Piispa Huotari ehdottaa

että kirkko pakko-myisi kirkon jäsenille piispojen laatiman oman opaskirjansa perheestä ja seksistä.

http://www.kotimaa.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=6720&Itemid=38

Onko kirkon jäsenenet valmiita maksamaan tuon heille jaettavan kirjan?

No ei sitä Huotari kysy maksajilta vaan kirkolliskokoukselta ja jos ehdotus menee läpi niin kirkkoon kuuluvat saavat kirjan kotiinsa halusivat tai eivät ja maksmaankin sen joutuvat sillä verotuloillahan se katetaan.
11344
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta ja tärkeältä. Näin kirkollisveron maksajana tuntuu sekin mukavalta, että saa kirkolta kirjan ihan ilmaiseksi suoraan kotiin.

Eikä ainakaan minua haittaa, vaikka tuo kirja jaettaisiin saman tien aivan jokaiseen kotiin eli myös kirkosta eronneille perheille. Mielelläänhän sitä lahjoittaa hyvää luettavaa hyville ystäville.

Äänestä
  • Aloittaja

    kai sitten ole asiat kunnossa varsinkaan seksin osalta kun tarvitaan piispat opettamaan :).

    Äänestä

  • Toivottavasti toteutuu, todella hyva idea!

    Äänestä

jeesustelijoilta pudottamasta roskapostia postiluukustani.

Äänestä

sitä varten kirkko on, että se neuvoo, auttaa ja julistaa Jumalan sanaa. ILMAISEKSI

Ateistihan ei sitä tee! Vapaa-ajattelijoiden puheenjohtajakin valittaa, etteivät ateistit maksa jäsenmaksujaan.

En ole yhdenkään katastrofin jälkeen nähnyt vapaaa-ajattelijoita keräämässä rahaa uhreille.

Äänestä
  • uskovaiset ehkäise katastrofeja rukoilemalla Jumalaa, ettei hän järjestäisi ainakaan luonnonkatastrofeja?
    Raamatussahan luvataan, että Jumala antaa uskoville kaiken, mitä he rukouksessa pyytävät.

    Herää epäilys, että uskovaiset ovat suorastaan pyytäneet näitä katastrofeja.

    Äänestä

  • tavoitteita on tasan kaksi: valtionkirkkosysteemin purku ja sekulaarin yhteiskunnan aikaansaaminen.

    Jos joku lahko toimii kuten haaskat raadolla ja koittavat ajaa omaa asiaansa muiden onnettomuuden kustannuksella, niin se ei tarkoita että kaikkien muiden tulisi toimia vastaavin periaattein.

    Toisekseen, miksi antaa 100 euroa kirkolle, kun kymppi SPR:lle auttaa paremmin eikä sillä kiristetä kumartamaan yhden taikauskon oppeja?

    Äänestä

  • Nasse. kirjoitti:

    tavoitteita on tasan kaksi: valtionkirkkosysteemin purku ja sekulaarin yhteiskunnan aikaansaaminen.

    Jos joku lahko toimii kuten haaskat raadolla ja koittavat ajaa omaa asiaansa muiden onnettomuuden kustannuksella, niin se ei tarkoita että kaikkien muiden tulisi toimia vastaavin periaattein.

    Toisekseen, miksi antaa 100 euroa kirkolle, kun kymppi SPR:lle auttaa paremmin eikä sillä kiristetä kumartamaan yhden taikauskon oppeja?

    ...ero on siinä että satasesta menee kirkon kautta satanen perille kriisialueille ja kympistä spr:n kautta 8 euroa.

    Äänestä

Valheellinen sisältö, oikea Huotarin ehdotus on:

"Mikkelin piispa Voitto Huotari esittää kirkolliskokoukselle määrärahan varaamista piispojen tuoreen perhekirjan jakamiseksi jokaiseen suomalaiseen perheeseen, jossa on kirkon jäsen."

Valheellisen sisältönsä tähden poistettava.

Äänestä
Aloittaja

on valmis maksamaan itseen kohdistuvasta propagandasta.

Lieneeköhän piispoilla sitten perhe- ja seksiasiat paremmin hoidossa kuin kirkon jäsenillä kun heiltä pitää oppi ottaa maksua vastaan.

Äänestä

tuo on vähän tavallaan kirjailijan kirjatuottoa.
Kirkko siis maksaa tekijöille jokaisesta julkaistusta kirjasta palkkiota.
Nyt kyseisestä kirjasta ei ole kukaan kiinnostunut ja sitä ei osta kukaan.
Sitten kun se pakkojaetaan ja maksajakin löytyy, niin tekijät saavat tuloja siitä.
Tekijänoikeus palkkioita !

Tuo on ovela tapa tehdä kirjoja ja nostella palkkioita :)


Kyllä sulla peku on välillä ihan teräviä huomioita asioissa ja aiheissa.
Liekö vahinko sitten että sohit välillä asiaankin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuulolla10 kirjoitti:

että kirkko pakko-myisi kirkon jäsenille piispojen laatiman oman opaskirjansa perheestä ja seksistä.

http://www.kotimaa.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=6720&Itemid=38

Onko kirkon jäsenenet valmiita maksamaan tuon heille jaettavan kirjan?

No ei sitä Huotari kysy maksajilta vaan kirkolliskokoukselta ja jos ehdotus menee läpi niin kirkkoon kuuluvat saavat kirjan kotiinsa halusivat tai eivät ja maksmaankin sen joutuvat sillä verotuloillahan se katetaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu