Ihana Jumala rakasti ja rakastaa.
Antoi poikansa tähteni.
Sovitti syntini, kärsi rangaistukseni.
Miksi en riemuitsisi????
Kastematkalla kaatuessani lasinsiruihin paransi hetkessä käsistä saamani haavata.
Tiesin, olen oikealla tiellä, Jumala osoitti sen Sanassaan ja ilmestymällä parantajana, valitsin oikein. Iloitsen Pyhän Hengen lahjasta, ja saamistani armolahjoista.
Riemuitsen kun sain kutsun julistamaan evankeliumia. Palvelen minun Herraani ja Jumalaani. Teen sen iloiten.
Olen kasvanut Jeesukseen. Risti on lävistänyt olemukseni,(kokemuksena) elämä on minulle Kristus.... ja voi minua jos en avankeliumia julista!!!
Olen ylpeä oikealla tavalla, armahdettuna syntisenä, Helluntailaisuudestani,,,,he tulivat ja toivat pelastuksen sanoman minulle ja nyt saan viedä sitä eteenpäin, Löysin rikkaan, yltäkylläisen elämän Jumala armosta.
On ihana seurakuntakoti jossa on saanut kouliintua, oppia ja kasvaa.
Kristus on minussa, kirkkauden toivo.
Uskon kautta Häneen olen saanut voiton kaikesta
entisestä ja voin Jeesuksen vapauttamana tehdä matkaa iloiten. Oletko sinä samassa voittoisass mielenlaadussa ja Hengessä? Sitä toivon.

Vastaukset 5
Vanhimmat
..... joo, siunausta sulle runsain määrin. Muista kuitenkin, että on niin monia "kkanssammatkaajia" jotka ovat pettyneet Helluntailaisuuteen, jos ymmärrät mitä tarkoitan? sillä kuuluminen Jeesukselle, se ainoastaan pelastaa. :)
Kiitos!
Kirjoitin, koska liian monet elävät alavireisyydessä, jopa häpeässä.
En ole itsekäs väärällä tavalla, ainoastaan Jeesuksen omistamisessa.
Jumala on armossaan opettanut monia asioita ja tahdon olla nöyrä ja oppia lisää.
Riemuni on juuri siinä, että se on lahjaa ja armoa pelastus Jeesuksessa.
Ollaan lujia ja rohkeita Jeesuksessa ja amahtavia ja ymmärtäväisiä lähimmäisiä kohtaan ihmisten kärsimysten ja taistelujen keskellä.
Ole siunattu väkevästi Jeesuksessa.
"vakavansäälittävä" halutaan pukea puhtaat vaatteet päälle, luullaan, että Jumala pukee "puhtaisiin" pitkän alkuylistyksen ja runsaan rahauhrin ansiosta.Suomalaisen saunan me kyllä tunnemme,mutta erittäin harvat haluavat tulla tuntemaan "Jumalan saunaa" (Rakas taivaallinen Isä, riisu ja puhdista, vapauta ja vahvista, auta ja armahda) rukoile, että Herra vapauttaisi ja käyttäisi kotiseurakuntasi ja alottaisi seurak. paimenesta. siunausta sulle runsain määrin.
silloin vasta toteutuu Jumalan suunnitelma ja tahto. Ilman verenvuodatusta ei tapahdu anteeksiantamusta. Monessa asiassa on parantamisen varaa, ja muutoksen saa aikaan vain verinen Kristus joka saa ilmestyä Pyhässä Hengessä lastensa sydämille.
Rukoillaan ja julistetaan veren voittovoimaa ja Jeesuksen voittokulkua seurakuntien ja kaiken Jumalan kansan ylle.
Kiitos ja siunaus olkoon runsaana myös sinun osasi.
nimenomaan Hengen johdattamana, sillä jokaisen ihmisen, se ratkaiseva este ja kahle joka estää uskoontulon, se on erillainne ja "henkilökohtainen" siunausta.