Ystäväni kävi juuri esittelemässä 2kk ikäistä vauvaansa. Nimen se oli juuri saanut, mutta vauvaa ei kasteta, koska vanhemmat eivät kuulu kirkkoon.
Katsoin söpöä pienokaista ihaillen. Joku jota ei kasvateta taikauskoon...
Näissä lapsissa on maailman toivo.
Ja rohkeissa vanhemmissa, jotka eivät sälytä valheen ja taikauskon taakkaa sukupolvesta toiseen vain siksi, että "niin on aina ollut tapana".
Katsoin söpöä pienokaista ihaillen. Joku jota ei kasvateta taikauskoon...
Näissä lapsissa on maailman toivo.
Ja rohkeissa vanhemmissa, jotka eivät sälytä valheen ja taikauskon taakkaa sukupolvesta toiseen vain siksi, että "niin on aina ollut tapana".
Vastaukset 16
Vanhimmat
itseäni rohkeana pitänyt, kun lapseni väestörekisteriin ilmoitin. Nimi täytyy lapselle antaa, se on lakisääteinen homma.
Satuja hänelle luin, mutta saduiksi hän ne myös tajusi. Nehän olivat kertomuksia.
Ikävä kyllä sukulaiset sitten alkoivat yhtä sun toista selittämään jeesuksesta ja jumalasta. Raukkamaista mielestäni.
Minä en ole kenenkään lapsen kasvatukseen puuttunut. Ei olisi mieleenikään tullut puhua sukulaisten lapsille, että ette kai te nyt vaan mihinkään jumalaan usko. Mutta niin vaan tuli lapseni sukulaisvierailuilta jeesus-kasetti mukanaan. Reiluako?
Löisinpä vetoa että kyllä Maailman vahvin nalle voittaisi kädenväännössä Jahven ja Puuha-Pete korjaisi paremmin kuin joku muinainen aasinajaja Lähi-Idästä.
Vinkki: vie sukulaisillesi jehovalaisten kirjoja lahjaksi merkkipäivänä.)
Olisin voinut viedäkin. Tai, ehkä en kuitenkaan. Olen liian kiltti semmoiseen.
Noista jutuista on jo vuosia aikaa, mutta ihmetytti kyllä, että tuolla tavalla selän takana tyrkytetään lapselle uskontoa, vaikka he tiesivät kantani.
En malta olla olematta kielipoliisi. Niin kummalta kuin se tuntuukin KIVA sanan superlatiivi kuluu KIVIN. Kiva, kivempi, kivin.
Taivutus menee kiva, kivempi, kivoin.
"hyvä parempi paras
pitkä pitempi pisin
uusi uudempi uusin
lyhyt lyhy(e)mpi lyhyin/lyhin
kiva kivempi kivoin"
http://veta.yle.fi/finska/6gram.php
"Mutta niin vaan tuli lapseni sukulaisvierailuilta jeesus-kasetti mukanaan. Reiluako?"
Mikähän kasetti se oli? Parhaimmat joilla olen ollut mukana olivat "Tallihärkä-(Ei sijaa majatalossa)" ja "Jeesus ruoskii fariseuksia synagoogassa".
Aika hardista kamaa, en kyllä suosittelis lapsille.
Lapsenmieliselle kyllä.
P.S: "Jeesuksen morsiamet" on loppuunmyyty.
jossa oli muistaakseni mukana lehdykkä, jossa oli laulujen sanat. Jotain sellaista jeesus rakastaa sua-hömppää. Niitä hän sitten kuunteli omassa huoneessaan. Ihan kivat melodiat niissä oli, ei siinä mitään, mutta se siirappimaisuus oli minulle kyllä liikaa.
ei pappi saanut kahvia juodakseen ja pullaa syödäkseen
>>>Ystäväni kävi juuri esittelemässä 2kk ikäistä vauvaansa. Nimen se oli juuri saanut, mutta vauvaa ei kasteta, koska vanhemmat eivät kuulu kirkkoon.
Katsoin söpöä pienokaista ihaillen. Joku jota ei kasvateta taikauskoon...Näissä lapsissa on maailman toivo. Ja rohkeissa vanhemmissa, jotka eivät sälytä valheen ja taikauskon taakkaa sukupolvesta toiseen vain siksi, että "niin on aina ollut tapana".
lapsen omaa vapaaehtoista valintaa kannatankin. Jos hän haluaa kuulua johonkin seurakuntaan, valitkoon sen itse kasvettuaan, eikä vauvana pakkoliitettynä. Tähän liittyy myös luterilaisen kirkon erikoisaseman purku.
>>>>juuri sitä
muuan ateisti 28.10.2008 klo 14.20
lapsen omaa vapaaehtoista valintaa kannatankin. Jos hän haluaa kuulua johonkin seurakuntaan, valitkoon sen itse kasvettuaan, eikä vauvana pakkoliitettynä. Tähän liittyy myös luterilaisen kirkon erikoisaseman purku.
Kävin jokin aika sitten tuttavien vauvan nimiäisissä. Oli aika kivat kekkerit. Toinen vanhemmista on vapaakirkon jäsen ja toinen ei. Vauvaa ei kastettu eikä liitetty mihinkään uskontoon. Itselleni on ollut yllätys tuo vapaakirkon homma ja se asenne, miten tämänkin lapsen vanhemmat sanoivat, että kyllä se lapsi itse löytää oman uskontonsa sitten joskus jos haluaa ja saa itse valita eikä ketään pakolla kasteta vauvana.
Kävin myös luterilaisen pariskunnan vauvan ristiäisissä tässä kesän aikana. Ne olivat perinteiset ristiäiset kastamisineen ja vauvan vedellä valeluineen. Molemmat tilaisuudet toki juhlavia mutta tuo nimiäisten mahdollisuus tehdä omanlaisiksi oli todella viehtättävä tapa. Nimiäisissä ei määrätty lapsille ketään kummeja eikä "pakkovelvoitettu" tuomaan syntymäpäivä- ja joululahjoja (huoh!) muodon vuoksi. Luterilaisten kummihomma on mennyt enemmän vain tähän lahjojen kantamiseen, vaikkei se alun pitäen sitä ole ollut.
Taas on syntynyt sukuun uusi vauva, joka on saanut nimensä jo sairaalassa ollessaan, mutta häntä ei tulla kastamaan eikä ymmärtääkseni liittämään mihinkään uskontoon vaikka toinen vanhemmista on uskonnollinen. Vielä 5-10 vuotta sitten en olisi uskonut tämän vaihtoehdon olevan totta tämänKÄÄN perheen kohdalla. Niin se maailma muuttuu ja Suomi mukana.
Se on sitten tervemenoa helvettiin.
>>>>Se on sitten
wannabe-uskis Se on sitten tervemenoa helvettiin.
Itse valehtelet, kun väität pappien väittävän tuollaista. Luterilainen kirkko ei - ainakaan tunnustuksensa mukaan - opeta, että kaste on pelastusautomaatti.
>>>>Olet valehtelija
wannabe-uskis Itse valehtelet, kun väität pappien väittävän tuollaista. Luterilainen kirkko ei - ainakaan tunnustuksensa mukaan - opeta, että kaste on pelastusautomaatti.