Sielulliset

Kautta aikakausien on ollut uskon matkiat mukana siellä, missä Jumalan Sanaa opetetaan. He alkavat puhua samoja asioita, mitä uskovaiset puhuvat ja he alkavat opettaa Jumalan huoneessa, tuoden sinne väärää tulta, mutta koska he eivät ole tehneet parannusta ja luopuneet ensimmäisen Aadamin kuvasta, niin heidän henkensä ei ole yhtynyt Jumalan Henkeen ja siksi heidän puheensa eivät saa siunausta, vaan jäävät tyhjiksi sanomisiksi ja väärään johdattaviksi, sillä vaikka he matkivat Jumalan lasten puheita, niin he eivät tavoita totuutta, vaan sekaantuvat sanoissaan.

Ensimmäinen kuva jokaisessa ihmisessä on ensimmäinen Aadam, joka on sielullinen ja joka ilmentää hedelmillään ensimmäistä Aadamia ja silti profetoi Jumalan huoneessa, kuuluu näihin, joille Jumala sanoo näin:
Jer. 14:14
Mutta Herra sanoi minulle: "Valhetta ennustavat profeetat minun nimessäni; minä en ole lähettänyt heitä, en käskenyt heitä enkä puhunut heille. Valhenäkyjä, turhia ennustuksia ja oman sydämensä petosta he ennustavat teille.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


profeetat. kirjoitti:

Kautta aikakausien on ollut uskon matkiat mukana siellä, missä Jumalan Sanaa opetetaan. He alkavat puhua samoja asioita, mitä uskovaiset puhuvat ja he alkavat opettaa Jumalan huoneessa, tuoden sinne väärää tulta, mutta koska he eivät ole tehneet parannusta ja luopuneet ensimmäisen Aadamin kuvasta, niin heidän henkensä ei ole yhtynyt Jumalan Henkeen ja siksi heidän puheensa eivät saa siunausta, vaan jäävät tyhjiksi sanomisiksi ja väärään johdattaviksi, sillä vaikka he matkivat Jumalan lasten puheita, niin he eivät tavoita totuutta, vaan sekaantuvat sanoissaan.

Ensimmäinen kuva jokaisessa ihmisessä on ensimmäinen Aadam, joka on sielullinen ja joka ilmentää hedelmillään ensimmäistä Aadamia ja silti profetoi Jumalan huoneessa, kuuluu näihin, joille Jumala sanoo näin:
Jer. 14:14
Mutta Herra sanoi minulle: "Valhetta ennustavat profeetat minun nimessäni; minä en ole lähettänyt heitä, en käskenyt heitä enkä puhunut heille. Valhenäkyjä, turhia ennustuksia ja oman sydämensä petosta he ennustavat teille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu