Ampumatragedia Oulussa oli jäävuoren huippu

kuka vastaa siitä, että Oulussa on jo pitkää eletty yli varojen. On rakennettu uutta ja uutta, isompaa ja komeampaa.

Oulun kaupunginhallituksen pitäisi istua hätäistuntoon. Lauantainen traaginen ampuminen oli vain yksi tapaus monista. Miksi Suomen hallitus ja pankit eivät tule vastaan velkaan joutuneita perheitä.

Ettei enää tapahtuisi mitään pahaa velkojen takia.
111355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

se on se mammona, joka vie ihmisen helvettiin

Äänestä

"Tutkimusten mukaan perhesurmaaja on usein tuloksetta yrittänyt saada apua esimerkiksi terveysalan ammattilaisilta edeltävällä viikolla tai jopa edellisenä päivänä. Näin kertoo Jyväskylän yliopiston kriminaalipsykologian dosentti ja koulupsykologi Jaana Haapasalo."
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/110485.shtml

Nyt kannattaa valita uusia rohkeita ihmisiä, vaaleissa, jos äänestätte niitä vanhoja konkareita, jotka ovat istuneet siellä vuosikausia, niin sama meno jatkuu ellei vielä pahenekin.

Äänestä
  • menin heti tutkimaan puolueiden sivuille, minkä asioiden puolesta ehdokkaat ovat liikkeellä.

    En löytänyt kuin yhden, joka oli sitä mieltä, että terveydenhuolto pitää turvata kaikille.

    Kannattaa nyt miettiä tarkkaan,kenelle äänensä antaa.

    Äänestä

hallitus ole tehnyt niitä velkoja, kyllä jokaisen on elettävä varojensa mukaan.

Äänestä
  • Rakennuskoulutuksesta vastaa opetusministeriö.

    Miksi Suomeen on rakennettu niin paljon hometaloja muovilla. Siksi kun rakennusopetus on ollut pitkää virheellistä.

    Äänestä

  • tervapaperi kirjoitti:

    Rakennuskoulutuksesta vastaa opetusministeriö.

    Miksi Suomeen on rakennettu niin paljon hometaloja muovilla. Siksi kun rakennusopetus on ollut pitkää virheellistä.

    tulee väärästä rakentamisesta.

    Minusta valtion pitäisi antaa korjausavustusta kosteusvaurioihin.
    Eihän se ole asukkaan vika, että talo on homeessa, vaan vika on siinä, että talo on väärin tehty.

    Miksi Suomessa on väärin rakennettuja taloja?
    Miksi täällä ei opeteta tekemään kunnollisia taloja?

    Moni on joutunut hometalon vangiksi, siinä on mennyt terveys ja rahat. Onko se heidän vika?

    Äänestä

tapahtuma monen asian summa: epäonnistuneita tavotteita luoda parempi ja parempi "ulkoinen" koti ja kodin puitteet, ehkäpä epäonnistumisia henkilösuhteissa, jopa "syrjähyppy" esim äidillä ja lopuksi jokin onneton sattuma, että liipasinsormi alkoi puhua? Mene tiedä, mutta tuskin asia on kovin nopeasti kehittynyt tähän pisteeseen? Usein sanotaan, että asia tuli kuin kuhmu otsaan - näin ei kuitenkaan tapahtune todellisuudessa?

Äänestä

Tavalliset alistetut uskovaiset maksavat kellokkaiden suuruudenhulluuden laskut. Talkootyötä vuorotta. Hullun hommaa.

Äänestä

tulee vastata omasta toiminnastaan. Moni järkevämpi on myynyt ensin asunnon ja muuttanut vuokralle ja sitten vasta alkanut uutta ostamaan/rakentamaan. Ei omasta hölmöydestä voi aina syyttää yhteiskuntaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


oululainen -vl kirjoitti:

kuka vastaa siitä, että Oulussa on jo pitkää eletty yli varojen. On rakennettu uutta ja uutta, isompaa ja komeampaa.

Oulun kaupunginhallituksen pitäisi istua hätäistuntoon. Lauantainen traaginen ampuminen oli vain yksi tapaus monista. Miksi Suomen hallitus ja pankit eivät tule vastaan velkaan joutuneita perheitä.

Ettei enää tapahtuisi mitään pahaa velkojen takia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu