PANIIKKIHÄIRIÖ vai jokin muu...?

Viime perjantaina olin ihan vain kavereiden kanssa iltaa viettämässä, olin ottanut noin yhden oluen, kun yhtäkkiä pulssini nousi kattoon. Minua alkoi huimata ja oksettaa, sain vaivoin itseni ylös tuolista, ja pihalle raittiiseen ulkoilmaan. Tästä huolimatta tärisin ja vapisin valtavasti. Ja hyperventiloin. Hengitin nopeaan tahtiin sisään ja ulos, mutta silti tuntui, että taju lähtee tai happea ei ole tarpeeksi. Säikähdin kauheasti että mitä tämä nyt on, ja miksi tämä ei lopu, ja miksi en voi hallita tätä, käskeä sitä loppumaan? "Kohtaus" kesti 10-20 minuuttia, jonka aikana kaverini ei onnistunut rauhoittelemaan minua mitenkään.

Jälkeenpäin yritin keksiä mahdollista laukaisevaa tekijää, ja juuri ennen tätä kohtausta kaverini alkoivat haastaa riitaa keskenään, jonka takia olin kait hermostunut..

Jos tämä on mahdollisesti paniikkikohtaus, niin mitä ovat kohtaukset, joita saan välillä neljä päivässä, välillä yhden neljässä kuukaudessa?
Nämä kohtaukset kestävät noin 20 sekuntia, ja kohtauksen aikana iskee voimakas huimaus ja pahoinvointi, tuntuu että näen asioita, outoja kuvia ja värejä, ja jopa ääniä, todellisuuden taju hämärtyy, en voi keskittyä mihinkään, ja ulkopuolisten äänet kuulostavat seinän läpi tulevilta. Sitten se loppuu kuin seinään. Jäljelle jää huimaus ja puoli päivää kestävä epätodellisuuden tunne, mutta ei muuta. Ei tärinää, ei hyperventilointia.
Näitä pienempiä kohtauksia minulla on ollut kolmisen vuotta, olen yrittänyt olla piittamatta niistä. Tai en ole kertonut koska pelkään että minua pidetään hulluna.

Lisätietoina mainittakoon, että olen masentunut, ja valtavan stressaantunut lähes jatkuvasti. Masennusta jatkunut arviolta vuoden.

Mitä minä teen....?
10956
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

lääkäri

Äänestä

muuta neuvoa ole, kuin että tilaa itsellesi lääkäriaika. Kerro oireesi hänelle tarkasti, saat lääkityksen. Vai onko sinulla lääkitys? Jotenkin sain kommentistasi vain käsityksen, ettei ole? Kyllä nämä oireet viittaisivat paniikkihäiriöön/ahdistukseen. Tosi hyvä olisi, jos voisit jutella ongelmista, ja asioistasi muutenkin jonkun kanssa. Olisiko psykologin paikka, debressiohoitajakin yksi vaihtoehto. Se vielä, että et ole mikään hullu, tämä on yksi sairaus (hyvin yleinenkin) muiden joukossa. Hae itsellesi apua, mahdollisimman pian.

Äänestä
  • voisi olla kalaöljykapselit. Syötkö muuten terveellisesti, monipuolisesti? Nukutko riittävästi? Harrastatko mitään liikuntaa yms. Kaljaa ei kannata kippailla kovin usein, alkoholi vain masentaa entisestään. No onhan se yleinen tapa viettää vapaa-aikaansa.

    Äänestä

  • lisänä kirjoitti:

    voisi olla kalaöljykapselit. Syötkö muuten terveellisesti, monipuolisesti? Nukutko riittävästi? Harrastatko mitään liikuntaa yms. Kaljaa ei kannata kippailla kovin usein, alkoholi vain masentaa entisestään. No onhan se yleinen tapa viettää vapaa-aikaansa.

    Ainakin omasta mielestänti syön monipuolisesti ja terveellisesti (joskin ehkä normaalia harvemmin). Mutta opiskeluista johtuva jatkuva kiire tekee sen, että toisinaan en ehdi syömään edes yhtä lämmintä ateriaa päivässä. Opiskelujen takia en ehdi nukkua riittävästi, tehtävät ja deadlinet painavat päälle puolilleöin asti, ja liikunnasta tai ylimääräisistä, opiskelijaelämän ulkopuolisista harrastuksista ei ehdi haaveillakaan. Ei mitään mahdollisuutta ehtiä harrastamaan jotakin. Alkoholia juon noin kerran tai kaksi kuukaudessa.

    Äänestä

moi! Olen itse todella stressi herkkä ihminen ja senpä vuoksi olen muuttanut elämäntapoja: alkoholi pois (tai harvennat huomattavasti ja vähennät sen käyttöä), joka päivä ulos kävely lenkille, kahvin vähentäminen tai kokonaan pois, riittävät yöunet, minä meditoin eli rauhoitan itseni kokonaan stressistä. En käytä mitään lääkkeitä vaan teen visualisointi ja hengitys harjoituksia stressaavissa tilanteissa. Mulla kokeiltiin nuorena useita eri lääkityksiä. Hyppäsin siitä pyörästä veke. Mun kohdalla oli se, että olin elänyt niin kaoottista elämää, että näin siinä mahdollisuuden remontoida elämäni uusiksi eli uusi elämäntapa.
terapiasta on ollut mulle apua, mm. stressinhallinta ryhmä. Ajanvaraus lääkäriltä. Jonot on pitkät.

Äänestä

kyllä se voi olla paniikkihäiriötä koska itselläni se on ja nyt on mennyt pahémpaan suuntaan stressin takia. itselläni iskee se useasti nykyään kaupan kassalla,tulee tuskanhiki ja pyörryttää. minulla on lääkitys ja nyt olenkin taas menossa lekurille koska kohtaukset ovat alkaneet menemään pahemmaksi. mene lekurille vain niin siellä selviää.

Äänestä

Olen syönyt vuodeta 2001 Cipralex lääkettä paniikkihäiriöön. Aluksi pienemmällä annoksella. Sain siitä pitkäksi aikaa apua. Sitten kerran sain pahan paniikkikohtauksen töissä ihan arvaamatta, sydän alkoi hakata, päässä pyöriä jatkuva pakokauhun tunne. Oli pakko keksiä pomolle joku syy, että pääsin lähtemään kotiin. Varasin uuden ajan lääkärille, joka nosti Cipralex annosta 10mg. Kohtauksia tuli harvemmin, n. kerran parissa kuukaudessa. Nyt töissä kauhea stressi, tympääntynyt työpaikkaan...leikkö kaamoksen aiheuttamaa tai väsymys..Eilinen päivä oli yhtä ahditusta, abauttiarallaa 6 paniikkikohtausta päivän aikana.. Olin jo ihan varma, että olen sekoamassa tai tulossa hulluksi. Päätin soittaa lääkärilleni joka määräsi rauhoittavaa kohtausten tullessa...Siitä olen nyt saanut apua..Miksi tämä ei lopu??? Kauheaa

Äänestä
  • puoskareita, etkä "lääkkeitä".

    Äänestä

  • niin et tarvitse kirjoitti:

    puoskareita, etkä "lääkkeitä".

    mitään kofeiininkäytöstään. Ja paniikkihäiriöön lähes aina tarvitsee lääkityksen, joka parhaimmillaan toimii ennaltaehkäisevästi. Sulla ei selvästi ole mitään käsitystä paniikkihäiriöstä. Paniikkihäiriö voi tulla kenelle tahansa, jolla on ollut voimakasta ahdistusta jossain vaiheessa. Ei liity kofeiiniin välttämättä mitenkään. Turhaan arvostelet lääkäreitä puoskareiksi.

    Äänestä

  • ozb kirjoitti:

    ihan noinkaan ole, paniikkihäiriö minulla oli vaikeana yli 20 vuotta, samoin masennus ja ahdistuneisuus. Viimeiset neljä vuotta ilman lääkkeitä, luontaistuotteiden ja joogakeskittymisen avulla, sitten lopetin kahvinjuonnin ja puolessa vuodessa oli yli 20 vuoden psyykkinen rääkki kokonaan poissa.

    Kofeiini aiheuttaa 50-75% kaikista masennus/ahdistuneisuus/paniikkihäiriöistä, tutustu blogini linkkeihin, niistä löytyy puolueetonta tutkimustietoa kofeiinin ja psyyken ongelmien yhteyksistä.

    Jos ei myrkytysoireiden hoito psyykenlääkkeillä vuosikausia ole puoskarointia, niin sitten en todellakaan tiedä mikä olisi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

help!! kirjoitti:

Viime perjantaina olin ihan vain kavereiden kanssa iltaa viettämässä, olin ottanut noin yhden oluen, kun yhtäkkiä pulssini nousi kattoon. Minua alkoi huimata ja oksettaa, sain vaivoin itseni ylös tuolista, ja pihalle raittiiseen ulkoilmaan. Tästä huolimatta tärisin ja vapisin valtavasti. Ja hyperventiloin. Hengitin nopeaan tahtiin sisään ja ulos, mutta silti tuntui, että taju lähtee tai happea ei ole tarpeeksi. Säikähdin kauheasti että mitä tämä nyt on, ja miksi tämä ei lopu, ja miksi en voi hallita tätä, käskeä sitä loppumaan? "Kohtaus" kesti 10-20 minuuttia, jonka aikana kaverini ei onnistunut rauhoittelemaan minua mitenkään.

Jälkeenpäin yritin keksiä mahdollista laukaisevaa tekijää, ja juuri ennen tätä kohtausta kaverini alkoivat haastaa riitaa keskenään, jonka takia olin kait hermostunut..

Jos tämä on mahdollisesti paniikkikohtaus, niin mitä ovat kohtaukset, joita saan välillä neljä päivässä, välillä yhden neljässä kuukaudessa?
Nämä kohtaukset kestävät noin 20 sekuntia, ja kohtauksen aikana iskee voimakas huimaus ja pahoinvointi, tuntuu että näen asioita, outoja kuvia ja värejä, ja jopa ääniä, todellisuuden taju hämärtyy, en voi keskittyä mihinkään, ja ulkopuolisten äänet kuulostavat seinän läpi tulevilta. Sitten se loppuu kuin seinään. Jäljelle jää huimaus ja puoli päivää kestävä epätodellisuuden tunne, mutta ei muuta. Ei tärinää, ei hyperventilointia.
Näitä pienempiä kohtauksia minulla on ollut kolmisen vuotta, olen yrittänyt olla piittamatta niistä. Tai en ole kertonut koska pelkään että minua pidetään hulluna.

Lisätietoina mainittakoon, että olen masentunut, ja valtavan stressaantunut lähes jatkuvasti. Masennusta jatkunut arviolta vuoden.

Mitä minä teen....?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu