Sadesäällä voi olla jonkun verran vaikutusta vaalin lopputulokseen valtakunnan tasolla mitattuna. Kepulandiassahan äänestetään paljon ennakkoon ja sään vaikutus voi siten olla vähäisempi. Eniten sää pitelee sisällä vanhuksia, joilla ei ole autoa käytössä. Kaiken kaikkiaan yhtä tympeät vaalit kuin sääkin.
Tämän päivän Hesarissa oli hyvä mielipidekirjoitus äänetysprosentista. Ei ole välttämättä järkeä tavoitella korkeaa äänestysprosenttia, jos se tapahtuu hälläväliäasenteen ja tietämättömyyden avulla. Sellainen äänestäjä, joka täyttää äänestyslipuketta kuin lottokuponkia on demokratian kannalta pahempi asia kuin äänestämättä jättäminen.
Jotakin pitäisi kuitenkin tehdä, että ihmiset saataisiin innostumaan vaaleista. Yksi harkittava asia voisi olla puoluepainotteiseen äänestykseen siirtyminen. Silloin valittaisiin ensisijaisesti puolue ja vasta toissijaisesti ehdokas eli jonkinlainen listavaalin muoto.
Sade Kepun puolella?
14
412
Vastaukset
- Ihmetys.
..marinaa kun luulee,että kun hesassa sataa niin se on maailmanloppu meillä paistaa aurinko pilvettömältä taivaalta meillä on täällä oma aurinkokin kuten kaikki muukin hyödyke.
- suosikkina.
Ymmärrän hyvin sinun tympeytesi, punikki.
No, selvisithän hengissä viime eduskuntavaalien tuloksen julkistamisesta, joten kyllä kestät kunnallisvaalituloksenkin. Tulevat olemaan hyvin samankaltaisia kumpikin tulos. Kokoomus kasvattaa asemaansa ja Keskusta sekä SDP häviävät hieman. Suurin häviäjä tulee olemaan kuitenkin SDP, jos katsotaan kolmea suurinta ja edellisiä kunnallisvaaleja. Tuo vaalisääspekulointi on peräisin ajalta, jolloin ihmiset hiihtivät tai potkukelkkailivat äänestyspaikalle. En ole koskaan aiemmin huomannut, että jopa syksyn vaaleissakin vaalisäällä olisi spekuloitu, mutta ilmeisesti sekin piti vielä kokea.
Onko poliittisista toimittajista tosiaan tullut tuollaisia vellihousuja vai spekuloidaanko asialla vain, jotta olisi jotain kirjoitettavaa tai puhuttavaa?
Tähän viittaa sekin, ettei koskaan kuitenkaan tehdä vertailevaa tutkimusta eri paikkakuntien säistä ja samojen paikkakuntien äänestysaktiivisuudesta suhteessa aiempien vastaavien vaalien säihin ja äänestysaktiivisuuteen.
Jos äänestäjissäkin on vellihousuja, sellaiset löytyvät nuorista parikymppisten ikäluokasta. Todennäköistä silloin on, etteivät kyseiset henkilöt äänestäisi, vaikka ilmat olisivat mitä parhaimmat.
Eilisen sääkartan mukaan huonon ja kohtalaisen hyvän sään raja näytti menevän melko tarkasti punaisen ja valkoisen Suomen rajalinjaa pitkin. Jos vasemmisto epäonnistuu vaaleissa, kaipa tuostakin joku löytää syyn vaalitappioon, vaikka oikeasti sillä ei merkitystä olekaan.- joko se alkoi?
MPP aloittaa demarien vaalitappion selittelyn jo ennakkoon.
Kaippa se Mielipidetollollekin alkaa olla jo selvää että SDP on auringonlaskun puolue. Mutta silti selitykset sen kun paranee. Nyt siis sääkin on demareita vastaan. Eduskuntavaalien jälkeen MPP:llä meni yli puolivuotta aivan paniikissa vaalitappiota selitellen, ja silloinkaan syy ei ollut puolueessa itsessään.
Saapa nähdä kuinka kauan tämän vaalin tappiota selitellään, ja mitä ovat MPP:n selitykset. Sää siis tuli jo ennakkoselityksenä.
Mitähän jos tällä kertaa katsoisitte demarit peiliin ja oman puolueenne surkeaa politiikkaa ettekä aloittaisi tuota seli seli seli linjaa.- väärin.
Näinhän ne punikit tulkitsevat tappiotaan, jotta kansalaiset äänestivät väärin, jos antoivat äänensä antitaantumuksellisille eli porvaripoolille.
Demareiden vaalitappion syy ei ole ikinä heidän politiikassaan. Ei koskaan. Aina on syyt ulkoistettu kuin vaatetuotanto Kiinaan.
Parempi vaan etteivät pohdi vaalitappioidensa aitoja syitä ja etsi sekä löydä niihin parannuksia, koska maamme ei kestä, jos he nousisivat uudelleen valtaan. Holhousta, leikkausta ja muuta sossuilua ei kukkaro kestä ilman lisä velkaa ja se ajatuskin pelottaa penteleesti.
- Stadissa?
Vai sataa siellä, ja demarit ei uskalla sen vuoksi ulos mennä. Tyypillistä helsinkiläistä vellihousukmeininkiä
Muualla maassa iltapävä on ollut sateeton joten täällä demritkin uskaltaa ulkoilemaan. - järjelläsi loistanut
Nyt näyttää sossujen tappion vuoksi hävinneen viimeinenkin järjenvalo. Mikä siinä on että oppineestakin miehestä tulee täysi ääliö jos hän on sossu.
- Minä vaan
Sää tuskin vaikuttaa tulokseen, vaikka voi se äänestysprosentteihin vaikuttaa. Äänestämässä käyvät ne, jotka haluavat vaikuttaa siihen, ketkä valtaa kunnissa käyttävät. Äänestyshaluttomuus heijastelee minusta selkeimmin sitä, ettei koeta olevan tarvetta valtaakäyttävien vaihtamiseen.
Ilta näyttää miten käy, mutta galluptulosten perusteella voisi kuvitella, että SDP:n entiset äänestäjät haluavat eniten protestoida, koska siirtymä näyttäisi kulkevan demareista persuihin, vihreisiin ja kokoomukseenkin.
Tulee olemaan aika jännää nähdä, miten monessa kaupungissa SDP menettää valtaansa. En ihmettelisi, vaikka kallioniemi värvättäisi vetämään jo toista SDP:n sisäistä kriisiryhmää ja selvittämään, mistä vaalitappio taas kerran johtuikaan.
Minulla on asiasta selvä käsitys. Työväenaatteen konservatiivisuus vetoaa yhä pienempään väestönosaan. Oppositipolitiikka on jäänyt pelkän valittamisen, vaatimisen ja lisärahan inuamisen tasolle. Ei se vetoa liikkuviin äänestäjiin. He ovat nyt valinneet uskottavampia vaihtoehtoja. Taloutta arvostavat kokoomuksen, yhteisöllisyyteen ja humaanisuuteen tykästyneet vihreät ja vähäväkinen kansanosa persut.
Urpilaisella on remontti edessään, kun hänen pitäisi ohjailla SDP takaisin vastuullisen markkinatalouden linjoille ja unohtaa eläköityneiden ukkodemareiden hellimät taistelulaulut ja luokkakantainen vastakkainasettelu.
Itse toivoisin, että SDP osaisi suunnistaa selkeämmin kohti edistyksellistä tulevaisuutta, koska keskusta on kuitenkin aivan liian konservatiivinen, jotta kokoomus voisi sen kanssa pitkän päälle uudistaa hyvinvoinnin rakenteita ja kuntien palvelutarjonnan rahoituspohjaa.- vaihtoehtoa.
Olet aivan oikeassa siinä, että etenkin liikkuvat äänestäjät eivät narahda populistisiin vaatimuksiin, vaan valitsevat järkevimmän vaihtoehdon tarjolla olevista vaihtoehdoista.
Kokoomus uudistaa jo nyt Keskustan kanssa hyvinvointivaltion rakenteita. Demarit haluavat säilyttää vanhan tai ainakaan eivät ole ilmaisseet mitään uusia näkökulmia asiaan eli näin ollen pitävät vanhaa järjestelmää hyvänä. - Minä vaan
vaihtoehtoa. kirjoitti:
Olet aivan oikeassa siinä, että etenkin liikkuvat äänestäjät eivät narahda populistisiin vaatimuksiin, vaan valitsevat järkevimmän vaihtoehdon tarjolla olevista vaihtoehdoista.
Kokoomus uudistaa jo nyt Keskustan kanssa hyvinvointivaltion rakenteita. Demarit haluavat säilyttää vanhan tai ainakaan eivät ole ilmaisseet mitään uusia näkökulmia asiaan eli näin ollen pitävät vanhaa järjestelmää hyvänä.Nuoruudessani, 60-70-luvuilla SDP edusti radikaalia yhteiskunnallista edistyksellisyyttä ja ajoi voimakkaasti monia uudistuksia, joissain toki myös ylilyönteihin sortuen.
Nämä edistykselliset radikaalit näyttävät nyt jämähtäneen paikoilleen, mikä näkyy selvimmin Halosesta, Tuomiojasta, Heinäluomasta, Filatovista ja monesta muusta pitkän puolueuran tehneestä demarista.
Minusta on oikeastaan sääli, että ennen niin edistykselliset demarit ovat liian helposti luovuttaneet yhteiskunnallisten uudistusten ladun aukaisijan tehtävän kokoomukselle.
Täytyy onnitella Kataista ja hänen neuvonantajatiimiään. Yhteiskunnallisen vastakkainasettelun, eli vanhojen luokkarajojen, kyseenalaistaminen on ollut aivan oikea arvovalinta.
Ei tätä maata vastakkainasettelulla eikä eduista riitelemällä rakenneta paremmaksi. Yhteistyössä se tehdään. Nyt vain pitää odotella, että SDP:kin huomaisi tämän. - Ei kiinnosta, ei ymmärrä..
>Äänestyshaluttomuus heijastelee minusta selkeimmin sitä, ettei koeta olevan tarvetta valtaakäyttävien vaihtamiseen.<
Jos tuo tarkoittaa sitä, että "sama se ketä siellä on, ei äänestäminen kuitenkaan mitään vaikuta", olen samaa mieltä.
Näin minä asian näkisin, Jäbä. - Minä vaan
Ei kiinnosta, ei ymmärrä.. kirjoitti:
>Äänestyshaluttomuus heijastelee minusta selkeimmin sitä, ettei koeta olevan tarvetta valtaakäyttävien vaihtamiseen.<
Jos tuo tarkoittaa sitä, että "sama se ketä siellä on, ei äänestäminen kuitenkaan mitään vaikuta", olen samaa mieltä.
Näin minä asian näkisin, Jäbä.Jos joku on varmaa, niin se, että äänestämättä jättäminen ei varmasti vaikuta ainakaan siihen suuntaan, mitä äänestämättä jättänyt toivoisi.
Äänestäminen sen sijaan voi vaikuttaa, jos samalla tavalla äänestäviä on riittävän paljon.
Siksi minä olen äänestänyt aivan jokaisissa vaaleissa siitä saakka kun sain äänioikeuden, vaikken tiedäkään varmasti onko äänestäni ollut mitään hyötyä kenellekään.
- näyttää horjuvan.
Tähän asti olet todennut kaikkiin hallituksen ratkaisuihin, että väärin sammutettu. Nyt näytät jo etukäteen toteavan kansalle, että väärin äänestetty. Kansaa on vähän vaikea vaihtaa. Taidatpa kuitenkin kaivata proletariaatin diktatuuria. Sillähän voidaan kovastikin määrätä vaalitulos. Pakkaa vain olemaan melko veristä touhua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2512294- 1921694
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä471349Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad501045- 41846
- 14820
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä31810Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver23778Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25776Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647