ajattelin että

... naputtelenpa tähän sen yleisönosastokirjoituksen, joka eilen julkaistiin nimettömänä Hesarissa: kirjoittajan näkökulma on todellisen asiantuntijan. Kaikki eivät varmaan ole saaneet Hesaria käsiinsä, eikä nettiversiossa ole tätä juttua.

"Uskonnollista ympärileikkausta ei tule sallia

Helsingin Sanomat uutisoi Korkeimman oikeuden 17.10 antamasta päätöksestä, jonka mukaan uskonnollisista syistä tehty pojan ympärileikkaus ei ole rangaistava teko, jos se tehdään asianmukaisesti.

Itselleni tehtiin ympärileikkaus teini-iässä lääketieteellisistä syistä. Seuraukset eivät ole lainkaan merkityksettömät: siittimen tuntoaisti tuhoutui suurelta osin.

Aivan olennainen kysymys ympärileikkausta arvioitaessa on "asiantuntijan" legitimiteetti. Ainoa henkilö, joka voi arvioida ympärileikkauksen vaikutuksia on mies, jolle ympärileikkaus on tehty puberteetin alkamisen jälkeen, kuten itselleni tapahtui. Muut arvioijat eivät voi tietää, mistä puhuvat.

Kerron syitä, joiden vuoksi ympärileikkausta ei tule missään tapauksessa sallia Suomessa.

Yhdynnässä olennainen osa nautintoa on esinahan liukuminen eteen ja taakse. Leikkaus poistaa tämän tuntoaistin osan kokonaan, ja kondomin käyttö aiheuttaa lähes täydellisen tunnottomuuden, mikä lisää riskikäyttäytymisen ja vahinkoraskauksien todennäköisyyttä sukupuolisuhteissa. Sukupuolielämän laatu on huonompi kuin ympärileikkaamattomilla henkilöillä.

Vauvana ympärileikattu ei voi tiettää, millainen vahingoittamattoman siittimen todellinen tuntoaisti on. Siksi asiassa kuultavina asiantuntijoina ei voi käyttää muita kuin sellaisia henkilöitä, joille kyseinen leikkaus on tehty aikuisiässä tai sen kynnyksellä.

Mitä ympärileikkaamaton muka osaa asiasta sanoa? Tai vastaavasti vauvana ympärileikattu?

Lapsen suostumuksen hankkiminen ympärileikkaukseen on loogisesti mahdoton. Ajatus on täysin naurettava: eihän lapsi voi nähdä tulevaisuuteen ja ennustaa, miten vahingollinen ympärileikkaus on hänen sukupuoliselle tuntoaistilleen.

Lapsenhan pitäisi kokea tilanne ennen ja jälkeen leikkauksen (puberteetin jälkeen) jotta voisi arvioide tilannetta oikein. Lasta voidaan lisäksi tietenkin manipuloida eri tavoin.

Lapsen maailmankuva muodostuu aluksi vanhempien opetusten perusteella. Aikuisena henkilö voi vaihtaa uskontoa tai lakata uskomasta, jolloin tehntyä peruuttamatonta vahinkoa ei voida enää korjata.

Ympärileikkausperinteen syntymisen alkusyy on vanhempien urosten halu hillitä nuorempien urosten lisääntymismenesstystä; penetraatio vaikeutuu, koska siittimen limakalvo on kuiva, ja ejakulaatio viivästyy, koska tuntoaisti on heikompi. Seurauksena on syntynyt kierre, joka jatkuu sukupolvelta toiselle.

Ei kai nykypäivän Suomessa enää haluta sallia tällaista - mahdollisesti jopa verovaroin?

Ympärileikkauksessa fysiologisen vamman aiheuttaminen on kiistaton tosiasia, joka ei poistu kulttuurisilla pohdinnoilla.

Ympärileikattu"

Helsingin Sanomat 18.10.2008
sivu C8 (Mielipide)
8231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Terskan herkkyys katoaa jos suojanahka viedään päältä pois.

Äänestä

oikein häviävät? Vastasin jo tuohon, mutta jonnekin se katosi.

Tuo on hyvä kirjoitus.

Vasemmistoliiton Minna Sirnö on sitä mieltä, että ympärileikkaus estää Aidsia ja siksi se pitää sallia Suomessa uskonnollisin perustein.

Tuosta tulee mieleen kyllä se, että ovatko juutalaiset tai muslimipoikalapset erityisen alttiita Aidsiin sairastumiseen, vai miksi tuota poikien ympärileikkausta ei sitten tehdä kaikille suomalaisille heti syntymän jälkeen.

Äänestä
  • ... on kuulemma paikoin sellainenkin harhaluulo, että AIDSista voi parantua makaamalla neitsyen kanssa.

    Mieliala laskee kuin lehmän häntä kun tällaisia juttuja ajattelee.

    Äänestä

  • gyrus kirjoitti:

    ... on kuulemma paikoin sellainenkin harhaluulo, että AIDSista voi parantua makaamalla neitsyen kanssa.

    Mieliala laskee kuin lehmän häntä kun tällaisia juttuja ajattelee.

    raiskataan sylivauvoja tuon uskomuksen takia.

    En varmaan ikinä unohda sitä dokumettia Englannin prinssi Harrysta, kun hän oli jonkinlaisena hyväntoivonlähettiläänä jossain Afrikan maassa. Hän piti sylissään pientä tyttövauvaa, joka oli raiskattu juuri tämän uskomuksen vuoksi. Tyttö oli aivan ilmeetön. Hänelle oli jouduttu tekemään leikkauksia ja poistamaan sisäelimiä, mm. kohtu tämän raiskauksen takia.

    Vuoden kuluttua Harry palasi samaan kylään ja tapasi tämän lapsen, joka siis asui orpokodissa ja tämä tyttö oli saanut niin hyvää huolenpitoa, että oli aivan kuin eri ihminen. Osasi jopa jo nauraa.

    Kauheaa mitä ihmisille tehdään taikauskojen nimissä. Sen pienen tytön kasvot ovat usein mielessä.

    Äänestä

Olen sitä mieltä että tuollaiset pitäisi kirjoittaa aina omalla nimellä, en suosi nimimerkkejä lehdissä tms.
Toisaalta, asiassa on henk.koht. asioita sen verran että on ihan hyväksyttävää käyttää nimimerkkiä/olla tuntematon.

Mainio kirjoitus, ja olen iloinen että se julkaistiin. Carry on da good work.

Äänestä

on vähentää tai estää masturbointia. Masturboidessa ympärileikattu joutuu käyttämään liukastetta, koska muuten runkkaus ei onnistu.

Äänestä
  • uskonnot on kriminalisoitava.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    uskonnot on kriminalisoitava.

    Olen 58 vuotias ja nahkani leikattiin tänävuonna. Seksielämäni on huomattavasti parempi nyt. Vaimoni saa orkun melkein pelkkää munaa katselemalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


gyrus kirjoitti:

... naputtelenpa tähän sen yleisönosastokirjoituksen, joka eilen julkaistiin nimettömänä Hesarissa: kirjoittajan näkökulma on todellisen asiantuntijan. Kaikki eivät varmaan ole saaneet Hesaria käsiinsä, eikä nettiversiossa ole tätä juttua.

"Uskonnollista ympärileikkausta ei tule sallia

Helsingin Sanomat uutisoi Korkeimman oikeuden 17.10 antamasta päätöksestä, jonka mukaan uskonnollisista syistä tehty pojan ympärileikkaus ei ole rangaistava teko, jos se tehdään asianmukaisesti.

Itselleni tehtiin ympärileikkaus teini-iässä lääketieteellisistä syistä. Seuraukset eivät ole lainkaan merkityksettömät: siittimen tuntoaisti tuhoutui suurelta osin.

Aivan olennainen kysymys ympärileikkausta arvioitaessa on "asiantuntijan" legitimiteetti. Ainoa henkilö, joka voi arvioida ympärileikkauksen vaikutuksia on mies, jolle ympärileikkaus on tehty puberteetin alkamisen jälkeen, kuten itselleni tapahtui. Muut arvioijat eivät voi tietää, mistä puhuvat.

Kerron syitä, joiden vuoksi ympärileikkausta ei tule missään tapauksessa sallia Suomessa.

Yhdynnässä olennainen osa nautintoa on esinahan liukuminen eteen ja taakse. Leikkaus poistaa tämän tuntoaistin osan kokonaan, ja kondomin käyttö aiheuttaa lähes täydellisen tunnottomuuden, mikä lisää riskikäyttäytymisen ja vahinkoraskauksien todennäköisyyttä sukupuolisuhteissa. Sukupuolielämän laatu on huonompi kuin ympärileikkaamattomilla henkilöillä.

Vauvana ympärileikattu ei voi tiettää, millainen vahingoittamattoman siittimen todellinen tuntoaisti on. Siksi asiassa kuultavina asiantuntijoina ei voi käyttää muita kuin sellaisia henkilöitä, joille kyseinen leikkaus on tehty aikuisiässä tai sen kynnyksellä.

Mitä ympärileikkaamaton muka osaa asiasta sanoa? Tai vastaavasti vauvana ympärileikattu?

Lapsen suostumuksen hankkiminen ympärileikkaukseen on loogisesti mahdoton. Ajatus on täysin naurettava: eihän lapsi voi nähdä tulevaisuuteen ja ennustaa, miten vahingollinen ympärileikkaus on hänen sukupuoliselle tuntoaistilleen.

Lapsenhan pitäisi kokea tilanne ennen ja jälkeen leikkauksen (puberteetin jälkeen) jotta voisi arvioide tilannetta oikein. Lasta voidaan lisäksi tietenkin manipuloida eri tavoin.

Lapsen maailmankuva muodostuu aluksi vanhempien opetusten perusteella. Aikuisena henkilö voi vaihtaa uskontoa tai lakata uskomasta, jolloin tehntyä peruuttamatonta vahinkoa ei voida enää korjata.

Ympärileikkausperinteen syntymisen alkusyy on vanhempien urosten halu hillitä nuorempien urosten lisääntymismenesstystä; penetraatio vaikeutuu, koska siittimen limakalvo on kuiva, ja ejakulaatio viivästyy, koska tuntoaisti on heikompi. Seurauksena on syntynyt kierre, joka jatkuu sukupolvelta toiselle.

Ei kai nykypäivän Suomessa enää haluta sallia tällaista - mahdollisesti jopa verovaroin?

Ympärileikkauksessa fysiologisen vamman aiheuttaminen on kiistaton tosiasia, joka ei poistu kulttuurisilla pohdinnoilla.

Ympärileikattu"

Helsingin Sanomat 18.10.2008
sivu C8 (Mielipide)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu