Autuaat adventistit

'Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä SOLVAAVAT ja VAINOAVAT ja VALHETELLEN PUHUVAT teistä kaikkinaista pahaa'.
6173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

käyttävät menestyksellä.

Onko niin, että konkurssikypsä ryvettynyt kirkkonne ei kaipaa minkäänlaista tervettä kritiikkiä?

Kohta toivonlinna myydään ja kikkonne puretaan. Te ette voi saada lisää jäseniä nettiaikanan.

Ennen se oli jotenkin mahdollista, kun Nykyaika lehtenne oli valjastettu Ellenin probagandalle.

Entinen päätoimittajannne Sulo Halminen kertoi: " Ellen Whiten säätiöltä tuli nootti, että lehdessämme tulisi tehdä positiokampanja kritikin vaimentamiseksi???

Nyt ne, jotka eivät nettiaikanan tahdo uskoa Ellenin profeetallisuuden olevan paholaisen juoni, joutuvat itse tämän Isebel Hengen vangiksi.

Äänestä

että me pelastumme yksin Jeesuksen ansioiden tähden. Minkä valo paljastaa, sen veri puhdistaa eli sovittaa. Meidän omilla ansioillamame ei ole mitään merkitystä pelatuksemme tähden. Jumalan lapsen elämässä hyvät teot seuraavat pelastusta, mutta niillä ei pelastusta ansaita. Eihän pelastettu ihminen voi jatkaa elämäänsä kuin Jumalasta piittaamaton ihminen. Haluan tässä yhteydessä lainata apostoli Paavalia.

"Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä" (Ef. 2:8-9). Mutta pelastetut ihmiset eivät enää tahallaan jatka synnillisessä elämässä. Pyhä Henki antaa heille halun hyvään elämään ja voimaa sen totetuttamiseen. Jälleen haluan lainata apostoli Paavalia. "...kehotan teitä siis elämään saamanne kutsun arvoisesti, aina nöyrinä, lempeinä ja kärsivällisinä. Auttakoon rakkaus teitä tulemaan toimeen keskenänne. Pyrkikää rauhan sitein säilyttämään Hengen luoma yhteys" (Ef. 4:1-3). Autuuslupauksissaan Jeesus opettaa meitä: "Autuaita kärsivälliset (hiljaiset eli Jumalan tahtoon taipuneet): he perivät maan" (Matt. 5:5).

Äänestä
  • En mitenkään voi uskoa, että adventtikirkon sääntöihin taipuminen olisi sama kuin jumalan tahtoon taipuminen.

    Äänestä

  • uskoisi kirjoitti:

    En mitenkään voi uskoa, että adventtikirkon sääntöihin taipuminen olisi sama kuin jumalan tahtoon taipuminen.

    sääntökirjaa vaan Raamattua, sillä Jumalan sana on uskoni ja elämäni perusta. Jumalan sana puhuttelee, ohjaa, neuvoo, opastaa, armahtaa ja lohduttaa. Näitä varten en käänny seurakunnan ohjekirjaan.

    Äänestä

  • Armosta elävä kirjoitti:

    sääntökirjaa vaan Raamattua, sillä Jumalan sana on uskoni ja elämäni perusta. Jumalan sana puhuttelee, ohjaa, neuvoo, opastaa, armahtaa ja lohduttaa. Näitä varten en käänny seurakunnan ohjekirjaan.

    En ole löytänyt sellaista raamattua, missä mainittaisiin jotain lauantaista tai sunnuntaista.
    Minulle ei ole vielä selvinnyt sekään, että minä viikonpäivänä jumala aloitti työnsä. Olisiko se ollut sapatinpäivä, kun jumala teki suurimmat luomistyönsä?
    1:1   Alussa loi Jumala taivaan ja maan.
    1:2   Ja maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä.
    1:3   Ja Jumala sanoi: "Tulkoon valkeus." Ja valkeus tuli.
    1:4   Ja Jumala näki, että valkeus oli hyvä; ja Jumala erotti valkeuden pimeydestä.

    Kaiken tämän jälkeen tuli ilta ja aamu ja ensimmäinen päivä....siis sunnuntaiko?

    Äänestä

  • löydä... kirjoitti:

    eihän se mitenkään ole mahdollista, että JUMALA olisi tehnyt seitsemän päivää työtä ja vasta sitten levännyt kahdeksantena päivänä. JUMALA antoi meille esimerkin, että kun on kaiken luonut valmiiksi, niin sitten voi levätä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Opettaja sanoo kirjoitti:

'Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä SOLVAAVAT ja VAINOAVAT ja VALHETELLEN PUHUVAT teistä kaikkinaista pahaa'.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu