joka oli poistettu, missä oli se menninkäisjuttu, kun aikani etsin.
Siis Kehdosta hautaan:
"Synnyttäjää, joka lepää synnytyksen jälkeen 5-10 viikkoa, on Suomessa nimitetty lapsi- tai saunavaimoksi. Lepoaikana vaimo oli epäpuhdas, eikä saanut osallistua töihin, ei syödä tai juoda yhdessä muiden kanssa eikä antaa kenellekään kättä, kaikkein vähimmin miehille. Länsi-Suomessa oli varsin yleistä, ettei hän saanut hakea kaivosta vettä, sillä silloin kaivoon olisi tullut sammakoita tai menninkäisiä.
Useimmiten kuuden viikon jälkeen, mutta aika saattoi hieman vaihdella, synnyttäjä kirkotettiin ja hänen tabu-aikansa loppui. Tapa oli Ruotsi-Suomen kirkossa käytössä keskiajalla ja uskonpuhdistuksen jälkeenkin. Se sisältyi vuoden 1571 kirkkojärjestykseen ja vuoden 1686 kirkkolakiin. Kirkottamisen eli kirkkoonoton, ruotsiksi kyrktagning, katsottiin olevan puhdistautumismeno mutta myös toimitus, jonka kautta synnyttäjä pääsi taas kristillisen seurakunnan jäseneksi. Kirkottamiseen asti vaimo, kuten kastamaton lapsikin, oli pakana. Katolisena aikana toimitus tapahtui paikoin kirkon ovella, josta pappi johdatti vaimon kädestä pitäen sisälle. Turun hiippakunnassa ja muuallakin tämä kuitenkin tapahtui ainakin 1600-luvulta lähtien kirkossa keskilattialla saarnastuolin luona, myöhemmin alttarin edessä tai sakaristossa, mutta vielä 1800-luvun jälkipuoliskolla vaimo tällöinkin tuli kirkkoon sivuovesta eikä pääovesta. Myöhemmin kirkottamista suoritettiin myös pappilassa. Uskonpuhdistus yritti antaa tälle vanhalle tavalle uuden merkityksen. Puhdistautumisesta ei enää ollut kysymys, vaan kirkkoonotto oli tilaisuus, jossa synnyttäjä esitti Herralle kiitoksensa onnellisesti tapahtuneen synnytyksen johdosta. Vielä Suomen kirkkolaki vuodelta 1869 tuntee kiitosrukouksen lapsen syntymisen jälkeen, mutta itse tapa jäi pois käytöstä 1800-luvun loppupuolella."
http://www.turunsuku.fi/artikkelit/a973_2s.htm
Siis Kehdosta hautaan:
"Synnyttäjää, joka lepää synnytyksen jälkeen 5-10 viikkoa, on Suomessa nimitetty lapsi- tai saunavaimoksi. Lepoaikana vaimo oli epäpuhdas, eikä saanut osallistua töihin, ei syödä tai juoda yhdessä muiden kanssa eikä antaa kenellekään kättä, kaikkein vähimmin miehille. Länsi-Suomessa oli varsin yleistä, ettei hän saanut hakea kaivosta vettä, sillä silloin kaivoon olisi tullut sammakoita tai menninkäisiä.
Useimmiten kuuden viikon jälkeen, mutta aika saattoi hieman vaihdella, synnyttäjä kirkotettiin ja hänen tabu-aikansa loppui. Tapa oli Ruotsi-Suomen kirkossa käytössä keskiajalla ja uskonpuhdistuksen jälkeenkin. Se sisältyi vuoden 1571 kirkkojärjestykseen ja vuoden 1686 kirkkolakiin. Kirkottamisen eli kirkkoonoton, ruotsiksi kyrktagning, katsottiin olevan puhdistautumismeno mutta myös toimitus, jonka kautta synnyttäjä pääsi taas kristillisen seurakunnan jäseneksi. Kirkottamiseen asti vaimo, kuten kastamaton lapsikin, oli pakana. Katolisena aikana toimitus tapahtui paikoin kirkon ovella, josta pappi johdatti vaimon kädestä pitäen sisälle. Turun hiippakunnassa ja muuallakin tämä kuitenkin tapahtui ainakin 1600-luvulta lähtien kirkossa keskilattialla saarnastuolin luona, myöhemmin alttarin edessä tai sakaristossa, mutta vielä 1800-luvun jälkipuoliskolla vaimo tällöinkin tuli kirkkoon sivuovesta eikä pääovesta. Myöhemmin kirkottamista suoritettiin myös pappilassa. Uskonpuhdistus yritti antaa tälle vanhalle tavalle uuden merkityksen. Puhdistautumisesta ei enää ollut kysymys, vaan kirkkoonotto oli tilaisuus, jossa synnyttäjä esitti Herralle kiitoksensa onnellisesti tapahtuneen synnytyksen johdosta. Vielä Suomen kirkkolaki vuodelta 1869 tuntee kiitosrukouksen lapsen syntymisen jälkeen, mutta itse tapa jäi pois käytöstä 1800-luvun loppupuolella."
http://www.turunsuku.fi/artikkelit/a973_2s.htm
Vastaukset 27
Vanhimmat
Onhan se kamalaa ku lapset tulee pillusta! Pakko olla syntiä ja epäpuhdasta! Jeesus auttaa.
pienistä asioista - ei voi kuin ihmetellä tuotakin...eikö ole oikeanlaista tekemistä elämässä ?
Onko sulla parempaa tekemistä kuin kirkottaminen? Pelasin juuri 2 tuntia Battlefield 2:sta joten on mulla tekemistä.
tuo pelaaminen tuntuu olevan ateisteilla suosittu harrastus.
No,täytyy sanoa ,että itselle olivat tosi tympeitä kouluaikana nämä pesäpallo- sun muut fyysiset pelit.
Itse tykkäsin pesäpallosta aina mutta koris oli helvettiä. Koris on semmosta homoilua jossa on epäselvää otanko kontaktia vai en vai miten otan pallon? Jos sanotaan että ota pallo pois niin silloin otetaan pallo pois. Thats it. Alkoi aina Kirkottamaan se koripallo.
Katsoin kelloa ja tais mennä 4 tuntia ennemminkin kuin 2 :)
koskaan päässyt edes eka pesälle. :)
Heh, pesäpallo on hieno laji. :)
Ite pelailin tuossa Bioshockia ja siellä muutamat sekapäiset voiholliset laulaa, että: "Jesus loves me! this I know, For the Bible tells me so . Little ones to Him belong; they are weak but He is strong." lol Onneksi se rasittava hoilotus loppuu kun jyräyttää haulikolla pari kerta päin.
Usko tai älä,mutta kirkottaminen tunnettiin ainakin syrjäisemmillä paikkakunnilla vielä pitkälle 1900-luvulla.Asiasta kertoi äitini minulle vain parikymmentä vuotta sitten.Kirkossa käynti tietyn ajan kuluttua synnytyksestä oli velvollisuus,jonka laiminlyönyttä katsoivat hihhulit karsaasti.
1800-luvun lopulla se vasta tuli vapaaehtoiseksikin. Mutta ainakin tämän linkin mukaan tapa on edelleen voimassa ortodoksikirkossa!
"Kirkottaminen
Kun lapsen syntymästä on kulunut 40 päivää, lapsi ja äiti pitäisi ortodoksisen perinteen mukaisesti kirkottaa. Äiti kummin saattamana tuo lapsensa ja itsensä kirkkoon kirkotettavaksi eli aloittamaan kirkollisen elämän (Luuk:2:27).
Tavallisesti kirkottaminen tapahtuu kasteen jälkeen.
Kirkottamisessa pappi tulee kirkon ovelle vastaan äitiä ja lasta ja lukee siellä rukouksia äidin ja lapsen puolesta. Mikäli lapsi on kastettu, pappi ottaa lapsen ja tekee sillä ristin kirkon ovella ja lausuu rukouksen:
”Kirkkoon otetaan Jumalan palvelija (etunimi) Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Amen.”
Sen jälkeen pappi vie lapsen kirkkoon pysähtyen ensin keskellä kirkkoa ja lausuen tuon em. rukouksen.
Lapsi viedään vielä pyhälle portille. Pappi laskee lapsen maahan portin eteen ja lausuu rukouksen. Aikaisemmin poikalapsi vietiin pyhään alttariin, mutta nykyään tästä käytännöstä on luovuttu.
Rukouksien ja siunauksen jälkeen pappi antaa lapsen äidille kirkosta pois vietäväksi."
http://www.ortodoksi.net/tietopankki/sakramentit/kaste.htm
No en olisi arvannut että vielä nykyäänkin!Himmeäkuuppaiset lajitoverimme ovat näköjään pääsemättömissä uskonto-loisensa kanssa.No,tullainen ilmiö kuuluu luokkaan"naurettavan ja säälittävän rajalla".
Se on todella harmillista, että mitään tietoa suomalaisten nimiäisrituaaleista ja vanhoista nimistä ei ole jäljellä laisinkaan.
Niin paljon vanhaa kulttuuritietoa on kadonnut jäljettömiin kristinuskon tuhovimman takia.
menneisyys ja alkuperä on evoluutiovalheella myrkytetty!
Pakanallisena aikana nimenatojuhlaa kutsuttiin arpajaisiksi (sana samaa alkuperää kuin viron arp=numero, suomen arpi=merkki, vrt.arpa=alunp.merkattu puupala). Arpajaisissa vanhukset tai muut tietävät tutkivat lapsesta merkkejä, kuuntelivat vanhempien ja perheenjäsenten unia ja tuntemuksia ja muistelivat mitä syntymäajankohtana tapahtui ja yrittivät selvittää lapsen nimen.
Näkeehän sukunimeä Arpoja jonkin verran.
Sain tänään british museumilta tilaamani kirjan, joka käsittelee kissojen historiaa egyptissä. Näyttää olevan mielenkiintoista luettavaa :D
Herätän Bastet-kultin taas pian eloon uudella infolla :D
Historia on mielenkiintoista. Kuten nyt tuokin kirkottamisjuttu sun muut kummallisuudet mitä uskontoihin liittyy.
Sisälläni heräsi pieni Feministi tuosta kirkottamisesta.
Törmäsin ensimmäistä kertaa kyseiseen termiin joskus aikoinaan kun katsoin tv-sarjaa Myrskyluodon Maija. Ja pitihän siitä sitten ottaa selkoa.
Se oli kyllä minulle uutinen, että se on vieläkin käytössä ortodoksikirkossa. Käsittämätöntä.
sarja jossa kävi hyvin ilmi sen aikaisten ihmisten ahdistus Jumalan pelosta. Esimerkiksi jos joku kuoli, oli se varma merkki Jumalan kostosta liian ylpeästä elämästä ja laiskuudesta ja ties mistä.
Aivan uusi termi. Assosiaationi kirkottamiseen on vituttaminen. Varmaan vitutti kirkottaa itseään.
En ole kuullut kirkottamisesta vaikka lapsuuteni elelin vanhoillisessa ev.lut. lapissa.
Koraani on vielä lukematta kokonaan mutta yhtälailla kuin vanhassaraamatussakin naisilla on kaikenmaailman kuukautis-lakeja. Samaa perua varmasti kirkottamisetkin.
Aivan kuin siinä ei olisi ollut tarpeeksi kestämistä, että saaristolaiselämä oli karua, mutta silti vaan piti jäitä pitkin lumimyrskyssä lähteä kirkotettavaksi, ettei joutunut helvettiin.
Naisethan ovat jo raamatussa mitä kamalampia saastaisia otuksia, joita sitten täytyy loitsujen avulla fiksata jumalalle kelvollisiksi.
Oletko kuullut teoriasta:
Kirkon torni on Fallos.
Kirkon ovi on häpyhuulet.
Alttari on kohtu.
>>Martti Hämäläinen etsii - ja ehdottaa - vastauksia näihin kysymyksiin kirjassaan Eros, väkivalta ja uskonto. Väkivallan lumovoimassa ei ole mitään ihmeellistä. Ihmisellä on alkukantainen viehtymys raakuuteen ja seksiin. Kun ne ovat niin vahvoja tabuja, kiellettyjä, ne kiehtovat.
jos jonkinlaisia. On alkanut tuntua siltä, että mitä korkeampi torni jossain kaupungissa on, sen suurempi kusipää sen on kunniakseen rakennuttanut. Kirkontornit oivana esimerkkinä.
Tästä seuraavsta en ole samaa mieltä. En ainakaan tunnista itseäni tästä:
"Järjestyksen maailma ei toimisi ilman kieltoa tappaa, mutta ihminen on näinäkin päivinä perimmäisten viettiensä vanki. "Sota on ihmisyyden kylkiäinen", Hämäläinen kirjoittaa.
Jo Nietzshe sanoi, että kärsimisen katsominen tuottaa mielihyvää, mutta kärsimyksen aiheuttaminen tuottaa vielä suurempaa mielihyvää. Hämäläinen väittää, että jokainen meistä syvimmillään hyväksyy väkivallan ja että jokaisessa meissä on potentiaalinen tappaja. "Ihmisessä piilevä väkivalta manifestoituu lähes säännönmukaisesti, kun siihen tulee tilaisuus."
- En kiellä sitä, etteikö suurin osa ihmisistä olisi kykeneviä tappamaan, mutta että kärsimisen katsominen, tai kärsimyksen tuottaminen antaisi mielihyvää. Enpä usko.
Muistan hyvin kun näin tuon sarjan silloin aikoinaan 1970-luvulla mikä tunne minua valtasi siinä kohtauksessa jossa Maja:a (alkuperäisellä kielellä kirjoitettu) moitittiin että ei ollut käynyt kirkossa puhdistautumassa synnytyksen jälkeen. Hän asui luodolla ja oli kelirikkoaika millä hemmetillä hän olisi heikkona pystynyt kirkossa käymään. Tunsin vihaa sitä järjestelmää kohtaan joka pitää kirkossa käyntiä niin tärkeänä että moiset olosuhteet eivät riittäneet syyksi poisjäämiseksi.
Olkoonkin että story perustui Anni Blomkvistin romaanniin jossa oli elämänkerrallinen rakenne se kuitenkin esitti aidosti sen aikaista ajatusmaailmaa ja siten sillä oli todellisuuspohjaa.
Ajatuksena tulee se mikä meitä kaikkia ihmisiä vaivaa eli valta toisia ihmisiä ja heidän elämäntapaansa kohtaan. Kun moitteet voi perustella uskonnollisilla syillä niin syyttelyllä ei ole rajoja ja esittäjä voi esttää moraalista ylivaltaa.
Tuo oli lähinnä kirjasuositus. Arvostelija on napannut parhaat palat omalla lukio pätevyydellään. Siis: Eros, Väkivalta ja uskonto.
Käsittelee Pyhää sekä/= Tabua rooman ajalta tähän päivään joka silloin oli 1996.
Mietin tuossa (kaljakaupassa) että tuskin nainen ottaa synnytystä seksuaalisena kokemuksena mutta mies voi sen kokea niin. Siksi tarvitaan pyhää miestä tai ainakin jeesusta joka siunaa tapahtuman. Aavikollakin sinun täytyy olla teltassa aika kauan että olet puhdas saastaisesta verestä!
> Lepoaikana vaimo oli epäpuhdas, eikä saanut osallistua töihin, ei syödä tai juoda yhdessä muiden kanssa eikä antaa kenellekään kättä, kaikkein vähimmin miehille. <
Jollain tavalla oli Tooran käskystä tullut kristilliseksi tavaksi, tuo käsky oli naisen turvasta tärkeä, se suojasi naista sillä tavalla että se ei sairastunut tauteihin.
se suojasi lasta myös.