kirkon jäsen sen saa?
Endowmentti ,koska
ja miten
18713
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Jos henkilö on ollut vähintään 1 vuoden jäsen ja on aktiivinen ja täyttää muutenkin kelvollisuuteen liittyvät tasovaatimukset. Piispa ja vaarnan johtaha puhutelevat ja allekirjoittavat suosituksen.
aikaisintaan sen jälkeen kun on käyty kasteella sekä maksettu täydet kymmenykset Aameeriikkaan noin 1 vuoden ajan.
Toimituksen jälkeen saa mm. käyttää kirkon yksinoikeudella myymiä alusvaatteita. Itse asiassa nuo kamppeet puetaan asiakkaan päälle tuossa endowmenttitoimituksessa.
Erinäisiä kuulusteluja on läpäistävä ennen endowmenttitoimitukseen pääsyä.
Turust
että pitää käyttää. Ilman taika-alusvaatteita ei ole korotukseen asiaa. Eikä toki ole i£man k¥mm€ny$t€n maksamistakaan.
On mukavaa nähdä, että sormesi vielä toimivat näppäimistöllä. Aloin jo pelätä pahinta, kun en nähnyt nimimerkkiäsi pitkään aikaan ja muitakin huolestuneita kommentteja on esiintynyt sinun voinnistasi.
Pistän nyt muistutuksena palasen malakian kirjan 3:tta lukua ihan muistin verestämiseksi:
Uskollisuus palkitaan
13 -- Te puhutte uskaliaasti minua vastaan,
sanoo Herra.
"Miten me olemme puhuneet sinua vastaan?"
te kysytte.
14 Olette sanoneet näin:
"Turha on palvella Jumalaa.
Mitä hyötyä on siitä,
että noudatamme hänen käskyjään,
palvelemme Herraa Sebaotia
ja kuljemme murhe kasvoillamme?
15 Me näemme, kuinka röyhkeät ovat onnellisia, kuinka he menestyvät vaikka ovat tehneet pahaa. He saavat elää, vaikka ovat koetelleet Jumalan kärsivällisyyttä."
16 Mutta kun ne, jotka Herraa pelkäävät,
puhuvat kaikesta tästä,
Herra kuulee, mitä he sanovat.
Kaikki kirjoitetaan muistiin hänen edessään.
Se koituu iloksi niille,
jotka kunnioittavat häntä
ja pelkäävät hänen nimeään.
17 -- Sinä päivänä, jonka minä määrään,
he jälleen ovat minun oma kansani,
sanoo Herra Sebaot.
-- Ja minä olen hyvä heitä kohtaan,
niin kuin isä on hyvä pojalleen,
joka tottelee häntä.
18 Te näette jälleen eron vanhurskaan ja jumalattoman välillä. Te näette, kuka on palvellut Jumalaa ja kuka ei ole häntä palvellut.
Esitän vain ajatuksena että kymmennykset ovat yksi uskon mitta joka temppeliin menoon vaaditaan. (Se on myös mielenkiintoista mitä tämä kolmannen luvun alku käsittelee, varmasti muistat entisistä keskusteluistamme ja omasta opiskelustasi.)
Toinen asia mikä minua vähän kiusasi kommentissasi oli termi jota käytit temppelisuositus puhuttelusta. Olet lukenut vähän liikaa iltasanomia kun käytät sanontaa "erinäisiä kuulusteluja" temppelisuositus puhuttelusta. Olet ollut tällä palstalla tarpeeksi kauan, jotta oikeat termit tässä suhteessa ei pitäisi olla vaikeaa sinulle. Vai onko sinulla toisia motiiveita valitsemillesi sanoille?
tuppaa hopöttelemään. Onkohan tuo lopulta kovinkaan pahantahtoista? :)
Minulle ei kyllä sopisi, että tuotaisiin tai vaadittaisiin rahaa uskollisuuden osoitukseksi.
Kaste sekä temmpelipuhuttelussa esitetään selkeitä kysymyksiä,joten sana puhuttelu ei ole täsmälleen oikea, ei varsinkaan koska edellytettään tiettyjä vastauksia. Kysymysten esittäminen ei välttämättä kuulu ollenkaan puhutteluun.
Kiitos kysymästä. Vointini on varsin hyvä.
Turust
on väliä:
"Joosua seisoi enkelin edessä, likaiset vaatteet päällään.
Enkeli sanoi palvelijoilleen: 'Ottakaa likaiset vaatteet pois hänen päältään.' Sitten enkeli sanoi Joosualle: 'Katso, minä olen ottanut pois sinun syntisi ja minä puetan sinut juhlavaatteisiin.'
Hän sanoi palvelijoille: 'Pankaa puhdas päähine hänen päähänsä.' Palvelijat panivat puhtaan päähineen Joosuan päähän ja pukivat hänet juhlavaatteisiin enkelin seisoessa heidän luonaan.
Herran enkeli vakuutti Joosualle: 'Näin sanoo Herra Sebaot:
Jos kuljet minun teitäni ja noudatat säädöksiäni, jotka olen sinulle antanut, saat hallita temppelissäni ja valvoa esipihojani. Minä korotan sinut näitten palvelijoitteni joukkoon.'" (Sak. 4:3-7.)
eilen kastepuhuttelu joka oli oikeastaan keskustelu jossa oli muutamia kysymyksiä.
Ei puhutteluun tosiaan välttämättä tarvitse kuulua kysymyksiä,ja jos puhutaan kuulustelusta silloin taas täytyy.
Oikein mukava tapahtuma se oli,siinä vain varmistuttiin että asianomainen on ymmärtänyt mitä hänelle on lähetyssaarnaajat opettaneet.
Onkos enkeleitä ihan aikuisten oikeasti olemassa?
Hauska kuulla, että voit hyvin.
Otan vastaan suomenkielen oppitunnin sanasta "puhuttelu". Luotan sinun ja tms1 kielitaitoon. Minä vain olen aina käyttänyt puhuttelua kyseisessä tarkoituksessa. Myös haastattelua on käytetty, mutta kuulustelua en ole kuullut koskaan kirkon sanastossa 49 vuoden aikana. Itse olen omassa sanavarastossani varannut kuulustelun virkavallan edustajille heidän selvitellessään lakihommiin kuuluvia asioita. En ole mikään kieli-ihminen, vaan vanha laivojen ja pumppujen rakentelija.
Jokainen meistä taaplaa omalla tyylillään raha asioissa. Meillä oli aikanaan paljonkin keskustelua rahan käytöstä evankeliumin eteenpäin viemisessä.
Ihan omasta kokemuksesta taivaan akkunat ovat olleet ravollaan minullekin. Ei paljonkaan finanssi mielessä, mutta todistukseni Kristuksesta Vapahtajanani ja Taivaallisen Isän Ainoana Poikana on vahvistunut vuosien varrella.
Kun vanha testamentti ei sinulle kelpaa niin katsotaan mitä Kristus asiasta sanoi uuden testamentin puolella:
"Voi teitä lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te maksatte kymmenykset jopa mintusta, tillistä ja kuminasta, mutta laiminlyötte sen, mikä laissa on tärkeintä: oikeudenmukaisuuden, laupeuden ja uskollisuuden. Näitä teidän pitäisi noudattaa, NOITA MUITAKAAN UNOHTAMATTA... (Matt. 23:23)
Kai tuo jotain kertoo Kristuksen ajatuksista myös kymmennysten suhteen.
Minulle kymmennykset ovat tapa olla mukana Jumalan valtakunnan työssä. Viime konferenssissa tiedotettiin 5 uutta temppeliä rakennettavaksi ja toivon että minunkin rovoilla muutama tiili niihin saadaan ostettua.
Tervesin Sivusta seuraava
Tervetuloa joukkoon tummaan. Miellelläni tulisin kastetilaisuuteesi mutta kun en asu Helsingin seudulla niin matka ja työt haittaavat siinä suhteessa toiveitteni toteutumista olla mukana.
Terveisin, Sivusta seuraava
Suomi on pitkien etäisyyksien maa, mutta toivottavasti vielä joskus tapaamme "livenä" =)
onko heitä?
Siinäpä sinulle miettimistä. Et ole yksin mietteinesi, vaan samaa aihetta pähkäilevät monet muutkin. Tuskinpa tulisit vakuuttuneeksi, sanoisinpa minä juu vai jaa, joten kysymykseesi on turha vastata.
Lainasin yhtä raamatunkohtaa. Ellet usko Raamattuun, pitäisi keskustelua käydä muulta pohjalta.
Mutta alkuperäiseen aiheeseen mennäkseni: vaatteilla on joskus väliä.
Ei minun tarvitse pohtia että onko enkeleitä olemassa. Kysyin vain sinun mielipidettäsi.
murheellinen, kyllä minäkin Aameeriikkaan lähetän vähäisiä varojani, en nyt aivan kymmenyksiä, mutta hyvinkin promilleja.
Juuri tänään olin noutamassa tullista jenkkilästä tilaamiani kiväärin luoteja kaliiperissa, joita ei Suomesta ole saatavana.
Toivoisin noiden $ päätyvän hyvään tarkoitukseen. Itselleni saan mielenvirkistystä ladatessani talvikautena noita Wanhan Winchester carbiinen patruunoita.
On se vaan mukava talvikautena puuhastella lämpimässä autotallissa, välillä pistän oikein kädet ristiin kiittäen kuinka paljon minulle ja perheelleni onkaan annettu.
Tänään olin keuhkojeni kontrollitarkastuksessa Paimion sairaalassa. Seuraava tarkastus on vasta vuoden kuluttua. Kiitollisena ristin käteni tässäkin asiassa.
Kuulustelussa olen viimeksi ollut - 50 luvun lopussa. Tuolloin oli tapana, että rippilapsia kuulusteltiin seurakunnan edessä, kirkon alttarilla vielä konfirmaatio tilaisuudessa.
Enää en kuulusteluun suostu, yritti sitä pappi tai polliisi.
Tunnen kyllä MAP kirkon "puhuttelu" kaavat. Olisiko tuon sanan kääntämisessä sittenkin tapahtunut virhe, on niissä siksi monta henkilöön kohdentuvaa kysymystä?
Turust
Minä en huomannut, että olisit kysynyt minulta mielipidettäni.
Se, joka on käsittänyt tai ilmaissut jotakin väärin, taidatkin olla sinä.
englanniksi sana on "interview". Sanakirjani antaa sille suomenkieliset vastineet "haastattelu", "työhönottohaastattelu" ja "keskustelu".
Sanalle "kuulustelu" samainen lähde antaa englanninkieliset vastineet "questioning", "examination", "hearing","testing".
Mutta hyvä, että muistutat suuresta totuudesta: sikäli kuin se on oikein käännetty.
"Onkos enkeleitä ihan aikuisten oikeasti olemassa?"
Tietysti tarkoitin sinun mielipidettäsi enkeleiden olemassaoloon, en omaani;-)
Jos et ymmärtänyt kysymykseksi, nyt viimeistään pitäisi ymmärtää!
Käytkö vielä metsästämassä vai onko pyssyilysi maaliin ammuntaa. Mukava harrastus se varmasti on. Minä sain tarpeeksi ammuskellusta armeijassa, kun palvelin Suomen ainoassa merijalkaväessä.
Minulla on myös samanlaiset ajatukset omista siunauksistani. Koitan joka päivä muistaa kiittää niistä kokemuksista jotka päivät tuo tullessaan.
Lähetä vaan lisää dollareita usa:aan, joka taala siellä tarvitaan.
Oma terveyteni on vielä myös patikka kunnossa. Pari viikkoa sitten tein lenkin tyttäreni kanssa kansallispuistossa.
Kiitokset myös ystävällemme joka toi meille sanakirjasta käännösapua.