Palstan pimeys

Mitä hyvää evo on saanut aikaan? Tämänkin palstan se on käynyt turmelemaan, vastoin alkuperäistä tarkoitusta! Evo ilmenee kaikensuuntaisina pimeyksinä, muummuassa hevymetallin soittajista ja kirkujista tuskin kukaan on tieteellinen kreationisti, saati kukaan ateisti. Paavalin kirja Timoteukselle puhuu tarkasti jo ennalta näistä päivistä sanoen

"Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja".

Ja mitä Paavali sanoi meille Kristuksen omille? Ei kätkeytykää, hymistelkää, piilossa pysykää. EI. Vaan sanoi puhuen

"saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehoita, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella. Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia "
7370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Edellisessä avauksessa valitit, että ei puhuta aiheesta eli älykkäästä suunnittelusta ja kreationismista. Ja seuraavaksi tulee vuodatusta kuinka "evo sitä" ja "evo tätä".

Oletko trolli? Kävikö tässä niin, että jouduit teeskentelmään intomielistä kreationistia melkein kymmenen avauksen ajan ennenkuin kukaan alkoi epäille, että eihän kukaan tosissaan voi noin epälooginen olla.

Vedätit ainakin minua onnistuneesti. Mutta nyt on epäilys herännyt.

Äänestä
  • Kun argumentit loppuvat, alkavat evot syyttämään trolliksi, vajaaälyiseksi ja ties miksi. Keskustelu evojen kanssa onkin kuin kaataisi vettä hanhen selkään.

    Äänestä

  • Outsider____! kirjoitti:

    Kun argumentit loppuvat, alkavat evot syyttämään trolliksi, vajaaälyiseksi ja ties miksi. Keskustelu evojen kanssa onkin kuin kaataisi vettä hanhen selkään.

    Ai evoilta loppuu argumentit kesken :D On ne evot sitten viekkaita kun minulla oli aivan päinvastainen näkemys asiasta.. Ajatella..

    Äänestä

  • Outsider____! kirjoitti:

    Kun argumentit loppuvat, alkavat evot syyttämään trolliksi, vajaaälyiseksi ja ties miksi. Keskustelu evojen kanssa onkin kuin kaataisi vettä hanhen selkään.

    Muistatko kuka kirjoitti runsas tunti sitten otsikolla "palstan aihe":

    "Tarkoitus on keskustella luomiskertomuksen tulkinnoista, ID:n eri variaatioista ja tutkimustuloksista."

    Kannattaisiko sinun huolestua? Tuntuu että olet nyt eri mieltä itsesi kanssa. Monta teitä on?

    Äänestä

joudun varmaankin ottamaan edellisen kommenttini takaisin, ei tuo uskonnollinen lähestyminen tunnu olevan yhtään terveempää.

Äänestä

pyydätkö nyt ulkosiideriä rekisteröimään kaksoisnettipersoonansa ?

Äänestä

Otapa pari kunnon ehtoollista ja koetapa rauhoittua!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Outsider____! kirjoitti:

Mitä hyvää evo on saanut aikaan? Tämänkin palstan se on käynyt turmelemaan, vastoin alkuperäistä tarkoitusta! Evo ilmenee kaikensuuntaisina pimeyksinä, muummuassa hevymetallin soittajista ja kirkujista tuskin kukaan on tieteellinen kreationisti, saati kukaan ateisti. Paavalin kirja Timoteukselle puhuu tarkasti jo ennalta näistä päivistä sanoen

"Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja".

Ja mitä Paavali sanoi meille Kristuksen omille? Ei kätkeytykää, hymistelkää, piilossa pysykää. EI. Vaan sanoi puhuen

"saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehoita, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella. Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia "

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu