kuin vuosi sitten. Mistähän se mahtaa johtua?
Hallitus ilmoittelee, ettei taantumaa ole tulossa. Outoja merkkejä joka tapauksessa.
Kuinkahan tällainen turistien määrän väheneminen vaikuttaa Lapin matkailutuloihin? Hallitus tietenkin sanoo, että kaikki on hallinnassa.
Myös rakennusalaa näyttää uhkaavan aikamoinen työpaikkojen vähennys, ettenkö sanoisi romahdus.
Kunhan nuo kuntavaalit saadaan alta pois tulee hallitus ilmoittamaan -0 luvun alun kaltaisesta romahduksesta. Nyt ennen vaaleja kulissit ovat vielä kunnossa.
Hallitus ilmoittelee, ettei taantumaa ole tulossa. Outoja merkkejä joka tapauksessa.
Kuinkahan tällainen turistien määrän väheneminen vaikuttaa Lapin matkailutuloihin? Hallitus tietenkin sanoo, että kaikki on hallinnassa.
Myös rakennusalaa näyttää uhkaavan aikamoinen työpaikkojen vähennys, ettenkö sanoisi romahdus.
Kunhan nuo kuntavaalit saadaan alta pois tulee hallitus ilmoittamaan -0 luvun alun kaltaisesta romahduksesta. Nyt ennen vaaleja kulissit ovat vielä kunnossa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
"Viisaan" tulevaisuuden ennusteen paikkansa pitämättömyys.
Minä jo silloin näille "demarineroille" sanoin, että Lapin turismi tulee kokemaan melkoisen myllerryksen. He kun olivat sitä mieltä että lapin tulevaisus on turismin varassa, eikä minnekkään muuhun siellä kannata satsata.
On osin mutta ainoastaan Venäläisturismin.
Lentoturismi on saavuttamassa tiensä pään.
No demareiden taidot työllistämispolitiikassahan tiedetään vain miinusmerkkisistä luvuista.
Olisi pitänyt uskoa kansalaisten jo aikaisemin, etä demareiden talouajattelun ja työllistmisen näkemys ei ole tältäplaneetalta.
Nyt näitä aikaisemmin tehtyjen virheiden satoa sitten korjataan.
Lapin turismi tulee kokemaan vielä rajun muutoksen, sillä nykyinen helsinkiläisten kiimalomailu on tulossa päätepisteeseen, ja joulupukkimatkailun pilasivat Helsingin herrat riitelyllään Tarvan ideaa vastaan. Nythän siellä on mickeymouset yksi toisensa jälkeen käyneet lypsämässä rahat, ja heittämässä konkan.
Lentoturismi loppui kun ei ole lunta, senkummemmin kuin joulupukkiakaan, vaan joitain etelänpellejä rahastamassa heti lentokentällä.
Minä tiedän senkin, että sossut ovat tyrineet omalla ahneudellaan ja toisaalta kateudellaan tuon miljardibisneksen.
Mennyt mikä mennyt. Aikansa kutakin.
Nyt pitäisikin allashankeet saada kiireellisenä työnalle, sillä kohta me niitä tarvitaan ja kipeästi, sillä nämä meidän atomivoimalat ovat susia, ja kohta ne on suljettava, ja uusia ei uskalleta käynnistää.
Lapin matkailubisnes jää marginaalibisnekseksi, kun ihmiset muuttavat muutenkin maaseutumaisin oloihin lähitulevaisuudessa.
Kaivostoiminta Lapin pelastaa ja rautatieyhteys venäjälle. Mitä tosin demarit vastustaa henkeen ja vereen.
Kaivostoimintakin on ulkomaalaisten käsissä, mutta kyllä ne työvoimaa tarvii.
Rautatieyhteys olisi ainoa oikea tapa suorittaa tavara, ja turistikuljetuksia Suomen ja Venäjän välillä.
Se myöskin olisi Lapin teollistamisen kannalta tärkeä.
Paskapolitikoinnille ja Helsinkikeskeisyydelle on pantava stoppi, muuten on koko Suomen talous kohta perseellään.
Romahdusta ei tule niinpitkään aikaan kun dearit eivät ole päättämässä.
Antaa niiden vain räyhäämällä ja yhteiskuntaterrorismillaan syödä omaa kannatustaan.
Mitään pyrkyri mollamaijoja tai typeriä blondibimboja ei suomen päätöksentekoportaassa enempää tarvita.