Selittäkää

Mitä uskova tarkoittaa valtionkirkolla?
Mitä uskova tarkoittaa kansankirkolla?

Mikä on sellainen kansankirkko, johon yli miljoona kansalaista ei halua kuulua?
15252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Miten paljon lutterin kirkko saa valtiolta avustusta jäsentään kohden? Eikö olisi tasa-arvoista, että myös kirkkoon kuulumattomille maksettaisiin sama summa valtion varoista, että hekin voisivat auttaa muita ja rakentaa linnoja kokoontumista varten.

Äänestä
  • vuodelta 2003. Silloin Vapaa-ajattelijoiden liiton saama valtionapu oli 20 euroa liiton jäsentä kohden. Samana vuonna ev.-lut. kirkko sai valtionapua 19,80 euroa kirkon jäsentä kohden. Vapaa-ajattelijoiden liittoon pitäisi saada enemmän jäseniä, niin silloin sen valtionapukin olisi suurempi.

    "Eikö olisi tasa-arvoista, että myös kirkkoon kuulumattomille maksettaisiin sama summa valtion varoista..."

    Vapaa-ajattelijoiden liitto saikin vähän enemmän jäsentä kohden kuin mitä kirkolle maksettiin.

    Kirkolla on yhteiskunnallisia tehtäviä hautausmaiden hoitamisen lisäksi. Valtio ei ole halunnut ottaa vanhojen kirkonkirjojen hoitoa tehtäväkseen. Niitä tarvitaan nykyisin kuitenkin lähinnä vain sukututkimusta varten. Se on seurakunnilta aika suuri yhteiskunanllinen tehtävä niin kuin on myös vanhojen kirkkojen ylläpito museoviraston ohjeiden ja vaatimusten mukaisesti. Kirkon hoitamia yhteiskunnallisia tehtäviä ovat edellä mainittujen lisäksi mm. sosiaalinen palvelutyö, laajamittainen kasvatustoiminta, ulkosuomalaistyö ja kansainvälinen apu.

    Äänestä

  • noista asioista kirjoitti:

    vuodelta 2003. Silloin Vapaa-ajattelijoiden liiton saama valtionapu oli 20 euroa liiton jäsentä kohden. Samana vuonna ev.-lut. kirkko sai valtionapua 19,80 euroa kirkon jäsentä kohden. Vapaa-ajattelijoiden liittoon pitäisi saada enemmän jäseniä, niin silloin sen valtionapukin olisi suurempi.

    kasvatustoiminta tarkoittaa lasten aivopesua luterilaisiksi jo päiväkodeista alkaen.

    Toimiiko systeemi niin, että jos ei kuulu kirkkoon, niin sitten kuuluu vapaa-ajattelijoihin. Miten Suomessa huomioidaan ne ihmiset, jotka eivät halua kuulua mihinkään laumoihin?

    Äänestä

  • uskonnonvapautta kirjoitti:

    Toimiiko systeemi niin, että jos ei kuulu kirkkoon, niin sitten kuuluu vapaa-ajattelijoihin. Miten Suomessa huomioidaan ne ihmiset, jotka eivät halua kuulua mihinkään laumoihin?

    ...kuulua tai olla kuulumatta yhdistyksiin, järjestöihin tai kirkkokuntiin. Tämä on juuri sitä, että huomioidaan ihmiset, jotka eivät halua kuulua "laumoihin".

    Äänestä

  • noista asioista kirjoitti:

    vuodelta 2003. Silloin Vapaa-ajattelijoiden liiton saama valtionapu oli 20 euroa liiton jäsentä kohden. Samana vuonna ev.-lut. kirkko sai valtionapua 19,80 euroa kirkon jäsentä kohden. Vapaa-ajattelijoiden liittoon pitäisi saada enemmän jäseniä, niin silloin sen valtionapukin olisi suurempi.

    "Eikö olisi tasa-arvoista, että myös kirkkoon kuulumattomille maksettaisiin sama summa valtion varoista..."

    Vapaa-ajattelijoiden liitto saikin vähän enemmän jäsentä kohden kuin mitä kirkolle maksettiin.

    Kirkolla on yhteiskunnallisia tehtäviä hautausmaiden hoitamisen lisäksi. Valtio ei ole halunnut ottaa vanhojen kirkonkirjojen hoitoa tehtäväkseen. Niitä tarvitaan nykyisin kuitenkin lähinnä vain sukututkimusta varten. Se on seurakunnilta aika suuri yhteiskunanllinen tehtävä niin kuin on myös vanhojen kirkkojen ylläpito museoviraston ohjeiden ja vaatimusten mukaisesti. Kirkon hoitamia yhteiskunnallisia tehtäviä ovat edellä mainittujen lisäksi mm. sosiaalinen palvelutyö, laajamittainen kasvatustoiminta, ulkosuomalaistyö ja kansainvälinen apu.

    Vapaa-ajattelijoissa ei ole lapsijäseniä, joten et sinä voi rinnastaa tuota valtionapua mitenkään.

    Tuikatkoon kirkko tuleen ne vanhat kirkonkirjansa, jos ei homma huvita. Mikä laki niitä pakottaa pitämään?

    Noi loput litaniat jätän omaan arvoonsa. Kirkon antama apu, just just. Suurimman osan rahoistaan kirkko saa yhteiskunnalta. KUA saa rahaa EU:lta uslkoasiainministeriöltä ja yhteisvastuukeräyksestä kirkollisverojen lisäksi. Hautaustoimi on kirkolle hyvä bisnes.

    Kirkon tase on kolmen miljardin luokkaa ja sillä on mittavat bisnekset. Miksi sitä pitää vielä yhteiskunnan rahoittaa?

    Äänestä

  • vapaus... kirjoitti:

    ...kuulua tai olla kuulumatta yhdistyksiin, järjestöihin tai kirkkokuntiin. Tämä on juuri sitä, että huomioidaan ihmiset, jotka eivät halua kuulua "laumoihin".

    ei ole uskonnonvapautta. Vai eikö alaikäisille kuulukaan samat oikeudet kuin muille?

    Äänestä

Raamattu ei tunne kumpaakaan, vaan UT:ssa kehoite-
taan uskovia pysymään yhdessä:

"Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kas-
tettiin, ja he pysyivät apostolien opetuksessa,
leivän murtamisessa ja rukouksesa."

Raamatullinen seurakunta perustuu vapaaehtoisuuden
pohjalle, eikä mihinkään pakolliseen seremoniaan.

Äänestä

teisteille ja erikseen ateisteille. Erikseen on vain joitakin hengellisen kielen sanoja, joita ateistit eivät tarvitse yleisessä kielenkäytössään. Kansankirkko on kansan enemmistön kirkkokunta. Katso tästä linkistä, mitä tarkoitetaan kansankirkolla ja valtionkirkolla ja lue varsinkin Suomea käsittelevä kohta:

http://fi.wikipedia.org/wiki/valtionuskonto

Äänestä
  • on valtionuskonto.

    Äänestä

  • ## Suomen evankelis-luterilaisen kirkon mukaan kansankirkot ovat "kirkkokuntia, joihin kansan enemmistö kuuluu ja joilla on lakiin perustuva erikoisasema. VALTIONKIRKKO ON JÄRJESTELMÄ, jossa valtio määrää ratkaisevasti kirkon asioista" ja katsoo, että se ja ortodoksinen kirkko ovat Suomen kansankirkot. ##

    Omituista tuossa on sekin, että mikä enemmistö kansasta kuuluu ortodoksiseen kirkkoon?

    Nyt jos kokoomus on kunnallisvaaleissa maan suurin puolue, johon siis enemmistö suomalaisista uskoo, niin voitaisiko taata kokoomukselle lakiin perustuva erikoisasema VEROTUSOIKEUKSINEEN "pikkupuolueisiin" nähden.

    Äänestä

  • erikoisaseman kirjoitti:

    ## Suomen evankelis-luterilaisen kirkon mukaan kansankirkot ovat "kirkkokuntia, joihin kansan enemmistö kuuluu ja joilla on lakiin perustuva erikoisasema. VALTIONKIRKKO ON JÄRJESTELMÄ, jossa valtio määrää ratkaisevasti kirkon asioista" ja katsoo, että se ja ortodoksinen kirkko ovat Suomen kansankirkot. ##

    Myös kokoomuslaisten vauvat liitetään heti synnyttyään kokoomukseen, vain soitto Kataiselle ja hän kiiruhtaa laitoselle ruiskukkakimpun kera ja lahjoitaa sinivalkoiset rukkaset äidille, työn sankarille ja niin lapsesta tuli kokoomuksen jäsen.

    Muut puolueet voivat tietenkin tehdä nettisivut valmiiksi "eroakokoomuksesta.fi", että lapsi täytettyään 18-vuotta voi erota puolueesta.

    Äänestä

  • erikoisaseman kirjoitti:

    ## Suomen evankelis-luterilaisen kirkon mukaan kansankirkot ovat "kirkkokuntia, joihin kansan enemmistö kuuluu ja joilla on lakiin perustuva erikoisasema. VALTIONKIRKKO ON JÄRJESTELMÄ, jossa valtio määrää ratkaisevasti kirkon asioista" ja katsoo, että se ja ortodoksinen kirkko ovat Suomen kansankirkot. ##

    Omituista tuossa on sekin, että mikä enemmistö kansasta kuuluu ortodoksiseen kirkkoon?

    Nyt jos kokoomus on kunnallisvaaleissa maan suurin puolue, johon siis enemmistö suomalaisista uskoo, niin voitaisiko taata kokoomukselle lakiin perustuva erikoisasema VEROTUSOIKEUKSINEEN "pikkupuolueisiin" nähden.

    "...lakiin perustuva erikoisasema VEROTUSOIKEUKSINEEN "pikkupuolueisiin" nähden."

    Kirkon keräämä vero on jäsenmaksuluonteista, jonka keräämisestä kirkko maksaa yhteiskunnalle hurjan summan. Kirkko on nähnyt oikeaksi tämän kaltaisen jäsenmaksumallin, jossa rikas maksaa enemmän ja köyhä vähemmän.

    Lisäksi kirkko saa yhteisöverotuotosta osuutensa tehdessään yhteiskunnallisesti merkittävää työtä.

    Luulisin, että mikä tahansa yhteisö voi kerätä jäsenmaksun veronkannon yhteydessä, ainakin ammattiliitot niin tekevät ja samalla periaatteella, rikas maksaa enemmän ja köyhä vähemmän. Tämä tietenkin edellyttää käypää maksua siitä työtä, minkä kerääminen aiheuttaa. Tämä ammattiyhdistyksen keräämä vero on juuri sitä, minkä maksavat kirkkoon kuulumisesta riippumatta kaikki liittojen jäsenet. Eli vaatimasi käytäntö on jo olemassa, mutta eihän sitä tiedä kataisesi, jotka eivät (vielä?) työssä käy.

    Ateistien Vaapaa-ajattelijoiden liitto saa yhteisöveron tuotosta pikkaisen suuremman osuuden henkeä kohti kuin kirkko, vaikka sillä ei olekaan yhteiskunnallisia velvoitteita.

    Luterilainen ja ortodoksikirkko ovat suurimmat kirkot, joten ne ovat kansankirkon määritelmän mukaan juuri kansankirkkoja. Pian mukaan tullee helluntaikirkko ja perään pieni, piskuinen katolinen kirkkokin. Kansankirkon määritelmä ei sisällä uskonnollisia yhdistyksiä, esimerkiksi helluntaiseurakuntia ja muita vapaita seurakuntia, joilla on yhdistysstatus.

    Suomessa ei ole valtionkirkkoa vastoin ateistien jatkuvia väittämiä.

    Äänestä

  • olemassa... kirjoitti:

    "Kirkon keräämä vero on jäsenmaksuluonteista, jonka keräämisestä kirkko maksaa yhteiskunnalle hurjan summan. Kirkko on nähnyt oikeaksi tämän kaltaisen jäsenmaksumallin, jossa rikas maksaa enemmän ja köyhä vähemmän."

    - Jäsenmaksut muissa yhdistyksissä eivät perustu tuloihin. Kirkko sai viime vuonna kirkollisveroja 800 miljoonaa ja sen keräämisestä valtio sai niinkin "hurjan" summan kuin 17 miljoonaa.

    Jos kirkollisvero palautuisi kirkon omaksi jäsenmaksun kannoksi, niin aivan varmasti kirkosta eroaminen kiihtyisi vielä hurjempaan vauhtiin.

    Ammattiliitot ovat työntekijöiden etujärjestöjä, eivät mitään harrastuskerhoja. Eikä ammattiliittojen jäsenmaksut mene valtion kautta, vaan työnantaja ne kerää työntekijän palkasta ja tilittää ne sitten ammattiliitolle.

    Äänestä

  • olemassa... kirjoitti:

    "...lakiin perustuva erikoisasema VEROTUSOIKEUKSINEEN "pikkupuolueisiin" nähden."

    Kirkon keräämä vero on jäsenmaksuluonteista, jonka keräämisestä kirkko maksaa yhteiskunnalle hurjan summan. Kirkko on nähnyt oikeaksi tämän kaltaisen jäsenmaksumallin, jossa rikas maksaa enemmän ja köyhä vähemmän.

    Lisäksi kirkko saa yhteisöverotuotosta osuutensa tehdessään yhteiskunnallisesti merkittävää työtä.

    Luulisin, että mikä tahansa yhteisö voi kerätä jäsenmaksun veronkannon yhteydessä, ainakin ammattiliitot niin tekevät ja samalla periaatteella, rikas maksaa enemmän ja köyhä vähemmän. Tämä tietenkin edellyttää käypää maksua siitä työtä, minkä kerääminen aiheuttaa. Tämä ammattiyhdistyksen keräämä vero on juuri sitä, minkä maksavat kirkkoon kuulumisesta riippumatta kaikki liittojen jäsenet. Eli vaatimasi käytäntö on jo olemassa, mutta eihän sitä tiedä kataisesi, jotka eivät (vielä?) työssä käy.

    Ateistien Vaapaa-ajattelijoiden liitto saa yhteisöveron tuotosta pikkaisen suuremman osuuden henkeä kohti kuin kirkko, vaikka sillä ei olekaan yhteiskunnallisia velvoitteita.

    Luterilainen ja ortodoksikirkko ovat suurimmat kirkot, joten ne ovat kansankirkon määritelmän mukaan juuri kansankirkkoja. Pian mukaan tullee helluntaikirkko ja perään pieni, piskuinen katolinen kirkkokin. Kansankirkon määritelmä ei sisällä uskonnollisia yhdistyksiä, esimerkiksi helluntaiseurakuntia ja muita vapaita seurakuntia, joilla on yhdistysstatus.

    Suomessa ei ole valtionkirkkoa vastoin ateistien jatkuvia väittämiä.

    maksavat lahkolle veroa.

    Me taviksetkin maksamme lahkojeesusten koulutuksesta 50 000 euroa per sierainpari.

    Kaiketi TV:n ja radion taikauskoisten loitsujen lähettämisestä ja tuottamisesta aiheutuu omat kulunsa.

    Pakkouskonto on yhteiskunnan syöpä. Loinen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

uskovaiset? kirjoitti:

Mitä uskova tarkoittaa valtionkirkolla?
Mitä uskova tarkoittaa kansankirkolla?

Mikä on sellainen kansankirkko, johon yli miljoona kansalaista ei halua kuulua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu