Turha varmaan kehoittaa varautumaan tulevaan millään tavalla. Näyttää nyt vaan siltä, että alkaa nämä(kin) raamatun viimeisiä aikoja koskevat ennustukset toteutumaan.
6 Sinä aikana ihmiset etsivät kuolemaa mutta eivät löydä, he haluavat kuolla, mutta kuolema pakenee heitä. – Ilm. 9
21 Sillä silloin on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta hamaan tähän asti eikä milloinkaan tule.
22 Ja ellei niitä päiviä olisi lyhennetty, ei mikään liha pelastuisi; mutta valittujen tähden ne päivät lyhennetään. – Matt. 24
Paljonko vielä aikaa jäljellä?
5 Ja enkeli, jonka minä näin seisovan meren päällä ja maan päällä, kohotti oikean kätensä taivasta kohti
6 ja vannoi hänen kauttansa, joka elää aina ja iankaikkisesti, hänen, joka on luonut taivaan ja mitä siinä on, ja maan ja mitä siinä on, ja meren ja mitä siinä on, ETTEI ENÄÄ OLE OLEVA AIKAA,
7 vaan että niinä päivinä, jolloin seitsemännen enkelin ääni kuuluu hänen puhaltaessaan pasunaan, Jumalan salaisuus käy täytäntöön sen hyvän sanoman mukaan, jonka hän on ilmoittanut palvelijoillensa profeetoille. – Ilm. 10

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tarkan päivämäärän, niin en nouse sängystä aamulla turhaan.
me sen nyt käsitämme, tulee katoamaan n.4 v:n kuluttua.