Ei ole Suomen vaaleissa aikoihin tapahtunut niin paljon kuin nyt kunnallisvaaleissa. Erittäin terve kehitys mielestäni, vaikka tulos ei minua suuremmin ihastutakaan.
Kokoomus ansaitsi vaalivoittonsa, sen politiikka on ollut varsin johdonmukaista, ja puheenjohtaja Kataisesta alkaa kasvaa uskottavaksi, kun otsalle on ilmaantunut uurteita, jolloin hänen matalan äänensä ja ulkomuotonsa välinen ristiriita on pienentynyt, ellei jopa poistunut. Lisäksi kokoomuksen tv-kampanja oli ehkä korkeatasoisin Suomessa kautta aikojen, se oli tyylikäs, asiallinen, suomalaisiin perushyveisiin vetoava, hyvin toteuttu ja onnistui olemaan ärsyttämättä liikaa, vaikka päähenkilönä oli valtiovarainministeri - virka jossa kokoomuslaiset ovat viime aikoina saavuttaneet suurta henkilökohtaista suosiota vaikka perinteisesti valtiovarainministeri on hallituksen vihatuin henkilö.
SDP kärsi suurimman tappion, vaatii aikamoista vasemmistolaista totuuskäsitystä käyttää termiä "torjuntavoitto", jos puolue oppositioasemassa kärsii lähes kolmen prosentin tappion. Puheenjohtaja Urpilaisella oli neljä kuukautta aikaa profiloitua ja palauttaa SDP:n uskottavuus, mutta unelmointi ei tuottanut tulosta. En usko, että seuraavan pääministerin nimi on Jutta Urpilainen, siksi häilyväistä SDP:n politiikka on ollut. Toisaalta ainahan Suomessa on vaikeaa tehdä oppositiopolitiikkaa, kun suurin piirtein samanlaisia päätöksiä kaikki koalitiomahdollisuudet - porvari-, sinipuna- ja punamultahallitukset - tekevät.
Keskusta on joutunut vastuuseen niistä samoista päätöksistä, josta kokoomus on saanut kiitosta. Keskusta on pohjimmiltaan köyhien maalaisten puolue ja kokoomus hyvin toimeentulevien yleispuolue. Maalla asuvia on kuritettu, joten keskusta kärsii. Keskusta on lisäksi joutunut kärsimään epäpätevästä sekavia hölisevästä puoluesihteeristään. Jarmo Korhonen sai kotikunnassaan vasta 9. eniten ääniä keskustalaisista ehdokkaista, kaikkiaan Seinäjoella yli kaksikymmentä ehdokasta sai enemmän ääniä kuin Korhonen. Aikamoinen epäluottamuslause omilta! Vanhanen sentään oli Nurmijärven ääniharava. Toisaalta on kyllä Vanhasen huonoa johtajuutta, ettei ole pistänyt puoluesihteeriä ruotuun.
Vihreät laittoivat ensi kertaa organisaation pystyyn pienempiinkin kuntiin, joten tulos oli odotettu.
Vasemmistoliitto jatkaa pitkää kitumistaan eikä valoa (edes infrapunaa) ole näkyvissä.
Perussuomalaiset veivät tyytymättömien ääniä sekä SDP:ltä että keskustalta. Saa nähdä, mitä he vaalivoitollaan tekevät. Esikuvapuolue SMP ainakin kuihtui heti jouduttuaan itse vastuuseen.
Puolueiden kannatuslukemien muutokset olivat poikkeuksellisen suuria, mutta myös puolueiden sisällä muutokset olivat hyvin suuria. Hyvin monessa kunnassa yli puolet valitusta porukasta vaihtui. Pika-analyysissäni lähiseutujen kunnista jo ehdokasasettelu kertoi suuresta muutoksesta, hyvin monet veteraanit eivät asettuneet edes ehdolle, ja monet niistä jotka asettuivat eivät yllättäen tulleetkaan valituiksi.
En tiedä onko lopulta välttämättä hyvä asia kuntien asioiden hoidolle, jos vaihtuvuus on 70 % paikkeilla - kuten yllättävän monessa kunnassa tilanne on - koska uusilta menee aina jonkun aikaa vallankäytön prosessien opetteluun, eivätkä heidän tietonsa kunnan asioista ole (vielä) riittävän korkealla tasolla hyvien päätösten tekoon.
Kokoomus ansaitsi vaalivoittonsa, sen politiikka on ollut varsin johdonmukaista, ja puheenjohtaja Kataisesta alkaa kasvaa uskottavaksi, kun otsalle on ilmaantunut uurteita, jolloin hänen matalan äänensä ja ulkomuotonsa välinen ristiriita on pienentynyt, ellei jopa poistunut. Lisäksi kokoomuksen tv-kampanja oli ehkä korkeatasoisin Suomessa kautta aikojen, se oli tyylikäs, asiallinen, suomalaisiin perushyveisiin vetoava, hyvin toteuttu ja onnistui olemaan ärsyttämättä liikaa, vaikka päähenkilönä oli valtiovarainministeri - virka jossa kokoomuslaiset ovat viime aikoina saavuttaneet suurta henkilökohtaista suosiota vaikka perinteisesti valtiovarainministeri on hallituksen vihatuin henkilö.
SDP kärsi suurimman tappion, vaatii aikamoista vasemmistolaista totuuskäsitystä käyttää termiä "torjuntavoitto", jos puolue oppositioasemassa kärsii lähes kolmen prosentin tappion. Puheenjohtaja Urpilaisella oli neljä kuukautta aikaa profiloitua ja palauttaa SDP:n uskottavuus, mutta unelmointi ei tuottanut tulosta. En usko, että seuraavan pääministerin nimi on Jutta Urpilainen, siksi häilyväistä SDP:n politiikka on ollut. Toisaalta ainahan Suomessa on vaikeaa tehdä oppositiopolitiikkaa, kun suurin piirtein samanlaisia päätöksiä kaikki koalitiomahdollisuudet - porvari-, sinipuna- ja punamultahallitukset - tekevät.
Keskusta on joutunut vastuuseen niistä samoista päätöksistä, josta kokoomus on saanut kiitosta. Keskusta on pohjimmiltaan köyhien maalaisten puolue ja kokoomus hyvin toimeentulevien yleispuolue. Maalla asuvia on kuritettu, joten keskusta kärsii. Keskusta on lisäksi joutunut kärsimään epäpätevästä sekavia hölisevästä puoluesihteeristään. Jarmo Korhonen sai kotikunnassaan vasta 9. eniten ääniä keskustalaisista ehdokkaista, kaikkiaan Seinäjoella yli kaksikymmentä ehdokasta sai enemmän ääniä kuin Korhonen. Aikamoinen epäluottamuslause omilta! Vanhanen sentään oli Nurmijärven ääniharava. Toisaalta on kyllä Vanhasen huonoa johtajuutta, ettei ole pistänyt puoluesihteeriä ruotuun.
Vihreät laittoivat ensi kertaa organisaation pystyyn pienempiinkin kuntiin, joten tulos oli odotettu.
Vasemmistoliitto jatkaa pitkää kitumistaan eikä valoa (edes infrapunaa) ole näkyvissä.
Perussuomalaiset veivät tyytymättömien ääniä sekä SDP:ltä että keskustalta. Saa nähdä, mitä he vaalivoitollaan tekevät. Esikuvapuolue SMP ainakin kuihtui heti jouduttuaan itse vastuuseen.
Puolueiden kannatuslukemien muutokset olivat poikkeuksellisen suuria, mutta myös puolueiden sisällä muutokset olivat hyvin suuria. Hyvin monessa kunnassa yli puolet valitusta porukasta vaihtui. Pika-analyysissäni lähiseutujen kunnista jo ehdokasasettelu kertoi suuresta muutoksesta, hyvin monet veteraanit eivät asettuneet edes ehdolle, ja monet niistä jotka asettuivat eivät yllättäen tulleetkaan valituiksi.
En tiedä onko lopulta välttämättä hyvä asia kuntien asioiden hoidolle, jos vaihtuvuus on 70 % paikkeilla - kuten yllättävän monessa kunnassa tilanne on - koska uusilta menee aina jonkun aikaa vallankäytön prosessien opetteluun, eivätkä heidän tietonsa kunnan asioista ole (vielä) riittävän korkealla tasolla hyvien päätösten tekoon.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Historialliset nämä vaalit olivat toki siinä mielessä, että kokoomuksesta tuli ensimmäisen kerran suurin puolue. Varsinaiset äänisiirtymät olivat kuitenkin tavallisempia eli mahtuivat pitkäaikaisten vaalitulosten vaihteluväliin.
Gallupit ennustivat valtakunnalliset tulokset yllättävän hyvin. Erot mahtuivat mittausten virhemarginaalien sisään. Gallupien mittaamiin ääripäihinkin tai sen alle/yli "pääsi" ainoastaan keskusta, kun kokoomuksen osalle mitattu suurin kannatusosuus 24 prosenttia ei toteutunut.
Sen sijaan kuntakohtaiset muutoserot olivat yllättävän suuria. Näille poikkeamille lienee helppo löytää syyt. Esimerkiksi pikaisen katsaukseni mukaan kuntaliitokset selittänevät eräitä rökäletappioita muun muassa Etelä-Pohjanmaalla keskustan ja Kymessä SDP:n osalta. Näin käy, kun kansanäänestystä kunnan tulevaisuuden tärkeimmästä asiasta ei sallita, sen tulosta ei kunnioita tai ääritapauksessa päätöksestä ei sallita edes kuntalaiskeskustelua taikka päätöstä ei mitenkään perustella.
Lapin osalta kepun suurtappion syy on samankaltainen eli paikalliset asukkaat kokivat tulleensa ylikävellyiksi Kemijärven sellutehtaan lakkauttamisen osalta. Ihan noin laajaksi en protestimielialaa olisi uskonut. Johtopäätökseni on, että lappilaisilla on todella hyvä ja yhtenäinen maakuntahenki.
Mihin keskustasta on kadonnut kyky ja halu kuunnella paikallisten asukkaiden ääntä?
Toinen rökäletappion kokenut puolue SDP ei taida Jutta Urpilaisen vedolla maan suurimmaksi puolueeksi nousta. Urpilainen on perusdemarille jo ulkoisesti liian etäinen leidi ja kun samaan aikaan hänen puolueensa tekee paikallistasolla täysin erilaisia päätöksiä kuin mistä Urpilainen unelmoi, demareilla ei ole uskottavuutta.
Perussuomalaisille povattu ääniosuus oli täsmälleen se, mitä gallupit ovat mitanneet viimeisen puolen vuoden ajan. Se oli hyvin siihen nähden, että paikallistasolla ei ole Timo Soineja. Kaipa Soinin karisma voi sittenkin kanavoitua paikallistason taaveihin ja tunnettuihin riitapukareihin, jos tarpeeksi tyytymättömiä ollaan. Toisaalta persut ovat liiaksikin Soinin varassa - kestääkö Soinin terveys?
Kokoomuksesta toki uskon, että sieltä löytyy oikeastikin kyllin fiksuja tyyppejä äänestettäväksi. Puolueen ehdokasasettelu saattoi olla jopa loistava. Kokoomus sai lisäksi loistavan vetoavun Kataiselta ja Stubbilta - heidän vetovoimansa yltänee vielä seuraaviin eduskuntavaaleihinkin asti, mutta tuskin sentään kunnallisvaaleihin asti.
Ainakaan täällä päin vihreillä ei ollut edelleenkään ehdokkaita suurimmassa osassa maalaiskuntia vaalikoneistosta puhumattakaan, joten tulos oli surkea. Ottivat takapakkia kaupungeissakin.
Meillä päin vihreät kyllä saivat ensimmäisen paikkansa monessa pikkukunnassa ja edistyivät kaupungeissa.
Kaikki pienpuolueet häviävät vaalijärjestelmämme takia erityisesti pienissä kunnissa. Eurovaaleissa niillä ei tietystikään ole jakojakaan. Kuntavaaleissa keskusta saa paljon paikkoja, koska se on niin suuri monella pikkupaikkakunnalla. Itse asiassa 40 prosentin kannatuksella on mahdollista saada enemmistö kunnanvaltuustoon, jos paikkoja on jaossa vähän ja puolueiden voimasuhteet ovat sopivat.
Laskin huvikseni läpimenneet yksinkertaistetuilla luvuilla esimerkkikunnassa.
Ääniä yhteensä 1000. Paikkoja jaossa 10.
Puolue A saa 400 ääntä.
B 190
C 180
D 55
E 50
F 45
G 40
H 40
Vertailuluvut ehdokkaiden äänimäärien mukaan ovat tällöin (läpipäässeet):
A1=400, A2=200, A3=133.33, A4=100, A5=80, A6=66.66
B1=190, B2=95
C1=180, C1=90
Eli 40 % kannatuksella saa 60 % paikoista ja alle 6.6 % prosentin kannatuksella ei saa yhtään paikkaa. Esimerkissäni 23 % prosenttia äänistä meni täysin hukkaan, eli edes äänestetty puolue ei saanut paikkaa puhumattakaan itse edokkaasta.
Tosi esimerkkini on kärjistetty, eikä edes mahdollinen, koska noin pieniä valtuustoja ei Suomessa valita, mutta logiikka kyllä toimii samansuuntaisena suuremmillakin luvuilla.
Olisi siis aihetta vaalijärjestelmän muuttamiseen jo demokratian toteutumisen varmistamisen takia. Suhdeluvuista pitäisi päästä eroon, koska ne suosivat suuria puolueita.
Ehdottaisin uudeksi vaalijärjestelmäksi ns. LÄHIMMÄN OIKEAN VALINNAN MALLIA.
Siinä jokainen ehdokaslista saa aluksi vähintään niin monta paikkaa kuin heille prosenttiosuuden mukaan vähintään kuuluu. Eli siis esimerkkini mukaisesti aluksi A saa neljä paikkaa, B yhden paikan ja C yhden paikan. Kuusi paikkaan on siis nyt jaettu.
Seuraavaksi B saa lisäpaikan, koska se on kannatuksensa mukaan lähimpänä seuraavaa paikkaa, sitten C saa lisäpaikan, koska se on nyt lähimpänä lisäpaikkaa. A, B ja C eivät voi enää saada paikkoja, koska ne ovat nyt saaneet kannatuksensa mukaisen maksimimäärän, B ja C itseasiassa vähän ylikin.
Kaksi paikkaa jäljellä, jotka jaetaan saman logiikan mukaisesti eli D saa yhden paikan ja E viimeisen.
Tämä suhteellisuuden poistava vaalijärjestelmä olisi paljon oikeudenmukaisempi kuin nykyinen. Ja on vapaasti käytettävissä. Tosin luulen, etten ole ensimmäinen, joka vastaavaa ehdottaa. Eiköhän näin yksinkertanen ja demokraattinen järjestelmä ole jo käytössä jossain päin maailmaa. Vai onko?
Tuloksista voisi pienen mielikuvituksen avustamana päätellä, että punamulta hävisi ja keskustaoikeisto voittti.
Näin päättelen, koska kokoomuksen ja vihreiden kannatus kasvoi rajusti, rkp menetti vain sen verran kuin pitkän aikavälin laskeva trendi antoi odottaa, ja keskustakin hävisi lähinnä köyhillä alueillaan, joissa kepun häilyvän kannattajakunnan vaihtoehtona on aina ollut vasemmistoliitto, SMP tai nyt perussuomalaiset.
Punamulta hävisi siinäkin, että SDP menetti asemiaan etenkin omilla vahvoilla alueillaan, suurissa kaupungeissa. Tämä on nähtävä erityisesti viimeisimmän punamultakauden ja Heinäluoman vetämän linjan aikaansaannokseksi, kun pääoppositiopuolue alkaa menettämään kannatustaan hallituspuolueille ja - etten sanoisi - perhanan persuille. ;-)
Demareilla on taas palaverin paikka. Tai kertausluku Kalliomäen raportista vuoden takaa.
Katselin tuossa aamun Hesarista karttaa suurimmista puolueista kunnittain.
Pääkaupungin ympärillä on sininen Kokoomuksen puskurivyöhyke aina Riihimäkeä, Lohjaa ja Kouvolaa myöten, muutama RKP:n rannikkokunta poikkeuksena.
Keski-osaan maata, idässä aina Lieksaa ja keskellä Viitasaarta myöten on alkanut ilmestyä SDP:n punaista, kuin alkusyksyn ruskassa vihreät ja punainen täplittyvät, rannikolla taas tuo RKP:n keltainen nauha
Pohjoinen on sitten selvästi Kepun vihreää.
Puhdas Kepulandia on siis vetäytymässä pohjoisemmaksi ja puhdas Kokoomusmaa leviää etelässä. Demarit koettaa löytää paikkaansa siinä välissä. Ruotsalaiset pysyy rannikolla.
Demareilla saattaisikin olla iskun paikka vakiinnuttamalla johtava asema tähän kolmijaon keskiseen osaan, ja siitä sitten molempiin suuntiin vyöryttäen. Kokoomuksella alkaa olla etäläinen Suomi ja isot kaupungit niin vahvassa otteessa ettei sinne demareillakaan taida olla paluuta, etenkin kun vihreät alkaa olla niinkin merkittävä tekijä pääkaupunkiseudulla.
Keskusta tekee omat johtopäätöksensä ja varmasti näemme senkin taistelevan vielä vihreän värin lisäämiseksi tuohon karttaan, mutta pohjoinen jää sen yksinvallan valtakunnaksi.
Keskusta ajoi itsensä ongelmiin silloin, kun Maalaisliitto muutti nimensä Suomen Keskustaksi. Väyrynen lienee idean takana. Silloidet maalaisliittolaiset kuvittelivat, että he pärjäävät kaupungeissa vasemmistoa vastaan ilmoittautumalla keskustaksi, kokoomuksen ja vasemmiston väliin.
Tämä toimi hyvin niin kauan kuin aito parlamentarismi ei toiminut, vaan kokoomusta oidettiin vaihtopenkillä ja punamulta oli "yleisistä syistä" ainoa kelvollinen vaihtoehto.
Tuossa maailmassa kansa valitsi keskustan ja SDP:n välillä, jotkut toki äänestivät kokoomusta ja silloin vielä "neljättä suurta" eli SDDL:oa ja myöhemmin vasemmistoliittoa. Vennamokin sai SMP:lle osan protestiäänistä.
Nyt on aika muuttunut. Elämme EU:ssa, globaalissa, markkinaehtoisessa maailmantaloudessa ja siinä meidän on pärjättävä. Aika on muuttunut myös siinä, että nyt vain enemmistöparlamentarismi määrää, mitkä puolueet ovat hallitusvastuussa. Kokoomus ei ole enää vaihtopenkillä, Se on ollut selkeästi kolmas, tasavahva vaihtoehto jo parikymmentä vuotta ja viimeistään 2007 eduskuntavaalien jälkeen, kun punamulta epäonnistui.
Nyt alkaa olla huono aika keskustalle. Se näyttää pysyvän suurena vain, jos se on oppositiossa. kansa nimittäin alkaa nähdä, että vaihtoehdot ovat kokoomus ja SDP. kepu menettää aina kannatustaan jommalta kummalta kyljeltään jos se on jomman kumman kanssa hallituksessa. Siinä ei auta edes se, että kepu on suurin. kepun oman kentän änkyräsiipi kokee aina, että kepu on "apupuolue" ja melskaa tyytymättömänä hallitusta ja omia ministereitään vastaan ikään kuin kepu olisikin oppositiossa.
Tämä kepun sisäinen riitely on toki kepulle tyypillistä ja perinteistä. Kepu on jo maalaisliiton aikana ollut aina jakautunut vähintään kahteen kuppikuntaan, kun Kekkosellakin oli vastustajansa, mm. Kalliokoski ja Sukselainen.
Minusta kepun nykyinen käytös on selvä oire siitä, että kepu on putoamassa kokoomuksen ja SDP:n väliin sitä selvemmin, mitä lähemmäs kaupunkimaista kulttuuria tullaan, pois avoimelta maaseudulta. Jos kepu jatkaa sisäistä riitelyään ja jatkuvaa vastakkainasettelua kaupounkien ja maaseudun välillä, se jauhaa itsensä olemattomiin kokoomuksen ja SDP:n välissä.
Toisaalta voi hyvin kysyä, mitä pahaa tuossa on?
Ei kai politiikassa tarvita mitään kolmatta pyörää kahden selvän vaihtoehdon, kokoomuksen ja SDP:n välissä, kun vihreätkin ovat kasvamassa suurissa kaupungeissa jo SDP:nkin ohi.
"Ei kai politiikassa tarvita mitään kolmatta pyörää kahden selvän vaihtoehdon, kokoomuksen ja SDP:n välissä."
Maaseudun etujen ajamiseen riittää hyvin 10-12% keskusta. Se pystyy hyvin vääntämään kättä vuoroon kokoomuksen ja sdp:n kanssa maaseudun ja maataloustuottajien eduista.