Eksyttäjän pääasiallisin tarkoitus on muuttaa Jumalan Sanaa niin, että se muuttaminen saa pelastumisen näyttämään joko mahdottomalta, tai halvalta.
Jos katsomme tämän päivän eksytyksiä, niin ilmeisempiä eksytyksiä on se, että ihmiselle opetetaan, että kunhan vain uskoo Jeesuksen nimeen on pelastunut. Ei opetata ikuista lakia, eli käskysanoja, ei opeteta Jumalan Tahdon totuutta, vaan luvataan pelastus pelkästään uskolla, joka ei kuitenkaan johdata parannukseen ja pelastukseen.
Toinen vakava eksytys on, että uskosta tehdään toivoton ja mahdoton ja etsiviä kauas ajava. Tästä on hyvä esimerkki tuo ahtaan portin sanoma, jota tällä palstalla viljellään.
Tuon sanoman yhteydessä Raamatun Sanaa on muutettu enemmän, kuin muiden vääristettyjen sanomien yhteydessä, sillä Sanasta on tehty pilkan kohde ja nämä, jotka tätä ahtaan portin sanomaa jakavat ovat tehneet itsestään jumalan, jotka seisovat määrääjinä, kuka on päässyt ahtaasta portista ja kuka ei siitä ole päässyt ja näillä jumalilla ei ole Jumalan pelkoa, eikä Sana puhuttele heitä.
He ilmentävät koko käyttäytymis- ja esiintymismaailmallaan Jumalan Sanan opetusten vastaisuutta. Rakkaus ja armo on heille omassa elämässään tuntematon käsite ja siksi pilkan kohde.
Uskossa vakaantuneet pitävät jopa huvittavana tuon valheellisen sanoman, mutta he ovat vaarassa, jotka etsivät vielä vaakaantumista, eli etsivät vielä Jumalaa.
Mikä vaara heillä on. Se, että kun he joutuvat näkemään tuon itseriittoisen, Jumalaa kunnioittamattoman ja pelkäämättömän hengen "varmuuden", niin jotkut heistä alkavat miettiä, että jos ihminen on noin varma ilmoittaessaan kuka on uskovainen ja kuka saatanan oma, niin pitäähän siinä jotakin perää olla ja näin he menettävät Jumalan Sanan tuntemusta, koska he ottavat toisella korvalla väärää vastaan ja koska valinta on joka hetkinen, saattavat valita väärän ja pahan ja tämä vääryys täyttää heidän ajatuksensa ja hengellisyys jää herätyksestä huolimatta heräämättä.
Siksi jokaisen on uskottava se, että vain hedelmistä tiedetään mihin joukkoon ihminen kuuluu.
Jumalan antamat Hedelmät kuvaavat Jumalan luonnetta ja Jumalan luonne on armoa ja laupeutta osoittava siinäkin vaiheessa, kun Häntä etsitään ja siinä vaiheessa, kun Hän tulee tutuksi.
Selvä merkki pahan vallassa olevista on se, että he omalla oikeudella tuomitsevat ihmisiä ja syyttävä heitä ja yleensä nämä tuomitsevat ja syyttävät ihmiset eivät kykene osoittamaan sitä, mikä aiheutti tuomion ja syytöksen. Nämä syyttäjät toimivat hengen vaikutuksessa, joka vaikuttaa heidän tuntemuksiinsa ja näin he syyttävät ja tuomitsevat tunteidensa pohjalta, eivät Raamatun opetusten pohjalta, vaan vieraan tulen vaikutuksessa.
Tuollaisia ihmisiä, jotka ovat noin pahan eksytyksen nielleet ja alkaneet jakaa sitä Pyhän Sanoman peitteeksi, on nuhdeltava ja pyrittävä saamaan heidän henkensä herämään Jumalan pelkoon ja kunnioitukseen, mutta jos eksytys on jo päässyt heissä täyteen valtaan, niin usein on turhaa työtä pyrkiä heitä ohjaamaan parannukseen ja siitä syntyy vain kiistoja ja vihaa ja siksi heidät tulee jättää.
Niin kaun he toimivat, kuin heillä on pieninkään tila toimia ja kun he saavat polttoainetta toisten pyrkimyksistä auttaa heitä, tai paljastaa heidän eksytyksensä. Polttoaineena he käyttävä vihaa, armottomuutta, ilkeyttä ja oikeassa olemisen tarvettaan, joka pitää saada ilmoille, vaikka kuka kuolisi heidän tieltään ja siksi on vakavaa jäädä antamaan heille polttoainetta, vaan pitäisi tyrehdyttää heiltä kaikki mahdollisuus eksyttävään hapatukseen, eli jättää heidät tyhjyyteen ilman aihetta tuoda väärää hapatusta tänne.
Varoittaa tuollaisista ihmisistä pitää, mutta ei jäädä kiistelemään heidän itsensä kanssaan.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Kyllä valittujen eksyttämiseksi tarvitaan voimakkaita ihmeitä ja tunnustekoja. (jalanvenytykset, ihmeparanemiset, kaatamiset, uusintakasteet, jne.)
"Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin."
seurakunnissa se opetus että ei saa arvostella ja joka arvostelee on lain alla.
Raamatu kyllä kaikialla käskee oikein arvostelemaan ja pitämään se mikä on oikeaa ja raitista.
Paljon olen näyhyt niin sanottujen uskovaisten elävän synneissä, jopa samaa sukupuolta olevissa sellaisissa, eikä ne koe sitä pahana.
Nämä älähtaa, jos joku arvostelee ja vaatii pyhitysta ja raamatun mukaista vaellusta, niin julistajilta, kuin seurakunnaltakin.
VALKEUKSIEN ISÄLTÄ.
Jeesus opettaa, että Saatana ei voi ajaa Saatanaa ihmisestä poissa, sillä se olisi niin itseään vastaan käyvä teko, että tämä ei pysyisi enää pystyssä.
Saatana ei tee parantamisihmeitä, se on mahdotonta, mutta kerran tämä henki saa tulenkin lankeamaan taivaasta, sillä muita temppuja hän kykenee tekemään.
Parantumiset, mitkä ihmiset saavat tuleva AINA JUMALAN KÄDESTÄ ja näitä paranemisihmeitä pilkataan, vaikka Jumalan Sana lupaa vapauttaa Saatanan hallusta ja lupaa tehdä ihmisestä vapaan ja terveen ja nämä, jotka halventavat näitä suuria tunnustekoja ja ihmeitä pyrkivät sitomaan ihmistä lihallisuuteen ja Saatanaan.
Pidän erisnimenä tuon Saatanan nimen ja siksi kirjoitan sen isolla, sillä ei edes enkeli Miikael käynyt sanasotalille Saatanan kanssa, vaan jätti tuomion Jumalalle ja näin enkeli eli Jumalan opetuksessa, eli ei ottanut omia oikeuksiaan ja sen perusteella halventanut mitään luotua.
ei uskalla tulla totuuteen ja nämä vain, jotka elävät synnissä ovat noiden arvostelujen kieltäjiä.
Jokaisen on syytä lukea itse lopunajan merkeistä, jotka Jeesus on edeltä meille ilmoittanut. Opetuksessa ei puhuta mitään paranemisihmeistä, joita vain Jumala tekee, mutta muista tunnusteoista ja ihmeistä siinä varoitetaan, eli turhuuden turhuudesta, josta on jo taikatemppujen tekijöillä esimakua.
Jeesus varoittaa lopunaikan rakkaudettomuuden, eli LAITTOMUUDEN ilmentymisestä ja palvelijoista, jotka alkavat lyömään kanssapalvelijoitaan.
Matteus 24
1 Ja Jeesus lähti ulos pyhäköstä ja meni pois; ja hänen opetuslapsensa tulivat hänen tykönsä näyttämään hänelle pyhäkön rakennuksia.
2 Niin hän vastasi ja sanoi heille: "Ettekö näe näitä kaikkia? Totisesti minä sanon teille: tähän ei ole jäävä kiveä kiven päälle, maahan jaottamatta."
3 Ja kun hän istui Öljymäellä, tulivat opetuslapset erikseen hänen tykönsä ja sanoivat: "Sano meille: milloin se tapahtuu, ja mikä on sinun tulemuksesi ja maailman lopun merkki?"
4 Silloin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä.
5 Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta.
6 Ja te saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista; katsokaa, ettette peljästy. Sillä näin täytyy tapahtua, mutta tämä ei ole vielä loppu.
7 Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja nälänhätää ja maanjäristyksiä tulee monin paikoin.
8 Mutta kaikki tämä on synnytystuskien alkua.
9 Silloin teidät annetaan vaivaan, ja teitä tapetaan, ja te joudutte kaikkien kansojen vihattaviksi minun nimeni tähden.
10 Ja silloin monet lankeavat pois, ja he antavat toisensa alttiiksi ja vihaavat toinen toistaan.
11 Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta.
12 Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus.
13 Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.
14 Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu.
15 Kun te siis näette hävityksen kauhistuksen, josta on puhuttu profeetta Danielin kautta, seisovan pyhässä paikassa-joka tämän lukee, se tarkatkoon-
16 silloin ne, jotka Juudeassa ovat, paetkoot vuorille;
17 joka on katolla, älköön astuko alas noutamaan, mitä hänen huoneessansa on,
18 ja joka on pellolla, älköön palatko takaisin noutamaan vaippaansa.
19 Voi raskaita ja imettäväisiä niinä päivinä!
20 Mutta rukoilkaa, ettei teidän pakonne tapahtuisi talvella eikä sapattina.
21 Sillä silloin on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta hamaan tähän asti eikä milloinkaan tule.
22 Ja ellei niitä päiviä olisi lyhennetty, ei mikään liha pelastuisi; mutta valittujen tähden ne päivät lyhennetään.
23 Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.
25 Katso, minä olen sen teille edeltä sanonut.
26 Sentähden, jos teille sanotaan: 'Katso, hän on erämaassa', niin älkää menkö sinne, tahi: 'Katso, hän on kammiossa', niin älkää uskoko.
27 Sillä niinkuin salama leimahtaa idästä ja näkyy hamaan länteen, niin on oleva Ihmisen Pojan tulemus.
28 Missä raato on, sinne kotkat kokoontuvat.
29 Mutta kohta niiden päivien ahdistuksen jälkeen aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa, ja tähdet putoavat taivaalta, ja taivaitten voimat järkkyvät.
30 Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella.
31 Ja hän lähettää enkelinsä suuren pasunan pauhatessa, ja he kokoavat hänen valittunsa neljältä ilmalta, taivasten ääristä hamaan toisiin ääriin.
32 Mutta oppikaa viikunapuusta vertaus: kun sen oksa jo on tuore ja lehdet puhkeavat, niin te tiedätte, että kesä on lähellä.
33 Samoin te myös, kun näette tämän kaiken, tietäkää, että se on lähellä, oven edessä.
34 Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki nämä tapahtuvat.
35 Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa.
36 Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin.
37 Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva.
38 Sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin,
39 eivätkä tienneet, ennenkuin vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki; niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva.
40 Silloin on kaksi miestä pellolla; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään.
41 Kaksi naista on jauhamassa käsikivillä; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään.
42 Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee.
43 Mutta se tietäkää: jos perheenisäntä tietäisi, millä yövartiolla varas tulee, totta hän valvoisi, eikä sallisi taloonsa murtauduttavan.
44 Sentähden olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee.
45 Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija, jonka hänen herransa on asettanut pitämään huolta palvelusväestään, antamaan heille ruokaa ajallansa?
46 Autuas se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan havaitsee näin tekevän!
47 Totisesti minä sanon teille: hän asettaa hänet kaiken omaisuutensa hoitajaksi.
48 Mutta jos paha palvelija sanoo sydämessään: 'Minun herrani viipyy',
49 ja rupeaa lyömään kanssapalvelijoitaan ja syö ja juo juopuneiden kanssa,
50 niin sen palvelijan herra tulee päivänä, jona hän ei odota, ja hetkenä, jota hän ei arvaa,
51 ja hakkaa hänet kappaleiksi ja määrää hänelle saman osan kuin ulkokullatuille. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys."
pelastaa filadelfian seurakunan tuolata koko maanpiiriä ahdistavalta koetuksenajalta?
Se selviää tästä:
Johanneksen ilmestys 3
7 Ja Filadelfian seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Pyhä, Totinen, jolla on Daavidin avain, hän, joka avaa, eikä kukaan sulje, ja joka sulkee, eikä kukaan avaa:
8 Minä tiedän sinun tekosi. Katso, minä olen avannut sinun eteesi oven, eikä kukaan voi sitä sulkea; sillä tosin on sinun voimasi vähäinen, mutta sinä olet ottanut vaarin minun sanastani etkä ole minun nimeäni kieltänyt.
9 Katso, minä annan sinulle saatanan synagoogasta niitä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan valhettelevat; katso, minä olen saattava heidät siihen, että he tulevat ja kumartuvat sinun jalkojesi eteen ja ymmärtävät, että minä sinua rakastan.
10 Koska sinä olet ottanut minun kärsivällisyyteni sanasta vaarin, niin minä myös otan sinusta vaarin ja pelastan sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat.
11 Minä tulen pian; pidä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi.
12 Joka voittaa, sen minä teen pylvääksi Jumalani temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos, ja minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, sen uuden Jerusalemin, joka laskeutuu alas taivaasta minun Jumalani tyköä, ja oman uuden nimeni.
13 Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.'
sana, josta nämä filadelfialaiset ovat ottaaneet vaarin.
Se on Jeesukseen uskomista ja Jumalan käskyihin uskomista, eli filadelfialaiset uskovat yli omien tuntemuksienkin Jumalan opetuksiin ja vaikka heitä kuinka syytetään ja tuomitaan, eivät he lausu itse syyttävää sanaa, vaan puhuvat totuutta Jumalan vaikuttamina ja Jumalan Sanan ja Pyhän Hengen todistuksella ja näin he eivät koskaan riko Jumalan käskyjä, jotka riippuvat tässä:
RAKASTA JUMALAA YLI KAIKEN JA LÄHIMMÄISTÄ NIIN, KUIN ITSEÄSI.
Johanneksen ilmestys 14
12 Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.
SANOMA:
Matteus 7
1 "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi;
2 sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.
3 Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi?
4 Taikka kuinka saatat sanoa veljellesi: 'Annas, minä otan rikan silmästäsi', ja katso, malka on omassa silmässäsi?
5 Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, ja sitten sinä näet ottaa rikan veljesi silmästä.
6 Älkää antako pyhää koirille, älkääkä heittäkö helmiänne sikojen eteen, etteivät ne tallaisi niitä jalkoihinsa ja kääntyisi ja repisi teitä.
7 Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan.
8 Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan.
9 Vai kuka teistä on se ihminen, joka antaa pojallensa kiven, kun tämä pyytää häneltä leipää,
10 taikka, kun hän pyytää kalaa, antaa hänelle käärmeen?
11 Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin teidän Isänne, joka on taivaissa, antaa sitä, mikä hyvää on, niille, jotka sitä häneltä anovat!
12 Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat.
13 Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät;
14 mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.
15 Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.
16 Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?
17 Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä.
18 Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä.
19 Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen.
20 Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään.
21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
24 Sentähden on jokainen, joka kuulee nämä minun sanani ja tekee niiden mukaan, verrattava ymmärtäväiseen mieheen, joka huoneensa kalliolle rakensi.
25 Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksyivät sitä huonetta vastaan, mutta se ei sortunut, sillä se oli kalliolle perustettu.
26 Ja jokainen, joka kuulee nämä minun sanani eikä tee niiden mukaan, on verrattava tyhmään mieheen, joka huoneensa hiekalle rakensi.
27 Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksähtivät sitä huonetta vastaan, ja se sortui, ja sen sortuminen oli suuri."
28 Ja kun Jeesus lopetti nämä puheet, olivat kansanjoukot hämmästyksissään hänen opetuksestansa,
29 sillä hän opetti heitä niinkuin se, jolla valta on, eikä niinkuin heidän kirjanoppineensa.
ihmisten tekemiä sääntöjä, jotka poikkeavat Jumalan sanasta, etenkin lahkoissa ja kirkoissa on sellaisia.
Kun Jeesus sanoi näin:
Mark. 16:16
Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
Siinä se on pelastuksen avain, ei siinä tarvita käskyjä eikä ihmissääntöjä.
Laki on nimeltään Kasvattaja. Jos ei ole Kasvattajaa Kristukseen, niin silloin on irti totuudesta ja saattaa kasvaa väärään.
Mooses kirjoitti väliaikaisen lain, jota piti lukea säännöllisesti israelilaisille, juutalaisille ja hedän keskuudessaan eläville muukalaisille, heidän kasvaa orjuudesta vapaan miehen elämään. Tätä lakia säilytettiin liitonarkin vierellä.
Ikuisen lain Jumala kirjoitti omalla sormellaan kahteen kivitauluun ja tämä ikuinen laki on liitonarkissa ja kerran se laki vedetään sieltä heidän eteensä, jotka ovat jääneet lihallisiksi ja tälle laille he vastaavat ja tämän lain alle jäävät tuomittavaksi.
Ikuinen laki on ihmisen sisimpään kirjoitettu ja herännyt ihminen oppii lukemaan ikuisen lain, eli Kasvattajan vaatimukset ja oppii hylkäämään lihallisuutensa tämän Kasvattajan opetuksien tieltä ja näin kasvaa Jeesukseen ja syntyy uudeksi luomukseksi.
Laista vapaita ovat Jeesuksen uskovat, jotka laki on kasvattanut Häneen, sillä nämä elävät tämän Jumalalta tulleen oikeutuksen piirissä:
Matteus 22
37 Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi'.
38 Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky.
39 Toinen, tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'.
40 Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat."
toi tuohon yläpuolelle yrityksensä kumota kirjoitukseni, kuten hän tekee silloinkin, kun kerrotaan Jumalan suurista tunnusteoista ja ihmeistä ja silloin, kun puhutaan, että vain RAKKAUS ON LAIN TÄYTTYMYS.
En viitsi lukea hänen kirjoittelujaan, joissa hän korottaa itseään, ei Jumalan Sanaa, sillä Jumalan Sana ei ole tullut totuudeksi hänelle ja siksi hän on jäänyt syytäjäksi ja arvostelijaksi.
Jos hänellä on vielä oikeutus parannukseen tulla, niin toivon hänen hiljentyvän, vaikenevan ja odottavan hiljaisuudessa Jumalan Tekoja kohdallaan, sillä ilman Jumalaa hän on tuuleen puhuja.
Kaikki lähtee Jumalasta, niin kutsumus, kuin pelastuskin, mutta monet ovat lähteneet lihallisella voimallaan harrastamaan uskonnollisuutta ja näin ovat päätyneet lihaan ja vieraaseen henkeen, eivätkä kyken tunnustamaan Jumalan suuri Tekoja, vaan kieltävä Jumalan VOIMAN, joka kutsuu, kasvattaa, vapauttaa, parantaa ja antaa kaikessa uuden elämän.
Edellisellä kerralla luin Armikin kirjoituksia ja totesin ne halvaksi, ihmisjärjen päätelmäksi ja vieraan hengen vaikuttamaksi, josta puuttuu JUMALAN VOIMAN TUNTEMINEN.
Hän matkii uskovaisia ja opettelee kirjoittamaan heidän tavallaan, mutta Henki puuttuu.