En ole ikinä ymmärtänyt näitä uskonnoista toiseen pomppijoita. Mikähän mahtaa olla se syy, että joku päättää vaihtaa uskontoaan? Jos se on se, ettei usko todeksi omaa uskontoaan, niin miten tuollaisen väläyksen jälkeen voi uskoa mihinkään muuhunkaan uskontoon? Mikä saa uskontonsa saduksi todenneen ihmisen uskomaan johonkin toiseen vastaavaan? Olisi kiva kuulla syitä, että mikä oli se asia, joka todisti, ettei mitään jumalaa olekaan, ja mikä oli taas se syy mikä todisti, että joku toinen jumala taas sitten onkin olemassa.
Mielestäni tällaiset ihmiset eivät oikeasti usko mihinkään. Heillä on uskonto, koska he luulevat, että niin pitää olla. He eivät tajua, mistä uskonnoissa on kyse. Jos ihminen uskoo, että on olemassa jumala, joka saattaa rangaistakin, hän todellakin uskoo siihen, ja siksi hän käyttäytyy, niin kuin "säännöt" sanovat. Ei ole muita vaihtoehtoja. Se kerta kaikkiaan on hänelle totuus. Muslimeillekin on totuus, että ainut tapa varmistaa paikka paratiisissa on kuolla pyhässä sodassa. Ei muuta kuin pommit kainaloon, ei-muslimien sekaan ja poks. He tekevät näinkin radikaaleja tekoja, vain koska uskovat, että pääsevät siten paratiisiin pökkimään neitsyitä, kuten koraani sanoo. Uskovaiset uskovat. Ei atseekitkaan tappaneet ihmisiä silkkaa pahuuttaan, vaan uhratakseen jumalilleen ja näin lepyttääkseen ne. Heidän piti tehdä niin.
Tuosta on uskonnoissa kyse. Uskonto on uskovaiselle totuus. Jumala on olemassa ja sitä ei uhmata rangaistuksen pelossa. Uskontoja ei vaihdella tuosta vaan. Sillä jokainen uskonto väittää olevansa totuus. Jos vaihtaa uskontoa, niin mistä sitä ensinnäkin tietää, mikä näistä kaikista uskonnoista on se oikea? Jos palvotkin väärää jumalaa, oikea jumala saattaa rangaista esim. ikuisella kadotuksella. Uskovainen uskoo ja pelkää. Jos haluaa päästä uskonnostaan eroon, niin silloin ei pidä totena uskonnon tarinoita. Enkä voi ymmärtää, että joku joka on itselleen jo yhden tarinan perustellut epätodeksi, alkaisikin uskoa toiseen vastaavaan. Jos siis on aivot kunnossa. Aidot uskovaiset onkin niitä, jotka ovat syntymästään lähtien upotettu johonkin tiettyyn uskontoon, ja he kertakaikkiaan uskovat tällä tarinalla sävytettyyn maailmaan.
Nämä uskontojaan vaihtelevat ihmiset voisivat yhtä hyvin olla kuulumatta mihinkään uskonnolliseen yhteisöön, koska he eivät mihinkään oikeasti usko. En tiedä onko sitten tällaisille ihmisille itsestäänselvyys, että kuuluminen johonkin uskontokuntaan on parempi, kuin sanoa, ettei usko satuihin. Onhan näitä ihmisiä, jotka paskat nakkaavat mistään herran sanoista, mutta kumminkin jaksavat jauhaa uskonnolisista arvoista ja muistavat aina ateistiin törmätessään katsoa halveksuvasti ja mainostaa tämän olevan "vitun pakana"(vaikkei pakanallisuudella mitään tekemistä olekaan ateistien kanssa).
Mielestäni tällaiset ihmiset eivät oikeasti usko mihinkään. Heillä on uskonto, koska he luulevat, että niin pitää olla. He eivät tajua, mistä uskonnoissa on kyse. Jos ihminen uskoo, että on olemassa jumala, joka saattaa rangaistakin, hän todellakin uskoo siihen, ja siksi hän käyttäytyy, niin kuin "säännöt" sanovat. Ei ole muita vaihtoehtoja. Se kerta kaikkiaan on hänelle totuus. Muslimeillekin on totuus, että ainut tapa varmistaa paikka paratiisissa on kuolla pyhässä sodassa. Ei muuta kuin pommit kainaloon, ei-muslimien sekaan ja poks. He tekevät näinkin radikaaleja tekoja, vain koska uskovat, että pääsevät siten paratiisiin pökkimään neitsyitä, kuten koraani sanoo. Uskovaiset uskovat. Ei atseekitkaan tappaneet ihmisiä silkkaa pahuuttaan, vaan uhratakseen jumalilleen ja näin lepyttääkseen ne. Heidän piti tehdä niin.
Tuosta on uskonnoissa kyse. Uskonto on uskovaiselle totuus. Jumala on olemassa ja sitä ei uhmata rangaistuksen pelossa. Uskontoja ei vaihdella tuosta vaan. Sillä jokainen uskonto väittää olevansa totuus. Jos vaihtaa uskontoa, niin mistä sitä ensinnäkin tietää, mikä näistä kaikista uskonnoista on se oikea? Jos palvotkin väärää jumalaa, oikea jumala saattaa rangaista esim. ikuisella kadotuksella. Uskovainen uskoo ja pelkää. Jos haluaa päästä uskonnostaan eroon, niin silloin ei pidä totena uskonnon tarinoita. Enkä voi ymmärtää, että joku joka on itselleen jo yhden tarinan perustellut epätodeksi, alkaisikin uskoa toiseen vastaavaan. Jos siis on aivot kunnossa. Aidot uskovaiset onkin niitä, jotka ovat syntymästään lähtien upotettu johonkin tiettyyn uskontoon, ja he kertakaikkiaan uskovat tällä tarinalla sävytettyyn maailmaan.
Nämä uskontojaan vaihtelevat ihmiset voisivat yhtä hyvin olla kuulumatta mihinkään uskonnolliseen yhteisöön, koska he eivät mihinkään oikeasti usko. En tiedä onko sitten tällaisille ihmisille itsestäänselvyys, että kuuluminen johonkin uskontokuntaan on parempi, kuin sanoa, ettei usko satuihin. Onhan näitä ihmisiä, jotka paskat nakkaavat mistään herran sanoista, mutta kumminkin jaksavat jauhaa uskonnolisista arvoista ja muistavat aina ateistiin törmätessään katsoa halveksuvasti ja mainostaa tämän olevan "vitun pakana"(vaikkei pakanallisuudella mitään tekemistä olekaan ateistien kanssa).
Vastaukset 2
Vanhimmat
ollenkaan uskonkappaleista, vaan tarve kuulua johonkin yhteisöön, jossa ihminen voi tuntea hyväksytyksi.
Tärkeä on myös kuulua etuoikeutettuihin , kuten ainoihin taivaaseen pääsijöitten joukkoon.
Muuten ei voi olla selitettävissä mitä hulluimpia sääntöjä ja uskomuksia sisältävä yhteisö saa sinne kanattajiaan.
Yleensäkin ei kannata lähteä kinaamaan opinkappaleitten mielekkyydestä, koska se ei ole oleellinen asia ollenkaan.
Täysin todistettavasti kaikenlaiset opinkappaleet on äänestyksien toimesta koottu yhtenäiseksi kirjaksi ja on riittänyt maininta kirjassa jumalan sanelema.
aajärkikin sanoo että jumala ei voi olla mukana sanelemassa noin sekopäistä kirjaa, kuten monta muutakaan kirjaa jota sanotaan jumalan tahdoksi.
Jos viitsii hiukan perehtyä historiaan jumalaa on käytetty hyväksi valloitusodissa, sillä se on ainoa keino saada kansalta hyväksyntää valloitussotiin.
http://www.informatik.uni-trier.de/~ley/db/indices/a-tree/s/Satama:Mikko.html