... Harva nuori nainen näyttää siltä, että he ainakaan minua kaipaavat seuraansa.
Minuakin on kehoitettu pitämään silmät auki nykyisessä opinahjossa, siellä kun vilisee nuoria naisia. Ujona ja arkana miehenä sitä tulosta ei vaan tahdo syntyä. Lisäksi kun ei ole kovinkaan kaksisen näköinen, naiset kiertävät kaukaa. Jos olisi huomatavan komea, olisi tilanne paljon edullisempi. Ja harvassa kai nykyään on yksinäiset alle kolmikymppiset naiset.
Helpottaisi hieman jos tietäisi jonkun kiinnostavan neidon olevan vapaa. Olisi ainakin yksi pelko poissa, eli että iskee silmänsä varattuun. No, yksinäisyys jatkuu.
Eräs juuri rintamalta päässyt parikymppinen mies löysi tanssien jälkeen hienon, varsin arvokkaan näköisen kaulahuivin lumihangesta. Suoraselkäisenä miehenä hän otti sen talteen ja laittoi siitä ilmoituksen paikalliseen lehteen. Omistajaksi ilmeni muuan 19 vuotias annikki, nykyinen isoäitini
Se oli silloin kun...
Tänä päivänä lumihangelta (tai siis räntälätäköstä) saattaisi löytyä rintsikat joita kukaan ei kaipaa....eikä taida mikään stoori kestää 60 vuotta.
Ajat ovat muuttuneet, eikä nykyään lumihankiakaan välttämättä joka talvi muodostu.
Moni tuntemani nuori tuntuu löytäneen kumppanin jo kouluajoilta. Entäs sitten kun moni eroaa näistä nuoruuden ihastuksista? Mistähän se uusi kumppani sitten löydetään? Opiskelupaikka ja työpaikka lienevät aika tavallisia paikkoja. Joku voi löytää kapakasta, moni seurakunnan 'harrasteista', joku löytää 'verkosta'.
Olen miettinyt hieman asioita... Seurustelusuhteen saamiseksi on hyvä hakeutua ihmisten seuraan... En ole vaan keksinyt sellaisia paikkoja, joissa voisin tutustua. Lisäksi kun minua riivaa voimakas sosiaalinen estyneisyys ja epävarmuus itsestäni. Siitä on seurauksena yksinäisyyden noidankehä.
On kieltämättä romanttisempi ajatus kohdata tuleva sulhasensa vaikkapa puistossa, kun tämä tulee kysymään puhelinnumeroasi, kuin vongata miehiä netissä. Kaiken lisäksi jälkimmäinen on biologisesti jokseenkin epänormaalia käytöstä.
Usein netissä vaihdetaan kuvia ennen tapaamista. Olisiko sinulle mahdollinen yhteydenpidon katkaisu kuvasi näyttämisen jälkeen niin kova isku, ettet uskalla ottaa riskiä? Pahaltahan sellainen torjunta varmasti tuntuu, mutta samalla tavalla sinulle voi käydä muissakin tutustumispaikoissa.
Ja millä periaatteella arvioit ulkoista kauneuttasi? Me naiset kun yleensä kiinnitämme huomiota kasvoihin, mutta mies pitää sinua luultavasti upeana kaunottarena, jos sinulla on naisellisia muotoja, vaikket olisi kasvoiltasi mikään itse suloisuus. Ja voithan tietenkin ehostaa itseäsi, jos se saa olosi itsevarmemmaksi.
Minulla on vähän toisenlaiset ongelmat. Jos lähetän kasvokuvani netissä, siihen yleensä tykästytään. Ja ei minua ole ensitapaamisillakaan torjuttu, vaikka sitä olen pelännyt. Päinvastoin olen saanut usein kehuja kasvoistani jossain vaiheessa.
Mutta siinä vaiheessa, kun ihminen käsittää/näkee, minkälainen vartaloni on (olen laiha mutten sairas), kiinnostus hiipuu. Kuvaavaa on seurustelusuhteeni: tapasimme nettikeskustelujen jälkeen, sain kuulla olevani todella suloinen tms.....suhde kuihtui vuosien saatossa ja syynä tähän yksipuoliseen erohaluun kuulemma oli laihuuteni. Kaiken huippu oli se, että sain kuulla hänen harkinneen paikalta poistumista lopullisesti nähtyäni minut ensi kertaa ilman vaatteita. Ja tällaisen kanssa siis seurustelin suhteessa, jossa minua ei koettu viehättäväksi ollenkaan.
Täytyy sanoa, että se ensitapaamisen torjunta, jota siis pelkäsin, olisi voinut säästää ihmistä monenlaiselta ikävältä tässäkin tapauksessa. Meillä kun on tunteet ja kiinnymme kumppaniimme. Se tosiasia, ettei ulkonäkösi kelpaakaan toiselle (vaikket olisi mitenkään muuttunut) ja hän haluaa siksi erota, voi tulla keskelle "onnellista" parisuhdetta kuin salama kirkkaalta taivaalta. Ja se varmasti sattuu!
Toisaalta olen tyytyväinen, että joku pinnallinen mutta minulle rakas aasi suostui seurustelemaan kanssani näinkin kauan; yksinäinen elämäni olisi ollut todennäköisesti muuten kovin tylsää nämäkin vuodet, kuten se on aina ennen ollut. Sainpahan kaiken lisäksi yllättää itseni iloisesti ja ihan käytännössä todeta olevani luonteeltani harvinaisen hyvä seurustelukumppani.
Kesti vähän aikaa ennen kuin uskaltauduin taas tänne lukemaan vastauksia - tämäkin kai selittää, miksi netissä tutustuminen on minulle hankalaa.
"Olisiko sinulle mahdollinen yhteydenpidon katkaisu kuvasi näyttämisen jälkeen niin kova isku, ettet uskalla ottaa riskiä?"
Luulen, että olisi, jos olisin itse kiinnostunut vastapuolesta. Olisi myös vaikeata valita sopivaa kuvaa itsestään - valitako mahdollisimman hyvä vaiko mahdollisimman huono. Vai tavatako sokkona.
"Pahaltahan sellainen torjunta varmasti tuntuu, mutta samalla tavalla sinulle voi käydä muissakin tutustumispaikoissa"
En usko, koska jos joku lähestyy minua, niin ulkonäköni ilmeisesti sitten kelpaa. Enkä itse lähestyisi ketään ilman että jotain katsekontaktia olisi ensin.
Olen itsekin laiha enkä ole koskaan ajatellut sitä viaksi, mutta en toisaalta ole ollut kenenkään kanssa alasti.
- Niin, itse asiassa yksi häpeän aiheistani on juuri tuo, etten ole ollut kenenkään kanssa alasti (tietyin seurauksin).
Kannattaisi varmaan kokeilla nettiä jos seuraa etsit... Livenä tuskin kohtaat yhtä paljon tyyppejä ja ylipäätään livenä ihmiset harvemmin kohtaavat missään kaupan kassajonossa vaikka niistä tarinoista kuinka kovasti puhuttaisiin... 90% tapauksista kun ei edes osaa odottaa/yrittää semmoista ja vielä harvemmat haluavat tutustua semmoisissa ja se vaatii monta kertaa enemmän rohkeutta kuin netissä tututustuminen. Ylipäätään livenä tututustuminen lienee sinulle monin verroin haastellisempaa kuin anonyymina netissä...
Ja voithan valita mitä kerrot ja näytätkö mitään kuvaa.. Joka tapauksessa elämässä tulee vastaan niitä jotka hyväksyvät sinut tai eivät hyväksy.. Pitää vain löytää sopivat tyypit.
Kannattaa tarkkaan miettiä, haluatko odottaa ehkä loppuelämäsi jonkun ottavan kontaktia sinuun. Toki työelämä ym. saattaa tuoda mahdollisuuksia, mutta jos et baareissakaan pahemmin pyöri, ei niitä aloitteita välttämättä oikein satu tulemaan tässä kulttuurissa.
Rohkeasti vaan nettiin! Sopiiko sinulle sitten paremmin deittipalsta vai epäsuoremmin chat vai jokin muu?
Kyllä se kuva on hyvä lähettää, jos pelkää torjutuksi tulemista varsinkin paikan päällä. Ensivaikutelma on tärkeä, joten mitään huonointa kuvaansa ei kannata lähettää. Ei toki myös mitään epätavallisia maskeerauskokeiluja.... Ja hymyilevä kuva on varmasti useimmille mieleen. Eihän sinun tarvitse heti kuvaasi laittaa.
Oli kauhiasti samanlaista tekstiä mitä minä olisin kirjoittanut, ja sen olen jo todennut että, todellakin se oikea ei tule oven taakse kolkutelemaan :)
Itsellä sama homma, ujo mutta sitten tutussa piirissä en ole enää ujo.
Ja tuo laihuus vaivaa myös itseäni, koko pienen ikäni olen kottanut syödä ties mitä
:D
Mutta ku se rasva vaa ei jää :(
muutama tapaus on ollut ku kaverit on yrittänyt niinsanotusti naittaa, mutta sitten vaan olen kuullut ett olen kuulema liian laiha mun makuun.
Ja vielä vaikeemaksi tekee se että edellinen suhde kesti melkein 15v ja oli "melkein" ensinmäisiä vakavampia suhteita, ja nytten sit jo 5v melkein sinkkuna ni hui onpas vaikeata ruveta uutta sudetta tekeen, ja kapakoissa en käy ollenkaan, alkolia en käytä.
No jäi siite pitkästä suhteesta jotain hyvääkin, 2 ihanaa lasta :D