Kirkon viallista kantaa ei voi lukea

Yleisesti ottaen kaikki jotka kirjoittelevat näille palstoille kirjoittavat yksityishenkilöinä ja siten eivät voi eivätkä saa edustaa MAP-kirkon virallista kantaa. Jokainen kirjoittajat kirjoittaa omilla nimillään eikä siten voi edustaa kirkkoa.

Kuten olemme huomanneet MAP-kirkon jäseniä on moneen junaan ja jokaisella on oma tunnistettava tyylinsä kirjoittaa. Jokainen kirjoittaja myös tulkitsee oppeja omalla tavallaan, perustaen tulkintansa tämän hetkiseen tietotasoonsa, sekä jokainen painottaa eri asioita vaikka puhuttaisiinkin samasta opista. Jokaisella kirjoittajalla on myös erilainen lähestymiskulma ja eri taso suhteessa kirkon oppeihin josta aiheutuu vivahde eroja tulkinnoissa.

Kirjoittajien tavasta sekä tyylistä kirjoittaa voi myös tuntea tietynlaisen asenteen ja tämä henk.kohtainen asenne varmaan värittää mm. monien kitkaa aiheuttavien nimimerkillä kirjoittavien jäsenten kirjoituksia ja se tietynlainen ylimielinen asenne ärsyttää monia lukijoita ja varsinkin ihmisiä jotka ei ole kirkon jäseniä.

Tapanit ja muut edustaa itseään niin kirjoittelussaan, asenteissaan, tyylissään kuin muutamissa opin painotuksissa. Kirkkoa ei voi eikä saa tuomita yhden tai kahden sen jäsenen (joilla on aikaa kirjoittaa näille palstoille) kirjoitustyylin ja asenteen mukaan.

Evankeliumi on henk.kohtainen asia ja jokaisen pitää saada oma todistuksensa evankeliumin totuuksista, Jeesuksesta Kristuksesta ja Jumalasta, tässä prosessissa Pyhä Henki auttaa ihmisiä saamaan varmuuden totuudesta koska Pyhä Henki todistaa totuudesta.

Jokainen kirkon jäsen, joka kirjoittelee näille palstoille, taas voi mennä itseensä ja tutkia onko oma tyyli ja asenne kirjoittaa oikea jos oman kirjoittelun hedelmät ovat happamia. Jos oma kirjoittelu/vastailu saa aikaan kaaosta eikä rakentaavaa keskustelua niin vastaus oman puun tuotannon terveydentilasta on ilmeinen. ELI HEDELMISTÄÄN PUU TUNNETAAN, HYVÄ PUU TUOTTAA HYVÄÄ HEDELMÄÄ JA HUONO PUU EI VOI TUOTTAA HYVÄÄ HEDELMÄÄ (Myös yksilötasolla).

Huom. Tämä ei ole kirkon virallinen kanta eikä virallinen lausunto vaan yksittäisen kirkon jäsenen kirjoitus ja näkemys aiheesta joka on hieman huolissaan siitä miten jotkut ihmiset eivät näe metsää lahoilta puilta (tai miinoja jotka on piilotettu maastoon)
43950
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

ikään kuin edustaisit itse kirkon viralista kantaa? Jo aloituksesi antaa selllaisen vaikutelman, että olisit virallinen edustaja:
"...kaikki jotka kirjoittelevat näille palstoille....eivät voi eivätkä saa edustaa MAP-kirkon virallista kantaa."
Minkä johtopäätöksen tuosta voisi tehdä? Minulle tulee mieleen joku valtuutettu johtaja tai tiedottaja.
Mainitsemasi huoli, etä jotkut jäsenet kirjoittavat toisia ärsyttävällä tavalla, saataa olla aiheellinen. Mutta toisaalta kannattaa ottaa huomioon, että joskus "ärsyyntyminen" on myös tahallista. On vaikeata sanoa milloin vika on jäsenen kirjoituksessa ja milloin kyse on taktisesta "ärsyyntymisestä".
Minä ainakin odotaisin jokaisen jäsenen kirjoittavan kirkon viralisen opin ja kannan mukaisesti ja toivoisin niin myös tapahtuvan. Sen vuoksi otsake ja aloitus kuuloostaa omituiselta kiellolta.

Äänestä
  • miten haluat ?

    Äänestä

  • löytyy täältä, sekä KOKO kirkon oppi: www.mormonit.fi

    Äänestä

  • old_profile_28026 kirjoitti:

    löytyy täältä, sekä KOKO kirkon oppi: www.mormonit.fi

    Ei tuo aukea. Mutta tämän pitäisi aueta: http://www.mormonismi.net

    Äänestä

  • Huitsin Nevada kirjoitti:

    Ei tuo aukea. Mutta tämän pitäisi aueta: http://www.mormonismi.net

    aina sileljokaniitä etsii. Minä en aukaise niitä.

    Äänestä

  • old_profile_28026 kirjoitti:

    aina sileljokaniitä etsii. Minä en aukaise niitä.

    Tarpeellista tietoa löytyisi sinullekin, sellaista mitä mormonien viralliset sivut eivät kerro.

    Äänestä

tuskin on mitta siihen, onko jonkun jäsenen kirjoitus Kristuksen mielen mukainen. Ihmisten mieliksi ei Raamatussa kehoteta pyhiä olemaan:

Gal. 1:10
Yritänkö minä tässä vaikuttaa ihmisiin? Tai kukaties Jumalaan? Pyrinkö olemaan ihmisille mieliksi? Jos vielä pyrkisin miellyttämään ihmisiä, en olisi Kristuksen palvelija. [1. Tess. 2:4]
1. Tess. 2:4
Koska Jumala on katsonut meidät kelvollisiksi julistamaan evankeliumia, me emme puhuessamme pyri olemaan mieliksi ihmisille vaan Jumalalle, joka tutkii sydämemme. [Gal. 1:10; 1. Tim. 1:11]
Gal. 4:16
Onko minusta siis tullut teidän vihamiehenne, kun sanon teille totuuden? [Aam. 5:10]

Äänestä

ennen minua minä aijoin jo eilen kirjoittaa tuosta mutta en ehtinyt!

Kiitos!

Äänestä
  • Vaikka jatkuvasti sanomme, mistä oikean opin löytää haluavat monet kuulla asian meiltä itseltämme. Mutta kuitenkin loppujen lopuksi oppia jakavat lähetyssaarnaajat sekä kirkon viralliset sivut. Me olemme vain ihmisiä MAP kirkosta joilla ei ole täydellistä tietoa kaikesta. Yksi tietää yhden asia toinen toisen, mutta toivon että olemme kuitenkin yhtä opin perus asioissa.

    Kysymys siitä mikä on oppia on usealle hieman häilyvä käsitys. Oppia on se, mikä todellakin löytyy kirkon virallisilta sivuilta. Pyhät kirjoitukset löytyvät kirkon sivuilta. Muut ovat inspiroitua tekstiä tarkoitettu aikansa ihmisille avuksi ja neuvoksi, ei opiksi. Oppia on lyhyesti se mikä on ollut aina ja mikä on nyt ja mikä tulee aina pysymään.

    Meillä on lupa ajatella erilailla asioista jotka eivät ole oppia. Esimerkiksi moniavioisuus oli inspiroitu käytäntö, ei oppi.

    kehoittaisin kaikkia menemään kirkon virallisille sivuille tutkimaan ja sitten tulemaan tänne ja kysymään meiltä tai muuten keskustelemaan. Me emme ole Herran valtuuttamia lähetystyön tekijöitä. Me teemme tätä aivan vain huviksemme eikä meila ole mitään koulutusta tähän asiaan ja troivon todellakin että ette ota kaikea kirjoitettua täydellisenä totuutena vaikka sen onkin mormoni kirjoittanut. täällä kysytään kovasti mielipiteita ja niitä saattekin, mutta ne ovat vain aon mielipiteitä, vaikak ne saatavastkinoll oikein. Paras tapa tietää totuus on lukea itse Pyhiä kirjoituksiamme ja kysyä Herralta Jumalalta mikä on totuus! Me voimme vain antaa teille vastauksen omasta näkökulmastamme. jumalan näkökulma voi olla aivan erilainen.

    Näin minä asian käsittäisin.

    Äänestä

  • Luulet varmaan vilpittömästi, että annan itse hyvän kuvan mormonikirkosta. Näin ei kuitenkaan ole.

    Peili käyttöön, nenada!

    Äänestä

  • heh ja hah kirjoitti:

    Luulet varmaan vilpittömästi, että annan itse hyvän kuvan mormonikirkosta. Näin ei kuitenkaan ole.

    Peili käyttöön, nenada!

    minun tietääkseni ole yrittänyt antaa hyvää kuvaa mormonikirkosta.

    Nenada voi tietysti olla eri mieltä.

    Äänestä

  • old_profile_28026 kirjoitti:

    Vaikka jatkuvasti sanomme, mistä oikean opin löytää haluavat monet kuulla asian meiltä itseltämme. Mutta kuitenkin loppujen lopuksi oppia jakavat lähetyssaarnaajat sekä kirkon viralliset sivut. Me olemme vain ihmisiä MAP kirkosta joilla ei ole täydellistä tietoa kaikesta. Yksi tietää yhden asia toinen toisen, mutta toivon että olemme kuitenkin yhtä opin perus asioissa.

    Kysymys siitä mikä on oppia on usealle hieman häilyvä käsitys. Oppia on se, mikä todellakin löytyy kirkon virallisilta sivuilta. Pyhät kirjoitukset löytyvät kirkon sivuilta. Muut ovat inspiroitua tekstiä tarkoitettu aikansa ihmisille avuksi ja neuvoksi, ei opiksi. Oppia on lyhyesti se mikä on ollut aina ja mikä on nyt ja mikä tulee aina pysymään.

    Meillä on lupa ajatella erilailla asioista jotka eivät ole oppia. Esimerkiksi moniavioisuus oli inspiroitu käytäntö, ei oppi.

    kehoittaisin kaikkia menemään kirkon virallisille sivuille tutkimaan ja sitten tulemaan tänne ja kysymään meiltä tai muuten keskustelemaan. Me emme ole Herran valtuuttamia lähetystyön tekijöitä. Me teemme tätä aivan vain huviksemme eikä meila ole mitään koulutusta tähän asiaan ja troivon todellakin että ette ota kaikea kirjoitettua täydellisenä totuutena vaikka sen onkin mormoni kirjoittanut. täällä kysytään kovasti mielipiteita ja niitä saattekin, mutta ne ovat vain aon mielipiteitä, vaikak ne saatavastkinoll oikein. Paras tapa tietää totuus on lukea itse Pyhiä kirjoituksiamme ja kysyä Herralta Jumalalta mikä on totuus! Me voimme vain antaa teille vastauksen omasta näkökulmastamme. jumalan näkökulma voi olla aivan erilainen.

    Näin minä asian käsittäisin.

    Joseph Smith inspiroitui siipikarjasta siinä määrin, että ilmoitti rukiin olevan soveliasta siipikarjanruokaa.

    Brigham Young taas sai mustaihoisista innoitusta yhteen jos toiseenkin omaperäiseen lausumaansa.

    Näin myös profeetat voivat ottaa vauhtia mitä moninaisimmista ilmiöistä ja esittää niistä oman painavan sanansa, joka ainakin heidän elinaikanaan on kirkon totuus asiasta.

    Äänestä

  • sinä ainakaan kirjoitti:

    minun tietääkseni ole yrittänyt antaa hyvää kuvaa mormonikirkosta.

    Nenada voi tietysti olla eri mieltä.

    Nenada ja Tapani2 yrittävät vilpittömästi antaa mormonikirkosta mahdollisimman hyvän käsityksen. Valitettavasti aikanamme kaikilla asioilla on taipumus henkilöityä.

    Niinpä henkilöiden ikävä tapa esittää asiat pakostakin leimaa asiaa kielteiseen suuntaan. Olisi mormonismille eduksi, jos useammat kirjoittajat osoittaisivat sellaista harkintaa ja lähimmäisenrakkautta kuin Unski. Valitettavasti mormonien kovin piskuisesta joukosta ei löydy tälle palstalle tarpeeksi asiallisia kirjoittajia.

    On viisasta ottaa mormonismista selvää useista eri lähteistä. Kun asiaa sitten tutkiskelee Raamatun valossa ja rukouksessa, se kyllä paljastaa todellisen karvansa. Silloin ei edes Unskin hyvänsävyisyys enää mormonismia auta, kun Jumala itse puhuu hartaasti etsivälle sielulle.

    Äänestä

  • "yrittää" kirjoitti:

    esittämään sen ainoan oikean kriteerin ???

    Äänestä

  • kanoista! kirjoitti:

    Joseph Smith inspiroitui siipikarjasta siinä määrin, että ilmoitti rukiin olevan soveliasta siipikarjanruokaa.

    Brigham Young taas sai mustaihoisista innoitusta yhteen jos toiseenkin omaperäiseen lausumaansa.

    Näin myös profeetat voivat ottaa vauhtia mitä moninaisimmista ilmiöistä ja esittää niistä oman painavan sanansa, joka ainakin heidän elinaikanaan on kirkon totuus asiasta.

    siipikarjalle.

    Äänestä

  • "yrittää" kirjoitti:

    Nenada ja Tapani2 yrittävät vilpittömästi antaa mormonikirkosta mahdollisimman hyvän käsityksen. Valitettavasti aikanamme kaikilla asioilla on taipumus henkilöityä.

    Niinpä henkilöiden ikävä tapa esittää asiat pakostakin leimaa asiaa kielteiseen suuntaan. Olisi mormonismille eduksi, jos useammat kirjoittajat osoittaisivat sellaista harkintaa ja lähimmäisenrakkautta kuin Unski. Valitettavasti mormonien kovin piskuisesta joukosta ei löydy tälle palstalle tarpeeksi asiallisia kirjoittajia.

    On viisasta ottaa mormonismista selvää useista eri lähteistä. Kun asiaa sitten tutkiskelee Raamatun valossa ja rukouksessa, se kyllä paljastaa todellisen karvansa. Silloin ei edes Unskin hyvänsävyisyys enää mormonismia auta, kun Jumala itse puhuu hartaasti etsivälle sielulle.

    "On viisasta ottaa mormonismista selvää useista eri lähteistä. Kun asiaa sitten tutkiskelee Raamatun valossa ja rukouksessa, se kyllä paljastaa todellisen karvansa. Silloin ei edes Unskin hyvänsävyisyys enää mormonismia auta, kun Jumala itse puhuu hartaasti etsivälle sielulle."

    Minä en kyllä suosittele kovinkaan montaa lähdettä, koska ihmisillä tuppaa olemaan kovin subjektiivinen käsitys asiasta. Minä suosittelen selvittämään asian todenperäisyys samalla tavalla kuin Joseph Smith aikanaan otti selvää mikä kaikista kirkoista oli totta. Raamatun valo on ihan hyvä sinänsä ja sieltä nuori Josephkin löysi innoituksen kysyä asiaa Jumalalta ja nimenomaan kysyä vlpittömästi Häneen uskoen.

    Olen ollut 52- vuotta MAP-kirkon jäsen, eikä tähän mennessä ole tullut mitään sellaista asiaa kohdalle joka olisi saanut minut epäilemään palautetun evankeliumin totuutta, joka on MAP-kirkossa. Mitään opillista tai muutakaan ristiriitaa en löydä Raamatun suhteen, vaan päinvastoin moni asia, joka on kristikunnalle mysteerio on saanut järkevän selityksen uusien ilmoitusten valossa. Huomaan myös että uusi ilmoitus on välttämätön koska raamatun pohjalta ei kaikki asiat selviä. Tästä on osoituksena se, että Raamattua tutkimalla ihmiset ovat perustaneet yli 30 000 kirkkoa.

    Äänestä

  • UPDATE_8094263 kirjoitti:

    tuolla palstallaan ehdottelevan jakoa tavallisiin ja puhdasoppisiin helluntailaisiin, pesäjakoa siis.

    kohta on 30 001 liikettä.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    siipikarjalle.

    mutta ei mielellään paljon silloinkaan.

    Äänestä

  • muun viljan ohessa kirjoitti:

    mutta ei mielellään paljon silloinkaan.

    ja seostamisessa ole mitään uutta.

    Sitäpaitsi, kuka on kehottanut sitä puhtaana antamaankaan, kanoillekaan.

    Äänestä

  • rouhimisessa kirjoitti:

    ja seostamisessa ole mitään uutta.

    Sitäpaitsi, kuka on kehottanut sitä puhtaana antamaankaan, kanoillekaan.

    Ei hän puhunut mitään siitä, että ruista sopii antaa vain kohtuullisia määriä muun viljan joukossa ja vain tietyllä tavalla käsiteltynä...

    Smithin opetukset menivät siis tuossakin kohtaa poskelleen.

    Äänestä

  • "yrittää" kirjoitti:

    Nenada ja Tapani2 yrittävät vilpittömästi antaa mormonikirkosta mahdollisimman hyvän käsityksen. Valitettavasti aikanamme kaikilla asioilla on taipumus henkilöityä.

    Niinpä henkilöiden ikävä tapa esittää asiat pakostakin leimaa asiaa kielteiseen suuntaan. Olisi mormonismille eduksi, jos useammat kirjoittajat osoittaisivat sellaista harkintaa ja lähimmäisenrakkautta kuin Unski. Valitettavasti mormonien kovin piskuisesta joukosta ei löydy tälle palstalle tarpeeksi asiallisia kirjoittajia.

    On viisasta ottaa mormonismista selvää useista eri lähteistä. Kun asiaa sitten tutkiskelee Raamatun valossa ja rukouksessa, se kyllä paljastaa todellisen karvansa. Silloin ei edes Unskin hyvänsävyisyys enää mormonismia auta, kun Jumala itse puhuu hartaasti etsivälle sielulle.

    Mistä on kyse? Voisitko ystävällisesti selittää tarkemmin?

    Äänestä

  • heh ja hah kirjoitti:

    Luulet varmaan vilpittömästi, että annan itse hyvän kuvan mormonikirkosta. Näin ei kuitenkaan ole.

    Peili käyttöön, nenada!

    kirkkoa sinun tapasi edustaa? Vaikutat melko ylimieliseltä.

    Äänestä

  • niin on opettanut kirjoitti:

    Ei hän puhunut mitään siitä, että ruista sopii antaa vain kohtuullisia määriä muun viljan joukossa ja vain tietyllä tavalla käsiteltynä...

    Smithin opetukset menivät siis tuossakin kohtaa poskelleen.

    koska pyörää ei tarvitse uudelleen keksiä. Jokainen possun ja linnun ruokkija ymmärsi vielä tuolloin, kuinka ruokinta hoidetaan.

    Nykysuomalainen tosin ei näe enää menneisyyteen, nokka pystyssä kun kulkee.

    Äänestä

  • puhunut kirjoitti:

    Eli jos ihmisillä on oikea tieto, silloin voi antaa väärää tietoa?

    Äänestä

  • niin on opettanut kirjoitti:

    Eli jos ihmisillä on oikea tieto, silloin voi antaa väärää tietoa?

    mallikkaasti.

    Äänestä

Mistä se kirkon viallinen kanta löytyy?

Äänestä
  • täältä www.mormonit.fi Tai www.lds.org

    Äänestä

  • old_profile_28026 kirjoitti:

    täältä www.mormonit.fi Tai www.lds.org

    Kysymäni viallinen kanta löytyy siis noilta sivuilta.

    Kiitos vastauksesta!

    Äänestä

  • mistä löytyy? kirjoitti:

    Kysymäni viallinen kanta löytyy siis noilta sivuilta.

    Kiitos vastauksesta!

    kuten Nenada korosti, kysymyksestäsi poiketen.

    Viallinen löytyy muualta

    Äänestä

  • viRallinen kirjoitti:

    kuten Nenada korosti, kysymyksestäsi poiketen.

    Viallinen löytyy muualta

    Nevada ei siis vastannutkaan minun ja aloittajan kysymykseen?

    Äänestä

Kristinoppi on selkeä. Kuka tahansa kristitty voi julistaa sitä. Kristityillä on myös yleinen pappeus kristinuskon suuntauksesta riippumatta ja niin voimme palvella lähimmäistä, ottaa vastaan ripittäytymisen, lohduttaa ja julistaa synnit anteeksi Vapahtajan nimessä.

Mormonismi on ihmisten keksimällä keksimä uskonto ja siksi monimutkainen ja ajan virtauksille (mustien pappeuskielto) altis. Edes mormonismin keskeisistä periaatteista ei ole palstan mormoneilla yhteisymmärrystä. Kukin käsittää opin omien mieltymystensä mukaan ja myös julistaa omia mielipiteitään tosi mormonismina.

Monen vuoden palstan seuraaminen ei ole selventänyt minulle mistä mormonismissa opillisesti oikein on kysymys. Oppi Jumalasta, ihmisen luomisesta, Jeesuksen sikiämisestä, sovituksesta (ristillä vai Getsemanessa, kokonaan vai ehdollisesti, armosta vai omista ansioista jne.) ja muista aivan perustavanlaatuisista uskonnollisista asioista on verrattoman sekava.

Minua ei sitten muuten kannata pyytää tutkimaan kirkon virallisia sivuja suomeksi sen enempää kuin englanniksikaan. On tutkittu, mutta liekö huono suomennos vai todellinen sekavuus syynä siihen, että en ymmärrä. Mormonit tarvitsisivat oman Lutherinsa selkiyttämään opin ja laatimaan heille vähäkatekismuksen, josta uskon peruspilarit ilmenisivät.

Selvästi ajateltu voidaan riittävän selvästi myös ilmaista. Mormonismi johtaa vain selityksestä ja selityksen selityksestä toiseen (kuten toisaalla mustangit ;)) ja loputtomiin linkityksiin aina hamaan Jeff Lindsayhyn saakka...

Äänestä
  • Miksi sitten on n. 33 800 erilaista kristillistä kirkkoa tai suuntaa?

    Opit ovat erilaisia samoin mm. kaste- ja sakramenttikäytänöt kirkon tai suunnan johtotavoista puhumattakaan.

    Äänestä

  • On kirkonsivuillaja joset halua sitälukea en voi auttaa.

    Kirkossamme on paljon ihmisiä ja jokainen on omalla tasollaan. Me jopa sallimme jokaiselle sen, että he ovat omalla tasollaan. Perusoppi on ymmärettävä oikein, loput seuraa tutkiessa Pyhiä Kirjoituksia-. Opimme rivin rivin päälle. On vain yksi jonka ymmärys ja tieto on täydellsitä Jumala ja sitten on Jeesus. Me loput olemme jossakin kohden kehitystä. Jumala auttaa meitä eteenpäin tutkiessamme pyhiä kirjoituksia ja kuunnellessamme puheita kokouksissamme. Meidän perusoppimme onsama mutta sittenon eroavaisuuksia sen suhteen mikä ei ole perustavaa laatua olevaa oppia.

    Äänestä

  • Voisitko selventää mikä on yleinen pappeus kuka sen antaa ja millä valtuudella se on saatu tai annettu. Raamatunopin mukaan mitään yleistä pappeutta toimittaa pelastavia toimituksia ei ole. Kristus asetti apostolinsa edustajikseen ja antoi heille pappeuden.

    Jos otetaan oikean ja tosi kirkon kriteeriksi virallinen valtuudella annettu pappeus niin silloin maailmassa on vai 2 vaihtoehtoa oikeaksi kirkoksi joilla on pappeuden valtuus niin ne 2 kirkkoa on:

    1) Katolinen kirkko joka väittää, että ensimmäinen paavi oli Pietari ja sitä kautta heillä on alkuperäisen pappuden valtuus ja pappuden sauraanto kirkossaan

    2) Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko joka väittää, että tapahtui alkukirkon luopumus ja kaikki jotka pitivät pappeuden valtuutta hallussaan surmattiin tai he kuolivat pois jolloin myös alkuperäinen pappeuden valtuus katosi maanpäältä.
    Pappeus palautettiin suoraan JS ja Oliver Cowderylle Jeesuksen Alkuperäisen Apostolien välityksellä.

    Katolinen kirkko taas vahvistaa, että he eivät ole antaneet alkukirkon ajoista annettua pappeutta kenellekkään muulle uskontokunnalle eikä lahkolle maan päällä ja he sanovat, että Evlut kirkko on lahko jolla ei ole pappeuden valtuutta koska se erosi alkukirkosta jolloin sillä ei voi olla pappeutta koska sitä ei kukaan ota itselleen ilman valtuutta.

    Eli se siitä yleisestä pappeudesta mikä on taaskin ihmisten keksintöä eikä perustu totuuteen edes maallikon perusteluin.

    Äänestä

  • oli opetus monessa kirkossa silloinkin kuin tutustuin eri kirkkoihin. Eri ihmiset puhuivat niin eri tavalla, että siitä todella ei ottanut mikään selvää. Vasta erityisen voimallinen rukous Jumalan puoleen sai asiat selviämään. Nykyäänhän kirkkojen opetus on vielä sekavampaa. Kyllä mormonismi on selvää verrattuna moneen muuhun oppiin. Siitä syystä juuri on lähetyssaarnaajat opettamassa. Usein on myös vanhempia jäseniä mukana, joilla on ehkä jo kymmenien vuosien kokemus kirkosta ja sen opista.

    Mielestäni uskonnot perustuvat uskon varaan monista meille ilmoittamattomista asioista. Me saamme kaiken tietää aikanaan. Minusta on aivan turhaa pohtia esim. sitä, miten Jeesus on saanut alkunsa. Sillä ei oikeastaan ole suurtakaan merkitystä meille. On paljon muita tärkeämpiä asioita kannaltamme, mm. olemmeko aidosti uudestisyntyneet, rakastammeko ja autammeko lähimmäisiämme, pidämmekö käskyt, jne. Raamatussa kerrotaan, että Jeesus on Jumalan Poika ja jos me pystymme sen uskomaan, se riittää tällä hetkellä.

    Minusta käsky lähimmäisen rakastamisesta on täyttynyt MAP-kirkossa ja ihmiset todella pyrkivät pitämään käskyt parhaan kykynsä mukaan ja iloitsevat uudestisyntymisestään.

    Äänestä

  • Mikä se on? kirjoitti:

    Voisitko selventää mikä on yleinen pappeus kuka sen antaa ja millä valtuudella se on saatu tai annettu. Raamatunopin mukaan mitään yleistä pappeutta toimittaa pelastavia toimituksia ei ole. Kristus asetti apostolinsa edustajikseen ja antoi heille pappeuden.

    Jos otetaan oikean ja tosi kirkon kriteeriksi virallinen valtuudella annettu pappeus niin silloin maailmassa on vai 2 vaihtoehtoa oikeaksi kirkoksi joilla on pappeuden valtuus niin ne 2 kirkkoa on:

    1) Katolinen kirkko joka väittää, että ensimmäinen paavi oli Pietari ja sitä kautta heillä on alkuperäisen pappuden valtuus ja pappuden sauraanto kirkossaan

    2) Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko joka väittää, että tapahtui alkukirkon luopumus ja kaikki jotka pitivät pappeuden valtuutta hallussaan surmattiin tai he kuolivat pois jolloin myös alkuperäinen pappeuden valtuus katosi maanpäältä.
    Pappeus palautettiin suoraan JS ja Oliver Cowderylle Jeesuksen Alkuperäisen Apostolien välityksellä.

    Katolinen kirkko taas vahvistaa, että he eivät ole antaneet alkukirkon ajoista annettua pappeutta kenellekkään muulle uskontokunnalle eikä lahkolle maan päällä ja he sanovat, että Evlut kirkko on lahko jolla ei ole pappeuden valtuutta koska se erosi alkukirkosta jolloin sillä ei voi olla pappeutta koska sitä ei kukaan ota itselleen ilman valtuutta.

    Eli se siitä yleisestä pappeudesta mikä on taaskin ihmisten keksintöä eikä perustu totuuteen edes maallikon perusteluin.

    Mistä h-pukki-Smith sai valtuuden?

    Äänestä

  • Lisbeth kirjoitti:

    oli opetus monessa kirkossa silloinkin kuin tutustuin eri kirkkoihin. Eri ihmiset puhuivat niin eri tavalla, että siitä todella ei ottanut mikään selvää. Vasta erityisen voimallinen rukous Jumalan puoleen sai asiat selviämään. Nykyäänhän kirkkojen opetus on vielä sekavampaa. Kyllä mormonismi on selvää verrattuna moneen muuhun oppiin. Siitä syystä juuri on lähetyssaarnaajat opettamassa. Usein on myös vanhempia jäseniä mukana, joilla on ehkä jo kymmenien vuosien kokemus kirkosta ja sen opista.

    Mielestäni uskonnot perustuvat uskon varaan monista meille ilmoittamattomista asioista. Me saamme kaiken tietää aikanaan. Minusta on aivan turhaa pohtia esim. sitä, miten Jeesus on saanut alkunsa. Sillä ei oikeastaan ole suurtakaan merkitystä meille. On paljon muita tärkeämpiä asioita kannaltamme, mm. olemmeko aidosti uudestisyntyneet, rakastammeko ja autammeko lähimmäisiämme, pidämmekö käskyt, jne. Raamatussa kerrotaan, että Jeesus on Jumalan Poika ja jos me pystymme sen uskomaan, se riittää tällä hetkellä.

    Minusta käsky lähimmäisen rakastamisesta on täyttynyt MAP-kirkossa ja ihmiset todella pyrkivät pitämään käskyt parhaan kykynsä mukaan ja iloitsevat uudestisyntymisestään.

    Käskyjen pitäminen?

    Ai taikakalsareiden käyttö, kymmenysten maksaminen h-pukki-Smithin perustamalle lahkolle?

    Ei yhtään sekavaa, joo.

    Äänestä

... erinomainen esimerkki tyypillisestä ja kunnollisesta MAPpilaisesta.

Kun hänen kirjoituksiaan lukee, niin tuntee pakottavaa tarvetta juosta MAP-kirkon, iloisten ja ymmärtäväisten MAPpilaisten tykö.

Ryntäys tulee olemaan VALTAVA. :-)

Äänestä
  • Armeija ei pullosta -tyylisiä pelottomia mormonisotureita marssimassa kaduillamme, jee.

    Äänestä

  • ois hyvä kirjoitti:

    Armeija ei pullosta -tyylisiä pelottomia mormonisotureita marssimassa kaduillamme, jee.

    odotinkin jotakin tuollaista. Kyllä meitä todellisen evankeliumin ja pelastuksen löytäneitä on paljon muitakin kuin minä, tällä palstalla Unski, tapani, Nenada, tms. maailmalla on 60000 lähetyssaarnaajaamme Teitä varten, antamassa oikeaa oppia ja tietoa pelastuksesta. kuuulkaa heitä. Rukoilkaa ja lukekaa Mormonin kirja. Tervetuloa kokouksiin sunnuntaisin, ja sivuille www.mormonit.fi. Jeesus Kristus haluaa, että Te otatte Hänet vasytaan. Rakkauden syli on vielä nyt avoinna. Tulkaa sinne!

    Äänestä

on varmaan turhaa yksityiseltä rivijäseneltä vaatia kaikissa asioissa. En usko, että yhtään minkään muunkaan kirkon jäsen voi lyödä, rintaansa ja sanoa, tämä on kirkon virallinen kanta. Usein esitämme oman käsityksemme siitä, miten olemme kirjoitukset ymmärtäneet. Vain lainaamalla johtavien veljien sanoja ja pyhiä kirjoituksia voimme sanoa, että tämä on totuus. Sekään ei ole mikään tae, koska jokaisesta opista on vähintään 1111 tulkintaa. Ei kai kirkot ole aivan yksimielisiä edes 10 käskystä? Jos niin olisi, jo siltä pohjalta maailma olisi todella erilainen ja paljon parempi.

Tuntuu, että jokaista on mahdotonta miellyttää mielipiteillään. Ainoa tapa olisi olla hiljaa, niin ehkä se miellyttäisi niitä, jotka eivät pidä meistä. Mutta onneksi edes täällä netissä on vielä vapaa sana.

Mielestäni kristityiksi itseään kutsuvien pitäisi pystyä vetämään yhtä köyttä eikä vetää toistensa alta mattoa koko ajan. Maailma käy koko ajan vaikeammaksi ja myötätunnon osoittaminen ja yhteistyökyky osoittaa Kristuksen kaltaista luonnetta. Eri uskontokunnissa olevat ihmiset tekevät kaikki arvokasta työtä Jumalan valtakunnan hyväksi. Pitäisi päästä yli opillisten riitojen ja kyetä keskustelemaan niistä asiallisesti.

Äänestä
  • kun hartaita kristittyjä kutsutaan perkeleen kirkkoon kuuluviksi.

    Äänestä

  • on ikävää kirjoitti:

    kun hartaita kristittyjä kutsutaan perkeleen kirkkoon kuuluviksi.

    Täällä ainakin Cryptical vihjailee siihen suuntaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Näiltä palstoilta ! kirjoitti:

Yleisesti ottaen kaikki jotka kirjoittelevat näille palstoille kirjoittavat yksityishenkilöinä ja siten eivät voi eivätkä saa edustaa MAP-kirkon virallista kantaa. Jokainen kirjoittajat kirjoittaa omilla nimillään eikä siten voi edustaa kirkkoa.

Kuten olemme huomanneet MAP-kirkon jäseniä on moneen junaan ja jokaisella on oma tunnistettava tyylinsä kirjoittaa. Jokainen kirjoittaja myös tulkitsee oppeja omalla tavallaan, perustaen tulkintansa tämän hetkiseen tietotasoonsa, sekä jokainen painottaa eri asioita vaikka puhuttaisiinkin samasta opista. Jokaisella kirjoittajalla on myös erilainen lähestymiskulma ja eri taso suhteessa kirkon oppeihin josta aiheutuu vivahde eroja tulkinnoissa.

Kirjoittajien tavasta sekä tyylistä kirjoittaa voi myös tuntea tietynlaisen asenteen ja tämä henk.kohtainen asenne varmaan värittää mm. monien kitkaa aiheuttavien nimimerkillä kirjoittavien jäsenten kirjoituksia ja se tietynlainen ylimielinen asenne ärsyttää monia lukijoita ja varsinkin ihmisiä jotka ei ole kirkon jäseniä.

Tapanit ja muut edustaa itseään niin kirjoittelussaan, asenteissaan, tyylissään kuin muutamissa opin painotuksissa. Kirkkoa ei voi eikä saa tuomita yhden tai kahden sen jäsenen (joilla on aikaa kirjoittaa näille palstoille) kirjoitustyylin ja asenteen mukaan.

Evankeliumi on henk.kohtainen asia ja jokaisen pitää saada oma todistuksensa evankeliumin totuuksista, Jeesuksesta Kristuksesta ja Jumalasta, tässä prosessissa Pyhä Henki auttaa ihmisiä saamaan varmuuden totuudesta koska Pyhä Henki todistaa totuudesta.

Jokainen kirkon jäsen, joka kirjoittelee näille palstoille, taas voi mennä itseensä ja tutkia onko oma tyyli ja asenne kirjoittaa oikea jos oman kirjoittelun hedelmät ovat happamia. Jos oma kirjoittelu/vastailu saa aikaan kaaosta eikä rakentaavaa keskustelua niin vastaus oman puun tuotannon terveydentilasta on ilmeinen. ELI HEDELMISTÄÄN PUU TUNNETAAN, HYVÄ PUU TUOTTAA HYVÄÄ HEDELMÄÄ JA HUONO PUU EI VOI TUOTTAA HYVÄÄ HEDELMÄÄ (Myös yksilötasolla).

Huom. Tämä ei ole kirkon virallinen kanta eikä virallinen lausunto vaan yksittäisen kirkon jäsenen kirjoitus ja näkemys aiheesta joka on hieman huolissaan siitä miten jotkut ihmiset eivät näe metsää lahoilta puilta (tai miinoja jotka on piilotettu maastoon)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu