Teuvolla ei ole

Teuvolla ei ole henkien erottamisen lahjaa koska hän ei edes tiennyt miten se saadaan, Teuvo luuli että se tulee kaikille vaikka Raamatussa selvästi sanotaan että armonlahjat jaetaan kullekkin erikseen.

Luulisi nyt jo tämä toisten niskaan satelevien saatanoiden määrän vähenenvän kun paljastui että Teuvolla ei tätäkään kykyä ole.

Teuvo

""Ja mitä henkien erottamisen armolahjaan tulee, sehän on Pyhän Hengen
perushenki ja sen saa jokainen, jolle Kristus Henkensä antaa.""

Raamattu

10 toinen lahjan tehdä voimallisia tekoja; toinen profetoimisen lahjan, toinen lahjan arvostella henkiä; toinen eri kielillä puhumisen lahjan, toinen taas lahjan selittää kieliä.
11 Mutta kaiken tämän vaikuttaa yksi ja sama Henki, jakaen kullekin erikseen, niinkuin tahtoo
4135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

välttämättömiä heille, jotka tekevät Jeesuksen työtovereina tätä lopunajan työtä. Henkien erottamisenkyky on siitä ihmeelline, että heti, kun avaa viestin tietää missä hengessä ihminen kirjoittaa, eli tältä kyvyltä ei mikään pysy piilotettuna, eikä salattuna.

Onko sinulla itselläsi armolahjoja, sillä Pyhä Henki vaikuttaa meille monenlaisia lahjoja sen mukaan, miten parhaaksi näkee.

Äänestä

Joh. 14:12
Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin, kuin ne ovat, hän on tekevä; sillä minä menen Isän tykö,

Äänestä
  • on sellainen uskovainen, että kukaan paikkakuntalainen ei voi tai halua olla enää missään tekemisissä hänen kanssaan, jonka pitkiä kirjeitä pitää virkavallan uhalla kieltää lähettämästä ihmisille, joka panettelee kaikkia mahdollisia toisia uskovaisia ja käyttäytyy niin sopimattomasti, että papit ja piispatkin joutuvat kiertämään tämän miehen. Millainen uskovainen on niin sopeutumaton, ettei hänellä ole mitään mahdollisuutta olla toisten uskovien yhteydessä ja jos sellaista on joskus ollut joutuvat samassa yhteydessä hänen kanssaan olleet hakemaan sielunhoitoapua järkytyksensä vuoksi. Millainen uskovainen paljastelee luottamuksellisia, rippisalaisuuteen verrattavia asioita kaiken kansan luettvaksi. Millainen uskovainen on täysin arvaamaton, joka voi hetkessä muuttua ystävästä raivopäiseksi viholliseksi???

    Mielestäni tällaisessa "uskovassa" ei ole ensimmäistäkään Hengen armolahjaa vaan lihan kähyä.

    Äänestä

  • kysyväinen kirjoitti:

    on sellainen uskovainen, että kukaan paikkakuntalainen ei voi tai halua olla enää missään tekemisissä hänen kanssaan, jonka pitkiä kirjeitä pitää virkavallan uhalla kieltää lähettämästä ihmisille, joka panettelee kaikkia mahdollisia toisia uskovaisia ja käyttäytyy niin sopimattomasti, että papit ja piispatkin joutuvat kiertämään tämän miehen. Millainen uskovainen on niin sopeutumaton, ettei hänellä ole mitään mahdollisuutta olla toisten uskovien yhteydessä ja jos sellaista on joskus ollut joutuvat samassa yhteydessä hänen kanssaan olleet hakemaan sielunhoitoapua järkytyksensä vuoksi. Millainen uskovainen paljastelee luottamuksellisia, rippisalaisuuteen verrattavia asioita kaiken kansan luettvaksi. Millainen uskovainen on täysin arvaamaton, joka voi hetkessä muuttua ystävästä raivopäiseksi viholliseksi???

    Mielestäni tällaisessa "uskovassa" ei ole ensimmäistäkään Hengen armolahjaa vaan lihan kähyä.

    silloin hän ei mene kertomaan toisen ihmisen hänelle tunnustamia syntejä, vaivoja, vastoinkäymisiä, ahdistuksia jne. sivullisille, saatika nettipalstalle, ja vieläpä syyttääen, vaan pitää ne "unohdettuina" , "peitettyinä" ja "poispyyhittyinä" .

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


armonlahjoja kirjoitti:

Teuvolla ei ole henkien erottamisen lahjaa koska hän ei edes tiennyt miten se saadaan, Teuvo luuli että se tulee kaikille vaikka Raamatussa selvästi sanotaan että armonlahjat jaetaan kullekkin erikseen.

Luulisi nyt jo tämä toisten niskaan satelevien saatanoiden määrän vähenenvän kun paljastui että Teuvolla ei tätäkään kykyä ole.

Teuvo

""Ja mitä henkien erottamisen armolahjaan tulee, sehän on Pyhän Hengen
perushenki ja sen saa jokainen, jolle Kristus Henkensä antaa.""

Raamattu

10 toinen lahjan tehdä voimallisia tekoja; toinen profetoimisen lahjan, toinen lahjan arvostella henkiä; toinen eri kielillä puhumisen lahjan, toinen taas lahjan selittää kieliä.
11 Mutta kaiken tämän vaikuttaa yksi ja sama Henki, jakaen kullekin erikseen, niinkuin tahtoo

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu