KOKOOMUKSEN TYYLIIN(ei koskaan ennen)

Suomea tulee koettelemaan kaikkien aikojen suurin lama.
Koskaan ennen ei historiassamme ole ollut vastaavaa'
Köyhyys nousee sellaisiin mittoihin, jota ei ennen ole koettu.
Terveydenhoito romahtaa suomessa pahimmin, kuin koskaan ennen.
Työttömyys nousee ensimäisen kerran koko Suomen historian aikana yli miljoonan.
Ensimäisen kerran Suomessa on kerjäläisiä enemmän kuin Venäjällä.
Kunnat kurjistuu historiallisesti, köyhtyvät enenmmän, kuin koskaan ennen.
Ruokajonot ovat kaikkien aikojen pisimmät.
Suomessa sairastetaan kaikista eniten, mitä koko historian aikana.
Työläisten keski-ikä alenee pienimmäksi koko historian aikana.
TÄLLAISTA KOKKARLANDIAN TULEVAISUUS. Vain muutama esimerkki, mitä ei koskaan ennen ole koettu.
4102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

demarit senkuin räksyttää.

Suomi on ulkomaankaupasta riippuvainen, siksi vientiyristen toimintaedellytyksiä tulee parantaa, ei lisätä julkisia menoja.

Kuka vastaa ulkomaisten ostajien tilanteesta, jos eivät ostaja suomalaisia tuotteita, kokoomusko yksin vastaa sekin.

Väestön ikärakenne on on Suomella EU-maista epäedullisin. Onko se yksin kokoomuksen syy ?

Työelämästä poistuu enemmän väkeä kuin tulee sisään. Onko se kokooomuksen syy yksin.

Äänestä

aikaan. SDP oli suurtin puolue ja sillä oli käytännössä kaikki työllisyyteen oleellisesti vaikuttavat salkut (8/16) ko. hallituksessa.

Äänestä
  • Viinanen kummeksuu - ja paheksuu - nykyhallituksen ennekuulumattoman röyhkeätä menoa ja meininkiä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_8716713 kirjoitti:

Suomea tulee koettelemaan kaikkien aikojen suurin lama.
Koskaan ennen ei historiassamme ole ollut vastaavaa'
Köyhyys nousee sellaisiin mittoihin, jota ei ennen ole koettu.
Terveydenhoito romahtaa suomessa pahimmin, kuin koskaan ennen.
Työttömyys nousee ensimäisen kerran koko Suomen historian aikana yli miljoonan.
Ensimäisen kerran Suomessa on kerjäläisiä enemmän kuin Venäjällä.
Kunnat kurjistuu historiallisesti, köyhtyvät enenmmän, kuin koskaan ennen.
Ruokajonot ovat kaikkien aikojen pisimmät.
Suomessa sairastetaan kaikista eniten, mitä koko historian aikana.
Työläisten keski-ikä alenee pienimmäksi koko historian aikana.
TÄLLAISTA KOKKARLANDIAN TULEVAISUUS. Vain muutama esimerkki, mitä ei koskaan ennen ole koettu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu