Kuntavaalit

Kokoomus ja SDP haluavat innokaimmin kaikki Helsingin seudulle, jonne valta, vauraus ja väestö halutaan keskittää.
Ääni näille puolueille merkitsee myös tätä, koska kuntavaaleilla on vaikutusta myös valtakunnan politiikkaan.
Keskusta haluaa tasapainoisesti kehittää koko Suomea.
2187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"Keskusta haluaa tasapainoisesti kehittää koko Suomea."

No, ois kehittänyt. Keskustalla on enemmistö suomen kunnissa, mutta jostain syystä kepukunnista paetaan paremman elintason ei-kepukuntiin eteläsuomeen. Keskusta on täynnä koplaajia, omaneduntavoittelijoita ja rötöstelijöitä ja siksi kepukunnat voivat huonosti ja väestö vähenee.

Äänestä
  • "Keskustalla on enemmistö suomen kunnissa, mutta jostain syystä kepukunnista paetaan paremman elintason ei-kepukuntiin eteläsuomeen."

    Kunnille puitteet luo kuitenkin valtiovalta, joten ei kaikkea ratkaise se, minkä värinen enemmistö kunnassa on.

    Alueellastimisen vastustajien kärkikaartia ovat kokoomuksen ministerit Vapaavuori ja Sarkomaa.
    Kunnissa kokoomusedustajat voivat ajaa alueen etua.
    Tosin aluetieteen professori Hannu Katajamäki on sitä mieltä, että SDP on painottaa vahvimmin keskittämistä. Lähde:Ilkka 22.

    Keskustalaisten ei tarvitse muuttaa mielipidettään asuu sitten Helsigissä tai provinssissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mattson K kirjoitti:

Kokoomus ja SDP haluavat innokaimmin kaikki Helsingin seudulle, jonne valta, vauraus ja väestö halutaan keskittää.
Ääni näille puolueille merkitsee myös tätä, koska kuntavaaleilla on vaikutusta myös valtakunnan politiikkaan.
Keskusta haluaa tasapainoisesti kehittää koko Suomea.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu