Turson rasismi

Turso epäili tuolla aiemmassa viestissä, ettei hänen rasistisuuttaan ole oikein ymmärretty oikein. Vastaan hänelle oman näkemykseni:

Sinun rasismisi on aivan varmasti ollut kaikille tämän palstan kävijöille täysin selvä jo pitkän aikaa. Sen verran uutterasti sinä sitä julistat.

Minua kiinnosti, miksi halusit vähätellä rasismisi laatua,rotuerottelua, jota ensin niin mahtipontisesti esitit. Oliko kyseessä saman tyyppinen esitystapa kuin aiempi väitteesi: ” Olen muuten neohumanisti, en fasisti. Neohumanisti, en fasisti.” kuitenkin neohumanismi on omienkin ilmoitustensa mukaan uusfasistinen ideologia.

Turso ei kannata rotuerottelua hän kannattaa rotujen erottelua. Turso ei ole fasisti hän on uusfasisti. Turso ei ole natsi, hän vain ihailee Natsi-Saksan ”huimia visioita” (maailma oppi tuntemaan nuo visiot liiankin selvästi).

Sinä ihmettelet miten muka logiikassasi on aukkoja. Olisiko mahdollista, että olet huomattavasti tyhmempi kuin tajuat?

Fanaattisten rasismiin uskovaisten kanssa keskustelu on, niin kuin odottaa voi, toivotonta.

Pertti
8251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Eli noin ylipäätään lukkoonlyödyt mielipiteet ilman muuttuneiden olosuhteiden tuomia suunnanmuutoksia eivät ole "vaskistien" yksinoikeus! ( Todellinen fascisti ei edes kompastu ko. ansaan.)
Pertti itsekin kävisi hyvin Prokrusteen periaatteilla toimivan majoitusliikkeen isännäksi!

Äänestä
  • Siis: "lukkoonlyödyt mielipiteet ilman muuttuneiden olosuhteiden tuomia suunnanmuutoksia". Tähän ei siis todellinen fasisti kompastu.

    Tarkoitatko:

    Fasisti ei lyö lukkoon mielipiteitään ilman muuttuneiden olosuhteiden tuomia suunnanmuutoksia?

    eli

    Fasisti lyö lukkoon mielipiteensä, kun olosuhteet tuovat suunnanmuutoksen?

    Vai tarkoitatko että fasisti ei koskaan lyö lukkoon mielipiteitään tai, että fasisti lyö lukkoon aina mielipiteensä.

    Mitä tarkoitit?

    Pertti

    Äänestä

Saatan olla tyhmempi kuin luulen, enkä ole ikinä väittänytkään itseäni erehtymättömäksi neroksi. Toisin kuin eräät. Sitä kannattaisi katsoa välillä peiliin ettei luisu tekopyhyyteen.

Äänestä
  • Turso epäili minun luisuvan tekopyhyyteen. Hänen mielestään ilmeisesti rasismin ja fasismin vastustaminen on tekopyhyyttä tai ehkä on tekopyhyyttä, että kerron vastenmielisyyteni tuollaisia aatteita kohtaan?

    Kuka on väittänyt itseään erehtymättömäksi neroksi? En tiedä. Turso on ihmetellyt, missä hänen logiikassaan on aukkoja. Kannattaako hän rotuerottelua vai ei? Onko hän fasisti vai ei? Ihaileeko hän natseja vai ei? Kysymyksiä, joihin saan häneltä saa milloin mitäkin vastauksia. Erehtymättömänä ei häntä ainakaan voi pitää.

    Taas tekopyhyyttä (vai?): Inhoan fasismia ja rasismia epäinhimillisinä ja suomalaisten arvojen vastaisina aatteina!

    Korostan vielä. En ole syyttänyt ketään, rasistiksi tai fasistiksi, mutta inhoan ja halveksin niitä, jotka ovat rasisteja ja fasisteja.

    Pertti

    Äänestä

  • Pertti kirjoitti:

    Turso epäili minun luisuvan tekopyhyyteen. Hänen mielestään ilmeisesti rasismin ja fasismin vastustaminen on tekopyhyyttä tai ehkä on tekopyhyyttä, että kerron vastenmielisyyteni tuollaisia aatteita kohtaan?

    Kuka on väittänyt itseään erehtymättömäksi neroksi? En tiedä. Turso on ihmetellyt, missä hänen logiikassaan on aukkoja. Kannattaako hän rotuerottelua vai ei? Onko hän fasisti vai ei? Ihaileeko hän natseja vai ei? Kysymyksiä, joihin saan häneltä saa milloin mitäkin vastauksia. Erehtymättömänä ei häntä ainakaan voi pitää.

    Taas tekopyhyyttä (vai?): Inhoan fasismia ja rasismia epäinhimillisinä ja suomalaisten arvojen vastaisina aatteina!

    Korostan vielä. En ole syyttänyt ketään, rasistiksi tai fasistiksi, mutta inhoan ja halveksin niitä, jotka ovat rasisteja ja fasisteja.

    Pertti

    Mikä tässä nyt voi olla niin vaikeaa? Kirjoitin "Saatan olla tyhmempi kuin luulen, enkä ole ikinä väittänytkään itseäni erehtymättömäksi neroksi. Toisin kuin eräät. Sitä kannattaisi katsoa välillä peiliin ettei luisu tekopyhyyteen."

    Ilmeisesti sinulla on hahmotushäiriöitä abstraktien asioiden, kuten vihjausten, suhteen kuten epäilen? Etkö todella ymmärtänyt, että vihjasin, että sinä väität itseäsi erehtymättömäksi neroksi?

    Olkoon. En kuitenkaan voi todeta muuta, kuin että olet fanaattinen tosikko ja kuivin ihminen mihin olen tutustunut.

    Ja jos haluat vastaukset kysymyksiini, niin: Rotuerottelu on käyttökelpoinen työkalu, mikäli sille on tarvetta. En kannata Suomeen. En ole fasisti. Enkä myöskään kansallissosialisti. Ihailen kyllä natseja. Kritisoin kehittymätöntä ja mustavalkoista, 6-vuotiaalle sopivaa ajatusta julistaa natsismi demoniseksi absoluuttiseksi pahuudeksi, mihin ajatukseen pikku p:kin on hurahtanut.

    Eikö tätä keskustelua voisi siirtää sähköpostiin, niin se saattaisi saada rakentavampia sävyjä? Myöskään tämä palsta ei ole ihanteellinen ympäristö pitkälliseen keskusteluun. Roiskimiseen kyllä. Osoitteeni on siis [email protected] mikäli joku ei sitä vielä tiedä.

    Äänestä

  • Iku-Turso kirjoitti:

    Miksi rasismiin tuntuu liittyvän käsittämätön aggressio kaikkia muita ihmisiä kohtaan?

    Sinun "vihjausta" ei voi kukaan täysijärkinen olla huomaamatta. Ovat ne niin krouveja. Sinä itse tipahdit täysin keskustelusta. Vika on minun. Yliarvioin oikein reippaasti käsityskykysi. Ajaudun jatkuvasti tähän samaan virheeseen keskustellessani rasistien kanssa.

    Rotujen erottelu ei ole minun mielestäni lainkaan käyttökelpoinen työkalu. Ellei tarkoitus ole luoda yhteiskunnallisia ristiriitoja, ei ole järkeä eristää ihmisiä toisistaan.

    Kansainvälisesti taas on typerää pyrkiä tilaan, jossa pyrittäisiin ohjaamaan kulttuureja ja sitä kautta ihmisiä ymmärtämään toisiaan mahdollisimman vähän.

    Sinä et tietenkään ole nähnyt näiden keskustelujen komiikkaa. En minä täällä keskustele paraantaakseni maailmaa. Tämä on vain netin rasistien kohtauspaikka. Rasistit ovat mitätön pikkuryhmä maassamme ja kirjoitustaitoiset rasistit ovat vielä minimaalisempi ryhmä. Minun koko täällä keskustelemiseni funktio on ainoastaan pitää hauskaa teidän, rasistien, kustannuksella.

    Mielipiteeni ovat tietenkin tosia, mutta en luule täällä vaikuttavani oikein mihinkään niillä. Vaikutustapani maailmaan ovat aivan muualla.

    ...ei ole "pertissä", ei tietenkään! Kuinka se voisi olla, sillä jos maailmassa jotain erehtymätöntä, niin "pertti" kuuluu ainakin sellaisiin!

    "Miksi rasismiin tuntuu liittyvän käsittämätön aggressio kaikkia muita ihmisiä kohtaan?"

    Sanopa muuta, kun itsekään en ole huomannut. Miksi muuten pertismiin tuntuu liittyvän käsittämätön aggressio kaikkia erimielisiä kohtaan?

    "Rotujen erottelu ei ole minun mielestäni lainkaan käyttökelpoinen työkalu. Ellei tarkoitus ole luoda yhteiskunnallisia ristiriitoja, ei ole järkeä eristää ihmisiä toisistaan."

    Vaihtoehtohan on mulattiyhteiskunta. Jos jossain on näin onnettomaan tilanteeseen ajauduttu, että tarvitaan rotuerottelua, ei tilanne todellakaan ole hyvä. Suosittelen pikaisia väestönsiirtoja ja kansallisvaltioiden perustamista.

    "Kansainvälisesti taas on typerää pyrkiä tilaan, jossa pyrittäisiin ohjaamaan kulttuureja ja sitä kautta ihmisiä ymmärtämään toisiaan mahdollisimman vähän."

    Mitä yhteistä on "kulttuurien ohjailulla" ja "toistensa ymmärtämisellä"? Eikö toista kulttuuria voi ymmärtää ilman mulattipenskoja?

    "Rasistit ovat mitätön pikkuryhmä maassamme ja kirjoitustaitoiset rasistit ovat vielä minimaalisempi ryhmä."

    Älä nyt sentään hakkaa päätäsi seinään kun kehität noita solvauksiasi. Tiedät hyvin, että kaikki syntyperäiset suomalaiset osaavat kirjoittaa. Kirjoitustaidotonta porukkaa ovat... ymmärrät kyllä. Jos haluat. Et halua. Siispä unohdat koko asian.

    "Minun koko täällä keskustelemiseni funktio on ainoastaan pitää hauskaa teidän, rasistien, kustannuksella."

    Aika omalaatuista hauskaa. Kyllähän esin. Freestyler on hauska, mutta en minä täällä häntä piikittelemässä ole. Olen täällä kommentoimassa muiden ajatuksia ja kertomassa omistani.

    "Mielipiteeni ovat tietenkin tosia, mutta en luule täällä vaikuttavani oikein mihinkään niillä. Vaikutustapani maailmaan ovat aivan muualla."

    Jaa Keskiviikon Kaljakerhossa tms. vai?

    Aivan lyhyesti vastattu:

    Tuo "mulattiyhteiskunta" vaihtoehtona rasismille oli taas hauskuudessaaan aivan lyömätön argumentti. Paljon muutakin hyvää siellä oli mm.: minun erehtymättömyys, mulattipenskat, rasistien kirjoitustaito, Turson kommentointi ja kaljakerho(?!).

    "Mulattiyhteiskunta"!

    Pertti

    Ps. Viittasin sinun toiveeseesi ohjata jokaisen maan kulttuuria yksirotuisuuteen kirjoittaessani kulttuurien ohjailusta. Tässä tarkoitan kulttuuria laajassa merkityksessä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pertti kirjoitti:

Turso epäili tuolla aiemmassa viestissä, ettei hänen rasistisuuttaan ole oikein ymmärretty oikein. Vastaan hänelle oman näkemykseni:

Sinun rasismisi on aivan varmasti ollut kaikille tämän palstan kävijöille täysin selvä jo pitkän aikaa. Sen verran uutterasti sinä sitä julistat.

Minua kiinnosti, miksi halusit vähätellä rasismisi laatua,rotuerottelua, jota ensin niin mahtipontisesti esitit. Oliko kyseessä saman tyyppinen esitystapa kuin aiempi väitteesi: ” Olen muuten neohumanisti, en fasisti. Neohumanisti, en fasisti.” kuitenkin neohumanismi on omienkin ilmoitustensa mukaan uusfasistinen ideologia.

Turso ei kannata rotuerottelua hän kannattaa rotujen erottelua. Turso ei ole fasisti hän on uusfasisti. Turso ei ole natsi, hän vain ihailee Natsi-Saksan ”huimia visioita” (maailma oppi tuntemaan nuo visiot liiankin selvästi).

Sinä ihmettelet miten muka logiikassasi on aukkoja. Olisiko mahdollista, että olet huomattavasti tyhmempi kuin tajuat?

Fanaattisten rasismiin uskovaisten kanssa keskustelu on, niin kuin odottaa voi, toivotonta.

Pertti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu