Mihin aikaan haluaisit katsella?

HBHBHBHBHBHBHBHBHBHB...!

Jos SINÄ saisit päättää - mihin aikaan Heartbeat tulisi, minä päivänä/päivinä, montako jaksoa kerrallaan, montako viikossa?

Minusta tämä sarja sopisi sunnuntai-iltapäivään, ei ehkä ihan primetime-tunneille, vähän aikaisemmin. Klo14-17, jotain siinä välissä.

20

1196

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • useamminkin, mutta...

      Katsoisin pari kertaa viikossa, mutta ei liene mahdollista. Suomessa ollaan pari vuotta Englannista jäljessä. Jos nyt alettaisiin näyttämään sarjaa joka päivä, niin jaksot loppuisivat alkuvuodesta!

      Toivoisin sen sijaan perjantain jaksosta uusinnan esim. sunnuntaiaamulle.

      • ovat varmaan

        YLEN tekemän esityssopimuksen mukaan mahdottomia, eli on ostettu silloin kun ostettiin, ainoastaan yksi esityskerta.
        YLEN ratkaisu esittää sarjaa vain kerran viikossa on kuitenkin ihan kotikutoista hölmöilyä.
        Loppuvat ne näinkin kuitenkin aika pian, sillä olen aivan varma, että YLE säästää seuraavan kauden eli 17 taas johonkin tulevaisuuteen, ilmeisesti ensi syksyyn ja näitä ei pitkälle kevääseen riitä, ja voivatpa jopa lopettaa tämän kauden keskenkin.

        Se on kyllä sinänsä käsittämätöntä, että kun löydettiin tälle sarjalle juuri se ainoa oikea katsojia vetävä esitysrytmi, kerran viikossa, niin koko jutska oli tärveltävä.

        Mitä sitten vaikka jaksot äkkiä loppuisivat kerta/viikko, katsojat ainakin saisivat huumeensa äkkiä ja sitten taas jotain muuta.

        Katsojiahan YLEN pitäisi palvella, katsojat YLEN kustannukset ja palkatkin maksavat...

      • taistellaan...
        ovat varmaan kirjoitti:

        hb:n jokapäiväisyyden puolesta....

    • aika nytkin

      on! Uusintaa minäkin toivoisin johonkin aikaan. Onhan niin monesta sarjasta uusinta. Sunnuntaiaamukin olisi ihan hyvä. Kun voisi katsoa jakson uusintana, ei olisi niin kovaa stressiä siitä, jos jää perjantain jakso näkemättä!

      • Forgetful Fiona

        Kun kerran viikossa on liian vähän ja joka päivä liikaa, sopiva kompromissi voisi olla vaikkapa kaksi kertaa viikossa uusinnat aamuisin. Esimerkiksi tiistain ja perjantain alkuillassa (klo 19.10 on aika hyvä aika, klo 20.00 olisi vielä parempi) esitykset, uusinnat sitten vaikkapa lauantai- ja sunnuntaiaamuina.

        Sunnuntain iltapäivä tai alkuilta olisi myös hyvä esitysaika, silloin tulee harvoin mitään kunnollista katsottavaa Strömsön lisäksi.

      • nimetön81
        Forgetful Fiona kirjoitti:

        mun mielestä on muutenki tosi hölmöö ku nytki tulee vain kerran viikossa eikä ies tule uusintaa seuraavana aamuna tai su aamuna paljon parempi oli ku tuli joka päivä sillo 17.10 ja seuraavana aamuna uusinta...mulla jääny jo 4 kertaa väliin ku en muista ikinä kahtoa enkä ies laittaa ajastukselle ja sik on tosi paljon harmittanu....

      • saa sitten
        Forgetful Fiona kirjoitti:

        Kun kerran viikossa on liian vähän ja joka päivä liikaa, sopiva kompromissi voisi olla vaikkapa kaksi kertaa viikossa uusinnat aamuisin. Esimerkiksi tiistain ja perjantain alkuillassa (klo 19.10 on aika hyvä aika, klo 20.00 olisi vielä parempi) esitykset, uusinnat sitten vaikkapa lauantai- ja sunnuntaiaamuina.

        Sunnuntain iltapäivä tai alkuilta olisi myös hyvä esitysaika, silloin tulee harvoin mitään kunnollista katsottavaa Strömsön lisäksi.

        minun puolestani pysyä siellä ähvästeen puolella, näkyyhän se kaikkialla missä ykkönen ja kakkonenkin.

      • ihan vahingossa
        saa sitten kirjoitti:

        minun puolestani pysyä siellä ähvästeen puolella, näkyyhän se kaikkialla missä ykkönen ja kakkonenkin.

        polkasin aikas hyvän tsoukin:

        Römpsä näkyy siellä missä ykkönen ja kakkonenkin.

        Heeeeheheheheheheeee!

      • tosiaan...
        ihan vahingossa kirjoitti:

        polkasin aikas hyvän tsoukin:

        Römpsä näkyy siellä missä ykkönen ja kakkonenkin.

        Heeeeheheheheheheeee!

        lause, mutta tsoukista en sanoisi mitään. Ja miten se liittyy edelliseen viestittäjään...

      • tytynfxjsj
        tosiaan... kirjoitti:

        lause, mutta tsoukista en sanoisi mitään. Ja miten se liittyy edelliseen viestittäjään...

        Römpsällä viittasin ensin Strömsöön, joka on FST:n ohjelma, mutta sitä on lisäksi näytetty muistaakseni YLE2:n puolella, siis nyt digiaikana. Edellisen viestin kirjoittaja mainitsi Strömsön.

        Jos et tajunnut tsoukkia, se on sinun vikasi.

      • <<<<
        tytynfxjsj kirjoitti:

        MAANANTAISTA-PERJANTAIHIN

      • <<<
        tosiaan... kirjoitti:

        lause, mutta tsoukista en sanoisi mitään. Ja miten se liittyy edelliseen viestittäjään...

        MA-SU...

    • <<<<

      MAANANTAISIN VAIKKAPA KLO 20.30 - 21.30
      TIISTAISIN 07.15 - 08.30
      KESKIVIIKKOISIN 07.20 - 08.30
      PERJANTAISIN 20.30 - 20.40
      EN OO YHTÄÄN JAKSOA NÄHNY

      • ajastin

        Toive olisi tosiaan aamu uusinnaksi. Sunnuntaina ehkä tavoittaisi enemmän katselioita. Sydämen asialla on hyvä sarja ja olisi toivottavaa sen näkeminen. Kerran perjantaisin ei palvele katselioita. Eiköhän ohjelmat ole terkoitettu katseljoille. Muutenkin on outoa kun, olet tottunut samaan aikaan, se yhtäkkiä muuttuukin toiseksi. Vuodenvaihde saa useimmiten tutut ajat vaihtamaan paikkaa. Katselija ei pysy perässä ja jää kiukkuisena ihmettelemään mihin ohjelma katosi.

      • Tätiliini
        ajastin kirjoitti:

        Uusinta olisi toivottava ja jopa suotava! Uusitaanhan jotain typerää "salattuja eläimiäkin"(...tämä vain minun mielipiteeni...), miksi ei myös SA:ta? Toki katselisin sarjaa mielelläni hiukan uwseamminkin kuin kerran viikossa. 3xvk olisi sopiva jotta jäisi aikaa muuhunkin kuin kellon vahtimiseen:)Ja KYLLÄ!!! Minulla on muutakin elämää:):)

      • <<<<<
        ajastin kirjoitti:

        Toive olisi tosiaan aamu uusinnaksi. Sunnuntaina ehkä tavoittaisi enemmän katselioita. Sydämen asialla on hyvä sarja ja olisi toivottavaa sen näkeminen. Kerran perjantaisin ei palvele katselioita. Eiköhän ohjelmat ole terkoitettu katseljoille. Muutenkin on outoa kun, olet tottunut samaan aikaan, se yhtäkkiä muuttuukin toiseksi. Vuodenvaihde saa useimmiten tutut ajat vaihtamaan paikkaa. Katselija ei pysy perässä ja jää kiukkuisena ihmettelemään mihin ohjelma katosi.

        LAUANTAI AAMU OIS KIVA....JA PERJANTAI-PRIME TIME 17.30 - 19.15

    • eli klo 17 aikoihin oli hyvä aika katsella SA:ta. Uusinta viikonlopun aikana olisi paikallaan.

      Jos en väärin muista, niin uudet, ensimmäisen kierroksen jaksot -90 luvulla SA näytettiin aina sunnuntai-iltapäivisin.

    • SteveCrane

      Sarjan "24" yhden koko kauden joulun ja uudenvuoden välipäivinä tuli neljänä yönä peräkkäin aina 6 jaksoa kerrallaan kello 00:00 - 6:00

      Se on hienoa joskus että saa katella putkeen, eikä odotella ja unohdella.

      Varmaan taas joku sarja tulee sillai joskus taas, ehkä "24" kun en katellu yhtään jaksoa nyt kun tuli kerran viikossa, ehtiihän sen sitten jos näyttävät putkeen.

      • <<<<<

        MA-LA.SU-PE VOIS OLLA HYVÄ JA 7.15 - 10.30 AJANJAKSO VOIS OLLA MYÄS HYVÄ.

      • <<<<

        07.15 - 08.49

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4108
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. Mitä sun kaltainen ihminen tekee tämmöisessä paikassa?

      Et kuulu tänne?
      Ikävä
      131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe