oikein hävettää olla kepulainen kun katsoo viikonvaihteen linkkiä ja muuta postia mitä tuli.keskustassa ei nytetä ymmärtävän että liikkuvat äänestäjät tarvitsevat virikkeitä. Kokoomus tarjoa sitä. Keskustan kamppanja on aivan nolla. Äänimäärä mitä nyt tulee olisi tullut vaikka ette olisi panneet latiakaan mainontaan.Kepussa on todella uusien tuulien aika.
kepu
parka
14947
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
suusta - ei voi olla totta että nuan huanoa kamppaniaa voi vetää kukaa muu ku ......Ja kaiken huippuna E.R joka maalaa maailmanloppua huh huh
Minua kyllä kummastuttaa, jos taloudellisesta laskusuhdanteesta puhuminen ja kirjoittaminen luokitellaan näinä aikoina maailmanlopun ennustamiseksi. Jokin aika sitten televisiossa näytettiin Kolmannen valtakunnan viimeisistä päivistä kertova elokuva "Perikato". Berliinin ollessa jo täysin luhistumassa eräs tunnettu Johtaja vielä maalaili kuvia kuvitteellisista armeijoista, jotka löisivät vihollisen. Ja monet uskoivat häntä. Se minua eniten ihmetytti.
Kataista kuuntelin torstain vaalipaneelissa, ja vakuuttavastihan poika puhui. Mutta kun enemmän kuuntelin, niin alkoi hirvittää. Tulevaisuudenusko on toki hyvästä, mutta ellei ole tarjota mitään muuta kuin ylioptimistista nousukausimantraa, niin heikoilla ollaan. En tiedä, onko se sitten kokoomuksen linja laajemminkin. Tulee jotenkin mieleen se vanha tarina miehestä, joka kevään koittaessa poltti talviturkkinsa ajattelematta, että tulee se talvi uudestaankin. Suhdannevaihtelut kuuluvat talouden todellisuuteen - ja vain hölmö ummistaa tuolta todellisuudelta silmänsä.
Ei laskusuhdanne maailmanloppu ole, eikä siitä puhuvia tule maailmanlopun ennustajiksi leimata. Sitä paitsi sellainen leimaaminen on niin helppoa, että se kertoo vain leimaajien heikosta tasosta. Ennemminkin tulisi moittia niitä, jotka hokevat "Rauha, rauha!", vaikka rauhaa ei ole. Niitä, jotka maalailevat perusteettomia harhakuvitelmia vilpittömien mutta hyväuskoisten äänestäjien harhauttamiseksi.
Tiedättekö muuten, mitä Paasikivi-monumentissa lukee? Siinä on teksti: "Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen." Paasikivi oli viisas mies. Vaikka taisikin olla kokoomuslainen.
Joku tuossa edellä kirjoitti myös vaalikampanjan virikkeistä. En nyt ole noita virikkeitä niin seurannut, mutta mitähän virikkeitä kirjoitajan mielestä pitäisi olla? Valitseeko joku kenties sen perusteella ehdokkaansa, kuka tarjoaa parasta soppaa torilla? Tai sillä perusteella, kenen mainoslehti on trendikkäin? Eikö ehdokas pitäisi valita asiaperusteilla? Sen perusteella, mitä hän sanoo, kirjoittaa ja tekee.
No, tottahan on, että suurin osa valitsee ehdokkaansa täysin tunteen pohjalta. Se on varmaan helpompaa, kun ei tarvitse syventyä asioihin eikä miettiä niitä itse. Voi käydä raapaisemassa jonkun "hyvän tyypin" numeron äänestyslippuun ja palata takaisin kotiin katsomaan "Salattuja elämiä". Josko vaikka siitä sitten saisi taas virikkeitä - mieluiten helppoja sellaisia, kiitos...
kun noi iikolli oot.
äänestetään.
Heissä on oikeeta potkua.
Sanokaa mitäs haluatte, mutta minä äänestän elämässäni ensimmäistä kertaa naista ja vasemmistoliittoa! Siltä listalta löytyy nainen, jolla on uskallusta tarttua asioihin, eikä jää toiseksi noille porvarismiehille tiedoissa taidoissa ja osaamisessa! Mietin vaan että on aikoihin eletty, kun minä uskallan...
käsittämättömästi töitä kokoomukselle, hatun noston arvoinen teko.
Pöntisellä on varmaan enemmän aikaa ja motivaatiota olla esillä kun ei radio pidä enää kiinni, eikä sitä kautta saa olla enää äänessä. Tänään ei vielä kukaan olekaan tainnu kirjoittaa Pöntisestä. Hetikö tuli vieroitusoireita?
Peittää vaan omia töppäilyjään vaalityöhön.
valtuustossa seuraavan vaalikauden,niin Lapua on selvitystilassa. Hän on niin kallis mies Lapualle. Hän ei ymmärrä rahasta tuan taivaallista??
Totta puhut!!!
Ei vaalitulosta tartte pelätä, jää kaksi tasavahvaa, ja neljä pienempää, ne kuulemma vahtii toisiaan. Monen ammatin miestä ja naista tulee eri puolilta Lapuaa valituksi. Suomen ja maailman taloudessa ne uhkat, kyllä me täällä ostaan. Äänestää pitää tänään.
Pöntisen klaanin Simpsiön porausreikiin.
lupauksenne pitää. Olis jo aika.
ADHD:n yksi ilmenemismuoto? Pitää häslätä ja ideoida koko ajan. On ehtinyt jo tulla mieleeni.