Satelliittiantenni parvekkeelle

Kuinka monella teistä on parvekkeella satelliittiantenni? Ajattelin laittaa. Jos maalaisi taustaseinän väriseksi ja kukkakuvioita koristeeksi.
41515
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ovat kyllä melkoisen kamalan näköisiä hökötyksiä, mutta jos ei kanavat muuten näy, niin pakkohan se on olla.
Toi maalausidea kullostaa hyvältä.

Kaikkiin taloihin eivät anna laittaa edes parvekkeelle. Useimmiten noita näkee maahantulijoiden partseilla, koska haluavat katsella omien maidensa lähetyksiä.

Äänestä
  • "Kaikkiin taloihin eivät anna laittaa edes parvekkeelle."

    Kuka ei anna? Taloyhtiö ei voi tuota kieltää mikäli yhtiöjärjestyksen mukaan parveke kuuluu osakkaan hallintaan, lautanen tulee kokonaan parvekkeen sisäpuolelle ja se kiinnitetään asianmukaisesti siten, ettei esim. vaaraa pudota kenenkään niskaan ole.

    Kunnan rakennusvalvonnan julkisivulautakunnalla voi olla omia määräyksiään, mutta yleisesti esim. alle 1m lautasen saa asentaa ilman toimenpidelupaa. Joissain kunnissa jopa max. 1,8m lautasen saa asentaa ilman toimenpidelupaa. Tarkemmat säännöt voi tarkistaa kyseisen kunnan rakennusvalvonnalta.

    Äänestä

mikäli parveke ei ole älyttömän pieni tai tarvitse muuhun oleskeluun .

Mainitkoon että 70-72 sm lautasella ja herkällä pärjää nykyään aika hyvin , kunhan satelliitti löytyy keila osuu parvekkeelle .

Äänestä
  • ellei sitten lautasantennin ohjeissa erikseen sanota, että sen voi tehdä signaalia heikentämättä. Ainakaan mikroaaltopäähän ei kannata maalia päästää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jumpsis jömpsis kirjoitti:

Kuinka monella teistä on parvekkeella satelliittiantenni? Ajattelin laittaa. Jos maalaisi taustaseinän väriseksi ja kukkakuvioita koristeeksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu