Ennustaminen

ja kaikki muut...

miten ymmärrätte asian, että ennustamisessa on kyse Jumalan hengen esiin tulemisesta.

Entä siitä, että esim. Mooses sai Jumalalta kyvyn HALLITA sekä valon enkeleitä, että pimeyden enkeleitä. (koska sai kyvyn ennustaa.)

(Oppi teologian lisensiaattia suorittavalta ihmiseltä.)
24830
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Jumalan henki on se voima mikä hallitsee kaikkea mikä tapahtuu, liikkuu, syntyy ja millä voidaan parantaa, nähdä eteenpäin, taaksepäin, siis mitä vain.

Sitten en minä usko pimeyden enkeleihin enkä myöskään ihan kaikkiin juttuihin raamatussa. Joten tuo Mooses juttu oli oikeasti varmaan ihan erilainen.

Äänestä

Raamatun kanta näissä asioissa on hyvin selvä. Kaikki ennustelu on noituutta ja epäjumalanpalvelusta.

Äänestä
  • lopun aikojen tulemisia ym..

    Äänestä

  • Teologi tai jotain? -kun kerta tiedät.

    Äänestä

  • kuolematon sielu kirjoitti:

    lopun aikojen tulemisia ym..

    Ilmestytkirja, evankeliumeissa, Paavalin kirjeissä ja Danielin kirja puhuu selvästi lopunajoista, mutta selvää aikamäärää ja päivää ei siellä kerrota. Israelin valtion ja kansan vaiheet ovat eräs tärkeä aikojen merkki.

    Äänestä

  • Hanna kirjoitti:

    ennustamista myös.

    Äänestä

  • papin kamu kirjoitti:

    Teologi tai jotain? -kun kerta tiedät.

    Ainoastaan vuoskymmenien kokemus on: olen lukenut itse Raamattua, lukenut myös paljon eri kustantajien ja herätysliikkeiden julkaisemaa kirjallisuutta. Tietysti on tullut kuunneltua tuhansia raamattutunteja- ja luentoja kristinuskosta. Kieltämättä tietoa on paljon, mutta koskaan ihminen ei tule autuaaksi ja täydelliseksi lukemalla ja kokemalla. Tarvitaan Pyhän Hengen ohjausta ja henkilökohtaista valvomista.

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    ennustamista myös.

    raamattu itse ennustaa vaikkei sais.
    Hanski meni vipuun.

    Äänestä

  • kuolematon sielu kirjoitti:

    raamattu itse ennustaa vaikkei sais.
    Hanski meni vipuun.

    on täynnä ennustuksia.
    Näkihän se jooseppikin enneunia niistä lihavista ja laihoista lehmistä.
    Ja tuo Marian mies taas sai ennustuksen, että poika tulee...

    Äänestä

  • velhotar kirjoitti:

    puurot ja vellit sekaisin.

    Se mistä lähteestä ennustus tulee, se on ratkaisevaa, ei sana 'ennustus' sinällään.

    Raamatun ennustukset/profetiat ovat Jumalasta.

    Raamatun kiellot koskee vääriltä hengiltä tulevia tietoja.

    Äänestä

  • taas.. kirjoitti:

    tulee edelleen monille... kuten minunkin enneunet.

    Äänestä

  • velhotar kirjoitti:

    tulee edelleen monille... kuten minunkin enneunet.

    ihan varma?

    Paha puolikin pystyy unia näyttämään.

    Äänestä

  • oletko kirjoitti:

    ihan varma?

    Paha puolikin pystyy unia näyttämään.

    se pahuus.

    Äänestä

  • oletko kirjoitti:

    ihan varma?

    Paha puolikin pystyy unia näyttämään.

    tuntuu ennustavan vain uskovaisille.

    Äänestä

  • velhotar kirjoitti:

    se pahuus.

    Meillä on aseet taistelussa pahaa vastaan:

    11. Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet.
    12. Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.
    13. Sentähden ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä.
    14. Seisokaa siis kupeet totuuteen vyötettyinä, ja olkoon pukunanne vanhurskauden haarniska,
    15. ja kenkinä jaloissanne alttius rauhan evankeliumille.
    16. Kaikessa ottakaa uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet,
    17. ja ottakaa vastaan pelastuksen kypäri ja Hengen miekka, joka on Jumalan sana.
    Ef.6

    Äänestä

  • velhotar kirjoitti:

    se pahuus.

    Jumalaton ihminenkö nyt syyllistää uskovan ja Jumalan Sanaan perustuvan kantansa? "Pidä sinä se pahuus". Ihminen, joka nimimerkillään jo tunnustaa "värinsä", hyökkää nyt Jeesuksen omaa vastaan sanomalla näin. Käsittämätöntä... jo vitsinä erittäin huono. Ellet sitten todella omasta mielestäsi ajattele näin?
    Jos näin, niin lue seuraavat Raamatun kohdat tarkasti.
    "itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi" (2.Kor.11:14)
    "Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
    Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta; ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa." (1.Joh.4:1-3)
    Sanoit näkeväsi Jumalan juttuja? Tunnustavatko lähteesi Jeesuksen Kristuksen Herraksi, lihaan tulleeksi? Jos ei, on lähteesi alkuperä perkeleestä. Valitan...

    Äänestä

  • www.wenstorm.com kirjoitti:

    tuntuu täällä olevan monesti ottavan uskovaisten olomuodon.
    Etkai sinäkin.

    Minun suhtautuminen itse elämään, ihmisiin, eläimiin, luontoon on enemmän rakkaudesta lähtöisin kuin pahuudesta.

    suhtaudun itseenikin myönteisesti ja kaikki mitä teen, haluan sen olevan hyvästä.

    -En päästä mieltäni mustumaan mistään Saatanan ajattelusta... nekatiivisistä tunteista.

    Minua ei haittaa, vaikka kuoltuani vastassa minua ei olekkaan tuo Raamatun Jumala.

    MINÄ TIEDÄN, että pääsen hyvään paikkaan. Minä tiedän, että Jumala rakastaa meitä kaikkia ja ei todellakaan heittele meille pilvistä jatkuvasti koettelemuksia.

    Hän suojelee omiaansa.

    Jos näet ympärilläni piruja, niin senkun näet. Se ei kerro mitään minusta vaan sinusta... sinulla se näkijän kyky silloin on.

    Se joka jatkuvasti puhuu piruista ja näkee niitä elää pahan maailmassa, mutta hän on sen itse luonut itselleen.

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    ennustamista myös.

    Raamatussa puhutaan profetoimisesta, mutta samalla varoitetaan vaaroista, mikä tähän liittyy. Tulee koetella henge, myös sielunvihollinen voi matkia kaikkea Pyhän Hengen lahjoja. Mikäli henkilö ei ole selvästi uskoontullut, Jeesusta Kristusta elämäsä Herraksi ja syntien sovittajaksi tunnustava, ei kelpaa uskovaisen auttajaksi. Uskovaisenkin tulee valvoa ja tietoisesti pyytää rukouksessa Raamatun Jumalaa pitämää raittiina lahjansa käytön. Hengellinen profetoiminen ei ole koskaan ristiriidassa Jumalan Sanan kanssa. On jo väärin kyttäillä tilausprofetioita esim. esirukoustilanteissa. Meidän on elettävä ensisijaisesti Kirjoitusten ja terveen harkinnan mukaan. Jumala antaa rofeetasllista tietoa silloin kun itse haluaa ja parhaaksi näkee. Meidän ei ensisijaisesti tule odottaa johdatusta profeettojen kautta. Ne ovat vain joskus lopullinen viime varmistus jo monella tavoin muuten tulleille asioille. Asiat ovat rukouksessa, elämässä ja asioita tutkittaessa "loksahtaneet paikoillensa" ja sittenkin vain heikkouskoinen epäilee ja Herra varmistaa näyttäen näin vihreää valoa.
    Jumala ei tunnustaudu mitenkään mukaan, jos lähetetään ensisijaisesti yliluonnollisin keinoin etsimään johdatusta, aviopuolisoa ym.

    same shit, different name.

    Äänestä

Mooses oli velho,

Löysin myös astrologiaa noista pyhistä kirjoista.

-Nämähän ei lue raamatussa, mutta ovat yhtä vanhoja kirjoituksia ja niissä on nämä jakeet ym.

Kun saa lukea rauhassa noita tekstejä (jos saan, en ilmeisesti saisi, koska olen tavallinen kansa?) Niin laitan joitakin lainauksia tänne.

Itse olen ihan ymmälläni.
Nämä kumoo monta asiaa, mitkä taas lukee Raamatussa.
Ihan kuin Jumala olisi puhunut asiat ristiin... mutta luulen, että kyseessä on väärinymmärrys ihmisillä, tai jokin se pieni ero asioilla.

Äänestä
  • Alat olla lähellä totuutta, että ihan polttelee. Jatka vaan pohdiskelujasi, kyllä se sieltä avautuu.. se totuus nimittäin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

taikuus, meedio kirjoitti:

ja kaikki muut...

miten ymmärrätte asian, että ennustamisessa on kyse Jumalan hengen esiin tulemisesta.

Entä siitä, että esim. Mooses sai Jumalalta kyvyn HALLITA sekä valon enkeleitä, että pimeyden enkeleitä. (koska sai kyvyn ennustaa.)

(Oppi teologian lisensiaattia suorittavalta ihmiseltä.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu