Te itse, tietämättömät, ilkeät palautusjankuttajat aiheutatte meidän muiden karjalaisten häpeän!
Itse olen siirtokarjalaisten poika ja maksan Hiitola-seuran jäsenmaksun, mutta häpeän, että omankin seurani "johtohamo" jankuttaa ja väkättää täällä viikosta viikkoon typeryyttään!
Tämä asiahan on kyselyillä moneen kertaan liitossakin selvitetty. Mitään palautusta vaativaa karjalaisväestöä ei ole olemassa! On vain marginaalinen, pieni, ikävystyneiden ja turhautuneiden klikki, joka pitää hemmetillistä ääntä itsestään. Samalla lietsovat sosialismin vihaansa ympärilleen.
Palstan lukijoille kerron, että me karjalaiset olemme tyytyväisiä nykytilaan. Vanhempani olivat kiitollisia etelä-pohjalaisille alun sijoittajaperheille ja myöhemmin lounaisessa Suomessa saamaansa naapurikohteluun.
Koulussa kiusattiin juuri niitä, joiden puheissa isillä oli liikaa niitä "pianoja ja kartanoita".
Mikä saa itseään karjalaisena pitävää sekoilemaan täällä kuukaudesta toiseen?

Vastaukset 8
Vanhimmat
Minun sukuni ei ole lähtöisin luovutetulta alueelta. Siitä huolimatta olen kiinnostunut Karjalan palautuksesta. Olen kiinnostunut Karjalan palautksen antamasta lisäpotkusta Suomen kansantaloudelle. Kyllähän Karjalan menetys oli raskas isku koko Suomelle ei vain karjalaisille. 13 % kansantuotteesta hävisi tosta noin vaan.
Nolata itsesi?
"Te itse, tietämättömät, ilkeät palautusjankuttajat aiheutatte meidän muiden karjalaisten häpeän! "
Älä yritä, et ole karjalaista nähnytkään.
"Itse olen siirtokarjalaisten poika ja maksan Hiitola-seuran jäsenmaksun, mutta häpeän, että omankin seurani "johtohamo" jankuttaa ja väkättää täällä viikosta viikkoon typeryyttään! "
Jaa, kuka hän mahtaa sitten olla?
" Mitään palautusta vaativaa karjalaisväestöä ei ole olemassa! On vain marginaalinen, pieni, ikävystyneiden ja turhautuneiden klikki, joka pitää hemmetillistä ääntä itsestään. Samalla lietsovat sosialismin vihaansa ympärilleen."
Mistä sinä sen tiedät? Eivät ne näillä palstoilla käy.
"Palstan lukijoille kerron, että me karjalaiset olemme tyytyväisiä nykytilaan. Vanhempani olivat kiitollisia etelä-pohjalaisille alun sijoittajaperheille ja myöhemmin lounaisessa Suomessa saamaansa naapurikohteluun. "
Siis puhut vain oamsta puolestasi. Hyvä niin.
"Koulussa kiusattiin juuri niitä, joiden puheissa isillä oli liikaa niitä "pianoja ja kartanoita".
Mikä saa itseään karjalaisena pitävää sekoilemaan täällä kuukaudesta toiseen?"
Aika säälittävää provon alkeellista yritystä.
Tuskinpa hiitolaispojat osasivat kehua flyygeleillään ja kartanoillaan. Meikäläinen evakkopoika ei ollut kuullutkaan pianoista ja flyygeleistä.
Vastustajien pitää haukkua sellaisia jotka eivät tue Venäjän rikosta. Ilmeisesti kirjoittelijat ovat kaljapalkalla toimivia pojankloppeja, kun taso on näin heikko.
Tietämätön ja ilkeä palautusjankuttaja
Rovo rovo rovo! Ei me olla tuollaisia!!! AAaaah!
Oikein oli häiritty ja vaatimalla vaadittu seuran jäseneltä henkilötietojeni antamista.
Millaisia hysteerisiä ja mielenne menettäneitä te olettekaan?
Olen aloittaja Roikosen kanssa samaa mieltä, että vastaukset kirjoitukseen kuvaavat lähinnä psykoosia ja erittäin paljon alentunutta kykyä sosiaalisen yhteisön myötäelämiseen.
Lisäksi tämä saitti kuvaa 4-6 henkilön traumaattista tarvetta selittää historiallista tapahtumaa.
Roikonen itse aloittaa haukkumalla:
"Te itse, tietämättömät, ilkeät palautusjankuttajat aiheutatte meidän muiden karjalaisten häpeän!"
Minusta jo aloitus kuvaa: "...lähinnä psykoosia ja erittäin paljon alentunutta kykyä sosiaalisen yhteisön myötäelämiseen."
Mellastuksesi täällä vaikuttaa vastenmieliseltä! Mene junan alle!