Ei mitään

Uskosta on tehty kummajainen, mutta todellinen usko ei ole kummajainen, vaan se on niin selvä, että vaikka me emme Jeesuksen opetuksen mukaan saakkaan ketään sanoa hulluksi, niin lainaan kuitenkin Jesajan sanoja "hullutkaan eivät eksy", sillä niin selvää ja kirkasta Jeesuksen antama usko on.

Jeesus opettaa kautta koko Sanomansa omansa rakastamaan rauhaa ja jakamaan rauhaa ja kaikkea hyvää, mitä meillä kelläkin on toisellemme antaa, eli usko on Jumalan vaikuttamia tekoja ja nämä teot lähtevät ajatuksista. Uskovainen kieltäytyy loukkaantumasta, kieltäytyy vihaamasta, kieltäytyy olemasta anteeksi antamaton, kieltäytyy kaikesta siitä, mikä on Rauhan Ruhtinaan vastakohtaa ja kuka tahansa sen tekee Jeesuksen uskon takia, saa siihen VOIMAN, sillä Jumalan valtakunta ei ole sanoissa, vaan se on voimassa, joka ei todellakaan tarkoita, että eikö Jumalan Sana tullut ensin ja eikö tämä Sana johdata ihmisen voimaan. Usko tulee kuulemisesta ja sydämen kääntymisestä kuullun Jumalan Sanan puoleen.



1. Korinttolaiskirje 4
1 Niin pitäköön jokainen meitä Kristuksen käskyläisinä ja Jumalan salaisuuksien huoneenhaltijoina.
2 Sitä tässä huoneenhaltijoilta ennen muuta vaaditaan, että heidät havaitaan uskollisiksi.
3 Mutta siitä minä hyvin vähän välitän, että te minua tuomitsette tai joku inhimillinen oikeus; en minä itsekään tuomitse itseäni,

4 sillä ei minulla ole mitään tunnollani, mutta en minä silti ole vanhurskautettu, vaan minun tuomitsijani on Herra.
5 Älkää sentähden lausuko mitään tuomiota, ennenkuin aika on, ennenkuin Herra tulee, joka myös on saattava valoon pimeyden kätköt ja tuova ilmi sydänten aivoitukset; ja silloin kukin saa kiitoksensa Jumalalta.
6 Tämän olen, veljet, sovittanut itseeni ja Apollokseen, teidän tähtenne, että meistä oppisitte tämän: "Ei yli sen, mikä kirjoitettu on", ettette pöyhkeillen asettuisi mikä minkin puolelle toista vastaan.

7 Sillä kuka antaa sinulle etusijan? Ja mitä sinulla on, jota et ole lahjaksi saanut? Mutta jos olet sen saanut, niin miksi kerskaat, ikäänkuin se ei olisi saatua?
8 Te olette jo ravitut, teistä on tullut jo rikkaita, ilman meitä teistä on tullut kuninkaita! Kunpa teistä olisikin tullut kuninkaita, niin että mekin pääsisimme kuninkaiksi teidän kanssanne!
9 Sillä minusta näyttää, että Jumala on asettanut meidät apostolit vihoviimeisiksi, ikäänkuin kuolemaan tuomituiksi; meistä on tullut kaiken maailman katseltava, sekä enkelien että ihmisten,
10 me olemme houkkia Kristuksen tähden, mutta te älykkäitä Kristuksessa, me olemme heikkoja, mutta te väkeviä; te kunnioitettuja, mutta me halveksittuja.
11 Vielä tänäkin hetkenä me kärsimme sekä nälkää että janoa, olemme alasti, meitä piestään, ja me kuljemme kodittomina,


12 me näemme vaivaa tehden työtä omin käsin. Meitä herjataan, mutta me siunaamme; meitä vainotaan, mutta me kestämme;
13 meitä parjataan, mutta me puhumme leppeästi; meistä on tullut kuin mikäkin maailman tunkio, kaikkien hylkimiä, aina tähän päivään asti.
14 En kirjoita tätä häväistäkseni teitä, vaan niinkuin rakkaita lapsiani neuvoen.
15 Sillä vaikka teillä olisi kymmenentuhatta kasvattajaa Kristuksessa, niin ei teillä kuitenkaan ole monta isää; sillä minä teidät synnytin evankeliumin kautta Kristuksessa Jeesuksessa.
16 Kehoitan siis teitä: olkaa minun seuraajiani.
17 Juuri sentähden minä lähetin teille Timoteuksen, joka on minun rakas ja uskollinen poikani Herrassa; hän on muistuttava teitä minun vaelluksestani Kristuksessa Jeesuksessa, sen mukaan kuin minä kaikkialla, joka seurakunnassa, opetan.
18 Muutamat teistä ovat paisuneet pöyhkeiksi, aivan niinkuin minä en tulisikaan teidän tykönne.
19 Mutta minä tulen pian teidän tykönne, jos Herra tahtoo, ja silloin minä otan selon, en noiden pöyhkeiden sanoista, vaan voimasta.

20 Sillä Jumalan valtakunta ei ole sanoissa, vaan voimassa.
21 Kummanko tahdotte? Tulenko luoksenne vitsa kädessä vaiko rakkaudessa ja sävyisyyden hengessä?
297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

jos hän rakastaa totuutta ja tottuus on jokaisessa Sanassa, joka Jumalan suusta lähtee ja siksipä jokaisen pitää lukea Raamattua, Jumalan Sanaa ja kuulla sitä, että pääsisi yli maitoasteen ilman itsensä vaurioittamista, eli ilman, että ottaa vastaan muuta, kuin Jumalan omat Sanat, sillä vieraan sanan vastaanottaminen muuttaa ihmisen sydämen asennetta ja näin ajatukset saastuvat.

Kaikkialla ei ole opettajia, jotka opettavat pelkästään Sanan mukaisesti ja siksi kokematon vahnurskauden Sanassa voi eksyä vieraaseen sanomaan, jos ei itse ahkeroi Sanan tuntemiseksi.

Jeesuksessa aikuiseksi kasvanut on turvassa, eikä häntä koskaan voi mikään ulkoa tullut saastuttaa, mutta kokematon on vaarassa, koska ei tunne Jumalan Sanaa, jos ei itse ahkeroi Sanan tuntemisen eteen.
Hepr. 5:13
Sillä jokainen, joka vielä nauttii maitoa, on kokematon vanhurskauden sanassa, sillä hän on lapsi;

Markus 7
18 Ja hän sanoi heille: "Niinkö ymmärtämättömiä tekin olette? Ettekö käsitä, ettei mikään, mikä ulkoapäin menee ihmiseen, voi häntä saastuttaa?
19 Sillä se ei mene hänen sydämeensä, vaan vatsaan, ja ulostuu." Näin hän sanoi kaikki ruuat puhtaiksi.
20 Ja hän sanoi: "Mikä ihmisestä lähtee ulos, se saastuttaa ihmisen.
21 Sillä sisästä, ihmisten sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, haureudet, varkaudet, murhat,
22 aviorikokset, ahneus, häijyys, petollisuus, irstaus, pahansuonti, jumalanpilkka, ylpeys, mielettömyys.
23 Kaikki tämä paha lähtee sisästä ulos ja saastuttaa ihmisen."

Äänestä

mantrojen hokemisia, eikä pitkiä rukouksia, jossa Jumalaa neuvotaan moninaisin sanoin, vaan Jeesus odottaa, että me olemme uskollisia uskossamme ja elämme tämän elämän täällä Jumalan käskyjen kuuliaisuudessa, eli elämme raikkaasti ilman sielullisuuden määräysvaltaa.
Sielullinen ihminen mielellään keksii jos mitä temppuja uskonsa vahvistamiseksi, mutta niitä ei saa tehdä, eikä etsiä, sillä uskovaiselle tapahtuu ihmeitä ilman määrää ja ilman itse niitä pyrkimällä saamaan, eli etsimään ja tekemään. Toivo ei häpeään saata ja joka toivoo Jumalan Sanan perustalta saa kokea toivon toteutumisen.

Usko on raikasta ja jokaiselle nöyrälle soveltuvaa, sillä nöyrä ei kumartele kuvia, vaan uskoo Jumalan Sanaan ja elää tästä Sanasta ja saa kokea ihmeitä.

Matt. 4:4
Mutta hän vastasi ja sanoi: "Kirjoitettu on: 'Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee'."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kummallista! kirjoitti:

Uskosta on tehty kummajainen, mutta todellinen usko ei ole kummajainen, vaan se on niin selvä, että vaikka me emme Jeesuksen opetuksen mukaan saakkaan ketään sanoa hulluksi, niin lainaan kuitenkin Jesajan sanoja "hullutkaan eivät eksy", sillä niin selvää ja kirkasta Jeesuksen antama usko on.

Jeesus opettaa kautta koko Sanomansa omansa rakastamaan rauhaa ja jakamaan rauhaa ja kaikkea hyvää, mitä meillä kelläkin on toisellemme antaa, eli usko on Jumalan vaikuttamia tekoja ja nämä teot lähtevät ajatuksista. Uskovainen kieltäytyy loukkaantumasta, kieltäytyy vihaamasta, kieltäytyy olemasta anteeksi antamaton, kieltäytyy kaikesta siitä, mikä on Rauhan Ruhtinaan vastakohtaa ja kuka tahansa sen tekee Jeesuksen uskon takia, saa siihen VOIMAN, sillä Jumalan valtakunta ei ole sanoissa, vaan se on voimassa, joka ei todellakaan tarkoita, että eikö Jumalan Sana tullut ensin ja eikö tämä Sana johdata ihmisen voimaan. Usko tulee kuulemisesta ja sydämen kääntymisestä kuullun Jumalan Sanan puoleen.



1. Korinttolaiskirje 4
1 Niin pitäköön jokainen meitä Kristuksen käskyläisinä ja Jumalan salaisuuksien huoneenhaltijoina.
2 Sitä tässä huoneenhaltijoilta ennen muuta vaaditaan, että heidät havaitaan uskollisiksi.
3 Mutta siitä minä hyvin vähän välitän, että te minua tuomitsette tai joku inhimillinen oikeus; en minä itsekään tuomitse itseäni,

4 sillä ei minulla ole mitään tunnollani, mutta en minä silti ole vanhurskautettu, vaan minun tuomitsijani on Herra.
5 Älkää sentähden lausuko mitään tuomiota, ennenkuin aika on, ennenkuin Herra tulee, joka myös on saattava valoon pimeyden kätköt ja tuova ilmi sydänten aivoitukset; ja silloin kukin saa kiitoksensa Jumalalta.
6 Tämän olen, veljet, sovittanut itseeni ja Apollokseen, teidän tähtenne, että meistä oppisitte tämän: "Ei yli sen, mikä kirjoitettu on", ettette pöyhkeillen asettuisi mikä minkin puolelle toista vastaan.

7 Sillä kuka antaa sinulle etusijan? Ja mitä sinulla on, jota et ole lahjaksi saanut? Mutta jos olet sen saanut, niin miksi kerskaat, ikäänkuin se ei olisi saatua?
8 Te olette jo ravitut, teistä on tullut jo rikkaita, ilman meitä teistä on tullut kuninkaita! Kunpa teistä olisikin tullut kuninkaita, niin että mekin pääsisimme kuninkaiksi teidän kanssanne!
9 Sillä minusta näyttää, että Jumala on asettanut meidät apostolit vihoviimeisiksi, ikäänkuin kuolemaan tuomituiksi; meistä on tullut kaiken maailman katseltava, sekä enkelien että ihmisten,
10 me olemme houkkia Kristuksen tähden, mutta te älykkäitä Kristuksessa, me olemme heikkoja, mutta te väkeviä; te kunnioitettuja, mutta me halveksittuja.
11 Vielä tänäkin hetkenä me kärsimme sekä nälkää että janoa, olemme alasti, meitä piestään, ja me kuljemme kodittomina,


12 me näemme vaivaa tehden työtä omin käsin. Meitä herjataan, mutta me siunaamme; meitä vainotaan, mutta me kestämme;
13 meitä parjataan, mutta me puhumme leppeästi; meistä on tullut kuin mikäkin maailman tunkio, kaikkien hylkimiä, aina tähän päivään asti.
14 En kirjoita tätä häväistäkseni teitä, vaan niinkuin rakkaita lapsiani neuvoen.
15 Sillä vaikka teillä olisi kymmenentuhatta kasvattajaa Kristuksessa, niin ei teillä kuitenkaan ole monta isää; sillä minä teidät synnytin evankeliumin kautta Kristuksessa Jeesuksessa.
16 Kehoitan siis teitä: olkaa minun seuraajiani.
17 Juuri sentähden minä lähetin teille Timoteuksen, joka on minun rakas ja uskollinen poikani Herrassa; hän on muistuttava teitä minun vaelluksestani Kristuksessa Jeesuksessa, sen mukaan kuin minä kaikkialla, joka seurakunnassa, opetan.
18 Muutamat teistä ovat paisuneet pöyhkeiksi, aivan niinkuin minä en tulisikaan teidän tykönne.
19 Mutta minä tulen pian teidän tykönne, jos Herra tahtoo, ja silloin minä otan selon, en noiden pöyhkeiden sanoista, vaan voimasta.

20 Sillä Jumalan valtakunta ei ole sanoissa, vaan voimassa.
21 Kummanko tahdotte? Tulenko luoksenne vitsa kädessä vaiko rakkaudessa ja sävyisyyden hengessä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu