Nuorena ihmettelin vedenpaisumusta?
Missä ne kaikki eläinten luut ovat ja
niitähän pitäisi olla paljon,jos kerran
koko maa peittyi veden alle.
Kerran luin täällä esillä olleen E.White kirjasta,
nimeä en enää muista,siitä kuinka jumala keräsi
kovan tuulen avulla hukkuneita eläimiä yhteen
haudaten ne kallionhalkeamiin ja maan onkaloihin.
Näin tehtiin myös hukkuneille ihmisille.
Juuri nyt luin löydöistä joita on tehty ympäri
maapallon mm.Agate Springsin löydöksissä Nebraskassa.
Asiantuntijoiden arvioiden mukaan vajoamaan oli
hautautunut vesimassojen mukana yli 9000
suurikokoista eläintä, tämä siis vain yhdessä paikassa.Eläinjäänteiden täyttämiä maan repeämiä
on tutkittu ja kaivettu mm.Enlannissa, Ranskassa,
Sisiliassa,Saksassa,Venäjällä,Kreikassa ym.
Nämä ovat vanhoja löytöjä ja olleet tiedossa jo
pitkään.Sekä tutkijat, että näistä lukeneet
pitävät näitä kivettymiä ja hautautumia selvinä todisteina vedenpaisumuksesta.
Kaikki tuo on mielenkiintoista ja valtava todiste
kehitysoppia vastaan vaikka se pyritään todistamaan toisin, mutta tavallinenkin ihminen
ymmärtää kyllä mistä on kysymys.Kehitysoppi on
valtava väärä uskonto, joka vaatii tavatonta uskoa.
Missä ne kaikki eläinten luut ovat ja
niitähän pitäisi olla paljon,jos kerran
koko maa peittyi veden alle.
Kerran luin täällä esillä olleen E.White kirjasta,
nimeä en enää muista,siitä kuinka jumala keräsi
kovan tuulen avulla hukkuneita eläimiä yhteen
haudaten ne kallionhalkeamiin ja maan onkaloihin.
Näin tehtiin myös hukkuneille ihmisille.
Juuri nyt luin löydöistä joita on tehty ympäri
maapallon mm.Agate Springsin löydöksissä Nebraskassa.
Asiantuntijoiden arvioiden mukaan vajoamaan oli
hautautunut vesimassojen mukana yli 9000
suurikokoista eläintä, tämä siis vain yhdessä paikassa.Eläinjäänteiden täyttämiä maan repeämiä
on tutkittu ja kaivettu mm.Enlannissa, Ranskassa,
Sisiliassa,Saksassa,Venäjällä,Kreikassa ym.
Nämä ovat vanhoja löytöjä ja olleet tiedossa jo
pitkään.Sekä tutkijat, että näistä lukeneet
pitävät näitä kivettymiä ja hautautumia selvinä todisteina vedenpaisumuksesta.
Kaikki tuo on mielenkiintoista ja valtava todiste
kehitysoppia vastaan vaikka se pyritään todistamaan toisin, mutta tavallinenkin ihminen
ymmärtää kyllä mistä on kysymys.Kehitysoppi on
valtava väärä uskonto, joka vaatii tavatonta uskoa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
kehitysopin kannattaja - niin ihmetyttää joskus että mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan ja mitä tarkoitetaan n.s. "Ei kehitys opilla"?
Joskus tuntuu siltä että näitä termejä käytetään ikäänkuin oman ajattelutavan pönkittämiseksi enemmän kuin asian puhumiseksi.
Jokainen Jumalaan uskova on kai kuitenkin samaa mieltä siinä - että Jumala on kaiken Luoja.
Eikö tässä oikeastaan ole kysymys siitä että uskovaisten kesken riidellään keskenään että KUINKA Jumala loi kaiken - vaikka kukaan ei tiedä sitä, koska Raamattukaan ei sitä kerro - ja miksi tekisi. Ihminen vain kääntäisi ja vääntäisi joka sanaa oman vähäisen kykynsä mukaan..
Kuten esimerkiksi se että Jumala loi kaiken 6:ssa päivässä - ei minulla ole mitään sitä vastaan että joku niin uskoo mutta ... eihän se ole mahdollista käytännössä.. siis kun Raamattu sanoo kuudessa päivässä silloin on mielestäni kysymys kuudesta luomispäivästä eikä siitä ajasta jolloin maapallo oli pyörähtänyt kuusi kertaa akselinsa ympäri.. Jumalan luomispäivä ei välttämätä ole ihmisen 24 tuntia, minä uskon että Jumala on kaiken Luoja, mutta kuinka Hän loumistyönsä teki tai kuinka pitkiä ne luomispäivät olivat, siitä ei minulla ole harmaata aavistustakaan mutta että Hän on kaiken Luoja on mielestäni selvä Raamatun opetus kuten vedenpaisumuskin. Olen varma että vedenpaisumus on kerran tapahtunut ja että Jumala pelasti ne ihmiset ja eläimet joista Raamattu kertoo ..
Eihän raamatunjumala tienyt mitään maapallosta, eikä sen pyörimisestä. Se litteä maa vaan horjui tolpillaan, että silleen.
Mitään vedenpaisumusta ei ole ollut, sadut ovat satuja.
Ja tärkeää asiaa.
Oikeasti vilpittömän tieteen ja Raamatun välillä ei
ole ristiriitoja. Mutta käsite-eroja tulee mm. siksi,
ettei Raamattua ole tarkoitettukaan tiedekirjaksi.
Tiedämme, että VAnhan Testamentin sekä Uuden Testamentin kirjoittajat tiesivät paljon sellaisia tieteellisiä totuuksia, jotka tieteelle on vasta
myöhemmin paljastunut.
Kuten Pietari: " ... ja alkuaineet kuumuudesta
sulavat". Tai tämä maapallon pyöreys ja akseli.
Että Herra siirtää rikkomuksemme meistä niin
kauas kuin itä on lännestä. Ja itä ja länsihän
eivät kohtaa toisiaan, vaan on vastakkaisista
suunnista kyse. Toisin kuin etelän ja pohjoisen
suhteen. Napojen väli ei iso ole.
(N. 40 000 km?)
Lumen varastot pohjoisessa ja niiden jäätiköiden
sulaminen lopun ajassa - sen Jumala kertoi Jobille.
Paljon löytyisi pikku esimerkkejä.
mutta ei Raamattu ole mikään luonnontieteellinen kirja - jos olet niin luullut. Raamattu kertoo siitä miksi ihminen kuolee ja kuinka hänelle ión annettu mahdóllisuus iankaikkiseen elämään jos hän haluaa ottaa vastaan ja oppia sen elämäntavan mikä antaa iankaikkisen elämän.. siitä on kysymys Raamatussa.. mutta ei ole niin että iankaikkinen elämä olisi jonkilainen pakkotila kuten monet uskovat ja muillekin uskottelevat. Raamattu tarjoaa mahdollisuutta elämään - mutta ei sitä ole pakko ottaa vastaan - ei ole niin että Jumala tyrkyttäisi esimerkiksi sinulle lahjojaan - että ota ny vastaan - plaese - koska te torjutte sen ettekä pidä itseänne iankaikkisen elämän arvoisina, me käännymme muiden puoleen - sanoi jo Paavalikin.
Joka sapattina Paavali kävi keskusteluja synagogassa ja koetti taivuttaa uskoon sekä juutalaisia että kreikkalaisia. Kun Silas ja Timoteus saapuivat Makedoniasta, Paavali oli jo kokonaan antautunut julistamaan sanaa. Hän todisti juutalaisille, että Jeesus on Messias, mutta juutalaiset väittivät herjaten vastaan.
Silloin hän pudisti pölyn vaatteistaan ja sanoi: "Tulkoon teidän verenne teidän itsenne päälle! Minä en enää ole teistä vastuussa.
Tästedes puhun pakanoille."
Joten älä luule että olisi kysymyksessä jokin pakkosyöttö - ei ole.
Mutta se tosiasia että sinä jatkuvasti liikut täällä ja purnaat osoittaa kuinka vaikeaa sinun elämäsi on ja kuinka pohimmiltaan tyhjää.
"Tästedes puhun pakanoille."
Pikkasen kesken on jäänyt alex-kasin opinnot...
11 apostolia keskittyi puhumaan juutalaisille ja
yksi siunattiin pakanain apostoliksi - - Paavali.
Mutta niin Paavali kuin muutkin siirtyivät
paikasta toiseen, eivätkä jääneet loppuiäkseen
jankuttamaan samoille naamoille, että mistä
täytyy pelastua. Jos sana ei kelvannut, niin ei.
Kyllä he pakottivat, käskyn mukaan, kuten Herrakin
pakottaa - - mutta kun sekään ei auta, niin ei
sitten mikään.
Luuk. 14:23
Niin Herra sanoi palvelijalle: 'Mene teille ja aitovierille ja pakota heitä tulemaan sisälle, että minun taloni täyttyisi;
Ps. 68:18
(68:19) Sinä astuit ylös korkeuteen, otit vankeja saaliiksesi, sait ihmisiä lahjaksesi: niskoittelijatkin joutuvat asumaan Herran Jumalan tykönä.
Helppoa ei ole väistellä Herran kutsua,
kiitos Jumalan! Tahtomme ei sentään ole vapaa,
vapaamielinen. Paitsi kun sen aivan paadutamme.
Mutta varsinkaan silloin ei ole enää kyse
vapaasta tahdosta.
Vaikka katoliset ja adventistit ja liberaaliteologit puhuvat vapaasta tahdosta.
Gal. 2:9
ja kun olivat tulleet tuntemaan sen armon, mikä oli minulle annettu, niin Jaakob ja Keefas ja Johannes, joita pidettiin pylväinä, antoivat minulle ja Barnabaalle yhteisen työn merkiksi kättä, mennäksemme, me pakanain keskuuteen ja he ympärileikattujen.