Tänään mulle valkeni järkyttävä totuus. Olen raskaana, tein testin. Olen kyllä aikaisemminkin huomannut oireita, mutta ne ovat olleet niin yleispäteviä, pääkipua, kuvotusta jne., etten ole pistänyt sen kummemmin merkille.
Ongelma on se, etten ole koskaan halunnut lapsia. Tai ainakaan minulla ei ole mitään pakkomiellettä ollut sen suhteen ja siksi olenkin huolehtinut erittäin tarkasti ehkäisystä, mutta näköjään vahinko pääsi sitten käymään.
Mieheni on sanonut, että hankitaan lapsia joskus (olen 23), ehkä 10 vuoden sisään/päästä, ja minusta tuntuu että hän ei vielä halua lapsia ollenkaan. Olemme olleet yhdessä nelisen vuotta.
Mitä voisin tehdä? Vaikka en ole mikään maailman lapsirakkain ihminen niin varmasti rakastaisin omaa lastani ja pitäisin hänestä todella hyvää huolta, parempaa kuin moni muu joka hurmoksessa tulee sellaisen hankittua, ylistää miten ihanaa äitiys on, paistattelevat kekkereillä onnellisina äiteinä kun kuitenkin isovanhemmat joutuvat lapsen hoitamaan, kun mamma juoksee kylillä (tällaisia on tullut pari vastaan). Ei liittynyt varsinaisesti aiheeseen.
Mahtaakohan mieheni jättää minut kun saa kuulla raskaudestani? Aborttia en vois ikinä tehdä, koska uskon että jokainen lapsi on lahja taivaasta. Mutta jos mieheni päättäisi lähteä niin en kyllä estelis häntä, sillä itsehän minä olen tämän sotkun aiheuttanut vaikka vahinko olikin, enkä tulisi kyllä ruinaamaan häneltä mitään maksuja tai yhtään mitään muutakaan. Näitä tapauksia on nähty liikaa, että isä vaan etääntyy lapsestaan kun "pakotetaan" olemaan se lapsen kanssa. Oli miten oli, lapsi syntyy minulle tähän maailmaan, ja tulen rakastamaan häntä erittäin syvästi, oli isä meidän tukena tai ei.
Ongelma on se, etten ole koskaan halunnut lapsia. Tai ainakaan minulla ei ole mitään pakkomiellettä ollut sen suhteen ja siksi olenkin huolehtinut erittäin tarkasti ehkäisystä, mutta näköjään vahinko pääsi sitten käymään.
Mieheni on sanonut, että hankitaan lapsia joskus (olen 23), ehkä 10 vuoden sisään/päästä, ja minusta tuntuu että hän ei vielä halua lapsia ollenkaan. Olemme olleet yhdessä nelisen vuotta.
Mitä voisin tehdä? Vaikka en ole mikään maailman lapsirakkain ihminen niin varmasti rakastaisin omaa lastani ja pitäisin hänestä todella hyvää huolta, parempaa kuin moni muu joka hurmoksessa tulee sellaisen hankittua, ylistää miten ihanaa äitiys on, paistattelevat kekkereillä onnellisina äiteinä kun kuitenkin isovanhemmat joutuvat lapsen hoitamaan, kun mamma juoksee kylillä (tällaisia on tullut pari vastaan). Ei liittynyt varsinaisesti aiheeseen.
Mahtaakohan mieheni jättää minut kun saa kuulla raskaudestani? Aborttia en vois ikinä tehdä, koska uskon että jokainen lapsi on lahja taivaasta. Mutta jos mieheni päättäisi lähteä niin en kyllä estelis häntä, sillä itsehän minä olen tämän sotkun aiheuttanut vaikka vahinko olikin, enkä tulisi kyllä ruinaamaan häneltä mitään maksuja tai yhtään mitään muutakaan. Näitä tapauksia on nähty liikaa, että isä vaan etääntyy lapsestaan kun "pakotetaan" olemaan se lapsen kanssa. Oli miten oli, lapsi syntyy minulle tähän maailmaan, ja tulen rakastamaan häntä erittäin syvästi, oli isä meidän tukena tai ei.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Unohdin siis mainita, että en ole kertonut miehelleni koskaan siitä, etten halua lapsia, koska olen ajatellut että itsellänikin saattaa mieli joskus muuttua ja siihen olisi vielä n.10 vuotta aikaa.
Moi ja onnea! Mulla oli sama tilanne kesällä. Meilläkään ei ollut tarkoitus tehdä lapsia vielä piiiiiitkäään aikaan (olen 23, mieheni kaks vuotta nuorempi), mut toisin kävi ja yllätykseksemme olin raskaana ehkäisystä huolimatta. Aborttiin ei pystytty ja nyt mennään raskaudessa jo yli puolen välin.
Välillä iskenyt paniikki et miten pärjää, kun en oo vaippoja koskaan vaihtanu tai ees vahtinu tuttavien lapsia. Mut ehkä se tulee sit luonnostaan kun vauva syntyy :) tsemppii sulle ja miehellesi, uskon ettei hän karkuun lähe jos yhteistä taivalta jo noinkin kauan takana :)
heti tuli lämmin tunne noin ystävällisestä viestistä, kiitos :) kyllähän se vähän pelottaa, kun en ikinä ole ollut vauvan kanssa tekemisissä enkä varmaan osaa mitään tehdä, mutta eikö se niin ole, että kyllä luonto tikanpojan puuhun ajaa, toivotaan ainakin!
Ihan epätodellinen olo, en vois ikinä kuvitella et mulle kävis näin kun olin niin huolehtinu ehkäisystä, mutta täytyy sanoa et kyllä tuntuu hyvältä :) Katotaan vaan mitä mies sanoo, meneekö tupperwaret jakoon vai ei...
Hormoonisi ja äidinvaistosi pitävät huolen siitä että tulet hullaantumaan siihen lapseen ja siitä tulee sulle maailman tärkein. Aika harva saa mitään suunnatonta vauvakuumetta vaikka osoittautuukin sitten lapsen saatuaan hyväksi äidiksi.
Ole onnellinen että raskauduit. Meitä on täällä monta jotka ovat yrittäneet sitä tuloksetta vuosikausia :(
Vauva todellakin on ihanin asia maailmassa, asenne ratkaisee;)
Kun vain päätät "minä pärjään tämän lapsen kanssa, ja osaan hoitaa vauvaa", niin varmasti pärjäät!
Ole varmaotteinen kun hoidat vauvaa, vaikka sisällä kuohuisi, älä näytä sitä vauvalle! Vauvat vaistoavat epävarmuuden!
Sinulla on paljon aikaa opiskella vauvan hoidosta, lue lehtiä ja kirjoja, katso vauva-aiheisia ohjelmia. Kaikki menee ihanasti!
Synnytys on rankkuudesta huolimatta elämän upein kokemus!:)
Onko miehesi minkä ikäinen? Uskon kyllä, että mahdollisen alkurysäyksen jälkeen alkaa hänkin varmasti iloita lapsestanne.
Onnea odotukselle!
Kyllä tulisi niin miehellä kuin naisella olla kypsyys ottaa vastuu lapsesta kun ovat valmiita seksisuhteeseen. Yhdynnän tuloksena voi syntyä lapsi ehkäsystä huolimatta - sen jokaisen tulisi tietää.