---- Epäoikeudenmukaista toimintaa vakuutusyhdistyksessä
Omakotitalomme vesivahinko ja aiheutettu vahinko
Vesivahingon aiheutti salaojaputken purkupään tukkeutuminen. Korotetusta tontin reunasta oli valunut kiviä ja maata purkuputken päälle tukkien putken täysin. Vahinko on tapahtunut puolenvuoden aikavälillä, jossain vaiheessa syksystä-kevääseen.
Lähivakuutusyhdistys muutti vesivahingon syyn vastoin tehtyä tutkimusta, normaalioloissa vähitellen syntyneeksi maakosteudeksi.
Vakuutuslautakunnalle antamassa vastineessa Lähivakuutusyhdistys vaihtoi vesivahingon syyn normaalioloissa vähitellen syntyneeksi kapillaariseksi maakosteudeksi. Normaali oloissa hitaasti syntyneet maakosteus ja kapillaarinen maakosteus lahottavat alajuoksuja. Alajuoksupuut ovat täysin kunnossa.
Seuraavaksi vesivahingon aiheuttaja olikin salaojaputken purkupään rakennusvirhe ja routiminen. Oikeuden päätöksen myötä palattiin taas tuohon, että salaojaputken purkupään tukkeutuminen on vesivahingon aiheuttaja ja tällaiset vesivahingot korvataan yleensä.
Kyseisen Lähivakuutusyhdistyksen hallituksen jäsen ja Lähivakuutuksen Espoon "pääpaikan" oma lakimies ovat käyneet tämän seuraavan keskustelun. Hallituksen jäsen: "Vesivahingossamme ei ehtojen mukaan äkillisyys täyty. Vastaavan tyyppisissä tilanteissa joissa myöskään ehdot eivät täyty, vahingot korvataan, korvataan tässä meidän Lähivakuuttusyhdistyksessä ja kilpailevissa vakuutusyhtiöissä. Vakuutusyhtiöissä korvataan suuri määrä vesi/koasteusvahinkoja jotka eivät millään täytä ehtoa äkillinen ja ennalta arvaamaton. Vettä saattaa tihkua vuosia rakenteisiin, rakenteet lahoja ja homeessa silti nämä vesivahingot korvataan kuitenkin".
Espoon Lähivakuutuksen oma lakimies tähän, että: "Aivan alalla on hyvin liberaali käytäntö tässä kohtaa, eihä kukaan uskalla jättää vesivahinkoa korvaamatta, koska siitähän nousee valtava häly, vesivahingot vaan yksinkertaisesti korvataan siksi, että alalla on liberaali käytäntö ja yrityskuva kärsii jos vesivahinko jätetään korvaamatta. Jos vesivahinko täyttää ehdon äkillinen, niin veden pitäisi suihkuta suoraan silmille ennenkuin se voitaisiin katsoa äkilliseksi".
Edes tämän "pääpaikan" lakimiehen painottamien asioiden myötä ei kyseinen Lähivakuutusyhdistys ole korvannut vesivahinkoamme, vaan järjesti meille vielä korvausten eväämisen lisäksi oikeudenkäyntikuluja 40.000 euroa. Näin kohdellaan omistaja-asiakkaita Lähivakuutusyhdistyksessä.
Omakotitalomme toinen vahinko syntyi, kun lattian eristetilankuivaaja vahingoitti kuivauksellaan talomme sisäpinnoille vahinkoa. Lähes kaikki sisäpinnat joudutaan uusimaan.
Kotivakuutuksessamme oli laaja-turvataso jonka piti kattaa (30.000euroa) molemmat vahinkomme.
Lähivakuutusyhdistyksen taholta kävi kotonamme varoittelija, hän varoitteli meitä ryhtymästä mihinkään toimenpiteisiin vahinkoasioisamme tehdyissä juonimisissa ja yhdistämättä tj:a niihin. Tj sanoi vakuutuksemme irti ilman syytä ja perusteluja, tj:lla ei ollut mitä laittaa syyksi. Lähivakuutusyhdistyksestä olemme saaneet todistuksen siitä, että olemme maksaneet vakuutusmaksut aina ajallaan 15-vuoden ajan, joten meidän päässä ei ole tehty vääryyksiä.
Ote pöytäkirjasta anettiin korvauspäätöksenä.Korvauspäätöksen tulee olla ihan erillinen asiakirja.
Lähivakuutusyhdistys yritti vierittää keksimänsä maakosteuden kuivausfirman piikkiin, kaikki keinot käytetään tässä Lähivakuutusyhdistyksessä korvausten välttämiseksi.
Korvauskäsittelijä keroi, (kahden henkilön kuullen) että vesivahinkomme kuului korvattaviin vahinkoihin ja olisi tullut korvata meille, mutta tj. ei ole antanut tehdä asiassa myönteistä korvauspäätöstä.
Vahinkotarkastajan kommentti (kahden henkilön kuullen) korvausten eväämisestä oli, että: "niinhänne olisivat saaneet korvaukset kuten muutkin jos kyseessä ei olisi niin mahdoton muija".-tästä kommentista voidaan päätellä se miten vahinkoasioisamme on toimittu.
Lähivakuutusyhdistyksen hallitus on yrittänyt saada vahinkojamme korvattaviksi usean otteeseen eri systeemeillä, mutta tj. on puuttunut hallituksen toimintaan, päätöksen tekoon ja jyrkästi kieltänyt korvaamasta vahinkojamme. Tämän Lähivakuutusyhdistyksen toiminta on täysin asiatonta kuten voidaan todeta.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Lähivakuutuksen Korvauskäsittelijä!
Korvauskäsittelijä tässä vahinkotapauksessamme!
Ennen korvaupäätöstä, tiedustelin päätöksen viipymistä tältä kyseiseltä korvauskäsittelijältä,
eli missä päätös viipyy. Korvauskäsittelijä tähän, että " korvauspäätös on tehty ja se on kielteinen".
Korvauskäsittelijä kertoi, että " kuivausvirmasta on ollut ( meillä käynyt) kósteuksien mittaaja mukana, kun tätä kielteistä korvauspäätöstä on tehty vakuutusyhdistyksessä,
kuivausvirman henkilö oli mukamas kertonut omakotitalossamme olevasta maakosteudesta".
Tuohon tarinaan en tietenkään uskonut, vaan soitin kyseiseen kosteusvirmaan tälle kosteuksien mitaajalle, jonka kommentti asiaan oli, että"
heiltä ( kyseisestä kosteusvirmasta ) ei ole kukaan ollut päätöstä tekemässä tai vaikuttamassa päätöksen sisältöön,
kosteusvirma antaa tekemästään kosteustutkimuksesta raportin jonka mukaan itse vakuutusyhtiö tekee sitten korvauspäätöksen",
tämä samainen kosteuksien mitaaja vielä tähän, että "meitä (kosteusvirmaa) ei kyllä vakuutusyhdistys sekoita heidän juoniinsa ja tämä asia otetaan esille vakuutusyhdistyksen kanssa".
Vakuutusyhdistys yritti laittaa tekosensa kuivausvirman piikkiin, kaikki keinot käytetään tässä kyseisessä vakuutusyhdistyksessä korvausten välttämiseksi.
""
On se kyllä osaksi omakin syy, että semmoseen menee asiakkaaksi. Sehän on maalaisille tarkoitettu firma ja niiden omistamakin. Kun ne siellä ovat pääasiassa viljelijöitä eihän ne voi tietää hyvin muusta kuin navetoista ja eläimistä.
Maalaiset kun vähenee ne joutuu tuppaan kaupunkiin niitten kakaroitten perässä. Kyllähän se pitäs tietää eikä uskoo niitten puheita".
onko Tuusulassa rohkeita lähivakuutuksen asiakkaita?
en enää huomenna ole asiaks
(((--Espoon Lähivakuutuksen "pääpaikan" Lakimiehen kertomaa, pitäisi kyllä olla jo PAINAVAA sanaa!!
Laaja turvataso- kotivakuutuksemme piti kattaa vesivahingot ja toisten aiheuttamat vahingot. Mutta ei kattanut kumpaakaan vahinkoa Lähivakuutuksessa.
Lähivakuutusyhtiön (oma) palkkalistoilla oleva lakimies ja henkilö joka kuuluu tämän kyseisen Lähivakuutusyhtiön hallitukseen ovat käyneet tämän seuraavan keskustelun.
Tämän asian, käydyn keskustelun sisällön toi esille oikeudessa kyseisen Lähivakuutusyhdistyksen hallituksen jäsen.
Hallituksen jäsen: "-Vesivahingossamme ei ehtojen mukaan äkillinen täyty.
Vastaavan tyyppisissä tilanteissa jossa myöskään ehdot eivät täyty, vahingot korvataan, korvataan tässä meidän Lähivakuutusyhdistyksessä ja kilpailevissa vakuutusyhtiöissä.
Vakuutusyhtiöissä korvataan suuri määrä vesi/kosteusvahinkoja jotka eivät millään täytä vakuutusehtoa äkillinen ja ennalta arvaamaton. Vettä saattaa tihkua vuosia rakenteisiin, rakenteet ovat lahoja ja homeessa silti nämä vahingot korvataan kuitenkin".
Lakimiehen vastaus tähän: "-Aivan alalla on hyvin liberaali käytäntö tässä kohtaa. Kukaan ei uskalla tämmöisiä (vesivahinkoja) jättää korvaamatta, koska siitähän nousee valtava häly, vesivahingot vaan yksinkertaisesti korvataan siksi, että alalla on liberaali käytäntö ja yrityskuva kärsii jos jätetään vesivahinko korvaamatta".
Sama lakimies vielä, että "jos vesivahinko täyttää ehdon ÄKILLINEN, niin veden pitäisi suihkuta suoraan silmille ennenkuin se voitaisiin katsoa äkilliseksi" Onko tällaisia vesivahinkoja olemassa, onko sinun tiedossa?
Oikeuden päätös on julkinen ja päätöksessä kerrotaan, että salaojaputken purkupää tukkeutuminen on vesivahingon aiheuttaja,
tämä on vesivahinko muiden vesivahinkojen rinnalla ja tällaiset vesivahingot yleensä korvataan. Vahinko on tapahtunut puolen vuoden välisenä aikana.
Vakuutusalalla on vakiintunut korvaus käytäntö, että vesivahingot korvataan, myös tämä vesivahinko kuului noihin korvattaviin vahinkoihin.
Lehdessä oli kirjoitus vahinkoasioistamme ja siitä miten oikeudessa kävi. Kirjoituksella saatiin hyvää nekatiivista mainosta kyseisestä Lähivakuutusyhdistyksestä. Meidän kannalta kirjoitus oli eduksi, siinä kerrottiin korvaukset jotka lankeavat meille maksettavaksi ja ennen kaikkea se, että vesivahinko jätetään
korvaamatta sen takia, että se ei ole Äkillinen.
Vastaavassa tapauksessa ei voi poiketa kenenkään asiakkaan kohdalla tässä
Lähivakuutusyhdistyksessä.
Vesivahingon korvaamatta jättäminen on ikävä ENNAKKOTAPAUS, tiennäyttäjänä tässä muille vakuutusyhtiöille on Lähivakuutus!!
Se-Maine -Se-Maine -Se-Maine..!!
Vakuutuslautakunnan henkilön kertomaa: Salaojaputkistojen tukkeutumisesta johtuvat vesivahingot, On ne Korvattu -On ne Korvattu ---Mutta nyt Ei Korvattu, MIKSI ????
Moni muukin on kertonut, että vastaavat vesivahingot on korvattu.
Miksi kutsutaan tätä menettelyä, kun vahinkomme on jätetty korvaamatta ???
NOUSEEKO ASIASTA VALTAVA HÄLY?
Tämä sama valittaja kiertää eri kaupunkien palstoilla itkemässä samaa juttua. Valittaja hävisi vakuutuskiistan hovioikeudessakin ja hommasi itseen kymmenien tuhansien eurojen menetykset..
vahinkoasioiden käsittely on edelleenkin kesken.
menetyksiä on tullut jollekkin muulle-kellehän.?
Lähillä on korvaamatta meille vesivahinko ja aiheutettu vahinko vakuutuksessa laaja-turvataso...Huomioikaa nämä vahingot joita LÄHI-ei korvaa..ettei tule ylläreitä...